Vantaalla jo yli 1000 vanhempaa loisii himas, vaikka penska viety hoitoon. Hyvin outoa.
subjektiivinen
päivähoito?
1314419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 131
Vanhimmat
Jotkut ovat työttömiä työnhakijoita ja lapsella on oltava päivähoitopaikka, että voi olla työnhakijana. Joissain tapauksissa se on lastensuojelullinen toimenpide. Katsotaan, että lapsen on turvallisempi ja parempi olla ympäristössä, jossa hänestä huolehditaan, kuin ympäristössä, missä juodaan viinaa, käytetään huumeita, ollaan avohoidossa mielenterveyssyistä etc.. Syrjäytyneiden lapsia veikkaisin. Miksi Vantaalla näin paljon, en tiedä.
Tuskinpa kukaan ihan täysin järjissään, ruumiin ja sielun voimissa oleva aikuinen ihminen jättää lapsensa hoitamatta tai antaa muiden hoidettavaksi ilman hyviä perusteita.
Kylläpä siellä on lokoisat oltavat lapsiperheillä,onkohan millaiset jonot päivähoitoon?Kyllä tollasesta määrästä on oltava niitä "lusmuja" myös melko monta.Järkyttävää!miksei vantaalla ei tehdä asialle mitään?
, että vaihtoehtoja on vähän. Esim. itse aikanaan pyysin apua, kun tuntui miehen kuoleman jälkeen yksinhuoltajana arki ylitsepääsemättömältä. Ensimmäinen apu mitä tarjottiin, oli lapselle päivähoitopaikkaa.
Nykyisin tukiverkostot ovat huonoja, se mikä ennen toimi naapuriapuna, hoidetaan nykyään yhteiskunnan puolesta. Mitä sinä ketjun aloittaja teet auttaaksesi naapuriasi, jolla tiedät olevan vaikeaa. Oikein, eihän nykyään naapureita edes tunneta, saati mennä kysymään, tulisitko vaikka joskus kahville.
Kärjistän juu, mutta sitähän keskusteu tällä palstalla paljolti on.
Siis tuo on p:stä tuo subjektiivinen päivähoito-oikeus. Tänään aamu uutisissa tuli justa tästä, että suurin osa suomalaisista vastustaa ko. oikeutta jos vanhemmat kotona. Kyllä ne yhteiskunnan loiset löytävät kaiken mikä niille kuuluu.
Ymmärrän, että on todellisia syitä päivähoitopaikkaan mutta ei läheskään kaikilla.
siitä, että:
Tuskinpa kukaan ihan täysin järjissään, ruumiin ja sielun voimissa oleva aikuinen ihminen jättää lapsensa hoitamatta tai antaa muiden hoidettavaksi ilman hyviä perusteita.
Ja kiinnittäisin huomiota vielä noihin kolmeen viimeiseen sanaan.
Joillekin lapsille on oikeasti paljon parempi olla siellä päivähoidossa edes osa päivää, kuin viinahuuruisten tai huumehörhöisten vanhempien kanssa kotona. Myös niille lapsille, joiden vanhemmat eivät kertakaikkiaan pysty muuta, kuin keskittyvään itseensä, on myös parempi, että saavat edes päivän mittaan hiukan aikuisen huolenpitoa, toisilta lapsilta ja siitä päivähoitoympäristöstä, normaalimmasta, kuin kotiympäristö, virikkeitä. Ne lusmut on sairaita. Ymmärretäänköhän sitä nyt ihan täysillä.
Luuletteko te, että alkoholisti tai huumeiden käyttäjä tai syvästi masentunut tai väsynyt ihminen paranee sillä, että lapsi ei saa päivähoitopaikkaa siitä syystä, että vanhempi tai vanhemmat ovat kotona tai baarissa?
Tietysti voitaisiin yrittää järjestää sitten jotain muuta tukea näille sairaille ja heidän lapsilleen.
Niin miksi jätetään lapsi"heitteille" tuollaiseen perheeseen. Lapset vaan huostaan ja parempaan perheeseen. Ei tuollaisilla hörhöillä riitä ajatusta lapselle kuin lapsilisäpäivänä. Ajatukset täyttää viina ja huumeet ja mistä niitä saa lisää.
Toisaalta ei minun mielestä ole oikein ns. normaaleja lapsia kohtaan viedä tuollaisten perheiden oireilevia lapsia normaaliin ryhmään häiriköimään ja viemään kaikkien aikuisten huomion. Se huomio on toisilta lapsilta pois. Ja kyllä tällaiset lapset oireilee ja pahasti jo pienenä.
Sehän vaan mahdollistaa ryyppäämisen ja lepsuilun päiväseltään, kun voi luottaa siihen, että lapsi on turvassa hoidossa ja poissa jaloista joka päivä. Ei tarvitse huolehtia ruuasta eikä kaitsemisesta, kun yhteiskunta hoitaa. Mielestäni tuollainen aikuisten paapominen, mitä subjektiivinen päivähoito on, nimenomaan edistää vanhemmuuden katoamista.
tässä yhteiskunnassa. Ootteko seuranneet sanomalehtiä? Niissä kerrotaan aika usein siitä, miten huostaanottoja ei pystytä tekemään niin paljon, kuin pitäisi. Olenpa kuullut sellaisestakin, että neljän lapsen katraasta otetaan yksi väliaikaisesti huostaan pariksi viikoksi, kun kaikkia ei ole varaa sijoittaa, sitten takaisin kotiin ja muut kolme siellä pyörii niin kuin ennenkin. Mitähän sellaisestakaan on hyötyä.
Luiteko muuten pienten lasten psykoosien lisääntymisestä? Senkin taustalla on pahat sosiaaliset ongelmat.
Kaikki näistä sosiaalisesti ongelmaisten perheistä tulevat eivät suinkaan ole aina niitä pahiten ongelmaisia lapsia siellä ryhmässä. Mutta onhan se totta, että kyllä paha tausta lisää tunne-elämän ja sosiaalisia ongelmia, totta kai.
Mutta olisiko se oikein, että kaikki ne oireilevat laitettaisiin sitten samaan kasaan? Mitähän siitä sitten seuraisi? Kuka niiden lasten kanssa jaksaisi oikeasti tehdä töitä tai antaa aikaa, rakkautta, huolenpitoa...
Kyllä mielestäni on parempi, että lisättäisiin resursseja ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön, mitä tehdään äitiysneuvolasta lähtien, lastenneuvolassa, perheneuvolassa ja päivähoidossa. Ja myös kouluihin enemmän henkilökuntaa, että siellä voitaisiin vaikuttaa syrjäytymisriskissä oleviin nuoriin ja sitä kautta heidän jälkipolveensa.
aikuisille, mutta lapsille kyllä. Siis tarkoitan, että aikuisten kohdalla voitaisiin jotenkin arvioida, että pystyykö huolehtimaan lapsestaan kotioloissa, pysyykö päivät ja illat raittiina tai jaksaako masennuksestaan huolimatta. Jos ei jaksa, lapsi päivähoitoon, koska lapsella on subjektiivinen oikeus saada hyvää hoitoa.
Mutta kuvittelisin, että kyllä tällainen syyni tehdään jo nyt niiden kohdalla, joiden lapset ohjataan päivähoidon piiriin lastensuojelullisena toimenpiteenä.
Luulisi, että työtön kokee itsensä täysin turhaksi, jos lapsetkin ovat päiväkodissa päivittäin. Ei mitään järkeä.
järjestää jotenkin muuten se tuki niille työttömien lapsille, joilla on esimerkiksi kielenkehityksen pulmia ja tarvitsevat siihen asiantuntija-apua ja toisten kielellisesti hyvin kehittyneiden lasten mallia mahdollisimman paljon. Onkohan yhteiskunnalla siihen sitten varaa? Kysytäänpä päättäjiltä? Tai onko varaa sitten maksaa isompaa hintaa erityisopetuksesta koulussa, jos näihin pulmiin ei kunnolla ajoissa puututa? Verojahan halutaan koko ajan vaan alentaa, että jää sitten henkilökohtaiseen kuluttamiseen enemmän.
Samanlaista tukea voi toivoa lastensuojelullisista syistä päivähoidossa oleville.
Työttömien työnhakijoiden kohdalla pitäisi sitten olla joku salamasysteemi, että kun työpaikka rapsahtaa, niin lapsen saisi sitten heti päivähoitoon, kun työt alkaa.
Kyllähän näitä systeemejä voi suunnitella eri tilanteisiin ihan räätälöidystikin.
Ihan henkilökohtaisesti, pitäisin kaikkein mieluiten lapseni kotona, jos voisin valita. Vaikka olenkin tyytyväinen lapseni tämän hetkiseen päivähoitoon. Se olisi luonnollisinta elämää. Mutta kun ei enää eletä omavaraistaloudessa.
En lähtisi siitä, että juuri työttömien lapset ovat kielellisesti kehittymättömiä tai muutenkaan erityshoidon tarpeessa vaan ihan ovat normaaleja valtaosin työttömienkin lapset. Jos jotain poikkeavaa löytyy, niin eiköhän se hoitokin jollainlailla järjesty. Mielestäni subjektiivisesta päivähoidosta puhuminen ei liity mitenkään erikoissyistä päivähoitoon oikeutettuihin. Hehän ovat oikeutettuja ilman subjektiivistakin päivähoitoa siihen, mikä heille parhaaksi katsotaan.
Eli kun puhutaan subjektiivisesta päivähoidosta, niin sehän kattaa juuri kaikki lapset, vammoihin tai vammattomuuteen katsomatta, ja siitä juuri pitää luopua.
jokin valvova taho, joka joillain standardi-kriteereillä alkaisi setviä, kenen lapset saa vanhempien niin toivoessa esimerkiksi vanhemman jaksamiseen liittyvistä syistä, käydä päivähoidossa, keiden ei.
Eli kaikki työttömät kotona olevat vaan syynitarkastukseen lapsineen ja sitten pääteltäisiin, kuka saa hoitoa, kuka ei. Ja sitten koittaisi auvoisat ajat, kun saataisiin se paise siistiksi ja päivähoitoon jäävät kunnollisten työssäkäyvien ihmisten lapset saisivat palkinnoksi hoidon ilmaiseksi!
Olisi mielenkiintoista nähdä tilasto, missä kerrottaisiin paljonko lapsia on päivähoidossa niiltä täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevilta vanhemmilta, jotka oleilevat vain kotona omasta tahdostaan huvikseen ja haluavat nimenomaan vain omaa aikaa niin, että laittavat lapset päivähoitoon. Ja jos näitä sitten löytyy isompi satsi, niin sitten mietittäisiin, mitä sille moraalittomuudelle voidaan tehdä.
Jos työtön ei pysty hoitamaan omia lapsiaan edes, niin ei hän kuulu työttömyyskortistoon vaan sairaseläkkeelle.
Sitäkautta se helposti siunaantuu se päiväkotipaikka sitten. No problem.
vaan myös lapsen kehityksen tukemisesta niin, että lapsella on sitten jatkossakin tasa-arvoiset mahdollisuudet esimerkiksi koulua aloitellessa.
Kyllä on eri asia olla työttömän, ehkä vaikeasti työllistyvän vanhemman kanssa kotona, ehkäpä ainoana lapsena, varsinkin siinä 3-4-vuotiaasta lähtien, kuin muiden lasten joukossa leikkimässä mitä mielikuvituksekkaimpia leikkejä. Ei kotona päivät pitkät oleva aikuinen jaksa sellaisia leikkejä, kuin lapset keskenään.
Oman lapseni päiväkodissa ainakin tarjoillaan niin mielettömän hyviä juttuja, muskaria, satujumppaa, keskustellaan kaikesta maailmassa, eri ihmiset tuovat omia näkemyksiään keskusteluihin, ulkoillaan, retkeillään, luistellaan ja jaetaan näitä kokemuksia, leivotaan, maalataan ja ennen kaikkea leikitään, leikitään, leikitään ja leikitään...
Jos vanhemmat eivät jaksakaan työttöminä kotona panostaa tällaiseen ja viedä lapsiaan (sen ikäsisiä, jotka niistä jo saavat paljon) ryhmiin, toisten lasten joukkoon, säännöllisesti, eivät näe tämän merkitystä, niin kyllä ne lapset, varsinkin ainoat, jäävät aika paljosta paitsi. Ja tulevat olemaan jatkossakin aivan eri arvoisessa asemassa.
Osapäivähoito olisi mielestäni hyvä ratkaisu niille lapsille, jotka jo tarvitsevat sosiaalista ryhmää, vertaisryhmää, kaipaavat sitä ja hyötyvät siitä, oli vanhempien tilanne mikä tahansa.
Mutta osapäivähoidostahan on pyristelty eroon. Jos osapäiväisiä on päiväkotiryhmissä paljon, joudutaan lisäämään lapsimäärää, että saadaan taas suhdeluvut loistamaan. Ja ryhmät pullistelee. Avoimet päiväkodit ja virkeä puistotoiminta olisi mainio ratkaisu tähän. Mutta siitäkin on säästetty viime vuosina.
Että päättäjät keksimään tähän joku LAPSEN kannalta hyvä ratkaisu. Rahaa pitäisi olla enemmän jaossa.
mitä on se lapsen hyvä elämä? Eikös sen pitäisi olla aika rikasta, henkisesti? Vai riittääkö pelkkä ruoka, juoma, puhtaus, lepo, vaatetus ja turvallisuus?
Itse lisäisin siihen kyllä paljon ihmissuhteita, sekä aikuisia että eri ikäisiä lapsia. Ja jos niitä ei kotioloista käsin järjesty, niin kyllä juuriltaan repineen, oman suvun ja tutun ympäristön parista pois pakottaneen, yhteiskunnan pitäisi huolehtia myös tästä sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Minusta yhteiskunnan ei tarvitse kaikkea pedata valmiiksi. Jotain oma-aloitteellisuutta sentään voisi odottaa aikuisilta ihmisiltäkin. Onko muskarit ja kaikki kerhot lopettaneet toimintansa maassamme. Jos on, niin niitä pitää perustaa uudestaan, sinne voi vaikka sibeliusakatemiasta ottaa harjottelijoita vetäjiksi, samoin eri kerhoihin, jolloin nimellinen maksu riittäisi. Kyllä nämä ovat ihan järjestettävissä olevia asioita siten, ettei tarvitse päiväkoteja kuormittaa. Siellä on jo lapsia työssäkäyviltä ihan tarpeeksi. Jos joku lapsi on niin onnekas, että vanhemmat ovat kotona, niin miksi se etu halutaan lapselta evätä tasapäistämisen hengessä.
Entäpä tilanne, jossa työtön on aiemmin ollut töissä, mutta joutuukin työttömäksi. Lapsi on ollut jo parisen vuotta päiväkodissa, ja viihtyy siellä erinomaisesti ystäviensä kanssa touhuamassa. Työtön on nyt työnhakija, jonka päivät kuluu aluksi asioita selvittäessä, käynnit Kelalla, Työvoimatoimistolla, puhelut ja kirjeet liittoon jne. vievät aikaa.
Työtön voisi toki ottaa lapsensa pois päiväkodista, mutta miksi? Työnhaku vaikeutuu, lapsen ystävyyssuhteet katoaa, ja jos työpaikka löytyy, lapselle pitää etsiä uusi hoitopaikka, joka saattaa järjestyä vasta parin viikon päästä.
Eikö työnhakijan ole järkevämpää pitää lapsi hoidossa ja keskittyä työn hakemiseen, kuin ottaa lapsi pois hoidosta?
Ei lapsi estä työnhakua. Ainoastaan työvoimatoimistossa työnhausta on tehty joku käsittämätön voimainponnistus, johon jopa kurssit on käytävä. Sähköpostilla voit hakea työtä ja lähetellä CV:t alta aikayksikön muutamassa sekunnissa ja kännykkä mukana pihalla ja ulkoillessa lasten kanssa voit sopia tapaamiset, jos tärppää niin, että joku kutsuu haastatteluun. Mutta jos on noin avuton tai tekoavuton, kun miltä tuo Sannan kirjoitus vaikuttaa, niin ei ole pelkoa työpaikasta.
En puhunut itsestäni, minulla kun on työpaikka, muttei lapsia vielä. Puhuin yleisesti työnhakijoista ja pyrin tuomaan esille toisenlaisen näkökulman sinulle. Nämä asiat halusin tuoda esille:
1) Työtön ei ole aina ollut työtön, eikä lapsi aina "turhaan" päivähoidossa,
2) Lapsi saattaa viihtyä päiväkodissa kavereiden kanssa,
3) Työtön ei tule aina olemaan työtön,
4) Työnhaku, haastatteluissa käynti, käynnit Työvoimatoimistossa ja muu prosessiin liittyvät vievät aikaa,
5) Jos vanhemman aika kuluu työnhaussa, kuka huolehtii lapsesta, ja antaa hänelle virikkeitä,
Lisäksi tällaiset pointit, joita en tuonut esille edellisessä viestissä:
6) Muskarit ja kerhot ovat usein maksullisia, eikä työnhakijalla ole liikaa rahaa,
7) Kaikilla ei ole pihaa jossa leikkiä tai ystäviä lapsille.
vaan siitä, että kaikki vanhemmat eivät kertakaikkiaan vaan vie niitä lapsia minnekään. Puuttuu joku sytyke tai vastaava pystyminen siihen, että lähtee lasta tai eri ikäisiä lapsia kuskaamaan ketä minnekin.
Esimerkiksi maahanmuuttajalasten kohdalla on kyse kulttuurierojen tulemisesta esteeksi. En nähnyt yhtään somaliäitiä niin hauskassa ja mukavassa seurakunnan perhekerhossakaan, missä me kävimme, kun olin vielä kotona lapseni kanssa. Eikä heitä näkynyt muskarissakaan. Sen sijaan päiväkotityössä oli aikamoista, kun eskariin tuotiin täysin ummikko maahanmuuttajalapsi, mistä olisi pitänyt saada vuodessa suomenkielisessä opetuksessa hyvin ja tasavertaisena pärjäävä lapsi.
