kaaleet ihmettelen

60 luvun kaalo

kyllä täytyy sanoa kaaleet että ihmettelen tätä nyky polvea. miten te tosiaan voitte ajatella että puolikkaat on kaajeita. mä olen jo sillä ikää oleva ihminen että oon saanut aikoinani kotoa opetuksen että ihminen joka elää kaaleen elämää ja pitää kaaleen tavat ja on jommankumman puolelta kaaleita lasketaan kaaleeksi. ja jyllä minä oon sitä mieltä nyky nuoriso, että ei tänä päivänä enää edes ole kaaleita eiköhän ne kaikki jo ala pikku hiljaa olemaan jollakin tapaa kaajeille sukua. sen mjnä vaan teille nuoret sanon että meitä kaaleita on muutenkin aina sorrettu niin miksi me vielä itse lähetään toisiamme sortamaan lisää. ollaan ylpeitä siitä että puolikkaat on kuin kaaleita näin kaaleen kulttuuri ja tavat voisivat ehkä säilyä. ja mielestäni mustalaisuus lähtee sydämmestä! mutta toivotan kaikkia hyvää teille ihmiset.

28

2001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mankkaan Mirkku

      Kiitos Teille meitä puolikkaita puoltavasta kannanotosta. Kuten jo moneen kertaan olen palstalla todennut, olen elämässäni tavannut paljon sydämen sivistyksen omaavia hortto kaaloja, jotka ovat ottaneet vastaan hyvin tällaisen puolikkaan, joka tosiaan on aina pyrkinyt pitämään kaaleen tavat ja tuntee itsensä kaaleeksi. Olen tosiaan ihmetellyt tätä kielteistä suhtautumista puolikkaisiin..ymmärrän sen, jos puolikas häpeää romanivanhintaan tai taustaansa..silloin sietääkin parilla sanalla ojentaa. Siunausta Teille ja kaikkea hyvää.
      t. Mirkku

      • mä vaan

        Ainahan niitä puolijauhoisia on ollut. Mutta eipä ne aivan heti sitä tunnustanut.

    • ....

      Tulee hyvä mieli, kun vanhat ihmiset osaa olla oikiamielisiä.
      On se vaan niin, että ei kaikki vanhat´kaan osaa ajatella, nuin hienosti ja jalosti kuin työ teette.
      Olkaa siunattu ja muistetaan, että Jumala on aina oikeudenmukainen, vaikka ihmiset ei aina oisikaan.
      Kyllä kuitenkin oikeella mustalaisella on Jumalan pelko, ettei se ala ketään sortamaan.
      Siunausta teille vielä kerran...

      • mä vaan

        Niin mää vaan ooon sitten tälläinen hujoppi 60 lukulainen.

    • nainen^^

      itse olen täys kaalo ja meijänki sakissa on puolikkaita, serkkujani... enkä minä pijä yhtää sen huonompana puolikkaita kaaleen serkkujani kun täys kaaleen serkkujani. mun mielestä me kaikki ollaan samaa sakkia ja kuulutaan yhteen vaikka kaikki ei niin täysnäisiä olekkaan. kaikilla puolikkailla meijän sakissa on kaaleen vaatteet päällään ja elävät muutenki kaaleen elämää heillä on myös kaikila kaaleen kaverit jne.. ihan samasta ne puolikkaat mun mielestä menee kun me täysnäisetki.

    • nainen 19

      Kyllä se näin on kun sanoitte. Ei se kato siihen nykypäivänä onko puolikas vai kokonainen. Se on koto kasvatus mikä merkkaa ja löytyy monen moista niin kokonaisista ku puolikkaista. Tänä päivänä ei voi osoittaa ketään ku kaikki osaa tehä ihan hulluja juttuja. Pääasia että ite tietää miten on ja käyttäytyy ja sillon kun se tulee sydämestä ei kukaan voi tulla sanomaan onko toistansa huonompi.
      Tuossakin sanoitte oikein että nykyään olekkaan oikeita mustalaisia. Kaaleetki on niin kaajeellistunu tänä päivänä. Se on oikein että yritetää sulautua yhteiskuntaan opiskella ja tehä työtä, ei se meistä kaajeita tee, mutta ei meijän tarvi silti heittäytyä suomalaiseksikaan niinku monet nykyää tekevät.

