Voiko suomalainen avioitua toisessa valtiossa kolmannen maan kansalaisen kanssa, suomalaisen virkamiehen vihkimänä. Suomalainen Latvialaisen kanssa Eestissä.
Avioliittoon sovelletaan aina paikallista lakia. Jos menet Virossa naimisiin, pätevä tapa ratkaistaan Viron lakien mukaan. Jos Viron laki sallii, että kaksi eri maan kansalaista siellä vihitään, niin sitten se onnistuu.
Yleensä avioliittoon vihkiminen ei edellytä kansalaisuutta. Luulisin, että esim. Suomessa voisi muiden valtioiden kansalaiset mennä naimisiin, jos vain Suomen lain edellytykset täyttyvät: ikä, avioesteet jne. Käsitykseni on, että tämä pätee yleisimminkin. Tarkistaa kyllä kannattaa aina maakohtaisesti.
Paikallisen viranomaisen vihkimisoikeus on aina rajattu kyseiseen maahan. Jos on Suomessa vihkimisoikeus, ei voi vihkiä Suomen alueen ulkopuolella Siksi suomalaista viranomaista ei kannata ottaa vihkimään Viroon. Avioliitto ei olisi pätevä. Tästä on sellainen poikkeus, että kyseinen maa voi hakemuksesta myöntää vihkimisoikeuden toisen maan kansalaiselle. Tällä tavalla esim. Suomalaisilla papeilla on vihkimisoikeuksia ulkomailla.
0Äänestä
kysymykseen
Ap. kysymys koskee oikeastaan suomalaisen viranomaisen vihkikelpoisuutta lähetystössä tai suomalaisella aluksella tai ilma-aluksella, nehän ovat määrätyin osin suomenlain alaisia alueita,,
Vastaukset 2
Vanhimmat