Siitä olen samaa mieltä, että vanhempien pitäisi jaksaa tarjota lapselleen mahdollisuus virkeään ja virikkeelliseen ympäristöön, siis sosiaaliseen ja älylliseen, vertaisryhmiin ja lasta innostavaan toimintaan myös muiden kuin itsensä kanssa. Mutta kaikki aikuiset ei jaksa. Eivätkä ehkä jaksa niinkään, että heidät tilanteessa pakotetaan tähän. Kaikki eivät ole sosiaalisia ja hakeudu muiden joukkoon lapsineen. Minusta se on väärin taas lasta kohtaan. Tai ainakin typistää hänen kokemusmaailmaansa pelkkään ehkäpä kerrostaloasunnon kokoiseen kotipiiriin.
vai harrastatko tässä nyt vaan retoriikkaa? Kuulostaa aika teoreettiselta. Elämä lapsen ja lasten kanssa on aika paljon muuta, kuin näppärästi omien asioiden hoitamista. Ja jos se lapsen arki on sitä, että aikuinen hoitaa siinä omia asioitaan, on ehkä sekavasta tai keskeneräisestä tilanteesta huolissaan, niin minkälaista se sitten mahtaa olla? Veikkaisin, että melkoisen tylsää. Lapsella pitäisi olla mahdollisuus elää täyttä lapsuutta, eikä olla päivät pitkät vain osallisena aikuisten ongelmista.
Sitäpaitsi, työttömyydessä voi olla myös kyse siitä, että itsellä on oppimisvaikeuksia, ei saa siitä johtuen työpaikkaa, ei osaa käyttää näitä hienoja atk-systeemejä, ei pysty tekemään hakemuksia ilman apua, kaikkien lomakkeiden täyttäminen on todella hankalaa. Tai voi olla maahanmuuttaja ja nämä asiat ovat myös todellinen este ja vievät aikaa. Eivät kaikki aikuiset ole samalla viivalla, maailma ei ole niin naivin yksinkertainen. Ja silti niitä lapsia syntyy, saa syntyä ja pitääkin syntyä meille kaikille ja lapsille pitäisi tarjota parasta.
Kohtiin 1-3) Jos päiväkotiin ei tungettaisi työttömien lapsia siten, kun nyt tehdään niin sieltä löytyisi helposti paikka työttömän lapselle siinä vaiheessa, kun äiti/isä saa työpaikan. Kun subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta päästään, ei vanhempien enää tavitse pelätä sitä, ettei ole hoitopaikkaa lapselle kun työpaikka löytyy.
Tuossa aikaisemmassa viestissä oli Sannalla huoli siitä, että lapsi jää ikävöimään päiväkotia kavereineen ja systeemeineen oltuaan siellä kaksivuotta putkeen. Ihmeellistä, kyllä minusta pitäisi suurempaa huolta kantaa siitä taaperosta, joka jätetään ensi kertaa päiväkotiin ikävöimään äitiään. Eikös tätä naperoa ja hänen onnenpäiviään kukaan ajattele. Jos lapsi on selvinnyt siitä että hänet on taaperona päiväkotiin, niin ei kai päiväkodista pois ottaminen nyt ainakaan suurempi trauma voi olla. Ja mitä tulee isompiin lapsiin, niin viisivuotiaat kuuluvat minun mielestäni jo esikouluun eikä päiväkotiin. Toivottavasti tämä edes tajutaan jo pikkuhiljaa lapsipolitiikassa.
Kohtiin 4-6 löytyy vastaus edellisestä viestistäni ja mitä muskareiden ja kerhojen maksullisuuteen tulee, niin ei kai päiväkotihoitokaan ihan ilmaista ole vaan paljon kalliimpaa. Sossun luukulta voi hakea lapsen harrastuksiin rahaa, jos ei omat riitä.
Kohta 7, Suomessa on tilaa leikkiä, ei tarvitse montaakaan metriä ottaa, että löytyy paikka. Leikkikavereitakin löytyy siinä vaiheessa, kun kaikkien lapset eivät ole päiväkodissa nauttimassa subjektiivisesta päiväkotioikeudestaan.
Jos ei juuri mitään osaa ja haluaa silti töihin, niin on varmaan syytä mennä opiskelemaan ja opiskelijoiden lapsilla on päivähoito-oikeus ja kuuluukin olla.
Minusta pitää kunnioittaa itse kunkin kulttuurieroja, eivätkä ne voi olla syy päiväkotihoidon tarpeeseen. Eri etnisillä ryhmillä on omat lapsenhoitotapansa eikä siinä ole mitään ongelmaa, joka pitäisi päiväkotihoidolla ratkaista.
Jos maahanmuuttaja tai suomalainen haluaa olla kotiäiti kulttuuri- tai muista syistä, niin ei valtaväestöllä ole mitään syytä patistaa häntä laittamaan lapsiaan päiväkotiin.
on päivähoito-oikeus. Halusitpa tai et.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on sosialisti Lipposen luomus, halusi miellyttää tyhmiä äänestäjiä aikoinaan ja keksi tollasen lapsen etua ja oikeuksia polkevan subjektiivisen päivähoito -hehkutuksen vieden samalla ajatukset pois lapsen oikeudesta kotiin ja äitiin/isään päivittäisessä hoidossa. Voi voi miten ootte menneet helppoon ja näkeehän sen lapsistakin, niin moni oireilee. Ettekö muuten näe, miten monen suomalaisen silmissä asuu suru.
Eipäs nyt olla lapsellisia. Jos päiväkotien lapsimäärä vähenee, samassa suhteessa vähenee myös lastenhoitajien virat. Ikinä ei tule olemaan tilannetta, että kunnallisten päiväkotien toiminnassa olisi jotain löysää. Jos hoitopaikan saa helposti, tuhlataan jossain resursseja.
Ollaan huolissamme kaikista lapsista. Pienen lapsen eroahdistus kestää päivistä muutamaan viikkoon, jonka jälkeen lapsi "sopeutuu" tilanteeseen. 5-vuotias lapsi osaa jo kaivata kavereitaan, joiden kanssa hänellä on omat jutut ja omat suunnitelmat. Parhaassa tapauksessa päiväkodista löytyneet ja alkaneet ystävyyssuhteet kestävät läpi elämän.
"Onko muskarit ja kaikki kerhot lopettaneet toimintansa maassamme. Jos on, niin niitä pitää perustaa uudestaan" Kuka perustaa? Millä rahalla? Missä tiloissa? Millä hinnalla?
Taidat asua maaseudulla. Suomalainen keskikokoinen kaupunki on työikäiselle hyvä paikka, mutta pienelle lapselle melko kolkko. Keskustassa ei päiväkoti-ikäistä voi mitenkään päästää ulos yksin. Vähän syrjemmälläkin turvallisin leikkipaikka löytyy harvoin aivan kodin läheltä.
Minusta työttömän lasta ei tule pitää päivähoidossa varmuuden vuoksi, siltä varalta, että työpaikka löytyy. Jos nyt ajatellaan vaikka pitkäaikaistyöttömiä, niin siinä menee heilahtaen vuosi jos toinenkin ja lapsi olisi tällä perusteella päivähoidossa, että odotellaan vaan työpaikkaa, ei käy. Sitäpaitsi työttömyys ei kohtaa kaikkia ihmisiä samanaikaisesti, joten kun yksi joutuu työttömäksi ei silloin lakkauteta koko päiväkotia vaan vaihtuvuutta on niin, että työttömäksi joutuneen lapsi jää kotiin kun taas sitten toisaalta työpaikan saaneen lapselle vapautuu paikka. Emme ole vielä tasapäistämisessä niin pitkällä, että koko päiväkodin perheet irtisanotaan samalla kellonlyömällä, mutta pian varmaan sekin toteutuu yhdenmukaisuuden takia.
5-vuotiaan päiväkotia haikailevaan eroahdistukseen sanoisin, että todella pielessä on lapsipolitiikka, jos lapset leimautuvat niin pitkälle päiväkotiin, että aivan eroahdistus tulee kun jää sieltä pois. Kuusivuotiaana tai viimeistään seitsemänvuotiaana se on kuitenkin edessä, kun mennään kouluun ja kestettävä vaan on. Onhan elämässä muutenkin muutoksia, muutetaan paikkakunnalta toiselle sen työn perässä, tai kaveri muuttaa. Ei sinne päiväkotiin kukaan voi niin betonoitua, että kotihoito olisi huonompi vaihtoehto sen takia, että on tottunut päiväkotiin. Miksi muuten kotiin mennään edes yöksi sitten, eikös kaikilla ole helpompaa ja kivempaa, kun ollaan vaan kukin ikäluokka omiemme joukossa työssä, vanhainkodissa, päiväkodissa ja harrastuksissa. Ja vauvasta lähtien jokainen hoitakoon omat ihmissuhteensa niin kuin parhaaksi pystyy, jos pystyy. En kannata ajatustasi päiväkodin eroahdistuksesta. Vanhemmat voivat kutsua kavereita kotiin ja viedä lapsen kyläilemään kaipaamiensa kavereiden luokse. Minusta on tärkeääkin, että lapset saavat leikkiä vapaasti eikä päiväkotitätien ohjauksessa. Näin pitääkin toimia, eikä odottaa yhteiskunnan hoitavan lapsen kaverisuhteet kuntoon ja ylläpitävän niitä.
Muskarit, kerhot jne. voidaan perustaa samalla tavalla kuin ne ennenkin on perustettu. Meillä on ennen ollut muskareita, joku ne silloinkin osasi perustaa. Onko nykyinen pullamössösukupolvi niin osaamatonta jengiä kaikenkattavasti, että eivät pysty muskareita edes enää perustamaan. Monelle musiikkia rakastavalle ihmiselle muskarissa toimiminen on kuitenkin toivottu mahdollisuus, samoin kuin leikkikerhot sellaisille, jotka viihtyvät lasten parissa. Siellähän ei siis olla joka päivä, eikä 8 tuntia päivässä. Se ei siis ole mikään suorituspaikka.
Isukin viimeinen kappale on pohjanoteeraus. Kukaan ei ole päästämässä päiväkoti-ikäistä ulos yksin kaupungin keskustassa. Kun äiti/isä on kotona, hän tietenkin menee lapsensa mukana ulos, mitä oikein kuvittelit hänen tekevän. Huh!
oppiminen? Lapset menee täällä kuitenkin yleensä suomenkieliseen kouluun, eikä esimerkiksi somalin kieliseen, thain kieliseen, kiinan kieliseen...
Eihän ketään voi pakottaa laittamaan lastansa päivähoitoon, eikä niin tehdäkään. Mutta minkälaiset luulet sellaisen lapsen mahdollisuudet olla koulunkäyntiin, joka on jo lähtökohtaisesti kielitaidon kannalta aivan auttamattomasti eri asemassa kuin valtaväestö?
Aika moni maahanmuuttaja toivoo kuitenkin lastensa oppivan sen kielen, minkä kautta avautuu normaali elämä myös aikuisena siinä yhteiskunnassa, missä eletään.
Eri asia on, jos halutaan näiden ihmisten syrjäytyvän ja siirtävän syrjäytymisen mallia myös jatkossa omille jälkipolvilleen. Niin siinä helposti käy.
Luepas Faijan tekstiä vähän tarkemmin ja mieti uudestaan, mitä kannattaa laukoa.
Mistä tiedät, että päivähoidossa olevien lasten vanhemmat olivat työttömiä kun lapset aloittivat hoidot? Eli mistä tiedät, että sinne on "tungettu työttömien lapsia", onko sinulla käytettävissäsi jokin tietokanta tai tilasto, josta me muut emme tiedä?
Miten subjektiivisen päivähoidon poistamisella päästäisiin tilanteeseen, jossa lapsi saa takuuvarmasti hoidon, heti kun työ löytyy? Tämähän tarkoittaisi usean ammattilaisen, lastentarhanopettajan ja lastenhoitajan, varalla pitämistä jatkuvasti. Siltä varaa, että jonkin työttömän lapsi yhtäkkiä tarvitsee hoitoa, kun isi/äiti menee töihin? Sillä tuskin kunnat haluaa pitää "liian montaa" työntekijää töissä, jos lapsiakaan ei ole.
Sinä huolehdit lapsen erosta äidistä, minä sanon, että se on vain luonnollinen prosessi lapsen matkalla aikuisuuteen. Jossakin vaiheessa lapsen on opittava, että äiti (ja isi) voivat olla poissa hetken, koska he palaavat aina lapsen luo. Lisäksi ei ole mielestäni hyvää, jos lapsesta tulee liian riippuvainen äidistään, tämä vaikeuttaa varmasti koulunaloittamista ja itsenäistymistä.
Hui! Sinä kaikista ihmisistä haluat luoda päiväkodeista "pikkukoulun", jossa jo viisivuotiaille opetetaaan koulumaisesti asioita ja kuusivuotiaat aloittavat koulun. Sinä sitten varmasti kannatat Lastentarhanopettajaliiton näkemystä päivähoidon siirtämistä opetustoimen hallinnon alaisuuteen? Suomalaisten hyvät tulokset erilaisissa Pisa-testeissä uskotaan johtuvan juuri meidän päivähoidosta ja esikoulusta sekä siitä, että lapset aloittavat koulunkäynnin vasta 7-vuotiaina.
Jos vanhemmat käyvät töissä, heillä on hyvinkin helposti varaa päivähoitoon. Ja jos he ovat työttöminä, päivähoito on ilmaista. Siihen nähden muskarit ja kerhot ovat erittäin kalliita, eikä niitä ees ole kaikkialla tai riittävästi paikkoja kaikille. En ole ikinä asioinut sossun kanssa, mutta mitä olen kuullut ja lukenut niin kuulostaa siltä, ettei sitä "ylimääräistä" rahaa siitä kovin helposti tipu. Varsinkaan, kun ei tunnu tippuvan rahaa edes niihin pakollisiin menoihin.
juuret on vähintäänkin 70-luvulla, kun haluttiin myös työssä käyvien, hyvin tienaavien lapsille saada oikeus kunnalliseen päivähoitoon ja äideille mahdollisuus käydä töissä. Aluksi se palvelu oli tarkoitettu vain ja ainoastaan niille, joilla oli kaikkein vähiten mahdollisuuksia saada lapselleen turvallista hoitoa päivän ajaksi.
Oman äitini lapsuudessa päivähoitoa tarjottiin melkeinpä hyväntekeväisyytenä ja varsinkin kaikkein huono-osaisimmille. Se on alunperin tarkoitettu ihmisten tasa-arvoisten mahdollisuuksien takaamiseksi ja syrjäytymiskierteen ehkäisemiseksi. Nykyaika on tuonut siihen tämän juonteen, että se pitäisi joidenkin mielestä taata vain jos on kunnollinen, hyvin tienaava ja elämässä pärjäävä menestyvä ihminen.
Kuitenkin nyt myös oikeisto-Katainen on subjektiivisen päivähoito-oikeuden kannalla.
Lapsella on oikeus tasa-arvoisiin mahdollisuuksiin saada omaa kehitystään tukeva kasvuympäristö. Se voi yhtä hyvin olla koti kuin päivähoitoympäristö, ja ensisijaisesti koti, jos äiti ja/tai isä jaksavat huolehtia hyvin ja monipuolisesti myös lapsen henkisestä hyvinvoinnista.
Lapsen elämään kuuluu luonnostaan paljon ihmisiä, paljon aikuisia ja muita lapsia. Nykyisin suku on kaukana ja perheissä vähän lapsia, perheet on hajalla ja ollaan aika irrallaan. Ainakin isoissa kaupungeissa. Päivähoito on kaikissa elämäntilanteissa oleville ihmisille tarpeellinen tuki, tuki sekä vanhemmille, että erityisesti lapselle. Niin sen kuuluu jatkossakin olla.
Kysymys kuuluu kuitenkin, pitäisikö niiden, jotka pystyisivät maksamaan siitä enemmän, todella maksaa vähän enemmän?
että pitäisikö koko yhteiskunnan maksaa vähän enemmän lasten elämän tukemisesta tasapuolisesti? Lama-ajasta lähtien päivähoidon mahdollisuuksia toimia on vain heikennetty. Samoin avoimia yhteisiä toiminta- ja tukimuotoja lapsiperheille.
Toki olemattoman kielitaidon kehittäminen voi olla niiden erityissyiden joukossa, jonka perusteella päiväkotipakan voisi halutessaan saada lapselleen. En näe estettä eikä se liity subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen mitenkään. Ongelma varmaan lievenisi, jos kaikki lapset aloittaisivat esikoulun 5-vuotiaana, kuten olen ehdottanut. Huomaatteko varhaisen esikoulun edut nyt tässäkin asiassa.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus sellaisena kuin se nykyisin meille näyttäytyy on Lipposen hallituksen luomus.
Edellisen kirjaamaan "Nykyisin suku on kaukana ja perheissä vähän lapsia, perheet on hajalla ja ollaan aika irrallaan." vastaan vaan, että hajalla ja irrallaan myös pysytään, mikäli nykypolitiikkaa jatketaan, jossa lapset, aikuiset ja vanhukset säilytetään kukin omissa lokeroissaan toisiaan juurikaan näkemättä saati kokematta. Itse toivoisin mukavammat olot kaikille tasapuolisesti.
Sanna pieni, etkö tiedä, että nykyisin suomalaislapset eivät ole onnellisia. Päiväkotilaitos sellaisenaan ei ole mikään paratiisi, siellä ei ole ammattitaitoista henkilökuntaa vaan sijaisia sijaisten perään, joten mitään turvaa tai pysysväisluontoista aikuissuhdetta ja syliä pieni taaperosi ei sieltä juurikaan löydä vaan ainoastaan pysyväisluonteisia ihmissuhteita samanlaisiin taaperoihin, joiden kanssa hän kilpailee vajaan henkilökunnan riittämättömästä hellyydestä ja sylipulasta.
Päiväkotiin on uutisten mukaan tungettu työttömien lapset, eli työttömiksi joutuneet eivät ole ottaneet lapsiaan pois jäädessään kotihengettäriksi ja vastaavasti jo valmiiksi työttömät ovat vieneet lapsensa sinne ja palanneet sitten takaisin tyhjään kotiin turhautuneina odottelemaan lapsen poishakemista päiväkodista. Jos nyt siinä sitten saa jonkun työpaikkahakemuksen väännettyä, kun rauhaa on koko päivä, niin huh, johan on ollut urakka.
En olisi missään tapauksessa valmis uhraamaan lasta päiväkotiin sen takia, että kunta ei halua pitää liian montaa työntekijää töissä, kun muka lapsiakaan ei ole. Ne lapset, jotka tarvitsevat päiväkotihoitoa oikeesti, saisivat silloin paremman ja yksilöllisemmän hoidon, mikä kyllä kertautuu lasten hyvinvointina jatkossakin, joten satsaus kunnalta ei ole mikään turha. Valitsisin asuinkuntani nimenomaan näiden arvojen mukaisesti, ja kehottaisin kaikkia lapsiperheitä kilpailuttamaan kuntia ja muuttamaan sinne, missä tuetaan parhaiten lapsen kotihoitoa.
