Vasta nyt, kaikkien vuosien jälkeen olen täysin tietoinen; tietoinen, miksi en kykene elämään tässä elämässä kuten muut ihmiset.
Kaikki koko tämä reaalimaailma on vain aina tuntunut hyvin vieraalta, eläminen tuntuu vieraalta.
Tuntuu toisinaan oudolta jäädä katselemaan, miten muut riehuvat baarin lattialla ja pyytävät menoon mukaan. Kuin katselisi
jotain elokuvaa, johon ei kuulu mukaan.
Muistan näitä samoja tuntemuksia jo ihan pienestä pojasta asti.
Yölliset temmellykset pihamailla ja miten katse saattoi jäädä pimeyteen ja taivaanrantaan hyvinkin pitkäksi aikaa.
Aamut, jolloin piti herätä aikaisin, tuntuivat epärealistisilta. Valveilla oleminen sattui ja sen sai muu perhe tuta suoranaisina raivonpuuskina ja synkistelyinä.
Vielä nykyäänkin herääminen tuntuu erittäin vastenmieliseltä.
Tokihan tähänkin elämään on mahtunut yhtä ja toista mukavaa, mutta aina loppujen lopuksi kaikkien kännien ja reissujen pohjalla jossain on ollut se sama käsittämätön tunne, joka näihin päiviin asti on ollut täysi arvoitus.
Viime keväänä tapahtui jotain odottamatonta. Näin jotain mitä en todellakaan ikinä olisi osannut odottaa näkevinäni.
Näin maailman kauneimman ja ihanimman ihmisen.
Ei kukaan ollut ennen aiheuttanut minussa tällaista tunneräjähdystä, suoranaista kemikaalivirtaa.
En välittänyt enää siitä, että tuo ihminen oli miespuolinen, poika vasta. Viimeistään siinä vaiheessa kaikki asiat kävivät hyvinkin selviksi itselleni. Ennakkoluulojen rajat aukenivat mielessäni ja kaikki näytti selvältä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin jotain erittäin voimakasta.
Halusin vain suojella ja rakastaa tuota ihanaa olentoa. Antaa kaiken mihin sielun ja ruumiin voimin kykenin.
Ihminen monesti erehtyy kuuntelemaan sydäntään, joka ei välitä realiteeteista. Näin kävi aluksi myös minulle, mutta nyt kun kemikaalien vaikutus on hieman alkanut hälvenemään, kykenen taas ymmärtämään ja tuntemaan jo tutuksi käyneellä tavalla, miten kylmä ja paha tämä maailma oikeasti on.
Kun ihmisellä on liikaa ongelmia jo entuudestaan, ymmärtää, ettei oikeasti tarvitse kestää edessä olevaa tuskaa.
Ratkaisu on jo käsillä. Tarvitsen vain rauhallisen illan, kun juon, enkä enää herää uuteen aamuun.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Kirjoituksesi on salaperäinen. Kun yritän katsoa syvemmälle, kuulostaa kuin sinulla, kirjoittajalla, olisi juomisongelma.
Moni varmasti tuntee samoin lukiessaan tekstiäsi. Ainakin minä tunnen. Oli eräs ilta meren lähellä, jossa katselin vierestä muita ihmisiä, jotka joivat, pitivät hauskaa. Pyysivät mukaan, mutta en tullut. 'Bilettämisen' jälkeen näin, ettei se ole niin hauskaa. Kenelläkään ei ollut enää hauskaa, kaikki voivat huonosti.
Elämä on arvoitus. Älä juo liikaa, joskus ei kannata edes ajatella ja käyttää järkeä liikaa. Joskus kannattaa antaa tunteiden vain viedä. Pessimistit voivat olla oikeassa, mutta sillä välin optimistit ovat pitäneet hauskaa.
Älä päätä vielä elämääsi, älä koskaan päätä sitä omin käsin tai anna muiden päättää. Olisin onnellinen, jos joku yrittäisi myös olla täällä, etten olisi aivan yksin. Sen sanon, että et ole yksin.
Kyse ei siis todellakaan ole juomisongelmasta, vaan halusin valottaa, että tämä 'tuntemus' ei ole kadonnut edes hauskanpidon myötä.
Ongelma itsessään on paljon vakavampaa laatua, enkä tässä yhteydessä voi siitä edes puhua. Sen verran vain sanon, etten koskaan valinnut saati halunnut sitä osakseni. Olen jo monta vuotta osannut jokseenkin selvitä sen kanssa, vaikka kaikki voimat se veikin silloin aikanaan mukanaan.
Se, mitä aion juoda, on paljon myrkyllisempää kuin etanoli.
Tokihan tämä koko tilanne on ristiriitainen, kun oikeasti rakastan sitä poikaa ja tuntuu, että se vain pahenee/paranee joka päivä.
HÄN on AINOA asia, joka pitää mua enää hengissä tässä maailmassa.
Olen vain toivonut, että tämä tuntemus loppuisi ja voisin taas ruveta ajattelemaan selkeästi.
eli oot siis homo?
... :D
1)Oletko koskaan lukenut Albert Camusin romaania Sivullinen?
2)Miksi haluat unohtaa sen pojan?
1) En. En oo oikein lukuihmisiä.
2) Se on mulle liian nuori vielä, eikä muutenkaan
voi kasata yhtään enempää huolia/ongelmia mihinkään suuntaan.
Life sucks and then you fucking die... :(
En kyllä millään haluaisi lakata ajattelemasta sitä poikaa, mutta ei vaan ole mahdollisuuksia :'(
Mitäs niistä lisähuolista tai murheista välität kun kuitenkin aiot tehdä itsemurhan? Elä nyt vielä vuosi tai pari ja tee kaikkea muutakin typerää. Ei se välttämättä tuskaan auta mutta tulipahan ainakin kokeiltua. Ei sinulla ole mitään hävittävääkään.
