Arvoisa mummo,

viime viikolla tulit vähän kuin arkaillen kysellen, olitko liian vanha keskusteluihin täällä.
Olin ihastunut, kun tänne ilmestyy joku, jolla on jotain sanottavaa menneistä vuosikymmenistä.

Minulla olisi ollut paljon kivaa juteltavaa sinun kanssasi, mutta en ehtinyt päästä edes alkuun, kun joku - mielestään varmasti hyvin nokkela - nassikka erittäin ilkeämielisesti ja loukkaavasti vastasi sinulle. Häneltä raukalta on tainnut äidin opetukset unohtua - jos on sellaisia koskaan saanutkaan.

Pahoitin mieleni puolestasi - ja tietysti sinä itse loukkaannuit syvästi. Niinpä poistuit palstalta ja poistit koko viestiketjun mennessäsi suureksi pettymyksekseni.

En ymmärrä, mikä oli nälvijän tarkoitus.
Kyllä tänne mahtuu kirjoittajiksi kaiken ikäisiä, ei sellaisten tarvitse osallistua, jotka eivät osaa aiheista keskustella, jos eivät tiedä niistä.

Millä voisimme hyvittää Sinulle tämän käsittämättömän ilkeyden, minkä kohteeksi jouduit!
91063
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kiitos ,kun hoksasit,että poistin koko jutun alun .Katsoin parhaaksi panna "tekarit"vesilasiin.Olen sen verran katsellut näitä Keuruun "rutinoita ",että olisi ollut kiva tehdä muunlaistakin juttua.

No ,yksi kiva juttu vanhan yhteiskoulun ajalta oli,kun eräs maisteri,(nyt jo edes mennyt)tuli luokkaan eri pari kengät jalassa .No meistä mukeloista se oli hurjan hauska juttu.
Tällainen pikku kiva tuli nyt mieleen. Kerropa sinäkin jotain???

Äänestä
  • oletko sinä "mummo" miltä ajalta keuruulaisia? todellakin olisi kiva kuulla vanhoja juttuja "meikäläisten" näkökulmasta lehtijuttujen ja kirjojen sijaan :)
    oliko siihen aikaan esim. nuorisokulttuuri keuruulla paljonkin erilaista mitä nykypäivänä?
    missä kaikki erilaiset ihmiset kokoontuivat? vanhat, nuoret, lapset. missäpäin kaikki asuivat tai olisivat halunneet asua (tarkoitan siis että mitä asuinalueita silloin oli ;D)
    pysy ihmeessä keskustelujoukoissa, kaikenlaisia tänne tarvitaan :>

    Äänestä

  • Minä muistan, kun Keuruun vanha pappila oli erittäin lähellä tulla puretuksi. Tuo historiallisesti arvokas rakennus pelastettiin varmalta kuolemalta nokkelien keuruulaisten ihmisten toimesta, jotka näkivät aikansa edelle.
    Aloitteen tekijänä oli muistaakseni joku taiteilija Haapamäeltä. Lieneekö ollut Sartoviita tai Airaksinen. Sitä en ihan tarkkaan muista.

    Äänestä

  • V. K.Lahti kirjoitti:

    Minä muistan, kun Keuruun vanha pappila oli erittäin lähellä tulla puretuksi. Tuo historiallisesti arvokas rakennus pelastettiin varmalta kuolemalta nokkelien keuruulaisten ihmisten toimesta, jotka näkivät aikansa edelle.
    Aloitteen tekijänä oli muistaakseni joku taiteilija Haapamäeltä. Lieneekö ollut Sartoviita tai Airaksinen. Sitä en ihan tarkkaan muista.

    siinä olleen jotakin kummallista, koska se jotenkin se vetosakki siinä asiassa vaihtui äkisti. Olikohan se se Järviö tai sinne päin ja se taitelijayhdistys tai jokin.
    Mutta asian lehtien mukaan ajoi kuitenkin loppuun se kotiseutuyhdistys Keuruulla. Eikös se mennyt aivan Helsinkiin asti ratkottavaksi. Niin lujille se otti.
    Vai, että oikein Sartoviita ja Airaksinen taisivat olla niitä taiteilijoita.
    Pääasia, että nämä nokkelat toimivat, eikä rakennuksia hävitetty.
    Kiitos heille siitä.