Mielestäni lapsen ei tarvitse vielä 1-vuotiaana alkaa itsenäistyä, eikä oikeastaan ennen kouluikää enkä ole huomannut, että kotonaan hoidetut lapset olisivat sen epäitsenäisempiä tai riippuvaisia vanhemmistaan kuin muutkaan lapset. Päinvastoin, heillä on luottamus toista luokkaa eikä tarvitse taaperonakaan koko aikaa roikkua helmassa kiinni peläten koska äiti katoaa kuvioista koko päiväksi.
Kyllä haluan esikoulun 5-vuotiaille. En ota kantaa siihen minkä hallinnonalan alaisuuteen se pitäisi laittaa, eiköhän joku keksitä. Pisa-testin tulokset eivät ole niin auvoiset Suomen osalta kuin mitä esität. Pisa testissä nimittäin ilmeni, että kaikki ovat tasapäisen keksiarvoisia, mutta ääripäivä ei ole lainkaan. Huom! päiväkoti- ja myöhäinen koulusysteemimme ei siis tuota lahjakkuuksia ja vielä nolompaa, lahjakkuus latistuu. En olisi niinkään onnellinen tuosta saavutuksesta, koska aikuisena nämä keskiarvon mukaiset eivät kykene ilman lahjakuuksien luomaa innovaatiota aikaansaamaan mitään. Keskiarvo-ihminen pärjää ainoastaan silloin, kun lahjakkaat luovat hänelle puitteet missä toimia. Nyt meillä ei ole sellaisia lainkaan, joten hulluti käy keskivertohenkilöille keskenään.
Viimeisestä kappaleesta olen samaa mieltä kanssasi Sanna, että lapsiperheiden tulonsiirrot on hoitamatta siten, kuin sivistysvaltiossa edellytetään ja siten kuin myös YK edellyttää Suomen tekevän.
tavallaan esiopetusta. Turha alkaa muuttaa sitä toimintaa sen koulumaisemmaksi.
Ajatko sinä nyt sitä tarveharkintaista päivähoito-oikeutta vai mitä yrität hakea? Siinä tarveharkinnassa ei ole mitään muuta hankalaa, kuin se, että ihmisten elämäntilanteet elävät ja muuttuvat. Pienen lapsen elämä saisi olla kyllä mieluummin arjen raameiltaan pysyvää ja säännöllistä, eikä sellaista, että välillä ollaan kotona, kun vanhemmat on työttöminä ja välillä ollaan sitten päivähoidossa, milloin missäkin, kun se paikka aina muuttuu näiden työttömyyskausien johdosta.
vaan. Ja katsotaan 10 vuoden kuluttua, miten hyvä malli se on.
No ajan esikoulua 5-vuotiaille ja koulun aloituksen varhentamista ainakin vuodella, siis 6-vuotiaisiin, nyt ensi vaiheessa. Jos tarha alkaa muuttaa toimintamalliaan ilman lakeja ja asetuksia esikoulun suuntaan, niin silloin osa lapsista jää siitä paitsi . Ei kai tarkoitus ole elitistisesti tarjota esikouluopetusta päiväkotilapsille palkkioksi siitä että heidät sinne laitetaan. Tästä käytännöstä pitää ainakin sitten tiedottaa kaikille, jotta vanhemmat tietämättömyyttään eivät jättäisi lastaan pois esikoulusta. Lisäksi esikoulupaikka pitää taata ihan joka ikiselle lapselle eikä suinkaan markkinoida sitä päiväkotipaikkana enää.
Ajan lapsen kotihoitoa, ainakin 3-vuotiaaksi ja jos esikoulu aloitetaan 5-vuotiaana, niin eihän siinä sitten jää kuin vuosi epämääräistä aikaa lapsen elämässä. Ratkaisu voisi olla että kotihoidontukea jatketaan vuodella tai sitten esikoulua varhennetaan vastaavasti. Mielestäni päiväkoti on vain niitä aidosti tarvitsevien perheiden hoitomuoto vanhempien estyessä tai sitten erityissyistä.
Muuttuviinkin tilanteisiin paras lääke lapsella on koti ja äiti/isä, jotka ovat pysyviä. Monet muuttavat ulkomaillekin, ja kaikki kieltä myöten lapsen elämässä muuttuu, ehkä montakin kertaa. Tämä ei kuitenkaan ole vakavaa kun on äiti ja isä tukena ja turvana. En olisi huolissani muuttuvista tilanteista.
Kotihoito ja perheiden toimeentulo kaikkinenesa olisi helpompaa ja vähemmän stressaavaa taloudellisestikin, jos palattaisiin verotuksessa lapsivähennyksiin ja otettaisiin verotuksessa huomioon yhden tulonsaajan perheet taas.
Ei kukaan pakota lapsia muuttamaan pois kotipaikkakunniltaan, vaan he tekevät sen omasta tahdostaan, opiskelupaikan tai työn perässä. Lisäksi moni aikuinen ja lapsellinenkin muuttaa työn tai puolison perässä muualle. Näin ne isovanhemmat sitten jäävät omalle paikkakunnalleen, erilleen lapsistaan ja lapsenlapsistaan.
On ikävä, ettei kaikilla lapsilla ole isovanhemmat lähellä ja ettei kaikilla vanhemmilla ole vahvaa tukiverkkoa omalla asuinpaikkakunnallaan, mutta kukana ei ole heitä tähän tilanteeseen pakottanut. Ei ole mahdollista perustaa yliopistoa tai edes ammattikorkeakoulua joka maan kaupunkiin, joten jos haluaa opiskella, on muutettava pois kotipaikkakunnalta.
Päiväkoti ei korvaa eikä myöskään paikkaa lapsen puuttuvia isovanhempia eikä ketään muutakaan. Jos vanhemmat muuttavat työn perässä toisaalle, niin päiväkoti vaihtuu lapsellakin toiseksi, joten hehkutus siitä, että päiväkoti korvaisi jotain tässä suhteessa on täysin perätön. Päiväkoti on ns. viimeinen vaihtoehto minun mielestäni.
kannanottoihisi: Olen lukenut koko ketjun eikä niissä ole päätä aikä häntää. Et pidä varhaiskasvatusta tärkeänä, etkä katso kaikkien lasten (esim. työttömien vanhempien) olevan siihen oikeutettuja. Kuitenkin kannatat esiopetusiän ja koulunaloitusiän aikaistamista, syystä joka jää minulle epäselväksi. Kommentoit paljon, mutten tunnu tietävän päivähoidosta ja esiopetuksesta juuri mitään. Kannattaisikohan päivittää tiedot ennen keskustelun jatkamista.
Kannattaisiko sinun luottaa ja uskoa pikkulapsen hoito hänen omalle äidilleen/isälleen eikä yhteiskunnalle. Yhteiskunnan ei kuulu kasvattaa pikkulapsia vaan se on kodin tehtävä. Kun kerran niin kauhee hinku on kasvattaa pikkulapsia yhteiskunnan varoin niin mihin se into sitten lopahtaa, kun ihan aiheellista olisi ryhtyä opettamaan 5-vuotiaita esikoulussa. Miksi taaperoille halutaan antaa varhaiskasvatusta, mutta 5-vuotiaille ei esikouluopetusta. Voitko päivittää tietoni tältä osin.
Kokeile vaikka yksinhuoltajuutta ja muuta ihan vieraalle paikkakunnalle, ehkä vieläpä ulkomaille saman tien. Tule sitten parin vuoden kokemustesi jälkeen kertomaan meille tälle palstalle, minkälaista mahtoi olla.
kysymykseeni?
päivähoito-oikeus on ollut voimassa vasta kymmenisen vuotta. Sitä ennen se oli tarveharkintaista ja oli sellainen valvova taho standardeineen. Miksi ihmeessä sellaista ei nyt aikaan saataisi, kun se vielä viime vuosikymmenen alussa toimi??
Huomataan nyt sekin, ettei tarveharkintaisuus tarkoita sitä, etteikö muut kuin töissä olevien lapset saisi hoitopaikkaa. Ainoastaan se estäisi tämän nykymallin härskin hyväksikäytön siten, ettei työttömien lapset tarvitsisi kokopäivähoitoa, tai 1,5-vuotias kokopäiväistä virikehoitoa.
Onko vasta tehty jokin tutkimus, josta minä en tiedä? Vai oletko henkilökohtaisesti kysellyt jokaiselta suomalaislapselta, ovatko he onnellisia vai ei? Sillä ainakin kaikki ystäväperheeni ja sukulaiseni lapset vaikuttavat onnellisilta, ja suurin osa ovat jopa päivähoidossa!
En itse asu pääkaupunkiseudulla, vaan pienemmässä kaupunkissa täällä Pohjanmaalla, täällä päiväkodit eivät ole "laitoksia" joissa käytetään vain sijaisia. Eräs sukulaiseni on päiväkodissa töissä, ja siellä lyhimmän ajan töissä ollut "täti" on ollut siellä 3,5v. Pisimpään saman katon alla työskennellyt on ollut siellä yli 15v. Että se siitä vaihtuvuudesta... Tilanne on sama koko kaupungissa. Myös opiskelupaikkakuntani tilanne taisi olla hyvin pitkälti tällainen, eli joka päiväkodissa oli pysyvää henkilökuntaa. Toki sijaisiakin joudutaan käyttämään, esim äitiyslomien, vuorotteluvapaiden ja sairauslomien aikana. Lisäksihän päiväkodeissa työskentelee myös harjoittelijoita ja vastaavia, jotka eivät ole paikalla kuin tietyn ajan.
Meillä on täsyin eri kokemukset siitä, millaisia hoidossa (päiväkoti- tai perhepäivähoidossa) olleet lapset ovat ja miten he kokevat koulun alun. Olet jo antanut itsestäsi niin jyrkän ja jäykän kuvan, etten edes yritä tuoda omia mielipiteitäni ja kokemuksiani esille. Sinua kun tuskin kiinnostaa, sinulla on näkemyksesi ja sillä selvä.
Miksi lapset eivät saisi olla lapsia? Miksi viisivuotiaan pitäisi mennä esikouluun, ja kuusivuotiaan kouluun? Mitä vikaa päiväkodissa on? Päiväkodissakin voidaan aloittaa oppimispolulla, ja niin siellä tehdäänkin. Mutta miksi ihmeessä haluat vain 6-vuotiaita lapsia 4-6 tunniksi kouluun oppimaan asioita? Miksi haluat asettaa 6-vuotiaille lapsille suorituspaineita ja oppimisvaatimuksia? Moni lapsi ei ole koulukypsä vielä 7-vuotiaanakaan, joten eiköhän tuo aikainen aloitusikä vain kasvattaisi ongelmia? Ja jos koulun toiminta alaluokilla tulisi olla esikoulu- tai päiväkotimainen, miksi emme säilyttäisi nykyistä järjestelmää?
Suomalaisten itsemurhaluvut ovat huippukorkeat muihin maihin verrattuna, mikä kertoo ehkä kaikkein konkreettisimmin siitä, että onnellisuutta ei ole.
Oli myös joku tutkimus siitä, että suomalaisperheiden arjesta puuttuu ilo. Linkkiä siihen en tajunnut säilyttää.
Kun kerran jo valtaosa lapsista osaa valmiiksi lukea kouluun mennessään, niin eikö se kerro siitä, että on haluttu oppia. Lapset menevät mielellään kouluun, ei se mikään mörkö ole. En näe mitään syytä jarruttaa oppimista ja opettamista. Minulle sopii hyvin, että päiväkodissa aloitetaan esiopetus, mutta sitten se pitää kyllä kaikille taata. Niinhän ei tällä hetkellä ole vaan perhepäivähoidossa ja kotihoidossa olevat 5-vuotiaat eivät pääse siitä opetuksesta osallisiksi. Olet varmaan unohtanut nämä ryhmät puhuessasi päiväkodissa tapahtumavasta esiopetuksesta. Miksi nämä on unohdettu esiopetuksen piiristä kokonaan.
Jos joku ei ole kypsä oppimaan, niin sehän näkyy numerossa, mutta ei häntä sen takia pidä jättää koulusta kokonaan pois.
Puollan täysin ajatuksiasi. Lapsen elämä pitäisi nähdä siinä hetkessä, missä hän elää. Ja lapsi, jos joku tässä yhteiskunnassa on se, jonka puolia meidän aikuisten ja päättäjien pitäisi osata pitää, nähdä lapsuuden merkitys. Se on ainutlaatuista ja perustavanlaatuista aikaa ihmisen elämässä ja pohja hyvälle aikuisuudelle.
Ja meidän aikuisten pitäisi nähdä, että lapsia elää monenlaisissa tilanteissa, erilaisissa perheissä. Kaikille pitäisi pyrkiä tarjoamaan asianmukaista tukea silloin, jos omaa tukiverkostoa ei ole. Siihen tarvitaan koko yhteiskunnan ponnistuksia.
ja mahdollisuus siihen annetaan ihan kaikille lapsille. Se, että sitä tarjotaan päiväkodeissa, johtuu siitä, että lastentarhanopettajilla on virallinen pätevyys sitä antaa. Perhepäivähoidossa ei työskentele yleensä lastentarhanopettajia.
Siis tietosi on virheellinen. Esiopetusta saavat kaikki lapset, joiden vanhemmat haluavat sen järjestää. Esiopetusikäiset ovat 6-vuotiaita.
Kyllä kaikilla on tiedossa, että esiopetus on vapaaehtoista ja sitä saa kaikki 6-vuotiaille halutessaan. Minä ajan sitä, että tätä varhennetaan vuodella ja samalla varhennetaan vuodella koulunkäynnin aloittamista. Nämä muutokset haluaisin.
maksutonta ja vapaaehtoista 6-vuotiaille suunnattua opetusta. Suurin osa esiopetusryhmistä toimii päiväkodeissa lastentarhanopettajavetoisesti. Useimmilla lastentarhanopettajilla on vielä lisäkoulutuksena esi- ja alkuopetuksen pätevyys, mutta myös ilman sitä ovat päteviä tähän hommaan. Myös koulun puolella toimii näitä ryhmiä ja opetusta voi antaa myös siellä lastentarhanopettaja tai luokanopettaja, jolla on mielellään esi- ja alkuopetuksen pätevyyttä.
Luokanopettajapuolen koulutuksessa ei olla kovin paljon perehdytty pienimpien lasten opettamisen erityispiirteisiin. Siitä syystä katsotaan, että esi- ja alkuopetuksen tehtävät soveltuvat parhaiten lastentarhanopettajille.
Luokanopettajissakin on eri tasoisesti näihin asioihin perehtymistä. Mutta itselleni karmein kokemus oli, kun seurasin erään koulun rehtorin pitämää uskontotuntia, missä rehtori puhui ekaluokkalaisille holokaustista ja hitlerin ajan julmuuksista, vetäisi aiheen suunnittelematta tuntia yhtään ja täysin hatusta. Pieniä, ja alle 10-vuotiaat ovat vielä pieniä, opetetaan toisenlaisilla menetelmillä, kuin vanhempia. Ja lapset oppivat kyllä niinkin.
Siihen, mitä tulee suomalaisten onnellisuuden puutteeseen, voidaan kyllä mieluummin hakea selityksiä siitä jatkuvan kilpalupaineen aiheuttamasta pahoinvoinnista, mikä on tullut taloudellisen liberalismin kautta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Viimeksi eilen oli televisiossa keskusteluohjelma tähän aiheeseen, ihmisten loppuun palamiseen liittyen. Ja näen sitä oravanpyöräelämää myös itse tuttavapiirissäni paljon ja sen seurauksia. Työelämä ja hullu kulutuksen ja kilpailun perässä juokseminen tässä vaatisi remonttia. Ei lapsia tasapuolisesti tukeva järjestelmä.
Surkee tilanne meillä, jos lasten myöhäisen koulunaloituksen syynä on opettajien pätemättömyys 6-vuotiaiden opettamiseen. Käsittämätöntä, että näin on päästetty käymään. Mitä tomppeleita siellä opettajakorkeakoulussa oikein on suunnittelemassa suomalaisten tulevaisuutta.
Oletteko ajatelleet, että yhtenä syynä suomalaisten onnettomuuteen ja henkiseen pahoinvointiin voi olla sekin, ettei suomalaisia ole valmennettu pärjäilemään muuttuvissa olosuhteissa vaan aikuisuuteen asti on paapottu ja hemmoteltu kuin pikkulapsia ja tosipaikan tullen tulee sitten itku, nyt kun maailma on avautunut ja joudumme muiden kanssa tekemisiin, tahdoimme tai emme. Jos meillä ei ole kykyä täällä vaan palamme loppuun, niin firmat muuttavat toimintansa sinne, missä sitä kykyä löytyy, ja niinhän jo on tapahtunut. Sehän se vasta itkun pakka onkin.
Jos vielä viestitämme ja kuulutamme joka puolelle, että emme halua kehittyä emmekä halua kehitystä, niin eipä tänne kukaan investoi. Luontaistalous on kohtalomma, mutta luuletteko, että se kelpaa lapsillemme.
päiväkodeissa ja lastentarhanopettajien koulutus on korkeakouluopetusta maassamme, siis pienten lasten opettajien koulutusta. Se pätevyys opettaa pieniä lapsia on siis lastentarhanopettajilla ja luokanopettajat jatkavat sitä työtä sitten koulun puolella.
Ei pelkkä koulu opeta meidän lapsia. Pienten lasten kasvatus ja opetus tapahtuu järjestelmällisessä muodossaan päiväkodeissa ja sinne lapsensa laittaminen on vapaaehtoista, ei mikään pakko. Niin pitää ollakin alle kouluikäisten kohdalla.
Tällä hetkellä jokaisella 6-vuotiaalla on lain suoma oikeus ilmaiseen esiopetukseen, haluat ilmeisesti muuttaa lakia niin, että tuo oikeus koskisi 5-vuotiaita? Ymmärräthän, että nykyiset käytännöt eivät ole tuulesta temmattuja, vaan perustuvat lakeihin, säädöksiin, toimintaa ohjaaviin asiakirjoihin, kuten Vasuun, ja kuntien omiin päätöksiin.
Päivähoidossa aloitetaan opetus jo nykyisellään, Varhaiskasvatussuunnitelmassakin on tämä säädetty. Päivähoidossa lapsille opetetaan mm. matemaattista, luonnontieteellistä ja uskonnollis- elämänkatsomuksellista orientaatiota. Ja tämä sama dokumentti ohjaa myös perhepäivähoitajan toimintaa, joten hänenkin kuuluu lain mukaan pyrkiä noudattamaan näitä orientaatioita työssään. Kotihoidossa oleville lapsille vanhempien pitäisi suorittaa nämä tehtävät.
Ei noita lapsia ole unohdettu esiopetuksen piiristä, heilläkin on oikeus tulla päiväkodille saamaan esiopetusta ollessaan 6-vuotiaita. Ja kuten jo sanoin, opetus on ilmaista, ainoastaan mahdollinen hoito maksaa!
Vedit aivan oikean johtopäätöksen kirjoittaessasi:
"
Tällä hetkellä jokaisella 6-vuotiaalla on lain suoma oikeus ilmaiseen esiopetukseen, haluat ilmeisesti muuttaa lakia niin, että tuo oikeus koskisi 5-vuotiaita?
"
Kyllä, juuri sitä haluan. Ymmärrän myös ihan hyvin sen, että nykyiset käytännöt eivät ole tuulesta temmattuja vaan perustuvat lakiin, mutta toivon sinun nyt vihdoin ymmärtävän sen, että minä toivon lakia muutettavan tältä osin haluamaani suuntaan. Toivon sinun myös ymmärtävän sen, että jos lakeja ei koskaan haluta muuttaa tai betrata, niin ei ole mitään järkeä koko eduskunnalla, joka valitaan Suomessa lakeja säätäväksi elimeksi. Jos kaikki lait on jo tehty eikä niitä aiota muuttaa miksikään, niin luovutaan sitten lakia säätävistä elimistä saman tien. Ymmärtänet tämän.
Muuten hyvä kirjoitus, mutta pieni korjaus on aiheellinen. Työtönkin joutuu maksamaan tulojen mukaan päivähoitomaksua. Ja yleensä työtön joutuu maksamaan suhteessa tuloihin enemmän hoitomaksua kuin työssä käyvä, sillä päivähoidon yläraja on olemassa kunnallisessa hoidossa eli se on 200e. Ja usein työtön joutuu maksamaan(avioliitossa elävät ainakin) vähintään 160e. Se ei minusta ihan ilmaista ole varsinkaan pienistä tuloista! Tulot eivät ole silloin siis todellakaan kuin alle keskivertokansalaisen!
viihtyvät sellaista pyöreätä 10 tunnin työpäivää siellä työpaikalla ja pitävät lapset hoidossa aamu seitsemästä ilta puoli kuuteen. Saahan siitä tietysti paljon itselle nettoa ja jotkut huoahtavat siellä työpaikalla helpotuksesta, ettei tarvitse sitä lasten hulinaa katsella.
Että onhan se subjektiivinen oikeus mahdollistanut tällaistakin.
Jotenkin toivoisi, että aikuiset joskus ajattelisivat sitäkin, että kenen oikeuksista tässä puhutaan. Niiden kohdalla, joilla ei oikein rahkeet riitä, eivätkä pysty muuhun, kuin velttoiluun, lapsen paras on, ja varmaan koko yhteiskunnan, että joku muu kuin oma vanhempi huolehtii, edes osan päivästä. Sitten taas niiden kohdalla, jotka tuovat maksimiajaksi hoitoon siitä syystä, että voisivat panostaa omaan uraansa täysillä, olisi parempi, että lapselle taattaisiin myös subjektiivinen oikeus omiin vanhempiinsa jollain konstilla.
Työelämäkin on kyllä nykyisin raaistunut. Joten osittain voisi kyllä toitottaa lapsen subjektiivista oikeutta omiin vanhempiinsa myös työnantajienkin keskuudessa.
Minun nuorelle tyttärelleni toitottiin lastenlääkärin analyysissa kun hänen pienen tyttönsä puhe oli viivästynyt että nyt pitää laittaa päiväkotiin ja heti. Lapsi sai paikan kuntouttavan tukitoimen muodossa. Minun tyttöni katuu ja miettii päivittäin valintaansa hänellä on huono omatunto koska hän pelkää vievän paikkoja työssäkäyvien lapsilta ja hän ajattelee että hoitajat pitää häntä laiskana loisena ja että hänen lapsi vie aikaa kun voisi itsekkin hoitaa kotona. Minun mielestä lääkäri ajatteli tytön parasta mutta tyttöni vaan murehtii muitten asioita, toki maailmassa pitää ottaa muutkin huomioon mutta liika on liikaa. Tyttöni asuu tosi kaukana minusta ja miehestäni valitettavasti niin harvoin hän saa hoitoo lastansa ja omaa aikaa niin saahan hän päivät levättyä ja omaa aikaa mutta hän käyttää vaan päivät murehtimiseen. Toki vieraillaan joskus puolin ja toisin mutta aika ja raha on esteenä että 1-2 kertaa vuodessa nähdään. Työssäkäyvillä on monilla mahdollisuus viedä lapset hoitoon isovanhemmille, on varaa palkata lapsenvahti tai matkustaa useammin. Tyttäreni ei ole sen huononpi äiti kun muutkaan tai epävastuuttomampi.Te "superäitit" noilla höpinöillänne pönkitätte omaa egoanne ja masennatte herkkiä ihmisiä kuten tyttäreni.Tekin voisitté ymmärtää näitä vanhempia vaikka ei koske itseä
Ja voinpa sanoa, että tuskin ne lastenhoitajat ja lastentarhanopettajat pitävät tytärtäsi minkäänlaisena loisena. Kyllä siellä ehkäpä hoksataan, miksi tyttäresi lapsi on sieltä tuossa tilanteessa paikan saanut.
Mutta tässäpä on esimerkki siitä, miten helposti monet leimaavat loisiksi sellaisiakin ihmisiä, joiden kohdalla päivähoitopäätöksiin on ihan vankat perusteet. Siinä ajatellaan lapsen etua, sitä, että lapsella on mahdollisuus saada esimerkiksi kielenkehityksen ongelmiin perehtyneiltä ihmisiltä tukea kehitykseensä ja siten paremmat mahdollisuudet elää täällä.
Tyttäresi voi viedä lapsensa ihan hyvillä mielin sinne päivähoitoon. Niin minäkin tekisin tuossa tilanteessa.
niin monista lähtökohdista, että yhteiskunnan on pakko tehdä tällaisia kompromissiratkaisuja, kuin subjektiivinen päivähoito-oikeus. Ehkä silläkin on historiallinen taustansa. Eri asia, miten ovelasti ihmiset oppivat sitten hyväksikäyttämään näitä systeemejä, kuka mitenkin.
jaksetaan sitten tästäkin asiasta kinata. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on ennen kaikkea lapsen oikeus. Oikeudeksi se muuttuu, kun päivähoidolle annetaan resurssit, joilla se tehdään nykyistä laadukkaammaksi.
hyvin outoa.
syitä siihen. Tuo tuhat kuullostaa todella suurelta määrältä, mutta toki päivähoitoikäisiä lapsiakin on paljon. Prosentuaalinen osuus kertoisi asiasta enemmän, sitä en ole nähnyt lehdistössä.
Mutta niihin syihin. Ennen lamavuosia 90-luvulla Vantaan kaupunki järjesti päivähoitoikäisille lapsille erinäistä leikkipuistotoimintaa, ulkona ja sisällä. Lapsen sai jopa muutamaksi tunniksi leikkipuistoon ilman äitiä puistotädin hoivaan. Toimintaa oli mukavasti, jopa vähän syrjemmilläkin alueilla. Laman aikana käytännöllisesti karsittiin lähes kaikki lapsitoiminta päivähoitoa lukuunottamatta pois. Tällä hetkellä lasten kerhoja järjestävät vain seurakunnat ja niihinkin on tunkua, kaikki halukkaat eivät kerhoon pääse, eivätkä ainakaan kesken vuotta.
Yli kolmevuotias lapsi alkaa kaipaamaan muuta seuraa ja jos kerhotoimintaa ei ole / sitä on liian vähän, nähtävästi lapselle haetaan päivähoitopaikkaa. Osalla on kokopäiväpaikka, osalla osapäiväpaikka. Mm maahanmuuttajille tarjotaan päivähoitopaikkaa, jotta lapsi oppisi suomen kielen ennen koulua. Jotkut kokevat arjen raskaaksi, kun ei ehkä ole tukiverkkoa, toisille lapsille kokopäiväpaikka on perusteltu muilla syin.
Jokaisella on varmasti syynsä. Vantaan Sanomat kirjoittaa laveasti, että jos nämä 1000 lasta saataisiin pois päivähoidosta, muille lapsille voitaisiin tarjota ilmainen päivähoito. Enpä usko, kulut tulisivat sitten jostain muualta. Ja samalla liuta työttömiä lastentarhanopettajia ja lastenhoitajia.
Yli kolmevuotiaan lapsen hoitoon vienti ei sinänsä ole mikään suomalainen (laiskan ja saamattoman äidin) ajatus. Keski-Euroopassa lapset aloittavat koulutaipaleen hyvin aikaisessa vaiheessa (preschool, scuola materna jne), siinä 3-vuotiaana. Näihin kouluihin, joissa on aluksi tarkoitus opiskella sosiaalisia taitoja, menevät lähes koko ikäluokka, ja opetus on valtiollisissa/kunnallisissa kouluissa maksutonta. Suomessa tätä vaihtoehtoa kai kuvaa parhaiten osapäivähoito päiväkodissa. Onko se niin vaikeaa hyväksyä??
jotenkin niiden päättäjienkin ja lehdissä kirjoittelevien toimittajien vähän hankala ymmärtää asioiden monimutkaista luonnetta ja taustoja. Jos itsellä on ihan standardi-elämä, niin kaikilla muilla ei ehkä ole. Aika kovaa ajattelua, jos leimataan ihmisiä loisiksi.
Ihmisillä on mitä monenlaisimpia elämäntilanteita. Ja alun perin mahdollisuutta päivähoitoon tarjottiin nimenomaan niille, joilla ei asiat sujuneet ihan niin suoraviivaisesti ja joiden lapsille sellainen toiminta antoi kaikkein eniten.
1000 perheeseen. Olemme yötyössä molemmat ja tosiaankin vain loisimme sängyssä päivät kun lapset ovat hoidossa. On se hienoa!
Ennen tätä nykyistä työpaikkaani tein etätöitä kotona. Siis olin kotona ja lapset hoidossa sillä aikaa. Molemmista järjestelyistä olen saanut arvostelevaa palautetta. Lapset eivät saa olla hoidossa, jos vanhemmat on kotona. Ketään ei kiinnosta, miksi vanhemmat ovat kotona.
näitä esimerkkejä niille aika tavalla laput silmillä kulkeville, jotka kaipaavat näkemystensä avartamista :-)
Ei elämä ole aina samanlaista kuin itsellä.
Tuntuu,että oikeen haluatte olla mahollisimman vähän lastenne kanssa.Miten olette voinneet kumpikin valita yötyön.
HMM,pistää vähän miettimään,kuinka vanhemmuutenne on kateissa.Saako kysyä kuka lapsianne yöllä hoitaa,jos olette töissä ja päivät lapset ovat päiväkodissa.Kerkiättekö koskaan itseasiassa näkemään lapsianne.Pistää vähän miettimään!!!
Minusta tästä päivähoitoasiasta on turha jatkuvasti jauhaa kun suomessa kerran laillisesti subjektiivinen päivähoito oikeus, niin sitten on. Ise olen ehdottomasti sitä mieltä, että omaani en vie päivähoitoon mielelläni jos ei pakko. Mutta joskus tiedän,että varmasti lapsella ja heidän kotonan elämäntilanne se, että parempi lapsen olla osan aikaa päivähoidossa kuin kotona. Jotkut lapset tarvitsevat ehdottomasti päivähoitoa esim.puheviivästymä. Turha syyllistää kotia liikaa, apua tarvittaisiiin useisiin perheisiin. Myös päivähoidolle löydyttävä järkeviä vaihtoehtoja. Lisäksi haluaisin sanoa,että kokemukseni mukaan työssäkäyvien lasten vanhempien kanssa vietetty aika arkisin lyhyt ja lyhenee entisestään kun väsyneet vanhemmat antavat lastensa viettää kohtuuttomia aikoja arkiiltaisin kavereidensa luona, mukava itse huilata kun lapset ei ole tiellä vaan naapurissa. Naapurissakin sattuu olemaan työssäkäyvät ihmiset ja pienet lapset. Vikaa löytyy työssäkäyvista ja työttömistä.
ne näistä päätökset tekevät;)
No omasta mielestäni en kyllä ole lusmuilija,vaikka oma lapseni on kanssa ollut päivähoidossa.Siis silloinkin,kun olen ollut työttömänä.
Eihän työn haustakaan tulisi mitään,jos pitäisi lapsi ottaa aina mukaan työvoimatoimistoon,taikka työhaastatteluun.Minulla ei satu olemaan sellaisia sukulaisia,jotka pystyisivät sen aikaa lasta katsomaan.
Työttömänä ollessa myös oma aika käy päivisin pitkäksi ja yksitoikkoiseksi.Ja,kun ei ole rahaakaan niin paljoa käytettäväksi kaikenlaiseen hauskaan.Niin omasta mielestäni on ainakin parempi,että lapsi saa olla osan päivästä hoidossa,eikä vaan nököttää kanssani kotona.
No ei kai siellä työttömyystoimistossakaan alvariinsa juosta. Mielestäni pitää sitten kehittää joku täti sinne hoitamaan työttömien lapsia kun äiti käy jaarittelemassa työvoimaviranomaisen kanssa. Uskomaton veruke, ja jos niitä haastatteluja siunaantuu niin paljon, että lapsenhoito jo ihan kärsii, niin onhan ihme jos kuitenkaan ei sitä työpaikkaa ala saada. Pitäisi varmaan miettiä minne sitten hakee, jos ei ala kelvata vaikka haastatteluun kelpaa niin usein, ettei ehdi päivässä muuta tehdä. Eikä tosiaan työnhaku ole mikään aikaavievä prosessi, ei todellakaan. Hakemuksia voi kirjoittaa vaikka silloin kun lapsi nukkuu. Aikuinenhan tarvitse paljon vähemmän unta. Ja totta tosiaan, turhautuuhan se työtön jos ei päivisin ole mitään tekemistä, toisin olisi, jos hoitaisi lapsensa itse, siinä on toimintaa vaikka muille jakaa. Uskomaton ongelma nyt tosta työnhausta onkin siunaantunut. Jos jo pelkkä työnhaku on noin vaivalloista kuin mitä täällä esitetään ihan muka vakavissaan, niin kuinka hankalaa se itse työnteko tuleekaan olemaan.
lapsi saisi olla oikeutettu varhaiskasvatuspalveluun? Miksi pitäisi jonkun (kouluttamattoman?) tädin vahtia työttömien lapsia, kun muillakin lasten kanssa työskentelevillä on koulutus?
Kyllä se voi olla samalla tavalla koulutettu kuin kappaukeskusten tai laivojen pallomeritädit. Työvoimatoimistossa ei mene puolta tuntia enempää, joten ei lapsi siinä ajassa ammattikasvattajalta paljon kostu. Varhaiskasvatuspalvelu on aivan uusi sanahirviö ja ketä uskot sen sitten palvelevan. Varhaiskasvatusta saa pikkulapsi kotonaan, jos vanhemmat ovat normaaleita.
perusopetustakin antaa, mutta silti meillä on kouluja.
lasten päivähoidontarpeen esim. kolmena aamupäivänä viikossa. Siis osapäivä ja osaviikkopaikalla. Näinhän ilmeisesti teidän perheessä onkin asia, mikäli viestistäsi oikein ymmärsin.
Se mitä sen sijaan en ymmärrä on se, että esim. täällä Vantaalla valtaosa työttömien lapsista on kokopäivähoidossa viitenä päivänä viikossa, tekevät siis jopa yli 40 tuntista tarhaviikkoa. Olen ollut itsekin työttömänä, ja sen voin sanoa, ettei aktiivisinkaan työnhakija työnhakemisesta sentään kokopäivä duunia aikaan saa. Jos subjektiivinen päivähoito-oikeus purettaisiin ja hoito muutettaisiin jälleen tarveharkintaiseksi, saisi työttömien lapset olla edelleen hoidossa, mutta eivät kokopäiväisesti.
Päivähoidon muuttaminen tarveharkintaiseksi ei tarkoita sitä, etteikö milloinkaan lapsi saisi hoitopaikkaa, jos toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona. Työnhaku on tarve hoidolle, tietty määrä virikkeitä on tarve hoidolle, äidin väsymys/masennus on tarve hoidolle. Mutta vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa mikään näistä olisi tarve kokopäivähoidolle. Tarveharkintaisuus ei siis veisi hoito-oikeutta keltään, mutta se tekisi kunnallisen päivähoito-oikeuden hyväksikäyttämisen mahdottomaksi. Ja valitettavaa mutta totta, yhä lisääntyvässä määrin tätä oikeutta käytetään jopa törkeästi hyväksi. Tämä laki on kuitenkin kehitetty alunperin palvelemaan LASTEN ETUA, ja pitkät hoitopäivät eivät ole enää kenenkään lapsen etu, olivat heidän vanhempansa sitten töissä taikka kotona. Joten jos suinkin on mahdollista hoitaa lapsensa pääosin kotona ja vain osittain päivähoidossa, tulisi niin myöskin tehdä. Lapsella kun on oikeus paitsi päivähoitoon, myöskin vanhempiinsa.
on kyllä jotain aika pahasti vialla, ehkä muuallakin, jos päivähoitoa käytetään noin laajasti hyväksi. Tarveharkintaisuus päivähoidon tarjoamisessa on järkevä asia ja se, että olisi mahdollisuus osapäivähoitoon.
Osapäivähoitosysteemin pulmana on tällä hetkellä se, että jos ryhmässä on paljon osapäivälapsia, joudutaan päiväkodin täyttöprosentin kaunistamiseksi ja tuloksen kelvoliseksi saamiseksi ottamaan ryhmään lisää lapsia, joten aamupäivän aikana ryhmä saattaisi olla ihan ylitäysi. Siinä ei sitten ole enää mahdollisuuksia toimia lasten yksilöllisyyttä huomioivalla tavalla tai puhua enää lapsen kehityksen tukemisesta. Päivähoidosta tulee pelkkää lasten säilömistä.
Päivähoitojärjestelmää pitäisi kehittää ja kunnolla. Siinä pitäisi miettiä ensinnäkin, mikä on järkevä ryhmäkoko pienten lasten ollessa kyseessä ja lähteä siitä eteenpäin. Ja se ryhmäkoko pitäisi määritellä niin, että se olisi vakio huolimatta osa- ja kokopäivälapsistatuksesta. Subjektiivinen oikeus pitäisi olla myös lähtökohtana tarveharkintaisesti niin, että lapsen oikeus hyvään, kokonaisvaltaiseen kehityksen tukemiseen ja tasavertaisiin jatkomahdollisuuksiin elämässä toteutuisi kaikkilla pienillä lapsilla, ei vain työssäkäyvien vanhempien.
Työntekijöitä tarvittaisiin varmasti paljon lisää ja se taas maksaa.
Karu totuus on se, että jos tällaiset palvelut halutaan säilyttää ja taata siten esimerkiksi lapsiperheen vanhempien työssäkäyntimahdollisuudet, niin maksaa pitäisi enemmän. Joko koko yhteiskunnan veroina tai vanhempien isompina päivähoitomaksuina. Mutta kuka nyt haluaisia enemmän maksaa?
Päivähoitolaista sen verran, että varhaiskasvatuksen ammattilaiset, lastentarhanopettajat, ovat jo pitkään puhuneet lain kokonaisuudistamisen puolesta. Laki, jota nykyään noudatetaan on säädetty vuonna 1973!!! Joten se kyllä vaatii uudistusta.
Kohta on tulossa eduskuntavaalit, kannattaa äänestää puoluetta, joka kannattaa lain uudistamista. Näitä puolueita ei ole kovinkaan montaa...
Täällä Suomessa osataan syyllisttä äitejä, jotka vievät lapsensa hoitoon, kävi hän sitten töissä tai ei. Jos käyt työssä, saat ilkeitä kommentteja siitä, että jätät lapsesi liian pieninä päivähoitoon. Jos et käy töissä, käytät yhteiskunnan varoja viedessäsi lapsen päivähoitoonl, oli hän minkä ikäinen tahansa ja syyt mitkä tahansa. Pahimmat sormella osoittajat ovat toiset äidit. Kummallista.
Itse käyn työssä, jossa toisinaan teen etätyötä kotona, kun on pakko keskittyä kirjoittamiseen ja työpaikalla se ei aina onnistu. Nokkava nenänsä joka paikkaan tunkeva naapurini, kotiäiti, alkoi sitten viikon kirjoitusrupeaman jälkeen vihjailla, että minun pitäisi ottaa lapsi pois hoidosta, kun kerran olen kotona. Kyttäys ja syyllistäminen alkoi heti. Itse olin aika pöllämystynyt kommenteista, olinhan sentään tehnyt täysiä työpäiviä ja saanut vielä aikaiseksi viikossa sen, mitä töissä olisin saanut kahdessa viikossa tehtyä.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on hieno juttu, kunhan sitä ei käytetä väärin. Vantaalla purettiin ensin kerhotoiminta 90-luvulla, ja nyt yritetään päästä subjektiivisen päivähoidon velvoitteesta. Ei kai kukaan vaan usko, että vapaiden päivähoitopaikkojen määrä kasvaisi, jos nämä kotona olevat vanhemmat ottaisivat lapset pois päivähoidosta. Päivähoitopaikkoja vähennettäisiin sulkemalla päiväkoteja /ryhmiä ja jättämättä määräaikaisten hoitajien sopimukset uusimatta. Muutoin ei tulisi SÄÄSTÖJÄ Vantaan kassaan. Ei työssäkäyvälle perheelle päivähoitopaikka yhtään helpommin järjestyisi. Ja jos tarveharkinta tehtäisiin, niin kuka velvotettaisiin tekemään haastattelu paikan saamiseksi? Miten varmistettaisiin oikeudenmukaisuus? Miettikää, mikä määrä hallinnollista työtä tulisi lisää, kun jokaisen perheen päivähoidon tarve pitäisi arvioida. Ja niiden lappusten määrä, joita työssäkäyvän ihmisen olisi toimitettava päiväkotiin, että saisi pitää hoitopaikan?
Ehkä Suomessakin pitäisi mennä keski-Eurooppalaiseen järjestelmään. Alle kolmevuotiaan päivähoito maksaa tolkuttomia summia, mutta yli kolmivuotiaan hoito on lähes ilmaista. Tällöin alle kolmivuotiaita veisivät hoitoon vain ne, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat (eli hyvätuloiset työssäkäyvät, sillä tolkuton päivähoitomaksu veisi huonompituloisen palkan lähes kokonaan). Kolmivuotiaat aloittaisivat sitten esikoulun, joka olisi kaikille ilmaista ja pakollista, mutta puolipäiväisen esikoulun jälkeen päivähoito maksaisi. Tällainen järjestelmä pudottaisi työttömyydenkin lähes minimiin, kun kotona olevat (yleensä naiset) laskettaisiin muihin kuin työttömiin. Tätäkö suomalaiset NAISET haluavat?
Ja olet aivan oikeassa siinä, että täällä kyttäillään ihan liian innokkaasti, mitä toiset tekevät ja miten elämänsä järjestävät.
Aivan samaa mieltä olen myös siinä, että kotona etänä töiden tekeminen on tehokasta, paljon tehokkaampaa joskus, kuin työpaikalla. Joten pitäisi vaan se naapurin kyylä suunsa supussa.
Naiset naisten puolelle!
Jos ihminen on työssä, niin samahan se on missä hän sen työn tekee. Kotiäideillä tarkoitetaan henkilöä, joka ei ole kenenkään palkkalistoilla. Työssäkäynnin voi helposti todistaa päiväkotipaikkaa haettaessa työnantajan todistuksella tai palkkatodistuksella. Naapurille sitä ei tarvitse todistaa, vaan päiväkotipaikkojen myöntäjälle. Mitään lippujen ja lappujen rumbaa siitä ei seuraa, että subjektiivinen päivähoito-oikeus rajoitetaan vain työssäkäyviin verrattuna nykyisyyteen. Jos tulee kotiin tekemään työt, niin ei työnantaja kauvaa palkkaa maksa, ellei tulosta synny, joten kyseessä ei ole kotiäiti. Jos sosiaalisin syin taas lapsen haluaa hoitoon, niin heitähän syynäävät työkseen sosiaalityöntekijät. Siihen pitää sitten alistua, jollei itse hoida eikä käy töissä.
Kannatan tuota yllä olevan kirjoittajan kuvaamaa eurooppalaista systeemiä. Siinä on hienosti otettu huomioon se, että kannustetaan pienten lapsen vanhempia hoitamaan itse lapsensa ja opetusta lapsi saa yhteiskunnan puolesta kun on ikänsä puolesta siihen oikeutettu.
ei ole tällä hetkellä lähellekään riittävästi työntekijöitä ja ongelmana on saada heitä mistään tarpeeksi.
Kuulemani mukaan esimerkiksi Helsingissä joillain alueilla yhtä lastensuojelun työntekijää kohti voi olla useita kymmeniä akuuttia lastensuojelullista toimenpidettä, ts. huostaanottoa, tarvitsevaa lasta. Mutta resurssipulan vuoksi siis näin ei voida tehdä, eikä varmasti ehditä tarkkailemaan, kuka lapsi oikeasti tarvitsisi muiden aikuisten kuin omien vanhempien tukea.
Esimerkiksi näistä syistä päivähoito toimii arkipäivän tukena erityisesti lapsille, joiden kotona ei pystytä heistä huolehtimaan. Ja varsinkin niille lapsille, joiden tuen tarvetta ei viranomaisten taholta edes pystytä resurssi pulasta tai muista syistä huomaamaan.
Kun lapset hoituvat päiväkodissa sosiaalisektorin resurssipulan vuoksi siten kuin muidenkin lapset, niin ei sosiaalitapausten vanhemmilla ole mitään syytä eikä tarvetta ryhdistäytyä, mikä kostautuu lapsille moninkertaisesti ongelmien pysyessä piilossa vuosikaudet päiväkotihoidon avulla. Vanhemmilla ei ole mitään motiivia hakeutua avun piiriin itse, sensijaan päiväkotihenkilökunta on nyt se taho, jonka tehtäväksi jää syynätä, josko tenavajoukossa olis piilossa sosiaalitapauksia. Kyttäämisen kohteeksi joutuvatkin sitten kaikki. Huono homma.
on niin, että niitä ei ryhdistä mikään lastensa hoidon suhteen. Ja jos ei ole muita vaihtoehtoja lapselle, kuin kotona pitäminen huonoista olosuhteista huolimatta, niin se päivähoito tarjoaa sille lapselle edes päivän ajaksi sellaisen ympäristön, missä on hyvä olla.
Ei sellaisia vanhempia ryhdistä mikään ulkopuolinen, eikä myöskään se, että lapsi on siinä kotona. Se on nähty ja todettu.
Jos vanhemmat vievät lapsensa kokopäivähoitoon todella koko päiväksi ja ovat itse vain huvikseen kotona, niin silloin on kyse sellaisista vanhemmista, jotka eivät kykene lapsensa parasta näkemään ja huolehtimaan hänestä, kuten vanhempien pitäisi. Silloin päivähoito on täysin perusteltua lapsen hyvän elämän kannalta.
Oletko tutustunut, mitä maksaa syrjäytynyt ihminen yhteiskunnalle? Syrjäytyminen lähtee huonoista kotioloista ja se on sisällä siinä yhteisössä, missä vuorovaikutus ei pelaa. Lapsi tarvitsee näissä tilanteissa terveitä vuorovaikutusmalleja, että hänellä olisi mahdollisuus omalla kohdallaan esimerkiksi katkaista syrjäytymiskierre ja pystyä antamaan joskus myöhemmin toisenlainen malli omille lapsilleen.
Tähän tarvitaan subjektiivista päivähoito-oikeutta.
Pahimpien sosiaalitapausten vanhemmat eivät vaivaudu tuomaan lapsiaan päiväkotiin saati sitten hakemaan heitä sieltä iltasella pois. Päiväkoti ei ole se seula, missä sosiaalitapaukset hoidetaan tai havaitaan. Meillä on tätä varten sosiaaliviranomaiset.
tavallaan sosiaaliviranomaisia. Ja se työ on ainakin tällä hetkellä myös sosiaalitoimen alaista työtä, missä nimenomaan korostuu myös sen luonne sosiaalipalveluna vanhemmille ja yhteiskunnalle.
On myös ihmisiä, joiden sosiaalinen vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa, myös lapset mukaan lukien, ei toimi. Kaikki heistä eivät ole mitenkään lastensuojelun asiakkaita. Mutta heidän joukossaan on niitä, jotka tuovat lapsensa kokopäivähoitoon koko viikoksi, vaikka ovat itse kotona.
Ja kun vuorovaikutus ei pelaa, tukea pitäisi saada niiden ihmisten taholta vuorovaikutuksen parantamiseksi ja esimerkiksi lapsen oppimisen tukemiseksi ihan perustavanlaatuisesti tätä kautta. Päivähoidossa työskentelee ihmisiä, jotka voivat tukea sekä lasten vuorovaikutustaitojen kehittymistä, että tarvittaessa koko perhettä. Resursseja perheiden tukemiseen on vähän, mutta lasten tukemiseen ainakin jotenkin. Mutta ilman päivähoitoa, avoimen päivähoidon palveluja tai ammattilaisten taholta tehtyä muuta lapsiperhetoimintaa ne perheet, joissa näitä vuorovaikutusongelmia on, jäävät helposti ilman tarpeellista tukea, jos eivät ole lastensuojelun tai perheneuvolan asiakkaita. Lastensuojelu ja perheneuvolat ovat jo nyt liian kuormitettuja pahimpien ongelmien hoitamisessa.
Ratkaisu on tietysti uskoa ihmisten "normaaliuteen" ja hoitaa sitten tulevat, esimerkiksi oppimiseen liittyvät, ongelmat myöhemmin, kun nousevat esiin.
Usko normaaliuteen on vaan pettävää. Ihmisten asiat eivät suju standardisti. Naapurisi, joka vaikuttaa päällisin puolin aivan tavalliselta ja hyvin pärjäävältä kansalaiselta voikin olla vaikka rikollinen. Näin oli oman naapurini kohdalla.
Tästä johtuen yhteiskunnalla pitäisi olla varaa monipuoliseen ongelmia enneltaehkäisevään tukeen lapsiperheille. Päivähoitojärjestelmä takaa sen, että useampi henkilö voi huomata tuen tarpeen ja auttaa tilanteissa. Ilman sitä monet ovat yksin, peittelevät ongelmiaan ja sitten ne kasautuvat ja jossain vaiheessa putkahtavat pahoina pintaan.
Eri asia on kehittää systeemi, missä tarjotaan subjektiivista päivähoito-oikeutta osapäiväisesti.
Olen ollut yhden vuoden aikana työllisenä 10 kk, työttämänä 2 kk. 11 kk:n aikana olin töissä 8 eri paikassa ties kuinka monella erillisellä sopimuksella (=tein opettajan sijaisuuksia), välissä aina muutama päivä niin, että yhteensä työttömyyttä tuli n. 2 kk. Näiden työttömyysjaksojen aikana lapsi oli kotona pitämässä äidille seuraa päivittäin (=reilu kuukauden kesäloma irtopäivät). Lapsi oli työni aikana hoidossa täysiaikasopimuksella, mutta piti sitten vapaapäiviä, jos en ollut töissä. Vapaapäivistä ilmoittelin päiväkodille heti, kun niistä tiesin. Jos päiväkodissa oli joku retki (erikseen maksettu), lapseni meni tällaisena päivänä päiväkotiin ja osallistui retkelle.
Helinä-Keijun mallin mukaan lapsi pitäisi ottaa pois hoidosta, kun vanhempi jää työttömäksi. Kun työttömyysjakso on muutamia päiviä tai viikko(ja), ei kunta taatusti ehdi järjestää uutta hoitopaikkaa uuden työpätkän ilmetessä. Eikä taida lapselle olla kovin järkevää vaihtaa paikkaa 8 kertaa vuodessa. Siinä menee lapsi ihan sekaisin. Mielestäni tässä tapauksessa on lapsen etu, että hän saa olla SAMASSA hoitopaikassa, vaikka vanhemman työsuhde on katkonainen. Ja jos työjaksoja on paljon lyhyessä ajassa, niin kyllä niitä lappusia joutuu sinne päiväkotiin viemään ihan liian usein.
Lapsen ei tarvitse kärsiä siitä, että vanhempi joutuu tekemään määräaikaisia pätkiä töissä.
Uskon vakaasti, että ihmiset pääsääntöisesti osaavat itse elää, kun ovat kerran tänne syntyneet. Apua haetaan jos sitä tarvitaan. Jos ei halua että autetaan, niin ei avustasi ole mitään hyötyä, päinvastoin. Pidän ylläolevaa selvitystä lässytyksenä, sori vaan. Päätä jo vihdoin, ovatko päivähoidon työntekijät opettajia, sosiaalityöntekijöitä vaiko lapsenhoitajia. Koulutuksen saaneet ja sijaiset siellä eivät varmaankaan itse ole tietoisia kaikista noista ammateista, joita he edustavat päivän aikana.
Ja kuka sitten on se oikea henkilö määrittelemään vuorovaikutussuhteiden puutteet. Vai ovatko päiväkodin työntekijät myös psykologeja ja psykiatreja, kenties terapeuttejakin.
Tuskin saivartelu päivähoitokysymyksissä on yhdenkään lapsen etu. Pätkätyöläinen joutuu tietenkin käyttämään päivähoitopalveluja, vaikka muutama päivä välillä olisikin työttömyyttä. Pätkätyöläinen joutuu myös maksamaan päivähoidosta varaamansa paikan, joten onhan se ihan ok, että lapsella se paikka on päivähoidossa, käytti perhe maksamaansa palvelua joka päivä tai ei.
Nythän on kyse niistä työttömistä, jotka saavat kuukausi tolkulla työttömyyskorvausta ja sitten kai ihan ilmaisen oikeuden päivähoitoon vaikka eivät ole minkäänlaisessa työssä.
Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että perheet varmaan uupuvat todistelu- ja anomusrumbaan nykyisillä menetelmillä. Nykyistä huonommaksi asiat eivät voi mennä, suunta on ainoastaan ylöspäin. Todisteluun ja niiden tulkitsemiseen ei kertakaikkiaan riitä väkeä.
lapsen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Ei vain ja ainoastaan opetuksesta tai hoidosta tai sosiaalisesta puolesta. Ei ihmisten parissa työskentely ole niin tiukasti sektoroitua kuin on teollisuustuotanto.
Jos päivähoidon henkilöstö ei ole tietoinen monipuolisesta työnkuvastaan, niin sitten ollaan aika lailla hakoteillä. Ehkä monet eivät ole tulleet pohtineeksi työnsä kuvaa ja sen laajuutta. Mutta sitä se on, opetusta, hoitoa ja sosiaalista tukea. Se on myös tunnistamista niissä tapauksissa, missä asiat eivät ole hyvin. Olen sen itse kokenut käytännön työssä, vaikka en ole psykologi tai psykiaatri. Ja se ei ole helppoa, mutta erittäin tarpeellista.
Se on totuus, että kukaan muu ammattiryhmä ei pysty näkemään pienen lapsen arkielämän kokonaisuutta samalla tavalla, kuin päivähoidon työntekijä. Olkoon koulutus sitten lastentarhanopettaja, lastenhoitaja tai perhepäivähoitoaja. Ei lasten parissa voi kulkea vaan ajatellen, että kun minä nyt olen opettaja niin minä vaan opetan. Siinä on pakko nähdä laajemmin ja miettiä asioiden syitä ja seuraamuksia laajemmin. Eikä vain miettiä, vaan pyrkiä vaikuttamaan lapsen hyvinvointiin kaikin tavoin.
Kyllä minäkin uskon pääsääntöisesti, että ihmiset osaavat itse elää. Mutta subjektiivista päivähoito-oikeutta ei käytetä hyväksi laajassa mittakaavassa. Uskon siihen, että ne jotka käyttävät ovat marginaaliryhmä, jonka tekemisiin ei voida vaikuttaa jättämällä heidän lapsiaan päivähoidon ulkopuolelle. Mutta heidän lastensa elämään voidaan vaikuttaa niin, että he saavat normaalimman mallin ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja mahdollisuuden saada tukea oppimiseensa päivän aikana.
Päivähoitotoiminnalle voidaan toki kehitellä vaihtoehtoisia muotoja. Mutta viime aikoina jo aiemmin kehitettyjä on vain karsittu, eikä näköpiirissä ole näiden hyvin perhettä tukevien järjestelmien takaisin tuomista.
