Kasvatus pelottaa

no olet itsessäsi jo havainnut puutteita ja haluaisit niihin parannusta kai se on alku sille että alkaa muuttaa tapojaan.
pikkuhiljaa lapsi myös kasvattaa aikuista eikä vain toisinpäin. hyvä vanhempi kuuntelee lapsen tarpeita ja laittaa ne etusijalle, aikuinenkin saa näyttää tunteitaan. täytyy muistaa että sinä olet lapsesi ainoa turva ja jos lapsi pystyy sinuun luottamaan ja hakemaan sinusta turvaa peloilleen niin myös isompana (murkkuikä) teillä on helpompaa kun lapsi pystyy kertomaan myös silloin sinulle tunteistaan. aikuisen täytyy olla lapsen luottamuksen arvoinen.
kirjastoista saa hyviä kasvatuskirjoja jos kiinnostaa paneutua aiheeseen enemmänkin.

...huolestuttaa muu maailma. Miten esim. opettaa lapselle, että hätätilanteessa tulee turvautua lähimpään aikuiseen, mutta kaikkiin aikuisiinkaan ei voi välttämättä luottaa???

Niin paljon on sellaista pahaa maailmalla, jolta haluaisi lastansa varjella, mutta kun se on vaan pakko jossain vaiheessa päästää lapsensa "lentämään pesästään" (onneksi ei vielä pitkään pitkään aikaan... :)). Kunpa sitä ennen osaisin opettaa lapseni niin, että tietäisin hänen pärjäävän tilanteessa kuin tilanteessa...

tunnistaa itsessään vikoja ja uskaltaa tunnustaa ne. Se on jo askel parempaan suuntaan. Ei tarvi kuin lukea tuota kasvatus-palstaa, niin huomaa kuin siellä verissä päin äidit tappelee näkemyseroistaan ja syyttelee toisiaan. Eli näyttäisi aika monella olevan parannettavaa ja korjattavaa omissa asenteissaan, kun ollaan niin itsekkäitä ja omahyväisiä vailla pienintäkään empatiaa ja myötäelämisen kykyä. Herää vain kysymys, millaisia lapsia sellaiset ihmiset kasvattavat.

Ei lie tarpeen edes kysellä, miksi yritysjohtajat vain ajavat omaa etuaan ja maksimoivat tuottonssa siirtämällä tuotannon halpamaihin samalla, kun täällä suljetaan tuotantolaitokset ja irtisanotaan tuhansia perheellisiä ihmisiä. Kukapa niitä pehmeitä arvoja siellä työpaikoillakaan edistäisi, kun äiditkin ovat jo noin kylmäkiskoisia. Pelottaa ajatellakin, millainen maailma on oman lapsen ollessa työiässä. Solidaarisuutta kun näkyy olevan huomattavasti enemmän siellä, missä asiat on kohtalaisen huonosti eli köyhissä maissa ihmiset jakavat siitä vähästäkin, mitä heillä on, mutta täällä hyväosaisten Suomessa kadehditaan, jos joku jotakikaan saa eikä edes se hyväosainen ole valmis luopumaan siitä vähästäkään.

Mutta parannettavaa on varmasti kaikilla. Aikaisemmin kun yksineläjänä tottui syömään eineksiä, niin nyt on joutunut opettelemaan itsekin syömään säännöllisemmin, kun vauva syö paljon paremmin, kun syö muiden seurassa. Olen myös pyrkinyt tietoisesti monipuolisempaan ja terveellisempään ruokavalioon ja varmaan siinä jokseenkin onnistunutkin, kun lapsi syö mielellään ja jopa vaatii raakoja vihanneksia ruokaa laittaessani.

Synnärillä seitsemän vuotta sitten kätilö sanoi, kun puhuin peloistani, ettei kaikkea voi pelätä. Täytyy luottaa siihen, että elämä kannattelee. Se oli hyvä neuvo, vaikka kätilö muuten olikin kauhea.

Itseään ei hetkessä muuta mihinkään. Kannattaa yrittää petrata asioissa, mutta ei kannata siitä stressiä ottaa. Tärkeintä minun mielestäni on, että jaksaa kuunnella ja rakastaa sitä lasta. Vaikka lapsi oppisi sinulta pahoja tapoja (muuten ihan takuulla oppii :-), siis kaikki lapset omilta vanhemmiltaan), niin tärkeintä on kuitenkin, että lapsella on sisimmässään hyvä olla. Ei se, että lapsi oppii kiroilemaan, ole mikään maailmanloppu. Toinen viisas ihminen on taas sanonut, että jokainen vanhempi aiheuttaa lapselleen traumoja, niiltä ei voi välttyä.

Tuohon toiseen kommenttiin siitä, miten lapselle kertoa pahoista ihmisistä voisin myös kommentoida. Itsekin ajattelin sitä aikoinaan ahdistuneena. Käytönnössä olen sanonut jo ainakin 4-vuotiaana lapsille, että jos eksyvät, niin menevät pyytämään apua joltakin naiselta, jolla itsellään lapsia. Tällainen ihminen on minusta kuitenkin keskimäärin luotettavin. Ekalla luokalla th kertoi meidän lapsellemme hyvin selkeästi erilaisista vaaroista. Vieraan kyytiin ei koskaan saa mennä (kaikki eivät ole hyviä), eikä vieraalta saa ottaa mitään (voi olla vaikka myrkkyä), ei edes karkkia. Onneksi melkein kaikki ihmiset ovat kuitenkin ihan fiksuja. Kaikelta ei itseään tai lastaan voi koskaan suojella. Täytyy vain luottaa siihen, että elämä kannattaa...

Itse olen joskus kesätöissä ollut hoitamassa leikkipuistoja, ja mitä sieltä hiekkalaatikoista, roskiksista ja pensaista löytyy: käytettyjä terveyssiteitä, käytettyjä kondomeja, HUUMENEULOJA, TERÄASEITA, puoleksi syötyjä ja juotuja pilaantuneita elintarvikkeita, hajotettuja viinapulloja, tappelevia juoppia, oksennusta, ihmispaskaa jne jne. ja kaikki se törky uppoaa uusien EU-direktiivien mukaisesti rakennettujen pehmeämassaisten alustojen uumeniin, kun sitä harataan tai sillä kävellään - ja nousevat uudelleen pintaan, kun siinä leikitään. Ja voit kuvitella, että minun lapseni ei leiki julkisten puistojen hiekkalaatikoissa!

juu..en mäkää oo viel täydellinen mamma..enkä tuu koskaa olemaa..kiroilen ihan liikaa, suutun joskus ku taapero ei usko tai eroahistuksessaan kitisee koko aika jaloissa ettei saa ees syödä rauhas..joskus palaa todella kii ku taapero heittää ruuat pitkin kämppää eikä syö ja sit joutuu murehtii ku painokäyrä muutenki laskussa..

ekan lapsen kans kuulema oppii..mutta tärkeintä on että yrität parhaasi ja näytät lapsellesi että rakastat häntä..vauvat muuten ymmärtävät enemmän kuin antavat ymmärtää..jos sinulla on paha mieli niin luultavasti vauvakin on rauhaton..näin ainakin meillä meni ku vauvan isä lähti lätkimään aika pian syntymän jälkeen ja minulla oli paha olo.

mä yritän rauhottaa mieleni että mä yritän tosissani parhaani. mä rauhotan mieleni sillä että näen että lapseni rakastaa mua. koittakaa jaksaa