    Äänestä

  • muistelen kirjoitti:

    Se oli tosiaankin pitkä prosessi, että se vanha pappila saatiin suojattua rakennuslailla. Ja kyllä Sartoviita oli ainakin siinä alkuvaiheissa mukana. Muistan kun hänen kanssaan asiasta keskustelin ja hän sanoi menevänsä vaikka viimeiseen instanssiin saakka, jotta mielipuolinen purkupäätös saataisiin purettua.

    Äänestä

  • V.K Lahti kirjoitti:

    koska luopuivat asian edetessä? Se seura sitä sittemmin ajoi. Taisi olla läänikin mukana. Olisi hyvin mielenkiintoista tietää asioiden kulku. Julkaisiko paikallinen lehti silloin paljonkin eri vaiheista?
    Pitäisi kustantaa jokin opiskelija tekemään siitä opinnäytetyö tai semmonen gradu vai mikä sitten onkaan.
    Voisi tulla mielenkiintoisaa luettavaa, jos se käsittely on kestänyt kauan.
    Olisi se jotain se!

    Äänestä

  • eri pari kengät! Kävikö tosiaan niin maikalle? Voi onnetonta!

    Mutta sattuuhan sitä, niin kävi Pertti Paasiollekin ulkoministeriaikoinaan ja eriväriset kengät tulivat oikein sanomalehdessä julkaistuiksi.

    Mutta asiaan! Kun oli puhe maistereista, niin Sinä varmaan ehkä muistatkin, kuka opetti saksaa siinä -60 luvun vaiheilla siellä vanhalla koululla? Kiinnostaisi tietää, kun tarvitsisin yhtä juttua varten eikä oikein ole enää, keneltä kysyisin.

    Äänestä

nilkkaan!
Nassikat muka kiusaa. Itse avt1r nauraa viesteissään HAHAAA.
Se hauskuudestasi. Hahaaaaaa
Muuten on kiva kuunnella mitä vanhoilla ihmisillä on Keuruusta kerrottavana meille nassikoille opettamattomille tenaville. Kerro nyt ihmeessä meille menneestä asioita, eikä mitään luikuria.

Äänestä
  • - se, jota niin kovin risoo. Mikähän sillä oikein on?
    No sattuuhan sitä välillä itse kullekin - huonoja päiviä - vai kui?

    Mutta ohitetaan tuo, ja jatketaan me juttujamme.
    Ihanko siitä tosiaan oikein päätös tehtiin, että se pappila olisi pitänyt purkaa, ja mikä instanssi sen teki? Ketkä silloin olivat päättämässä?
    Onneksi ei ehtinyt käymään niin kuin apteekille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joka tänne kirjoitti:

viime viikolla tulit vähän kuin arkaillen kysellen, olitko liian vanha keskusteluihin täällä.
Olin ihastunut, kun tänne ilmestyy joku, jolla on jotain sanottavaa menneistä vuosikymmenistä.

Minulla olisi ollut paljon kivaa juteltavaa sinun kanssasi, mutta en ehtinyt päästä edes alkuun, kun joku - mielestään varmasti hyvin nokkela - nassikka erittäin ilkeämielisesti ja loukkaavasti vastasi sinulle. Häneltä raukalta on tainnut äidin opetukset unohtua - jos on sellaisia koskaan saanutkaan.

Pahoitin mieleni puolestasi - ja tietysti sinä itse loukkaannuit syvästi. Niinpä poistuit palstalta ja poistit koko viestiketjun mennessäsi suureksi pettymyksekseni.

En ymmärrä, mikä oli nälvijän tarkoitus.
Kyllä tänne mahtuu kirjoittajiksi kaiken ikäisiä, ei sellaisten tarvitse osallistua, jotka eivät osaa aiheista keskustella, jos eivät tiedä niistä.

Millä voisimme hyvittää Sinulle tämän käsittämättömän ilkeyden, minkä kohteeksi jouduit!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu