Aamulehden etusivu kertoo, että Turku perii "kadunvarsimainoksista" 840 euroa?
Turussako kaduilla varsi?
Vai Mainoksilla varsi?
Mitenkä Turun kaupunki määrittää, jos kyse on mainoksesta, joka ei ole jonkin varren päässä, esin kadun pinnassa.
Rakennus tietysti saattaa olla 'varsi', mutta..?
No sitten periaatteellinen kysymys, onko valimainokset sellaista mainostamista, että niistä edes "saisi" periä maksua, koska kyse yhdestä ja lähes ainoasta tilanteesta, jossa yksittäinen henkilö voi vaikuttaa yhteiskunnan päätöksetekoon?
"Kadunvarsimainos"
4
754
Vastaukset
- kuokkija muualta
ei siinä "yksittäinen henkilö voi vaikuttaa yhteiskunnan päätöksetekoon?" vaan hän valitsee ihmisen,joka ehkä pääsee vaikuttamaan yhteiskunnan päätöksentekoon.
Minkä kadun varrella sinä asut?'kosken partaalla' tien ja kosken välissä.
Tietokoneen näppikseltä on alle viisi metriä jyrkän penkan seunalle, jonka pohjalla koski pauhaa reilun 20 metriä alaspäin.
Entä virralla sitten, mitä tekisit virran varrella?
Puolueitten vaalimainoksille on osoitettu omat paikkansa. Villejä mainoksia ilmestyy myös aina vaalien alla. Tuskin voitaisiin päättää, että jokainen ehdokas saisi laittaa omia mainoksiaan minne tahansa ja ihan ilmaiseksi. Jos pyrkii lakeja laatimaan, on paras noudattaa niitä itsekin.on sellainen kaupunki, missä valimainostilaa ei voi ostaa edes rahalla???
Tampereella Ilmaista niile varatuilla paikoilla.
Hämeenlinnan käytäntö tuntuu uskomattomalle, mutta ainakin tämän aamuinen 'työväen aamulehti' etusivullaan niin kertoo.
Virran varrella enpä tiedä mitä tekisin.
Virrattomalle 'varrelle' slipparit antoivat laulussaan "warrelle virtaa". Ilmeisesti akku oli itäsäksanseisojasta loppu??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2432142- 1891634
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461282Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50992- 41816
- 14790
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647