Sieltä jostain,
unieni maasta.
Kutsut taas,
kuin kuumeen kiero varjo.
Heikkona en enää jaksa
suutani avata ja vastata.
Elämä,
pelkkää houretta.
Kutsusi toisi esiin kaiken kauniin.
Taakseni tummiin varjoihin,
epätoivo asettui.
Täytyykö se taas tunnustaa,
kuinka usko valui hukkaan
toivo karkasi,
oliko sitä muka koskaan?
Tekisi mieleni kirkua,
en jaksa kantaa tätä epätoivoa.
En jaksa edes kättäni nostaa
pakenevaa tavoittamaan.
Kutsusi nostaisi esiin syvän surun.
Niin henkeäsalpaavan,
murskaavan ja vaikean.
Sirpaleita sielusta saakka.
Menetyksen paino murskaisi.
Kylmyyden lannistava, kolkko kaiku
sisälläni satuttaa.
En jaksa edes silmiäni avata
edes ihmettä katsomaan.
Ei sekään enää jaksaisi koskettaa.
Tahdon jo luovuttaa
ja unohtaa.
unieni maasta.
Kutsut taas,
kuin kuumeen kiero varjo.
Heikkona en enää jaksa
suutani avata ja vastata.
Elämä,
pelkkää houretta.
Kutsusi toisi esiin kaiken kauniin.
Taakseni tummiin varjoihin,
epätoivo asettui.
Täytyykö se taas tunnustaa,
kuinka usko valui hukkaan
toivo karkasi,
oliko sitä muka koskaan?
Tekisi mieleni kirkua,
en jaksa kantaa tätä epätoivoa.
En jaksa edes kättäni nostaa
pakenevaa tavoittamaan.
Kutsusi nostaisi esiin syvän surun.
Niin henkeäsalpaavan,
murskaavan ja vaikean.
Sirpaleita sielusta saakka.
Menetyksen paino murskaisi.
Kylmyyden lannistava, kolkko kaiku
sisälläni satuttaa.
En jaksa edes silmiäni avata
edes ihmettä katsomaan.
Ei sekään enää jaksaisi koskettaa.
Tahdon jo luovuttaa
ja unohtaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Runoon samaistua
saatan
kaunis, vaikka
murskaava
totuus, mikä lie
sydämen asiat
niillä leikki
toisen feikki
jonkun kuolema
Mielesi peikkoja, pelkoja ja ihmisiä heikkoja.
Ei jaksa taistella rakkaastaan,
näyttää mitä haluaa.
Kaikki kerran kirpaisee,
onni kaapissa lymyilee.
Ei jaksa uskoa,jättäytyy omasta kelkastaan.
Kaikki on peruskaunista.
Elämää jäljellä kolmannes.Näinkö ikävissään?
Itkien kaipuuta hän täällä.
Kanssa ystävien.
Hän odottaa, nukkuu yöt ja päivätkin.
Joko vuodet vierivät? Allaan kiikkustuoli, yksiössäkö lattia narahtaa? Hiirenhiljaista, hän muistaa aina mitä on jäänyt nämä vuodet kaipaamaan. Miten olisikin tahtonut olla lähellä rakastaan. Hädän hetkellä, keski-iänkin jokaisella retkellä. Ei muita, hän ei voinut elää valheensa kanssa. Tyytyä vähempään, vaikka helvetin liekit polttivatkin jo heidän onneaan. Minne katosi? Oliko jotain näkymätöntä. Tuska asui heidän sieluissaan. Ei saa tapettua. Toivoen niin toiselle onnea, huolimatta kivusta sydämen.Rakas.