Rentouttaa kummasti, kun elää päivän kerrallaan. Kysyy aina aamulla itseltään "tekisinkö tänään itsemurhan?" ja sitten päättää elää vielä yhden päivän, kun nyt on kerran mahdollisuus toteuttaa itseään. Huomennahan kaikki kuitenkin loppuu...
sei7:lla on pointtia. Joskus kannattaa vain yrittää olla ajattelematta, tekee sekin ihan hyvää ajoittain. Eikä aina minusta kannata ollakaan analysoimassa joka asiaa ja miettimässä, kuinka kaikki on vituillaan. Aivot narikkaan hetkeksi, ilman sitä juomista sinun kohdallasi.
Noita ihastumisia/rakastumisia tulee kuule varmasti enemmänkin elämäsi aikana, joten älä nyt vielä heitä hanskoja naulaan ja lähde lätkimään. Anna itsellesi ja elämällesi aikaa. Hanki vaativa duunipaikka, jossa saat tunteen, että sinäkin olet tärkeä. Sellainen, jossa on haastetta. Hanki harrastuksia, uusia ystäviä. Ja lakkaa tekemästä asioista niin vaikeita ja monimutkaisia, ettet enää itsekään ymmärrä.
Tai ihan vakavissaan, käy puhumassa jollekin terapeutille tai jollekin. Ehkä paljastuu, että sinulla on oikeasti päässä jotain vikaa (enkä tätä nyt tarkoita mitenkään pahalla, en vain osaa sanoa sitä muutenkaan)? Olisihan se tavallaan helpompaa elää, jos tietäisit, miksi olet mitä olet. Masennukseenkin saa apua, ja sitä selvästi kaipaat.
Jeps. Se itsemurha on miusta ihan tyhmä juttu, eikä kyllä kannata. Et tiedäkään, mitä kaikkea missaat elämältäsi, jos noin nuorena (oletan tuon numeron nickissäsi olevan ikäsi) poijes menet.
Nyt ryhtiä elämään hyvä mies!
Jos sie tahdot kuitenkin avautua ja joitain ihan käytännön vinkkejä tai jotain, ni lisäile mut vaikka meseen tai pistä sähköpostia. Mie kuuntelen ihan mielelläni ja yritän jelppailla, minkä kykenen =)
Nefru
Jakso pari sanaa lukea mut sit kiinnostus lopahti nollaan. :D
Minen tiiä yritäks sie olla jotenki hauska tai jotain, mutta aika turha viesti ehkä? Ja sopimatonkin, noin ottaen huomioon että tällä nuorella miehellä voi tosiaan olla paha fiilis. Sano äitille, että opettaa parit käytöstavat sullekin. :C Tai käytä edes sitä järkeä, jota sultakin varmasti löytyy.
Nefru
Se on ihan okei, mä oon jo (lähes) aikuinen ja muutenkin tietyllä tavalla vahva. Emmä ihan niin heikossa jamassa oo.
Tais mennä mun viesti muutenkin liialliseks vuodattamiseks, mut välillä on vaan hyvä päästää höyryjä ja katsoa, onko muilla jotain sanottavaa ennen tuomion täytäntöönpanoa.
Mä oikeasti voin muuten ihan hyvin, eikä oo edes masis. Näen asiat hyvinkin selkeästi.
Oon vaan sitä mieltä, että tilanne jossa nyt olen, on paras lopettaa näinkin ikävällä tavalla.
Tiedän kuitenkin mitä siitä ennen pitkää seuraa, jos jatkan elämääni, enkä löydä itsestäni enää voimia ja energiaa kohdatakseni sitä pas***.
Musta sä oot luovuttanut liian helpolla. Yrittäisit edes ihminen hyvä. :C Minnuu käy säälittää ja ärsyttää kun et vaivaudu edes yrittämään. :C Lähde hitto soikoon ulkomaille, pidä hauskaa ja tutustu ihmisiin. Ehkei vain Suomi ole sulle se oikea paikka ;) ehkä kaipaat erilaisia ihmisiä (siis tavoiltaan jne), ehkä tämä paljonmoinen hämäryys pitkin vuotta ottaa sinulla koville. Kokeile ja näe!
Nefru
Mä olin jo valmis luopumaan toivosta. Ei löytynyt ketään kenen kanssa nauraa, ja olla yhdessä. Stereoissani soi vain surulliset musat. Samaan aikaan monella muullakin oli ongelmia. Kavereita siis oli, mutta ei sitä oikeaa. Kaupungilla kävellessäni ahdistus melkein aina kasvoi. Luulin että kaikki tuijottavat minua, siksi kun vihasivat minua. Yritin hymyillä heille, mutta tuntui että he vaan irvistelivät. Pidin itseäni rumimpana ihmisenä.
Sitten viime kesänä oikeastaan kaikki muuttui, löysin itselleni tytön. Nyt ajattelen aivan toisin, en voisi tehdä itsemurhaa, en voisi tehdä sitä hänelle. Hän ehkä tekisi myös itsekin samalla itsemurhan. Nykyään ihmiset jopa kehuvat minun ulkonäköäni. Noh eipä tässä nyt muuta, kuin voimia teille jotka sitä tarvitsevat :>
Mä oon oikeasti onnellinen sun puolesta.
Kenellekään toiselle en ikimaailmassa toivoisi sellaista, mitä olen käynyt läpi.
Jos jotain voisin toivoa muiden ihmisten puolesta, niin kaikkea hyvää, rauhaa ja paljon rakkautta, myös sun elämälle.
Joo, aivan. Rauhaa & rakkautta