Sitä mietin myös, että mitä sanovat naiset yleensä siitä, että järjestelmää muutettaisiin sellaiseksi, että lapset saisivat jonkun tahon laatimien kriteerien perusteella päivähoitopaikan sitten, kun aloittavat sinun mallisi mukaan esiopetuksen 3-5-vuotiaina. Sitä ennen lapsi hoidettaisiin siis kotona, oli tilanne mikä tahansa. Tai jos on paljon rahaa, niin voisi hankkia hoitajan yksityisesti. Mitä mahtaisivat sanoa työnantajat tästä?
Itse olin oikein mielelläni lapseni kanssa kotona 3-vuotiaaksi asti, sitten osapäivätöissä. Nautin valtavasti siitä, että meillä on yhteistä aikaa. Mutta en usko, että kaikilla on mahdollisuus, vaikka kuinka haluaisivat. Sillä olisi myös edelleen heikentäviä vaikutuksia naisvaltaisten alojen palkkaukseen ja työehtoihin. Pätkä- ja silpputyöt vaan lisääntyisivät.
Tämä aihe on aika monimutkainen, eikä mielestäni ratkaistavissa vain yksinkertaisella työttömät ja alle 3-5-vuotiaitten toinen vanhempi kotiin lasten kanssa, yli 5-vuotiaat esiopetukseen -ratkaisulla.
Tämä viesti ei meinaa millään mennä läpi, joten ties monesko yritys tämä onkaan.
Ensinnäkään päiväkodin työntekijän koulutus ei riitä kaikkiin noihin velvoitteisiin, joita olet hänelle kasannut kirjoituksessasi. Pelkästään opettajakorkeakoulussa opiskellaan vuosia, samoin lääkäriksi ja psykologiksi, ja nyt ei olla vielä aloitettukaan lastenhoidon opiskeluja, joihin pitää vielä varata muutama vuosi tuon päälle. Sinun mallisi mukaiset hoitajat valmistuisivat työelämään vasta lähempänä eläkeikää.
Päivähoidon työntekijä ei todellakaan voi ajatella, että olevansa pelkästään opettaja, koska ainakaan toistaiseksi hän ei opeta vaan hän on toistaiseksi pelkästään lastenhoitotyössä työpaikallaan. Vasta 6-vuotiaden kohdalla voidaan puhua esiopetuksesta, jota ehkä nämä hoitajatkin sitten harrastavat. 1-2 vuotiaiden ryhmässä ainakaan ei oppia olla saamassa, eikä Suomessa alle 6-vuotiaiden ryhmissä valtion verorahoin näin tapahdu subjektiivisena oikeutena. Jos olette päiväkodeissa ryhtyneet opettamaan, jätätte tylysti pois muut kuin päiväkotilapset esiopetuksen piiristä niin mielestäni joku kantaa kyseisestä syrjinnästä vastuun. Haluan tietää kenen luomus sellainen menettely on, jos sitä harrastetaan. Esiopetus on lakien mukaan ilmaista kaikille, ei ainoastaan päiväkotilapsille. Missä on muiden samanikäisten mahdollisuudet ilmaiseen esiopetukseen, kysyn vaan. En siis usko, että juttusi esiopetuksesta lapsen koko päiväkotiuran ajan taaperosta lähtien pitää paikkaansa. Suomessa ei lapsia aseteta opetuksen suhteen eriarvoiseen asemaan.
Psykiatriasta ja psygologian soveltamisesta päiväkotilasten kohdalla kerrot itsekin siellä työskennellessäsi tunnistaneesi potentiaalisia tapauksia, vaikka helppoa se ei ole kertomasi mukaan ollut. No ei varmaan. Entäs jos tunnistamisessa tapahtuu kaltaisillesi amatööreille virhe. Kuka korvaa väärän "diagnoosin" saaneille perheille kaiken vaivan ja haitan, jonka amatööritunnistajat heille aiheuttavat.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus niille perheille, jotka sitä käyttävät väärin ei ole mikään siunaus lapsen kannalta siten kuin kirjoitat, että he saisivat "normaalimman mallin ihmisten vuorovaikutussuhteista", päinvastoin, subjektiivinen päivähoito-oikeus antaa epänormaalin mallin perhe-elämästä ja nämä lapset saavat väärän kuvan perheestä, äidin ja isän vastuusta, jotka yhteiskunnan hyväksynnällä jäävät kotiin lapsen joutuessa menemään kodin ulkopuolelle hoidettavaksi joka päivä. Tätä vanhemmuutta ne lapset toteuttavat sitten omassa perheessään omiin lapsiinsa ja kierre jatkuu kun kaikki sen hyväksyvät ja maksavatkin vielä.
Olet ymmärtänyt väärin tavoitteeni, jos kuvittelet minun tarkoittaneen, että lapset saavat 3-5 vuotiaana jonkun tahon määrittelemien kriteereiden mukaan päivähoitopaikan kun aloittavat esiopetuksen 3-5 vuotiaina. En ole näin sanonut enkä tämmöistä mallia ajanut. Olen sanonut, että lapset saavat 5-vuotiaina esikoulupaikan (tai esiopetuspaikan, miten vaan haluat) subjektiivisena oikeutena koko 5-vuotiaiden ikäluokalle, ilman mitään minkään tahon määrittelemiä kriteereitä ihan samalla tavalla, kuin he saisivat nykykäytännön mukaan 6-vuotiaina. Sitä ennen lapsi hoidettaisiin kotona, jos vanhemmat ovat kotona tai päivähoidossa, jos vanhemmat ovat työssä. (erityisryhmän lasten vanhemmat saisivat tietenkin harkinnanvaraisen päivähoito-oikeuden, vaikka ehkä kotona olisivatkin). Kaikki voivat nytkin hankkia hoidon yksityisesti, jos rahaa on. Siltä osin tilanne ei muutu eikä sitä voida ja tuskin halutaankaan muuttaa. Kukin perhe saa vapaassa maassa käytää rahansa mihin haluaa.
En lähtisi kysymään työnantajien mielipidettä lastenhoitokysymyksiin, koska sillä on lapsen edun nimissä täysin toisarvoinen merkitys. Työnantaja palkaa ihmisiä, jotka vastaavat työnantajan tarpeita ja siinä yhteydessä perhesuhteet tulevat työnantajan tietoon, eli montako lasta on. Kukaan ei voi etukäteen tietää, montako lasta tulee saamaan vai tuleeko saamaan yhtään, joten työnantaja voi ainoastaan ottaa henkilön työhön sen tilanteen pohjalta jota eletään. Tämän jokainen työnantaja itsekin tietää. Kysymyksesi on täysin spekulatiivinen, kun puhut työnantajista tässä yhteydessä. Se kertoo, että näet lapsen tuotantokoneiston osana, mikä on hälyttävää jos olet lapsenhoitoalan ihminen.
Kirjoitit itsestäsi näin:
"Itse olin oikein mielelläni lapseni kanssa kotona 3-vuotiaaksi asti, sitten osapäivätöissä. Nautin valtavasti siitä, että meillä on yhteistä aikaa. Mutta en usko, että kaikilla on mahdollisuus, vaikka kuinka haluaisivat. "
Kysyisin, miksi muut eivät kykenisi itse hoitamaan lapsiaan, kun kerran sinäkin olet kyennyt? Miksi muut eivät osaisi järjestää itselleen mahdollisuutta olla lapsensa kanssa kotona, kun sinäkin olet osannut? Miksi sinä olet erilainen muka tässä yhtenäisessä suomalaisessa lapsenhoitotaidossa. Toimit itse lapsesi parhaaksi, eli hoidit kotona 3-vuotiaaksi asti ja nautit kotona olosta kuten lapsesikin. Miksi muut äidit ja lapset eivät nauttisi. Mitä työnantajapuoli oli mieltä ratkaisustasi ja otitko huomioon miten se vaikutti naisten palkkaukseen ja työehtojeen. Vai etkö ajatellut näitä kun itse toimit toisin kuin saarnaat. Miksi muiden äitejen pitäisi sitten ajatella näitä kokonaisvaltaisesti ja laajemmin kun sinäkään et ajatellut. Mielestäni olet toiminut oikein lastasi kohtaan mutta saarnaat väärin.
Suosittelen, että tutustut seuraaviin esitteisiin:
Lastentarhanopettaja- Varhaiskasvatuksen asiantuntija ja ammattilainen
Päiväkodin johtaja on monitaituri
Lastentarhanopettajan osaaminen tutkimuksissa
Linkit näihin löydät sivulta: http://www.oaj.fi/Resource.phx/ltol/lehdet/verkkojulkaisut/yleista.htx?menu=lehdet (suoralinkit ovat niin tuhottoman pitkät, etten laita ne tähän)
Noista selviää hyvin lastentarhanopettajan työkuva, koulutus ja vastuualueet. Nämä ovat tosiaan määriteltäny myös päivähoitolaissa ja -asetuksessa sekä mm. Vasussa.
Mielestäni olisi hyvä tietää, että päiväkodissa ei työskentele ainoastaan yksi työryhmä, vaan päivähoitohenkilöstö koostuu usean eri ammattiryhmän edustajasta. Päiväkodista löytyy lastentarhanopettajia, joilla on pedagoginen koulutus ja jotka mm. toimivat opettajina esiopetuksessa. Päiväkodista löytyy myös sosionomeja, joilla usealla on sosiaalipuolelle painottuva koulutus (esim. lastensuojelun erityisosaamista), lisäksi löytyy lähihoitajia tai vanhempia lastenhoitajia, joiden työn pääpaino on lasten perushoidossa. Lisäksi päiväkodissa työskentelee ehkä sosiaalipedagogeja, erityiskasvattajia, erityisopettajia sekä tietysti laitoshoitajia ja keittiöhenkilökuntaa.
Päivähoidosta siis löytyy kaikkia noita mainitsemasi "ammatit".
että sinä et ole perillä päivähoitotyöstä millään tasolla ja ajattelet asioita hyvin yksinkertaisella tavalla. Sanna on antanut monia hyviä asiakirjavinkkejä sinulle tutustumista varten. Sen lisäksi voisin suositella sinulle esimerkiksi kouluttautumista lastentarhanopettajaksi ja sen työn tekemistä vastuullisena muutamia vuosia, niin näkisit, mitä se työ oikeasti pitää sisällään.
että muut eivät pystyisi lapsiaan hoitamaan kotona,kuin minä. Mutta se on ihan täysin todellisuutta, että kaikilla perheillä, varsinkaan yksinhuoltajilla, ei vaan kertakaikkiaan riitä rahat kotona elämiseen lapsen kanssa. Ja sitten on niitä, jotka eivät vaan jaksa olla lastensa kanssa. 24h/vrk lasten hoitamisesta voi sanoa vasta sitten, kun on sitä aikansa kokenut. Siihen useimmat tarvitsevat tukiverkostoa.
Suosittelen lämpimästi kaikille lapsen/lasten kotihoitoa. Mutta yhtä lämpimästi kannatan sitä, että subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytetään maassamme. Se on lapsen etu yleisellä tasolla. Ja sitä kautta koko yhteiskunnan etu.
On mielestäni myös aikamoisen tuhlaileva ajatus se, että heitettäisiin hukkaan kokonaisia kouluttautuneita ammattiryhmiä ja vähitellen kadotettaisiin se aktiivinen ja hiljainen tieto, mitä lapsiin liittyen on. Se tieto ei ole pelkkää perimätietoa, mikä sekin on tosin arvokasta. Se on myös tieteellisesti tutkittua tietoa ja sillä voidaan muuttaa maailmaa, lasten elämää tässä yhteiskunnassa.
Taidanpa jättää enemmät kommentoinnit muille. Tuntuu, että ihan tyhjiöön menisi.
annettu, on siitä paha kauhalla ammentaa. Muuta en jaksa sinulle kommentoida.
Kiitos sen sijaan Sannalle monista asiantuntevista kommenteista, jotka olet jaksanut kirjoittaa:)
Näistä teidän kommenteistanne voisin nyt vetää sellaisen johtopäätöksen, että subjektiivista päivähoito-oikeutta tulisi kaventaa. Eli jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat kotona, lapsella ei tulisi olla oikeutta kokopäiväiseen kunnalliseen hoitoon. Syystä että: lapsella täytyy olla oikeus omiin vanhempiinsa ja aikaan heidän kanssaan.
Minä pidän erityisen pahana tilannetta, jossa äiti on kotona "tutustumassa" uuteen vauvaan ja isompi lapsi on päivät pitkät päiväkodissa. Itse olen töissä päiväkodissa ja olen siis se, joka ottaa pienen kaksivuotiaan syliin kun hän itkee ikäväänsä ja kertoo kirkkaalla äänellä miten äiti on kotona vauvan kanssa, mutta "mä oon täällä". Kaksivuotias tajuaa jo paljon ja entäs sitten vanhemmat lapset. Kavereitahan tavallinen parivuotias ei tarvitse.
Ennen kun eräät vetävät herneen nenuunsa täytyy muistuttaa, että vaihtoehtojahan on. Sopimus kuukaudessa käytettävistä hoitopäivistä on eri hyvä vaihtoehto. Lapsen voi tuoda hoitoon vaikkapa kahtena päivänä viikossa. Tällöin ne isommatkin lapset, jotka jo kaipaavat kavereita, saavat välillä ikäistään seuraa. Tapauksissa, joissa vaikkapa äiti on pätkätyöläinen/työtön, on siis mahdollista lisätä sopimuspäivien määrää sitten kun työnhaussa tärppää.
Myönnän, että esim. hoitoalalla ( eli myös päiväkotialalla..) tilanne on hankala jos vanhempi on jollakin sijaislistalla ja puhelinsoitto töihin tulee aamukuudelta, mutta lapselle ei olekaan kyseiselle päivälle hoitopaikkaa. Silloin töistä on kieltäydyttävä eikä niitä pian enää tarjota.
Pidän kuitenkin kiinni näkemyksestäni, että lapselle on tärkeää saada olla vanhempiensa kanssa kotona mahdollisimman paljon. Näitä asioita voi miettiä jo siinä vaiheessa kun lasta laittaa..
että emotionaalis-sosiaalisista eli lastensuojelullisista syistä on usein tärkeää pitää lapsi kokopäiväisesti hoidossa, mutta jospa se asia pidettäisiin erillään tästä keskustelusta. Näissä tapauksissa tilannetta joka tapauksessa hoitavat sosiaaliviranomaiset, joten jos subjektiivista oikeutta päivähoitoon kavennettaisiin, voisivat nämä lapset erityispäätöksellä olla kuitenkin kokopäiväisesti hoidossa vaikka vanhemmat olisivat kotona.
Sellaisille muuten aivan hyvinvoiville lapsille, joilla on esim. puheenviivästymä, riittää yleensä pari hoitopäivää viikossa. Eivät siis tarvitse puheen tukemisen takia viittä kahdeksan tunnin mittaista hoitopäivää viikossa.
voi olla sosiaalis-emotionaalisia syitä, jotka pitävät lapsensa sen koko päivän päivähoidossa kotona ollessaan, vaikka lastensuojelussa ei heistä tiedetä yhtään mitään. Kuka ihan täysin lapsensa kanssa hyvään vuorovaikutukseen kykenevä ihminen toisi lapsensa kokopäivähoitoon koko viikoksi, kun itse voisi hoitaa kotona?
Näiden vanhempien kohdalla päivähoidossa voitaisiin huomata tilanne paremmin ja yrittää tukea vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta, vihjata siitä, että lapsi voisi olla hoidossa lyhyempää päivää tai että voisitte pitää vaikka vapaapäiviä. Tai yleensä yrittää selvittää, mikä tuollaisen käyttäytymisen takana oikeasti on. Mutta onko siihen päivähoidossa resursseja? Onko siihen jossain muualla resursseja? Niitä tässä tarvittaisiin.
Ei vuorovaikutusongelmat, mihin mielestäni tällainen käyttäytyminen liittyy, kun viedään lapsi päivähoitoon koko päiväksi ja ollaan itse kotona, ratkea sillä, että pakotetaan vuorovaikutusongelmaiset tai väsyneet vanhemmat pitämään lapsensa sitten kotona. Ei ihminen toimi niin suoraviivaisesti ja ulkopuolisesta ohjauksesta. Ongelmat tämän taustalla ovat henkilökohtaisia, ihmiskohtaisia ja syviä ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyviä. Ja niihin pitäisi saada apua.
En kannata subjektiivisen päivähoidon rajoittamista, vaikka sitä joku käyttäisi väärinkin. On löydyttävä muita toimenpiteitä, joilla näitä väärinkäyttäjiä vähennetään. Kotonaolijoille on tarjottava osapäiväisiä päivähoitopaikkoja siitä samasta lähipäiväkodista, johon he sitten lapsen veisivät, kun sen työ/opiskelupaikan saavat. Pikkulapsiperheille on tarjottava kotiapua / selkeästi määriteltyä tilapäistä kotiapua (siinä määrin, että se on tarvittaessa saatavilla). Näillä toimenpiteillä ohjataan vanhemmat valitsemaan toisenlaisen päivähoitomuodon. Ei keppiä, vaan porkkanaa.
Minä koen, että subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen menee helposti siihen, että työssäkäyvät joutuvat toimittamaan erinäisiä tositteita päivähoitopaikan saamiseksi. Byrokratia lisääntyy varsinkin siinä vaiheessa, kun paikkaa haetaan ensimmäistä kertaa esim. pikaisen työllistymisen takia. Koen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamisen myös tasa-arvokysymykseksi itseni kohdalla, koska minä olen se, joka pääasiassa hoitaa lapset. Myös työnantajalle (lue keski-ikäiselle miehelle) voi tulla kiusaus laittaa naispuolinen hakija syrjään, kun tietää, että päivähoitopaikan saaminen on erinäisten todistelujen takana. Yksi syy lisää syrjiä naispuolista hakijaa, helpompi palkata se mies, joka ei tarvitse todistuksia. On myös laskettava todistusten kirjoittamiseen menevä aika ja siitä aiheutuvat kustannukset. Nykyaikana pyritään yhä enemmän siihen, että todistuksia tarvitaan mahdollisimman vähän (vrt esim. sairauspoissaolo).
Koen, että päivähoitoikeuden rajoittaminen voi olla myös ongelma määräaikaista pätkätyötä tekeville. Pikku pätkien tekeminen on jo yleensä ihan riittävän rankkaa, arkea on turha hankaloittaa päivähoitopaikan pysyvyyden epävarmuustekijöillä.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen voi aiheuttaa tilanteita, joissa päiväkotipaikka todella tarvitseva (sosiaaliset syyt yms) ei sitä saa, vaikka tarvitsisi. Esim. masennustilat ovat aika yleisiä, ja terveyskeskusten ja neuvoloiden tarjoama apu toisinaan olematonta. Lisäksi kyseenalaistan päiväkodin johtajien ehtimisen selvittää päivähoito-oikeuden käyttöä (siis jos oikeutta olisi rajoitettu). Heillä on nyt jo varmasti kädet täynnä töitä. Pitäisi myös kehittää valitussysteemi kielteisen päätöksen saaneille, ja tämä lisäisi taas byrokratiaa. Nämä kaikki valvonta- ja seurantasysteemit maksavat ja ovat aina pois siitä tärkeimmästä, missä päivähoidossa on kyse eli lasten hoidosta.
Tällaisia realistisia näkemyksiä tarvittaisiin myös asioista päättävällä taholla!
Eikös ne hoitomaksutkin mene palkkatulojen mukaan, jotka nytkin pitää näyttää, että osataan määritellä mihin tuloluokkaan vanhemmat kuuluvat.
Sitäpaitsi päivähoitopaikkaa haettaessa niin naisen kuin miehenkin on oltava työssä, eikä ainoastaan naisen. Jos mies on kotona, niin hän tietenkin hoitaa siellä lapsen eikä voi viedä lasta päiväkotiin. Oletko sovinisti, kun kuvittelet asian olevan vain naisten työnantajan päänsärky? Ei pidä paikkaansa.
Pyrokratia ei lisäänny. Valvonta tietenkin lisääntyy, jos halutaan kauheesti valvoa, mutta tarvetta ei ole, koska lähtökohta pitää olla se, että ihmiset ovat rehellisiä. Seuraavan vuoden verotiedoista sen näkee, joka haluaa tsekata, onko sitä oltu palkkatöissä vai ei.
Sensijaan nykyinen subjektiivinen päivähoito-oikeus lisää harmaata taloutta, koska lapsen saa viedä hoitoon, eikä kukaan perään huutele, että onko kotonaolija oikeesti kotona vai pimeesti poissa.
Siis, molempien on oltava töissä jotta päitähoitopaikkaa edes voisi hakea. Näinkö ajattelet? Tämä on mielestäni täysin nurinkurista, sillä miten molemmat vanhemmat voivat olla töissä (eli omata työpaikan), jos lapsella ei ole hoitopaikkaa? Miten molemmat vanhemmat voivat mennä töihin, jos lapselle ei ole hoitopaikkaa? Ja todettakoon nyt vielä kerran: kaikilla ei ole isovanhempia jotka voivat hoitaa lasta (saattavat olla itse töissä, asua kaukana, olla kuolleita) tai sukulaisia tai vastaavia, joista olisi hoitajaksi.
Nykyään työt saattavat alkaa hyvin pikaisesti, eikä työnantajilla ole aina aikaa odotella 14 vrk, että lapselle löytyisi hoitopaikka. Siinä tapauksessa on helpompaa palkata lapseton hakija. Tätä tuskin haluat?
Ja miten ihmeessä nykyinen päivähoito-oikeus lisää harmaata taloutta? Jos joku haluaa tehdä töitä pimeästi, hän tekee sen kyllä riippumatta lapsen hoito-oloista. Lisäksi tuo pimeän työn tekeminen (eli se harmaa talous) taitaa olla tavallisinta nuorten opiskelijoiden ja ulkomaalaisten keskuudessa. Eikä suinkaan pienten lasten vanhempien keskuudessa. Lisäksi haluaisin tietää, mitä tuo "onko kotonaolija oikeasti kotona vai pimeesti poissa" tarkoittaa? Lähinnä nuo viimeiset sanat ihmetyttää, mitä on pimeästi poissaolo?
No haloo, en ole ottanut nyt kantaa siihen, millä hetkellä päivähoitopaikkaa haetaan, mutta jos ja kun subjektiivinen päivähoito-oikeus lakkautetaan niin voimme varata pikaiseen tarpeeseen väliaikaisia päivähoitopaikkoja niiksi päiviksi, kun sitä paikkaa pysyvää etsitään. Joustavuutta Sanna hyvä, joustavuutta tarvitaan elämässä aina puolin ja toisin.
Harmaasta taloudesta: Jos joku haluaa tehdä töitä pimeästi, niin hän ei suinkaan tee sitä lapsen hoito-oloista riippumatta kuten väität, sillä lasta ei voi jättää kotiin yksin, kun lähtee pimeisiin töihin. Homma jää väliin, jollei lapsella ole hoitopaikkaa, siis sitä hoitopaikkaa, joka on oikeutettu valoisissa töissä oleville työssäkäyville. Jos on pimeissä töissä on, sitten kun subjektiivista päivähoito-oikeutta enää ole, on pimeän työn tekijöiden maksettava yksityisesti päivähoidosta omasta pussistaan, koska pimeän työn tekijä ei voi hakea päivähoitopaikkaa työn perusteella. Pimeitäkään töitä ei voi tehdä lapsi kainalossa. Nykyinen subjektiivinen päivähoito-oikeus helpottaa huomattavasti pimeän työn tekijöiden elämää, ei huolta lapsenhoidosta nääs.
En ole samaa mieltä siitä, Sanna, että ihmisiä voisi jonkin etnisen ryhmän tai taustan tai ulkomaalaisuuden perusteella luokitella pimeän työn tekijöiksi tai muuten lainkiertäjiksi. Ajattele sinäkin, mitä täällä lauot.
Onko kotona-olija oikeesti kotona vai pimeesti poissa, tarkoittaa juuri sitä, että kun henkilö nauttii työttömyyskorvausta ja saa viedä lapsen silti hoitoon, niin hänhän on päivisin sitten vapaa kuin taivaan lintu tekemään pimeesti hommia, mikään ei pakota kotona kuikuilemaan.
Kyllä kaiken järjen mukaan se, että lasta hoidetaan kotona ja rahaa on vähän, kun vähintään toinen vanhemmista on kotona, lisää varmasti enemmän piemeän tilapäishoitoavun käyttämistä, kuin nykyinen järjestelmä. Ei ole silloin varaa maksaa sosiaalimaksuja ja hoitajakin saa isomman palkan, kun maksetaan käteisenä. Kyllähän siinäkin järjestelmässä "työtön" kotona oleva voi pimeissä töissä käydä ja maksaa sitten kotona olevalle hoitajalle pimeästi. Ei ollut teoriasi ihan vedenpitävä tässäkään.
Toisaalta sinun mallisi mukaan se on ehkä suotavinta, että veroja tuskin maksaa kukaan ja jokainen sitten käyttää rahansa niin kuin parhaaksi näkee ja mihin saa riittämään. Siinä sitten maksetaankin aika tavalla enemmän kaikesta kuin jos tietyt peruspalvelut maksetaan yhteisesti.
Kommentoit vielä näin: "En ole samaa mieltä siitä, Sanna, että ihmisiä voisi jonkin etnisen ryhmän tai taustan tai ulkomaalaisuuden perusteella luokitella pimeän työn tekijöiksi tai muuten lainkiertäjiksi. Ajattele sinäkin, mitä täällä lauot."
Voiko sitten pienten lasten vanhemmat luokitella pimeän työn tekijöiksi, jotenkin ala-arvoisiksi ja luihiuiksi ihmisiksi? Jos näin on, niin onko siinä sitten järkeä, että sellaiset ihmiset hoitavat lapsensa kotona? Lapsetkin oppii siinä luihuiksi.
Ulkomaalaisten kohdalla pimeän työn teettämistä on tapahtunut uutisten mukaan suomalaisfirmojen taholta, ei varmasti näiden ihmisten omasta tahdosta. Joten Sanna ei kyllä mielestäni leimannut ulkomaalaisia vastuullisina tapahtuneeseen.
Taidat olla päättänyt mennä läpi harmaan kiven vaikka millä konstilla. Toivottavasti et ainakaan koskaan pääse päättämään tähän asiaan liittyvistä asioista minnekään. Toisaalta kukaan ei ota sinua tosissaan, jos näitä ideoitasi alat viljellä niistä vähänkin enenmmän tietävien ja laajemman näkemyksen omaavien joukossa.
Palkkatulojahan ei tarvitse selvittää, jos suostuu maksamaan korkeimman summan. 4-henkisellä perheellä, jossa on 2 lasta, perheen tuloraja korkeimpaan maksuluokkaan on 3850 euroa/kk. Jos molemmat vanhemmat ovat töissä, tämä summa menee aika monella yli (suomalaisten keskiansio n. 2500 euroa/kk).
Yleensähän nainen on se määräaikaisessa työsuhteessa oleva tai uutta työtä etsivä, kun lapselle etsitään hoitopaikkaa. Poikkeuksiakin toki on. Harvalta mieheltä muuten kysytään työhönottohaastattelussa, että miten aiot hoitaa lasten hoidon, naisilta sen sijaan useammin. No, oma alani on miesvaltainen ja ehkä sovinistinenkin. Minä en ole sovinisti, puolustan lähinnä omaa oikeuttani valita työpaikkani ja tehdä työtä ilman, että joudun selittelemään työpätkiäni jollekin päiväkodin henkilökunnasta. En koe olevani velvollinen toimittamaan työnantajan allekirjoittamia todistuksia siitä, että olen töissä, tai esittämään palkkakuittia muutoin kuin päivähoitomaksun määrittämisessä.
Verotus on aika hidas tapa selvittää, onko henkilö ollut töissä vai ei. Verotiedoista ei myöskään näy esimerkiksi verovapaalla apurahalla tehty työ tai opiskelu. Yleisestikin valvonnan ja selvittelyn määrä lisää byrokratiaa. Saman ajan voisi käyttää hyödyllisemminkin palvelujen tuottamiseen ja parantamiseen.
En usko, että harmaata taloutta saadaan vähennettyä päivähoito-oikeutta rajoittamalla. Se, joka haluaa pimeästi töitä tehdä, löytää kyllä keinot siihen halutessaan. Ja toisaalta, en usko, että pienten lasten vanhemmat näyttelevät suurta osaa harmaan talouden tekijöissä.
Peräänkuulutan yksilön / perheen vapautta päättää oman perheen asioista. Perheiden tilanteet ovat yksilölliset ja niitä tulee kunnioittaa. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen ilman vaihtoehtojen tarjoamista voi tietyissä tapauksissa asettaa perheitä eriarvoiseen asemaan. Monimuotoinen hoidon / kotiavun tarjoaminen lapsiperheille vähentäisi subjektiivisen päivähoito-oikeuden väärinkäyttöä (siis lapsen pitämistä hoidossa pitkiä päiviä 5 pvä/vko jos jompi kumpi vanhemmista kotona). Tarjoamalla riittävästi toimivia vaihtoehtoja voidaan ohjata vanhemmat valitsemaan sopivan hoitovaihtoehdon.
Subjektiivinen päivähoito-oikeus mahdollistaa kotona-olijalle pimeän työn teon ilman mitään järjestelyjä, koska lapsella on hoitopaikka ja veronmaksajat sen vielä työttömälle kustantavat.
Sensijaan, jos subjektiivista päivähoito-oikeutta ei olisi, niin pimeän työn tekijä joutuu omin konstein ja omalla kustannuksellaan hankkimaan lapselleen hoitopaikan ja kun sitä eivät veronmaksajat maksa, niin pimeästä työstä ei jää vaivannäköön nähden läheskään samaa summaa piironginlaatikkoon kuin työttömille mitoitetussa ilmaisessa subjektiivisessa päivähoito-systeemissämme. Josko tajusit?
tähän mielipiteenkirjoittajan käsitykseen:
"
En koe olevani velvollinen toimittamaan työnantajan allekirjoittamia todistuksia siitä, että olen töissä, tai esittämään palkkakuittia muutoin kuin päivähoitomaksun määrittämisessä.
"
Näinhän se olisi, jos käyttäisit yksityistä päivähoitoa. Minä nimittäin koen, että olet velvollinen esittämään työnantajan todistuksen tai palkkakuitin käyttäessäsi veronmaksajien kustantamia julkisia lapsenhoitopalveluja, joiden todellisista kuluista maksat vain murto osan. Mikäli haluat kokea olevasi vailla vastavuoroisuutta ja velvollisuutta esittää mitä pyydetään, niin maksa kaikki itse. Sehän kyllä sopii.
Ja miksi kuvittelet, että palkkakuitti pitäisi esittää muutoin kuin päivähoitomaksua määrättäessä. Sillähän todistat samalla työssäolosi, höh! Joka kuukausi kai sentään maksat hoitomaksut (tai siis sen osan, mitä veronmaksajat eivät kustanna).
Ok, käsitin sitten viestisi väärin. Sillä sain todellakin sen kuvan, että vanhempien pitäisi mielestäsi olla jo töissä, jotta he edes voivat hakea lapselleen hoitopaikan päiväkodista tai perhepäivähoitajalta.
Joustavuutta kyllä tarvitaan, mutta miten työntekijät tähän suhtautuvat? Heitähän palkattaisiin töihin vaan silloin, kun sille on tarve. Sillä tuskin kunnat pitäisi "turhia" henkilöitä palkkalistoillaan, jos hoidettavia lapsiakaan ei olisi. Näin ollen naisten pätkätyöt lisääntyisi (suurin osa lastentarhanopettajista ja muista päiväkodissa työskentelevistä ovat naisia). Vai mistä meinasit henkilökunnat näille väliaikaisiin päivähoitopaikkoihin repiä?
Kuinkahan yleistä pimeänä työskenteleminen edes on? Itse väittäisin, ettei kovin. Ja tässä kateuden riivaaman kansan keskuudessa etuuksien väärinkäyttö on todella vaikeaa, aina löytyy joku, joka ilmiantaa sinut työttömyystuen nostamisesta väärin perustein tai pimeän työn tekemisestä.
Olen ehkä elänyt liian suojatussa ympäristössä, mutta en edes tiedä, mistä pimeitä töitä voisi lähteä hakemaan. Ja kaikki ystäväni ja tuttavani ovat joko oikeissa töissä tai työttöminä. Ehkä tämäkin on enemmänkin pk-seudun ongelma?
On ehkä mahdollista, että nykyinen subjektiivinen päivähoito-oikeus helpottaa pimeän työn tekoa, mutta se helpottaa myös opiskelijaäitien elämää, työttömien vanhempien työnhakua, auttaa väsyneitä vanhempia jaksamaan arjen keskellä sekä antaa kaikille lapsille tasavertaisen mahdollisuuden osallistua varhaiskasvatuspalveluihin. Lapsellahan se subjektiivinen oikeus on - ei vanhemmilla, tätä ei sovi unohtaa.
Lehti- ja televisiojuttujen perusteella suurin osa pimeän työn tekijöistä löytyvät rakennusalalta ja he ovat lähes kaikki ulkomaalaisia tai ulkomaalaisen yrityksen/urakoitsijan "palkkalistoilla". Sinähän leimaat kaikkia työttömiä vanhempia, joilla on lapsensa hoidossa, potentiaalisiksi pimeän työn tekijöiksi, eli pata kattila soimaa...
toisia ihmisiä kohtaan. Tarkoituksesi taitaa olla tyrmätä kaikkien itsesi kanssa eri mieltä olevien mielipiteet mitä mielikuvituksekkaammilla ajatuskierteillä. On sitä toisaalta kiinnostava seurata. Mutta ei juuri muuta.
Sinun ajattelustasi paistaa läpi se, että pidät yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen käyttöä jotenkin halveksuttavana. Ja vähintään näiden palveluiden käyttöä pitäisi syynätä suurennuslasilla, ettei vaan kukaan pääsisi saamaan mitään liikaa. Aika saidan kuvan annat itsestäsi.
Minusta on kyllä paljon hienompaa antaa kuin ottaa. Ei harmita yhtään, että maksan veroja pienestä palkastani ja kustannan sillä toisillekin jotain. Myös esimerkiksi huumevieroituksessa oleville, alkoholisteille, mielenterveysongelmaisille, vangeille, maahanmuuttajille, opiskelijoille.. Marginaalista on se, mitä päivähoidosta joudutaan yhteisesti maksamaan. Ja itse henkilökohtaisesti voisin maksaa vähän enemmänkin, jos tietäisin, että saisin yleisesti lapsille jotain lisää.
Mielestäni lapset eivät voi eivätkä saa olla päiväkotihenkilökunnan työllisyyden tae. Lapsi on arvokkaampi kuin aikuinen, eikä lasta saa käyttää naisten tai miesten pätkätyön estoon subjektiivisen päivähoidon verukkeella. En ole tässä yhteydessä kiinnostunut päiväkotihenkilökunnan työtilanteesta vaan lapsen lapsuudesta ja oikeudesta vanhempiinsa, mitä oikeutta edesauttaa yhteiskunnan asenne, joka nyt vähättelee sitä.
En myöskään kovin paljon välitä tekeekö joku pimeetä työtä vai ei, mutta verottaja välittää. Ratsastan sillä siksi, että tajuttaisiin subjektiivisen päivähoidon harmaalle taloudelle antamat mahdollisuudet. Henkilökohtaisesti minulle asian on yhdentekevä, koska ne jotka joutuvat jostain syystä, esim. ylivelkaannuttuaan, menemään pimeisiin töihin kun suoja-osuudella ei tule toimeen, pistävät kuitenkin enemmän rahaa kiertoon kuluttamalla pimeitä tienistejään ja siten osallistuvat talouden rattaiden pyörittämiseen ja työpaikkojen lisääntymiseenkin, joten en näe pimeitä töitä niin sitä suurena ongelmana, mutta sitä ei kuitenkaan voi kieltää, etteikö subjektiivinen päivähoito-oikeus helpottaisi käytännön järjestelyjä pimeän työn tekijöille. Sehän pitää tehdä salaa, eikä hoitajille voida sanoa olevansa pimeissä töissä, juuri kertomasi kateuden ja ilmiantomenttaliteettimme vuoksi.
Pimeitä töitä tosiaan ei varmaan voi harrastaa pienpaikkakunnilla, jossa kaikki tuntevat toisensa. Kaupungeissa voi. Tässä keskustelussa kuitenkin pieneksi kuriositeetiksi tarkoittamani pimeä työ on saanut minusta liian suuren merkityksen. Miettiköön verottaja mitä subjektiivinen päivähoito vaikuttaa, verottajaahan se enempi kiinnostaa. Ihmettelen vaan, että jos työttömät ilman syytä pitävät lapsiaan päivähoidossa, niin kai siihen joku syy löytyy kuitenkin. Ei kai kukaan vie lastaan päiväkotiin vain siksi, että muka niin kuuluu tehdä.
Päinvastoin, työttömän itsetunnolle on vahingollista, jos yhteiskunta viestittää ettei hän kelpaa edes oman lapsensa hoitajaksi ja kasvattajaksi niin hyvin kuin palkattu päiväkotityöntekijä.
asenne sulla kirjoitti:
"
Sinun ajattelustasi paistaa läpi se, että pidät yhteiskunnan hyvinvointipalvelujen käyttöä jotenkin halveksuttavana.
"
Jos yhteiskunnan hyvinvointipalveluna tarkoitat lasten päivähoito-oikeutta julkisin varoin, niin kyllä, pidän halveksuttavana sitä, että terveet aikuiset vievät terveet lapsensa päivähoitoon ja menevät sitten itse takaisin kotiinsa koko päiväksi nauttimaan työttömyyskorvausta viitenä päivänä viikoittain vieden paikan niiltä lapsilta, joiden vanhemmat käyvät työssä ja samalla vielä kuormittavat ahtaita päiväkoteja entisestään. Tältä osin johtopäätöksesi on oikea.
Miksi rinnastat opiskelijat työttömiin. Minun mielestäni opiskelijoille pitää suoda lapsen päivähoito-oikeus kun taas työttömille ei ilman erityissyytä.
Vastaanpa tähän ensimmäisenä:
Minä en rinnasta opiskelijoita työttömiin. Opiskelijat ovat yhteiskunnan päätäjien mielestä maan pohjasakkaa, joiden tulotaso annetaan olla alle köyhyysrajan vaikka olisi varaa nostaa opintorahan suuruutta. Työttömistä sentään pidetään huolen...
Toin opiskelevat äidit mukaan siksi, että sinä puhut viesteissäsi vain ansiotyössä kävyistä vanhemmista. Hyvä vaan, että sinunkin mielestä opiskelijavanhempien lapset ovat oikeutettuja päivähoitoon. Sillä vaikka äiti/isi on kotona kirjoittamassa gradua tai dippatyötä se ei tarkoita, että hän ehtisi lasta hoitaa siinä samassa.
Sinä tunnut unohtavan, että ketään ei pakoteta viemään lapsiaan päivähoitoon, eikä edes esiopetukseen. Julkinen varhaiskasvatus, eli päivähoito, perustuu vapaaehtoisuuteen. Lapsilla on subjektiivinen oikeus päivähoitopaikkaan, mutta vanhemmat päättävät, haluavatko he käyttää tätä mahdollisuutta ja palvelua vai ei. Eli seuraava lause on mielestäni täyttä puppua:
"Päinvastoin, työttömän itsetunnolle on vahingollista, jos yhteiskunta viestittää ettei hän kelpaa edes oman lapsensa hoitajaksi ja kasvattajaksi niin hyvin kuin palkattu päiväkotityöntekijä."
"Mielestäni lapset eivät voi eivätkä saa olla päiväkotihenkilökunnan työllisyyden tae."
Tervetuloa raakaan maailmaan: täällä ei palkkalistoilla pidetä ihmisiä, joilla ei ole töitä. Jotta sinun ehdottama mallisi toteutuisi, tähän(kin) ongelmaan olisi löydettävä ratkaisu.
"Lapsi on arvokkaampi kuin aikuinen, eikä lasta saa käyttää naisten tai miesten pätkätyön estoon subjektiivisen päivähoidon verukkeella."
Hyvänen aika! Minä puhuin pätkätöiden lisääntymisestä. Eli hoito- ja kasvatushenkilökunnan pätkätyöt lisääntyy, koska he saavat olla töissä vain silloin, kun on lapsia. Eikös sinun mallissasi lähdetty siitä, että hoitopaikan on löydyttävä heti, kun vanhemmat pääsevät töihin? Siinä tapauksessahan kunnalla on aina oltava päivähoitohenkilöstöä "varalla", odottamassa kutsua töihin, ilman palkkaa! Sillä kuten sanoin yllä, ei kunnat maksa turhille työntekijöille. Tämä malli lisäisi hoitohenkilökunnan pätkätöitä. Eikö vain?
Mutta oletko sinä todellakin sitä mieltä, että pätkätyöt ovat hyvä asia, joihin tulisi kannustaa?
Voipi olla, ettei täällä maan 6. suurimmassa kaupungissa löydy niin paljon pimeitä töitä kuin ruuhkasuomessa, ainakaan minä en ole niihin törmännyt. Olen vasta valmistumassa, enkä edes opiskelijana törmännyt pimeisiin töihin, tai edes kuullut kenestäkään, joka tekisi pimeenä töitä. Mutta joo, jätetään se aihe tähän.
"Ei kai kukaan vie lastaan päiväkotiin vain siksi, että muka niin kuuluu tehdä."
Tästä olen yhtä mieltä. Tuskin kukaan vie lastaan päivähoitoon vaan tavan vuoksi, kyllä taustalla on aina jokin syy: vanhemmat ovat töissä, vanhemmat ovat opiskelioita, vanhemmat ovat kahden työn välissä, kotona oleva vanhempi on sairaana eikä jaksa hoitaa lasta, kotona oleva vanhempi haluaa antaa lapselleen virikkeitä edes osa-aikaisella hoidolla... syitä on varmasti useita.
No näissä odottelupäiväkodeissa, jotka siis ovat väliaikaisena hätäratkaisuna niin kauan, kunnes vakituinen päivähoitopaikka löytyy, voidaan pitää harjoittelijoita tai opiskelijoita, jotka pätkätöitä haluavatkin tehdä opintojensa ohessa. Näin ei sinne tarvitse pitää varalla ketään. Kunhan tilat on. Se tulee kuitenkin halvemmaksi kuin koko ikäluokkien subjektiivinen päivähoito, nyt kun pihtaamaan heti piti ruveta. Ei se subjektiivinen päivähoito-oikeuskaan ihan ilmaista kunnille ole. En näe tätä taloudellisena rasitteena, päinvastoin. Ja vakituiset päiväkodin työntekijät voivat jatkaa vakituisissa työpaikoissaan ja varapäiväkoteihin tulee siis harjoittelijoita ja opiskelijoita tarpeen mukaan. Olisko ok nyt tämä edes.
Jos kyseessä todellakin olisi vain erittäin lyhytaikainen ratkaisu, en näe mitään esteitä siihen, etteikö siellä voitaisi käyttää "epäpätevää" henkilökuntaa, kuten opiskelijoita tai harjoittelijoita. Paikan johtajana pitäisi mielestäni kuitenkin olla koulutuksen saanut henkilö, joka ohjaisi toimintaa.
Mutta miten ratkaiset sen ongelman, ettei joka paikkakunnalla ole oppilaitoksia, joista ottaa näitä opiskelijoita tilapäistyöhön? Eikä varmasti joka kunnasta edes löydy työttömiä lastentarhanopettajia/sosionomeja tai lastenhoitajia/lähihoitajiakaan, jotka suostuisivat tällaiseen epävarmaan työhön.
Olet aivan oikeassa siinä, ettei nykyisen julkisen varhaiskasvatuksen ylläpito päiväkotineen ja hoito-oikeuksineen ole ilmainen. Jos päivähoito-oikeus rajataan kuten sinä haluat, päiväkodin työntekijöille ei enää riitä vakituisia työpaikkoja joissa työskennellä. Ellei sitten ryhmäkokoja ja suhdelukua kovin pienennetään. Sillä jo nykyiselläänhän kunnat pelaa minimirajoilla, eli pidetään päiväkodissa mahdollisimman pieni henkilöstö suhteessa lapsilukuun.
Ihan kivat ideat sulla, harmi vaan, että niiden toteuttaminen tulee olemaan erittäin, erittäin vaikeaa.
Eipä ainakaan oteta huomioon pientä lasta ja pienen lapsen tarvetta turvallisiin, jatkuviin ihmissuhteisiin. Lapsen voi laittaa ilmeisesti ihan kenen tahansa kanssa viettämään päiväänsä ja odottelemaan siinä tilanteessa, kun oma äiti tai isä lähtee työelämään. Ei, ei, ei...
Pieni lapsi tarvitsee siinä tilanteessa, kun vanhemmista täytyy erota, turvallisen, jatkuvan, varhaiseen vuorovaikutukseen perehtyneen tukevan työntekijän, niin, että ero vanhemmista ei muodostu liian stressaavaksi kaikkien tilanteeseen liittyvien muiden muutosten lisäksi. Ei lasta laiteta vaan johonkin paikkaan odottelemaan, viikoiksi, ehkä kuukausiksi, mitä pyöritetään tilapäistyöntekijöillä. Pienen lapsen kannalta päivähoidon aloittaminen käy parhaiten niin, että vähitellen tutustutaan äidin tai isän kanssa ja sitten aloitetaan siellä jo ennestään tutussa paikassa. Tämä lasta suojaava menettely puoltaa sitä, että vanhemmat voivat hakea päivähoitopaikkaa jo ennen, kuin saavat työtä tai opiskelupaikan. Silloin on vielä aikaa harjoitella uutta tilannetta uusien ihmisten kanssa.
Lapsen sairastumiseen voi olla osasyynä turvattomuuden tunne, mitä aiheuttaa vieraat ihmiset uudessa tilanteessa. Ja lapsen sairastelusta johtuvat kustannukset ne vasta maksavatkin yhteiskunnalle. Tästäkin syystä pysyvät päivähoitopaikat, joissa on pienten lasten asiantuntijoita, ovat erityisen tärkeitä.
Soosia tulee, jos aletaan noudattaa Helinä-Keijun psykologista otetta. Mutta ilmeisesti pienen lapsen psyykellä ei ole mitään arvoa. Pelkästään kustannussäästöt lyhyellä tähtäimellä on se, mikä merkitsee. Ja lapsi on pelkkä laskelma.
kuinka paljon on niitä täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevia työttömiä ihmisiä, joilla ei ole mitään muuta perustetta, kuin oma loikoilun tarve sille, että vievät lapsensa kokopäivähoitoon.
Reilu viikko sitten oli ainakin Hesarissa ihan muun suuntaista tietoa. Mielestäni puhutaan kyllä marginaalisesta joukosta, mikä pitäisi saada jollain muulla tavalla aisoihin, kuin subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen puuttumalla.
Jos asia ei koske sinua, niin miksi sitten vastustat, vai kuulutko juuri mainitsemaasi marginaaliryhmään. Ei sen asian pitäisi sellaisten napaa kaivaa, jotka eivät sitä väärinkäyttöä harjoita.
Ja tiedoksi vaan, en ota vastaan mitään toimeksiantoja etsiä kenellekkään mitään tilastoja. Jos niiden tekoa ei ole laiminlyöty, niin löydät ne itsekin, laiskimus.
Pienen lapsen psyyken kannalta paras vaihtoehto on kyllä oman äidin hoito omassa kodissa. Tähänhän ei kannattamasi subjektiivinen päivähoito-oikeus mitenkään kannusta. Ja juuri te, subjektiivisen päivähoidon kannattajat markkinoitte täällä, että lapsen on hyvä tutustua ja tottua muihinkin ihmisiin kuin omaan perheeseen. Eikö siis lapsen olekaan nyt hyvä sopeutua vaihteleviin ihmiskontakteihin vai pitääkö lapseen ainoastaan olla tekemisissä ammattihoitajien kanssa. Ovatko siis muut ihmiset vaaraksi nyt lapselle sitten. Päättäkää jo.
osui se omalle kohdalleni tai ei. Ja voinpa vaan todeta, että kyllä minäkin olen vienyt lapseni päivähoitoon jo ennen työpaikan saamista. Eipä tullut kaikki yhdessä rysäyksessä meille kummallekaan.
Kyllä mielestäni koko yhteiskunnan asia on tarjota lapsille tasapuoliset mahdollisuudet alusta pitäen. Vanhempien tilanteet eivät ole verrannollisia keskenään, yksilöllisistä sekä yhteisöllisistä lähtökohdista. Joten lasten tasapuolista kohtelua on järkevä tukea yhteisesti. Jos ei tueta ja ylläpidetä sekä arvosteta jo niihin ammatteihin kouluttautumista, mitkä antavat pätevyyden toimia pienten lasten parissa, voidaan pian huomata ympärillä tapahtuvan aina vaan enemmän täysin järjettömiä juttuja. Niiden vähäisenä pysymiseen voidaan vaikuttaa arkipäivän toimin, kun mahdollisimman moni lapsiperhe on esimerkiksi subjektiivisen päivähoidon piirissä. Päivähoidon kautta näkyy se, mitä lapselle kuuluu, miten hänen asiansa ovat. Ja yhdessä vanhempien kanssa on mahdollista päästä vaikuttamaan lapsen elämään.
Subjektiivista päivähoito-oikeutta käyttää epäilyttävällä tavalla "hyödyksi" marginaalinen osa päivähoidon käyttäjistä. Ja näidenkin käyttäjien tapaan toimia pitäisi puuttua toisella tavalla, kuin hyvää järjestelmää romuttamalla.
Onkos sinusta amerikan malli kaikkein paras? Että rikkaimmat saa rahalla, mitä ikinä keksivät, mutta jo keskituloisilla on suuria ongelmia esimerkiksi rahoittaa lastensa opiskelu, terveydenhuolto jne... Siellä sitä kasvaakin aika fiksua porukkaa, kielitaitoista ja yleisesti tiedoillaan loistavaa. Taloudellisena mahtina tosin jyllää ja jyllääkin niin, että viis esimerkiksi ilmakehän säilymisestä ihmisen elämään sopivana.
rikas saa tehdä rahallaan mitä ikinä keksii. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei tätä rajoita mitenkään. Subjektiivinen päivähoito-oikeus ei myöskään ole ratkaisu ilmakehä-ongelmiin. Arvasin, että oletkin poliittisella etkä lapsen asialla.
sekaisin. Oman äidin tai isän hoito on paras, kyllä samaa mieltä olen. Mutta subjektiivista päivähoito-oikeutta tarvitaan varteenotettavana vaihtoehtona. Ja että se päivähoito on hyvää, tarvitaan PYSYVÄÄ ja AMMATTITAITOISTA henkilökuntaa siellä päivähoidossa niitä tilanteita varten, kun oma äiti ei voi kotona hoitaa. Ei mitään odottelupäiväkoteja vaihtuvien tilanteiden varalle.
Ei ole lapsen hyvä sopeutua sellaisiin vaihteleviin ihmiskontakteihin, mitä tarjoaa esittelemäsi tilapäistyöntekijävetoinen toiminta jossain tilassa ja systeemi, jossa ollaan pari viikkoa siellä, pari täällä. Terveeltä lapselta ei edes voi edellyttää sopeutumista ja hyvinvointia sellaisessa tilanteessa. Lapsi tarvitsee PYSYVIÄ aikuissuhteita, ensisijaisesti kotona äidin ja/tai isän taholta ja sitten jatkossa hoitoon mennessään MYÖS siellä päivähoitopaikassa. Siirtyminen vieraiden ihmisten hoitoon pitää hoitaa lasta kunnioittavasti, eikä aikuisten tarpeista käsin. Myös siihen tarvitaan toimiva päivähoitojärjestelmää.
Sinä et tajua pienten lasten kehitykseen liittyvästä psykologiasta ja lapsen varhaiskehitykseen liittyvistä tarpeista hölyn pölyä. Eikä taida olla omaa lasta, jonka kehityksestä olisit nähnyt näitä asioita.
enkä väittänyt subjektiivisen päivähoito-oikeuden olevan ratkaisu ilmakehäongelmiin. Ja totta on, että rikas tekee täällä meilläkin mitä tykkää. Mutta ei voida mennä sellaisen järjestelmän suuntaan, mikä supistaa varsinkin kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuuksia. Ja siihen mennään, jos suositaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden muuttamista ilman varteenotettavia vaihtoehtoja ja sen takaamista, että lapsilla olisi jatkossakin tasapuoliset mahdollisuudet.
Sinäkin vaikutat olevan poliittisella asialla kommentteinesi. Vai miten muuten ajattelit vaikuttaa lainsäädäntöön, kuin pyrkimällä tehtävään jonkun puolueen taholta?
minun perhe-asioistani! Voimme jatkaa keskustelua sitten, kun olet ilmoittanut millä menetelmällä sitoutat päiväkotityöntekijät pysymään samassa työpaikassa, jättämään omat lapset tekemättä ja äitiyslomat pitämättä ja muuttohaaveet toiselle paikkakunnalle, ja vuosi- sekä sairaslomat pitämättä sekä tietenkin myös lisäkoulutuksen itselleen hankkimatta. Palaillaan.
Paljastit poliittisen fanaattisuutesi vetämällä tähän Amerikan ja unohtamalla tyylikkäästi esim. Romanian, jossa subjektiivinen päivähoito-oikeus oli viety aikoinaan astetta pidemmälle, käsittäen subjektiivisen lastenkotihoito-oikeuden ympärivuorokautisena. Mikäs mahtokaan olla siinä Romanian mallissa vikana?
Tottakai myös vakituinen päiväkotihenkilöstö saa sairastella, hankkia lapsia, pitää opinto- tai vuorotteluvapaata ja jopa muuttaa toiselle paikkakunnalle! Mutta tässä muutama asia, jolla päiväkotihenkilöstön pysyvyys saisi hyvälle tasolle lapsen kiintymyssuhteita ajatellen:
- Vakinaiset työsopimukset kunniaan, eli ei pätkää pätkään perään vaan johtajille virka- ja työntekijöille työsopimukset.
- Sijaisille pitkät sopimukset, jos vakituinen työntekijä on äitiyslomalla vuoden, sijaiselle on tehtävä vuoden mittainen sopimus.
- Muutamalle päiväkodille yhteinen "vakisijainen" lyhyitä sairas- yms. lomia ajatellen.
- TYKY-toiminta paremmaksi, virkistystä, koulutusta ja yhteishenkeä nostattavaa toimintaa. Jos työntekijä viihtyy työssään, hän tuskin vaihtaa työpaikkaa.
Näillä voisi aloittaa.
ja varmasti teet sen ihan tahallaan. Mutta siis amerikan systeemi esimerkkinä sellaisesta arvopohjasta ja yleissivistyksen köyhyydestä, mikä tuottaa epätasapuolisuutta ihmisryhmien välillä.
Romanian lastenkodit olivat ihan eri asia, kuin meidän päivähoito. En ole todellakaan mikään kommunismin kannattaja.
Esimerkiksi ruotsalaisten ajattelumallia vastaan minulla ei ole mitään.
Työttömän on pakko viedä lapsi hoitoon, sillä muuten ei tule työttömyyskorvaustakaan! Milläs sitten elät ja elätät lapsesi, jos töitäkään ei ole löytynyt? ja milloin etsit töitä, jos lapset aina ovat omassa hoidossa, kun sukulaiset ei nykyään paljonkaan hoitele toistensa lapsia?