      Siunausta kaikille ja muistetaa me kaaleet ne omat lähtökohat!

      • Anonyymi

        puolikas on puolikas vaikka voissa paistais jos olet mustalaisen ja valkolaisen lapsi niin olet puolikas halusit tai et. Sekarotuinen koirakin on sekarotuinen, vaikka se ensinäkemältä saattaakin näyttää aidolta, mutta kun hetken katselet niin huomaat että on sekarotuinen.

    • ei osaksikaan...

      Jos on vaikka promillekin aitoa kaalo-verta, niin ei ketään voi sentään ihan kaajeen tasolle alentaa! Joku raja se olla pitää!

      • vastaus rasismiin

        Tässäpä tuli nyt vastaus "kaajeen tasolle alentaa" tätä mieltä olette,niin ei oo ihmekään et kaajeet meitä sit sortaa!! haloo.....tämähän lahtee meistä itsestämme!! niin metsä vastaa kun sinne huudetaan!!!

      • nainen19
        vastaus rasismiin kirjoitti:

        Tässäpä tuli nyt vastaus "kaajeen tasolle alentaa" tätä mieltä olette,niin ei oo ihmekään et kaajeet meitä sit sortaa!! haloo.....tämähän lahtee meistä itsestämme!! niin metsä vastaa kun sinne huudetaan!!!

        eiköhän se inho kaajeita kohtaan oo alunperin noussu sieltä miten ne on aina mustalaista kohdellu eikä siitä miten mustalainen niitä. Ne on enne mustalaisia listineet ku kulukukoiria. Sieltä se inho on perujaan. Kaajeite omaa syytä. Ite en halua kaajeistakaa ajatella noin enkä kannata sitä. jokanen on ihminen ja Jumalalle yhtä arvokas oli väri mikä hyvänsä.
        Mutta en usko että rasismi on meijän omaa syytä... ei tod.

      • ....
        nainen19 kirjoitti:

        Mutta jatkossa varmaan,jos ajattelutapaa ja käytöstä ei muuta jokainen meistä!!!miten kaajeet voisivat et meistä tykätä,jos emme muuta ensin itse olemustamme yhteiskuntaan sopivaksi!!!

      • min minmin
        .... kirjoitti:

        olet oikeassa, jos muutosta halutaan, pitää yrittää myös itse vaikuttaa siihen

      • ERÄS N

        Molemmissa osapuolissa on omalla tavallaan syytä siihen, miksi ei tulla toimeen sillä tavalla kuin pitäisi. Riitelyynhän yleensäkin tarvitaan vähintään kaksi osapuolta. Vaikka varsinaisesta riitelemisestä ei olisi kysekään, niin toimeentulemisesta kuitenkin.
        On ymmärrettävää, että mikäli meille pienestä pitäen opetetaan että valtaväestön kanssa ei tarvitsekaan tulla toimeen, niin varmaan käyttäydymme sen mukaisesti. (Tämän sanoin siksi, että joissakin kodeissa vanhemmat todella vaikuttavat lapsiinsa tuonkaltaisilla puheilla.) Se, että emme välttämättä saa hyviä kokemuksia valtaväestön kanssa kosketuksissa ollessamme, on omiaan lisäämään sitä tunnetta ja niitä samoja ennakkoluuloja ja ajatuksia, joita joillakin valtaväestöön kuuluvilla henkilöillä on. Yleistäminen ei ole hyvä missään asiassa, mutta varmaan meistä jokainen siihen silloin tällöin syyllistyy...

        Jokainen kaalo varmaan pitää romanitapoja tärkeinä, niin minäkin pidän. Jokainen varmaan myös tekee sillä tavalla kuin on kotona opetettu. Kuitenkaan missään ei ole kirjoitettu eikä sanottu, että nyt kun olemme kaaleita, meidän ei pidä tulla toimeen muun yhteiskunnan kanssa eikä pärjätä yhteiskunnassa tms. Päinvastoin, tästähän on kovasti keskusteltu - toisin pitäisi tehdä.
        Yhteiskunnassa toimiminen tai suomalaisessa yhteiskunnassa eläminen ei tarkoita sitä, että hylkäisimme kotona annetut opit tai arvot. Sen sijaan se antaa meille jotakin lisää. Miten ihmeessä hyvä käyttäytyminen kaikkia ihmisiä kohtaan voisi syrjäyttää oman romani-identiteettimme tai kulttuuriperintömme tavat? Minä en ainakaan osaa vastata tuohon.

        Kuten alussa mielipiteeni ilmaisinkin - molemmissa osapuolissa on syytä. Me voimme säilyttää perinteiset romanitavat ja siitä huolimatta tulla toimeen valtaväestön kanssa - nimenomaan hyvän käytöksen turvin. Miksi meistä kenenkään tulisi pitää toista ihmistä alempiarvoisena? Emme me ihmiset ole niitä, joilla on oikeus korottaa tai alentaa. Kun käyttäydytään normaalisti jokaista ihmistä kohtaan ja ollaan tasapuolisia, sillä jo saadaan jotain aikaan. Tähän liittyy myös tuo edellisessä viestissä mainittu ajattelutapa. Pitäähän ajattelun lähteä jokaisesta ihmisestä itsestään. Kukaan muu kuin sinä itse, et voi vaikuttaa siihen miten ajattelet eikä muuttaa käytöstäsi.

        No, hyvää illan jatkoa vaan kaikille ja yritetään olla ihmisiä toinen toistamme kohtaan.
        Terveisin
        Eräs Nainen

      • maan tavalla tai maasta
        ERÄS N kirjoitti:

        pois,t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

      • tapoihin on terroristi
        min minmin kirjoitti:

        olet oikeassa, jos muutosta halutaan, pitää yrittää myös itse vaikuttaa siihen

        t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

      • ei osaksikaan
        maan tavalla tai maasta kirjoitti:

        pois,t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

        Olen havainnut, että suuri osa romaneista järjestelmällisesti välttelee kaikkea kanssakäymistä valtaväestön kanssa. Ja suuri osa romaneista pitää "kaajeita" alimpana mahdollisena kastina. Ainoa tieto, mikä kantautuu "kaajeitten" korviin ja silmiin, ovat nuo jutut romanien tekemisistä, eivätkä ne yleensä pahemmin kehu.

      • timanttimies
        ei osaksikaan kirjoitti:

        syrjäytyminen on salakavala ilmiö,sitä jää jälkeen kaikenmoises tiedos ja yhteiskunnallises sivistykses nii petollisen huomaamattomasti,mäki olin koulus vähä laiska,ei huvittanu liika teoria,oli se kyllä liika teoriapohjaista ja tehotonta muutenki,kuin olis vankilas ollu,joo minä sitte oon vanhempana lueskellu paljo lääketieteestä sun muista paljonki,oon vähä päässy jo tasoihin,siis itse-opiskelua,jaa oon touhannu erilaisten koneiden kans,nii oon yrittäny myös pitää jonkinlaista ihmisverkostoa ympärilläni,et henkinen vireys sailyisi,nii se vaa yleensä on,et ystäviä tulee ja ystäviä menee,joo oonko sitte alinta kastia,on se tyhmä kommentti ainaski musta,joo mä ainaski varmasti annan takasin kaikille ala-arvioijille,sais jo vanhat mustalaistavat haudata turhina,körtti-aika on mennyttä,pellesakiksi ja klovnihousuiksi,ruvetaan vaa haukkumaan,jos tahti ei muutu yhteiskuntakelpoisemmaksi,jaa siitä tulee vaa tappeluja,nii suomipoika ei siedä määrääjiä,vaa työtoverin

      • timanttimies
        ERÄS N kirjoitti:

        Molemmissa osapuolissa on omalla tavallaan syytä siihen, miksi ei tulla toimeen sillä tavalla kuin pitäisi. Riitelyynhän yleensäkin tarvitaan vähintään kaksi osapuolta. Vaikka varsinaisesta riitelemisestä ei olisi kysekään, niin toimeentulemisesta kuitenkin.
        On ymmärrettävää, että mikäli meille pienestä pitäen opetetaan että valtaväestön kanssa ei tarvitsekaan tulla toimeen, niin varmaan käyttäydymme sen mukaisesti. (Tämän sanoin siksi, että joissakin kodeissa vanhemmat todella vaikuttavat lapsiinsa tuonkaltaisilla puheilla.) Se, että emme välttämättä saa hyviä kokemuksia valtaväestön kanssa kosketuksissa ollessamme, on omiaan lisäämään sitä tunnetta ja niitä samoja ennakkoluuloja ja ajatuksia, joita joillakin valtaväestöön kuuluvilla henkilöillä on. Yleistäminen ei ole hyvä missään asiassa, mutta varmaan meistä jokainen siihen silloin tällöin syyllistyy...

        Jokainen kaalo varmaan pitää romanitapoja tärkeinä, niin minäkin pidän. Jokainen varmaan myös tekee sillä tavalla kuin on kotona opetettu. Kuitenkaan missään ei ole kirjoitettu eikä sanottu, että nyt kun olemme kaaleita, meidän ei pidä tulla toimeen muun yhteiskunnan kanssa eikä pärjätä yhteiskunnassa tms. Päinvastoin, tästähän on kovasti keskusteltu - toisin pitäisi tehdä.
        Yhteiskunnassa toimiminen tai suomalaisessa yhteiskunnassa eläminen ei tarkoita sitä, että hylkäisimme kotona annetut opit tai arvot. Sen sijaan se antaa meille jotakin lisää. Miten ihmeessä hyvä käyttäytyminen kaikkia ihmisiä kohtaan voisi syrjäyttää oman romani-identiteettimme tai kulttuuriperintömme tavat? Minä en ainakaan osaa vastata tuohon.

        Kuten alussa mielipiteeni ilmaisinkin - molemmissa osapuolissa on syytä. Me voimme säilyttää perinteiset romanitavat ja siitä huolimatta tulla toimeen valtaväestön kanssa - nimenomaan hyvän käytöksen turvin. Miksi meistä kenenkään tulisi pitää toista ihmistä alempiarvoisena? Emme me ihmiset ole niitä, joilla on oikeus korottaa tai alentaa. Kun käyttäydytään normaalisti jokaista ihmistä kohtaan ja ollaan tasapuolisia, sillä jo saadaan jotain aikaan. Tähän liittyy myös tuo edellisessä viestissä mainittu ajattelutapa. Pitäähän ajattelun lähteä jokaisesta ihmisestä itsestään. Kukaan muu kuin sinä itse, et voi vaikuttaa siihen miten ajattelet eikä muuttaa käytöstäsi.

        No, hyvää illan jatkoa vaan kaikille ja yritetään olla ihmisiä toinen toistamme kohtaan.
        Terveisin
        Eräs Nainen

        onkii mustalaisen ja valkun välillä,mustalaine aattelee,joo tää homma on hyväksi meille kaikille kymmenelle jaa valkku aattelee yksilötasolla,ns.lauma-ajattelu kylvää riidan siemenen,koska laumas on monta tahtoa

      • ERÄS N
        ei osaksikaan kirjoitti:

        Olen havainnut, että suuri osa romaneista järjestelmällisesti välttelee kaikkea kanssakäymistä valtaväestön kanssa. Ja suuri osa romaneista pitää "kaajeita" alimpana mahdollisena kastina. Ainoa tieto, mikä kantautuu "kaajeitten" korviin ja silmiin, ovat nuo jutut romanien tekemisistä, eivätkä ne yleensä pahemmin kehu.

        Olen huomannut saman asian itsekin. Jotkut välttelevät valtaväestöä, ja yrittävät olla heidän kanssaan tekemisissä mahdollisimman vähän. Miksi ihmeessä? Emmekö me ihmiset kuitenkin ole aivan samanarvoisia (ja huom., me kaikki todella olemme ihmisiä rotuun katsomatta) riippumatta siitä, mitä olemme? Kukaan ei voi valita vanhempiaan eikä sitä, missä yhteisössä ihminen tulee kasvamaan. Emme kai me ihmiset ole niitä, joiden kuuluu ketään arvostella rodun tai minkään muunkaan perusteella... Minun mielestäni meillä on se Korkein, joka kyllä meidät arvostelee. "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi --- Niin kuin tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsem,aan ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan telle mittaamaan". Suunnilleen noin. Ja tuo kannattaisi muistaa aina välillä.

        Jos joku valtakulttuurin henkilö haluaisi tietoa joistain asioista, ja minä häneen törmäisin, antaisin sitä kyllä hänelle kernaasti niin asiasta kuin asiasta. Olen monta kertaa keskustellut "kaajeitten" kanssa, vastannut heidän kysymyksiinsä. Jos vaikenemme vaikeista asioista, emme myöskään sillä saavuta mitään. Teot puhuvat yleensä puolestaan niin meillä kuin heilläkin, ja teot ovat se asia, joista yleistäminenkin aika pitkälle johtuu. Monesti me olemme valmiita vastaamaan kaajeitten kysymyksiin esimerkiksi romanikulttuurin arvoista jne. Mutta kun tulee puhe jostain muusta, me vaikenemme. Vaikka joku asia tuntuisikin vaikealta puhua, ei se mahdotonta ole. Näin voitaisiin löytää kenties joihinkin asioihin ratkaisuja, ja jos keskustelussa pysytään asiallisilla linjoilla, niin mikäpäs siinä.
        Terveisin
        Eräs Nainen

      • yhtenäinen sakki
        ei osaksikaan kirjoitti:

        Olen havainnut, että suuri osa romaneista järjestelmällisesti välttelee kaikkea kanssakäymistä valtaväestön kanssa. Ja suuri osa romaneista pitää "kaajeita" alimpana mahdollisena kastina. Ainoa tieto, mikä kantautuu "kaajeitten" korviin ja silmiin, ovat nuo jutut romanien tekemisistä, eivätkä ne yleensä pahemmin kehu.

        kultuuri on shokeeraavaa eroavuutta
        vaikka sitten sanoit että alempaan kastiin ajattelu on. hiljaisen vaitonaisen e lämäntavan pitämistä omana tietonaan. ajattelua.

        mitä jos kuitenkin on niin että
        väsyttää ja turhauttaa sellaiset jakamiset että
        kun avaat yhtä asiaa niin on käsittämätöntä ja sama kuin omasta tahdostasi vain valtamereen sylkäiset.

        ei ole mitään järkeä
        mitä kantautuu
        koska
        valtava määrä MUITA ihmisiä ei luultavammin kuulu ELÄMÄÄNpiiriin
        osa omilla aivoillaan arvoissa ajattelevia ja kanssa joskus asioivia kyselyjä tai ja useimmin ikävissä asioissa ja tosi törkeitä toisarvoisilla asioilla

        ei kaikki ole samanlaisia(mahdotonta)
        ihmisiä
        liukkailla selittelemättömillä uusilla asioilla kiviä leikkiviä törkeästi

      • Anonyymi

        RASISTI

      • Anonyymi
        nainen19 kirjoitti:

        eiköhän se inho kaajeita kohtaan oo alunperin noussu sieltä miten ne on aina mustalaista kohdellu eikä siitä miten mustalainen niitä. Ne on enne mustalaisia listineet ku kulukukoiria. Sieltä se inho on perujaan. Kaajeite omaa syytä. Ite en halua kaajeistakaa ajatella noin enkä kannata sitä. jokanen on ihminen ja Jumalalle yhtä arvokas oli väri mikä hyvänsä.
        Mutta en usko että rasismi on meijän omaa syytä... ei tod.

        Mustalaisista ei sen takia pidetä koska ette tee rehellistä työtä vaan elätte yhteiskunnan tuilla ja rikoksia tehden. Tämä on armoton totuus joten se siitä rasismista josta aika jaksatte itkeä.

    • Anonyymi

      Puolikas on puolikas vaikka voissa paistais

    • Anonyymi

      Saako puolikas tulla vogue saunaan tai kivelle?

    • Anonyymi

      Meijän sakeissa ajasaavo puolikas on vielä oikia kaaleen jeeno ja siihen se raja vedetään

    • Anonyymi

      Mie oon puoliksi jeeno ja puoliksi Juuli. Miulla on peelo ja minhu. Pääsen kaalosirkukseen.

      • Anonyymi

        Et sie pääse edes vokue saunaan nauraaaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et sie pääse edes vokue saunaan nauraaaa

        Pääsen vaikka eduskuntaan. Oisin ajasaavo ministeri! Hoitasin jeenojen asiat kuntoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9479
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4017
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2790
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2554
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      178
      2538
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1803
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1632
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe