Outo

Kinkkisesti hoitonut perintöasia olisi vihdoin jakovaiheessa, vaan onpa tullut mielestäni outoja papereita allekirjoitettaviksi.

Perinnönjakajana pitäisi olla pankinjohtaja.

Olemme saaneet pari valtakirjaa allekirjotettaviksi. Lähetekirjelmän, jossa selitetään perinnonjaon oletettu kulku, on allekirjoittanut yksi osakkaista.

Toinen valtakirja pitää sisällään valtuutuksen, jolla lähetekirjelmän allekirjoittaja-osakas valtuutetaan allekirjoittamaan kiinteistön kauppakirja.

Eikö valtuutuksen kohteena pitäisi olla pesänjakajana toimiva pankinjohtaja eikä yksi osakkaista?

Toinen valtakirja pitää sisällään valtuutuksen, jolla lähetekirjeen allekirjoittaja-osakas valtuutetaan edustamaan muita osakkaita jakotilaisuudessa ja allekirjoittamaan perinnönjakosopimus.

Jos annan yhdelle osakkaalle valtuuden edustaa minua pesänjakotilaisuudessa ja allekirjoittamaan perinnönjakosopimuksen, niin minähän kaiketi annan tälle osakkaalle oikeuden tehdä puolestani myös pesänjakoon liittyviä päätöksiä, vai kuinka???

Eikä valtuutuksen kohteena pitäisi olla pesänjakajana toimiva pankinjohtaja, eikä osakas?

Em. valtakirjassa ilmoitetaan pankki perintöosuuden jakajana.

Eikä jakajana tulisi ilmoittaa fyysinen henkilö eikä oikeushenkilö???

Pesänjakajana toimivan pankinjohtajan allekirjoituksia tms. ei näy missään, vain lähetekirjelmässä lukee, että perinnönjakajana toimii pankki/pankinjohtaja.

Hourailenko, vai onko asiassa jotain mätää??? Itse en ainakaan luottaisi tuohon osakkaaseen pennin vertaa. Miksi ihmeessä hän kummittelee niin vahvasti mukana? Eihän kahta pesänjakajaa yhdellä pienellä kuolinpesällä voi olla??? Roolit tuntuvat jotenkin olevan sekaisin.

Kiitos, jos joku viitsii ottaa kantaa.
51380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ole vain itse edustamassa itseäsi äläkä laita nimeäsi tuollaisiin valtakirjoihin.
Jos et itse voiolla läsnä anna valtakirja sellaiselle henkilölle joka pitää sinun puoliasi jakotilaisuudessa ja on asioista kanssasi samalla kannalla. Toinen pesän osakas sitä tuskin on.

Äänestä

Koska et luota osakaskumppaniisi sanontasi mukaan "pennin vertaa", niin älä ainakaan hänelle anna valtakirjaa, vaan mene ihmeessä itse allekirjoitustilaisuuksiin.
Mikäli sinulla on luottamus pankinjohttajaan, niin kysy itse häneltä, että edustaisiko hän sinua valtakirjalla.
Saattaa olla niinkin, että ko. pankin johtajilla ei ole pankin lupaa edustaa ketään oikeustoimissa tai hän voi olla esteellinen toimiessaan kaupanvahvistajana.
Kiinteistön kauppaa varten voi huoletta antaa valtakirjan, kun kaupan kohde, hinta, maksuehdot ja maksutapa ovat yksilöityinä, koska kauppaan tarvitaan julkinen kaupanvahvistaja.
Käsittääkseni pesän sovintojaossa varsinaisia pesänjakajia olette te osakkaat ja pankinjohtaja toimii puolestanne vain jakokirjan laatijana.
Jakokirjan allekirjoittajien ei tarvitse olla yhtäaikaa paikalla, vaan se voidaan kierrättää osakkailla allekirjoitettavana.

Äänestä

Kiitos vastauksista.

Paikan päälle meno ei oikein onnistu välimatkan vuoksi, asun toisella puolella Suomea.

...Toinen valtakirja pitää sisällään valtuutuksen, jolla lähetekirjeen allekirjoittaja-osakas valtuutetaan edustamaan muita osakkaita jakotilaisuudessa ja allekirjoittamaan perinnönjakosopimus....

Tuossa minua erityisesti arveluttaa tuo, että osakas valtuuutetaan edustamaan muita osakkaita. Tarvitseeko jakotilaisuudessa olla edustaja?

Eikö riitä, jos valtuuttaa allekirjoittamaan jakokirjan? Siinä kai ei voi tapahtua mitään, koska jakokirjan tekee pankinjohtaja ja häneen kyllä luotan.

Äänestä
  • Kiinteistön myymiseen tarkoitetun valtakirjan voi antaa, kunhan kirjaa valtakirjaan kaikki kaupan ehdot (hinta, maksuaikataulu, kenelle myydään, luotutuksen tapahtuminen).
    Mutta toinen osakas (johon et ilmeissti vättämättä luota) ei tarvitse valtakirjaa, jolla hän edustaisi sinua perinnönjakotilaisuudessa = perinnönjaossa. pankinjohtaja, joka on siellä paikalla, tekee justiinsa sellaisen jakokirjan kun on pesän osakkaiden kanssa sovittu. Ongelmana on, että jos pesän osakkaita edustaa vain yksi henkilö, niin jakokirjasta voikin tulla vain tämän yhden maun mukainen. Onko teillä jaettavana muuta kuin rahaa? Jos sinulla on epäilyksiä, ei kannata entaa valtakirjaa eikä tarvitsekaan.
    Kun kerran perinnönjakokirjan sisällöstä on päästy sopuun, voi pankinjohtaja kirjoittaa jakokirjan. Asiakirja (riittävän monena kappaleena) lähetetään sinulle postissa ja sinä sitten allekirjoitat jokaisen kappaleen, jos sisältö on sellainen kuin on sovittu. Jos ei ole, et allekirjoita.
    Tarvitset allekirjoituksellesi todistajat, mutta niiden hankkiminen ei ole vaikeaa.

    Perinnönjakosopimuksen eli perinnönjakokirjan allekirjoitusta varten ei kaikkien perillisten tarvitse kokoontua samaan paikkaan tai antaa valtakirjaa jollekulle, sen voi lähettää vuoronperään kaikille allekirjoitettavaksi. Luullaanko yleensä, että kaikkien pitää olla yhtä aikaa paikalla tai muuten edustettuna? Ei se niin ole.

    Äänestä

  • kun et kerran luota kirjoitti:

    Kiinteistön myymiseen tarkoitetun valtakirjan voi antaa, kunhan kirjaa valtakirjaan kaikki kaupan ehdot (hinta, maksuaikataulu, kenelle myydään, luotutuksen tapahtuminen).
    Mutta toinen osakas (johon et ilmeissti vättämättä luota) ei tarvitse valtakirjaa, jolla hän edustaisi sinua perinnönjakotilaisuudessa = perinnönjaossa. pankinjohtaja, joka on siellä paikalla, tekee justiinsa sellaisen jakokirjan kun on pesän osakkaiden kanssa sovittu. Ongelmana on, että jos pesän osakkaita edustaa vain yksi henkilö, niin jakokirjasta voikin tulla vain tämän yhden maun mukainen. Onko teillä jaettavana muuta kuin rahaa? Jos sinulla on epäilyksiä, ei kannata entaa valtakirjaa eikä tarvitsekaan.
    Kun kerran perinnönjakokirjan sisällöstä on päästy sopuun, voi pankinjohtaja kirjoittaa jakokirjan. Asiakirja (riittävän monena kappaleena) lähetetään sinulle postissa ja sinä sitten allekirjoitat jokaisen kappaleen, jos sisältö on sellainen kuin on sovittu. Jos ei ole, et allekirjoita.
    Tarvitset allekirjoituksellesi todistajat, mutta niiden hankkiminen ei ole vaikeaa.

    Perinnönjakosopimuksen eli perinnönjakokirjan allekirjoitusta varten ei kaikkien perillisten tarvitse kokoontua samaan paikkaan tai antaa valtakirjaa jollekulle, sen voi lähettää vuoronperään kaikille allekirjoitettavaksi. Luullaanko yleensä, että kaikkien pitää olla yhtä aikaa paikalla tai muuten edustettuna? Ei se niin ole.

    Edellinen on hyvä yhteenveto.

    Meillä asia hoitui seuraavasti. Kyseessä myös yli 600 km matka allekirjoitustilaisuuteen ja luottamuspula perijöiden kesken.

    Postissa kulki jakosopimus, pariin otteeseenkin, koska siitä hieman neuvoteltiin. Laitoin puumerkkini jokaisen hyväksymäni sivun alle lopullisessa jakokirjassa. Otin kopiot paperista.

    Annoin valtakirjan, missä yksilöin, että se on voimassa vain ja ainostaan jakosopimuksen mukaisen perinnöjakoasiakirjojen allekirjoitukseen. Kaikissa näissä papereissani 2 todistajaa allekirjoituksellani. Koska kyse oli perintöön kuuluvan maatilan myynnistä yhdelle osakkaalle, oli edustaja tarpeen.

    Niin, ja vielä kirjallinen maininta, että valtakirjani on voimassa vain ja ainoastaan jo minulle ei kohdistu mitään kuluja verovaikutusten ulkopuolelta. Näin vältin sen, että yksi osakkaista maksoi itse käyttämänsä juristin, eikä kuluja vyörynyt minulle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Perinnönjako... kirjoitti:

Kinkkisesti hoitonut perintöasia olisi vihdoin jakovaiheessa, vaan onpa tullut mielestäni outoja papereita allekirjoitettaviksi.

Perinnönjakajana pitäisi olla pankinjohtaja.

Olemme saaneet pari valtakirjaa allekirjotettaviksi. Lähetekirjelmän, jossa selitetään perinnonjaon oletettu kulku, on allekirjoittanut yksi osakkaista.

Toinen valtakirja pitää sisällään valtuutuksen, jolla lähetekirjelmän allekirjoittaja-osakas valtuutetaan allekirjoittamaan kiinteistön kauppakirja.

Eikö valtuutuksen kohteena pitäisi olla pesänjakajana toimiva pankinjohtaja eikä yksi osakkaista?

Toinen valtakirja pitää sisällään valtuutuksen, jolla lähetekirjeen allekirjoittaja-osakas valtuutetaan edustamaan muita osakkaita jakotilaisuudessa ja allekirjoittamaan perinnönjakosopimus.

Jos annan yhdelle osakkaalle valtuuden edustaa minua pesänjakotilaisuudessa ja allekirjoittamaan perinnönjakosopimuksen, niin minähän kaiketi annan tälle osakkaalle oikeuden tehdä puolestani myös pesänjakoon liittyviä päätöksiä, vai kuinka???

Eikä valtuutuksen kohteena pitäisi olla pesänjakajana toimiva pankinjohtaja, eikä osakas?

Em. valtakirjassa ilmoitetaan pankki perintöosuuden jakajana.

Eikä jakajana tulisi ilmoittaa fyysinen henkilö eikä oikeushenkilö???

Pesänjakajana toimivan pankinjohtajan allekirjoituksia tms. ei näy missään, vain lähetekirjelmässä lukee, että perinnönjakajana toimii pankki/pankinjohtaja.

Hourailenko, vai onko asiassa jotain mätää??? Itse en ainakaan luottaisi tuohon osakkaaseen pennin vertaa. Miksi ihmeessä hän kummittelee niin vahvasti mukana? Eihän kahta pesänjakajaa yhdellä pienellä kuolinpesällä voi olla??? Roolit tuntuvat jotenkin olevan sekaisin.

Kiitos, jos joku viitsii ottaa kantaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu