Taistelu

Sieltä jostain,
unieni maasta.
Kutsut taas,
kuin kuumeen kiero varjo.
Heikkona en enää jaksa
suutani avata ja vastata.
Elämä,
pelkkää houretta.

Kutsusi toisi esiin kaiken kauniin.
Taakseni tummiin varjoihin,
epätoivo asettui.
Täytyykö se taas tunnustaa,
kuinka usko valui hukkaan
toivo karkasi,
oliko sitä muka koskaan?
Tekisi mieleni kirkua,
en jaksa kantaa tätä epätoivoa.
En jaksa edes kättäni nostaa
pakenevaa tavoittamaan.

Kutsusi nostaisi esiin syvän surun.
Niin henkeäsalpaavan,
murskaavan ja vaikean.
Sirpaleita sielusta saakka.
Menetyksen paino murskaisi.
Kylmyyden lannistava, kolkko kaiku
sisälläni satuttaa.
En jaksa edes silmiäni avata
edes ihmettä katsomaan.
Ei sekään enää jaksaisi koskettaa.
Tahdon jo luovuttaa
ja unohtaa.
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Runoon samaistua
saatan

kaunis, vaikka
murskaava

totuus, mikä lie
sydämen asiat

niillä leikki
toisen feikki

jonkun kuolema

Äänestä

Mielesi peikkoja, pelkoja ja ihmisiä heikkoja.
Ei jaksa taistella rakkaastaan,
näyttää mitä haluaa.
Kaikki kerran kirpaisee,
onni kaapissa lymyilee.
Ei jaksa uskoa,jättäytyy omasta kelkastaan.
Kaikki on peruskaunista.
Elämää jäljellä kolmannes.Näinkö ikävissään?
Itkien kaipuuta hän täällä.
Kanssa ystävien.

Äänestä

Hän odottaa, nukkuu yöt ja päivätkin.
Joko vuodet vierivät? Allaan kiikkustuoli, yksiössäkö lattia narahtaa? Hiirenhiljaista, hän muistaa aina mitä on jäänyt nämä vuodet kaipaamaan. Miten olisikin tahtonut olla lähellä rakastaan. Hädän hetkellä, keski-iänkin jokaisella retkellä. Ei muita, hän ei voinut elää valheensa kanssa. Tyytyä vähempään, vaikka helvetin liekit polttivatkin jo heidän onneaan. Minne katosi? Oliko jotain näkymätöntä. Tuska asui heidän sieluissaan. Ei saa tapettua. Toivoen niin toiselle onnea, huolimatta kivusta sydämen.Rakas.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sisäpuolella kirjoitti:

Sieltä jostain,
unieni maasta.
Kutsut taas,
kuin kuumeen kiero varjo.
Heikkona en enää jaksa
suutani avata ja vastata.
Elämä,
pelkkää houretta.

Kutsusi toisi esiin kaiken kauniin.
Taakseni tummiin varjoihin,
epätoivo asettui.
Täytyykö se taas tunnustaa,
kuinka usko valui hukkaan
toivo karkasi,
oliko sitä muka koskaan?
Tekisi mieleni kirkua,
en jaksa kantaa tätä epätoivoa.
En jaksa edes kättäni nostaa
pakenevaa tavoittamaan.

Kutsusi nostaisi esiin syvän surun.
Niin henkeäsalpaavan,
murskaavan ja vaikean.
Sirpaleita sielusta saakka.
Menetyksen paino murskaisi.
Kylmyyden lannistava, kolkko kaiku
sisälläni satuttaa.
En jaksa edes silmiäni avata
edes ihmettä katsomaan.
Ei sekään enää jaksaisi koskettaa.
Tahdon jo luovuttaa
ja unohtaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu