Kiinnostaisi tietää, miten käyttäydytte ihastuksenne seurassa? Menettekö ihan "lukkoon" vai pysytyttekö olemaan ihan coolisti?? Itse nimittäin EN pysty olemaan normaalisti ellen ole kännissä.. eikä sitä nyt aina voi ihastustaan kännissä tavata!! ;)
Ihastus... miten käyttäydytte???
---vera---
142399
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
kysymys:)Mä olen hyvinkin puhelias, reipas ja aloitteellinen silloin, kun olen joko vasta hieman kiinnostunut tai sit en koe kaveruutta kummempaa. Mut voi taivas, kun mä ihastun ja rakastun, niin musta tulee jännittäjä! Sekoilen sanoissa, kädet saattaa täristä ja sit punastuttaa. Sitä kestää aina ne ensimmäiset "hetket", mut siitä se sit helpottaa. Ja niin ihana, kun musta olis pysyä coolina ja itsevarmana ja tehdä toiseen vaikutus sellaisena. Kuitenkaan tuo mun käytöksen muutos ei johdu siitä ettenkö luottaisi itseeni yhtään, se on vaan mun tapa reagoida niihin tunteisiin, tai niin mä olen sen aatellut.Mut itselleen on oltava armollinen. Ja kyllähän retkuun lojahtaminen on NIIN VAHVA TUNNE, että kyllä sen pitääkin näkyä. Ja yleensä ne "kohteet" on pitäneet mua silloin varsin suloisena ja aitona, eli ei se oo huono juttu;)
... mahdollisimman paljon tekemisissä ihastukseni kohteen kanssa. Aina lähellä, aina jotain asiaa. En mene lukkoon. Ihastuksen kohde on minulle kuin magneetti. Voi olla, että hieman kuitenkin ujostelen, mutta se ilmenee lähinnä vain hölmönä hymyilynä... varmaan näytän onnelliselta hölmöltä :)
Aika ovela keino sulla, gila ;)
Musta tuntuu että en koskaan pysty olemaan täysin luonteva.. paitsi joskus kun paikalla on muitakin henkilöitä (ja yleensä onneksi on) niin jos teen jotain ihan muuta siinä samalla tai puhun jonkun muun kanssa, niin ikään kuin "unohdan" ihastukseni hetkeksi ja silloin olen ihan normaali. Mutta sitten jossain vaiheessa hän taas tulee puhumaan minulle jotain ja katsoo silmiin.. ja sitten menee taas pää ihan pyörälle ja jalat meinaa pettää alta.
... että minuakin nuorena jotenkin "pyörrytti" olla ihastuksen kohteen lähellä. Jotenkin ne asiat vaan ovat muuttuneet ja nykyisin nautin siinä ympärillä pyörimisestä. Välillä on tuntunut, että juuri ihastuksen kohteen lähellä olen parhaimmillani. Johtuisiko se sitten siitä, etten yritä peitellä tunteitani?
tuossa, että pyrin "unohtamaan" ihastukseni läsnäolon jopa siinä määrin, että hän saattaa jopa saada käsityksen, että en ole edes kiinnostunut hänestä:-/
Mutta en voi sille mitään!
Hermostuttaa niin paljon, että käyttäydyn juuri päin vastoin kuin pitäisi! Auttakaa hyvät sisaret!? Millä pääsen tästä pakostani eroon? Ihastus lähtee kohta pois luotani, jos näyttelen niin välinpitämätöntä. Tahattomasti. Mitä mä voin ajatella tai tehdä toisin?
Pää pyörälle ja jalat alta, kuten kuvailit. Silloin ei ole kyllä ihminen parhaimmillaan... :)
Juuri noin itsekin reagoin erään seurassa. Lisäksi muut ympäristöä havainnoivat aistikanavat sulkeutuvat, enkä näe ja kuule kuin ihanaiseni. Maailma ikään kuin supistuu pieneen pisteeseen - häneen. Tuosta tilasta pomppaaminen takas normimaailmaan ei suju aina ongelmitta vaan olen hetken aikaa kuin puusta pudonnut ja haen koordinaatteja.
Näyttää joo varmasti aika hölmöltä työkavereitten silmissä...
Toivottavasti kaikki ei ole samanlaisia. Sitten olen kauhean jännittynyt yleensä, että vaikutan vähintäänkin raivotautiselta piskiltä. :0
ongelma, kun ei sovi töissä olla huppelissa! Silloinhan sitä olisikin niin hyvä olla ja rento mieli:)
Ne oikeat sanatkin saattaisi tulla ulos änkyttämättä.
Ei jaksais aina odottaa vuotta eteenpäin että pikkujoulut taas tuleeee...
hönöissä pyöriminen työpaikalla aiheuttaa vain kaaosta kaikilla rintamilla, ennen pitkää ainakin;)
Vaikka ikää on ja esiinnyn työkseni, enkä siinä mielessä siis osaa jännittää, niin kyllä _oikein_ ihana nainen saa minut hieman hämilleen... vieläkin.
Olen tunnetusti oma itseni aina ja kaikkialla, mutta tunnustan tämän jonkinlaisen ujouden itsessäni tässä suhteessa. Onneksi tällainen menee aina pian ohi ja saan koottua itseni;)Jännä juttu kuitenkin.
pikkujouluissa se vasta kaaosta aiheuttaakin!
Siellä tulee kerrottua ja kuunneltua ihmisten aitoja tunteita pienen rohkaisutömpsyn jälkeen.
Niitä vuodatuksia sitten ihmetellään taas vuosi ja kävellään seinän vieriä arkisin.
Ihastumisen tunteet vai se ujous? Millä saat sen ujouden kuriin?
ja se vaan... sulaa pois tämän ihanaisen läsnäolon vaikutuksesta. Siinä se - lyhyesti;)
Ihastumisen tunteet eivät sitten hevin sulakaan..
neuvomaan minua siinä, että miten pääsen tästä käsittämättömästä ujoudesta ja varauksellisuudesta eroon ihailemani naisen edessä?
Auttaako siihen se, että tunkee hänen seuraansa vaikka väkisin ja saa näin varmuutta toimia toisen kanssa?
Vaiko aikako auttaa?
Vai pitääkö hänet tipauttaa jollain keinolla alas jalustaltaan, siis omassa mielessäni, jotta ei pidä häntä Jumalattarena?
Vai onko se salapullo työpaikalla ainoa vaihtoehto?;-)
Kuulehan, tarviiko ujoudesta päästäkään eroon? (ellei se ole ongelmallista). Se on osa sinua ja persoonallisuuttasi. Se on jopa söpöä. Tärkeintä on olla oma itsesi.
Hakeudu vaan rohkeasti ihastuksesi lähelle jos mahdollista; opit tuntemaan häntä paremmin ja jännityksesikin varmaan helpottaa ajan oloon.
Tissuttelu työpaikalla ei taida olla hyvä idea;) Selvänä parempi: aistit herkkinä ja mieli avoimena ihastuksesi seurassa;)