**Ei otsikkoa**

Oli nuori ilta. "Vihdoinkin me saadaan pitää diskot!" Milla ajatteli. Kaiken aikaa 6b oli aina halunnut tehdä diskoja, ja nyt se onnistuisi, heidän paskapää opensa oli antanut luvan luokkaretken rahojen kartoittamisen vuoksi. Mutta koko luokkaretkestä tulisi tylsä nimittäin he menisivät Ahvenanmaalle, jossa tyttöjen mielestä oli tylsää.
Milla, Eve, Katja ja Anne olivat matkalla Millan kotoa koululle noin neljän aikaan iltäpäivällä, järjestelemään diskot jotka alkaisivat kuudelta.
Jo neljältä oli ensimmäinen vieras odottamassa ovien takana, Mikko eli Anttonin pikkuveli. Antton ja Milla olivat olleet yhdessä noin puoli vuotta kunnes olivat eronneet. Nyt he olivat vain kavereita, mutta aika hyviä. Mikko oli kuitenkin kauhea poika sillä hän aina löi kaikkia tyttöjä ja Antton joutui aina estämään häntä. "Pääseks mä jo sisään" se valitti meille. "No et todellakaan, sä joudut venaa vielä kaks tuntii," Eve sanoi. Syy miksi Mikko olikin siellä oli vain sen takia että kolme ekaa diskovierasta pääsisivät sisälle ilmatteeks.
Kun nelikko meni sisälle, oli siellä jo Kirsi. Se oli tietty meikannu vessassa, se rakasti meikkausta ja laittoi aina kajalii varsinkin silmät täyteen.
Viisikko meni luokkaan jotkut pojat olivat jo tulleet, ja puhalteli ilmapalloja. Niko piirteli ilmapalloihin kuvaa, ja Milla kävi katsomassa mitä se nyt taas juoni. "Mä arvasin et jotain paskaa sä menisit piirtää noihin palloihin!

JATKUU...
194
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei toihan olikin hyvä alku! Jatka ihmeessä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


**XeNaRioJaNeiRo** kirjoitti:

Oli nuori ilta. "Vihdoinkin me saadaan pitää diskot!" Milla ajatteli. Kaiken aikaa 6b oli aina halunnut tehdä diskoja, ja nyt se onnistuisi, heidän paskapää opensa oli antanut luvan luokkaretken rahojen kartoittamisen vuoksi. Mutta koko luokkaretkestä tulisi tylsä nimittäin he menisivät Ahvenanmaalle, jossa tyttöjen mielestä oli tylsää.
Milla, Eve, Katja ja Anne olivat matkalla Millan kotoa koululle noin neljän aikaan iltäpäivällä, järjestelemään diskot jotka alkaisivat kuudelta.
Jo neljältä oli ensimmäinen vieras odottamassa ovien takana, Mikko eli Anttonin pikkuveli. Antton ja Milla olivat olleet yhdessä noin puoli vuotta kunnes olivat eronneet. Nyt he olivat vain kavereita, mutta aika hyviä. Mikko oli kuitenkin kauhea poika sillä hän aina löi kaikkia tyttöjä ja Antton joutui aina estämään häntä. "Pääseks mä jo sisään" se valitti meille. "No et todellakaan, sä joudut venaa vielä kaks tuntii," Eve sanoi. Syy miksi Mikko olikin siellä oli vain sen takia että kolme ekaa diskovierasta pääsisivät sisälle ilmatteeks.
Kun nelikko meni sisälle, oli siellä jo Kirsi. Se oli tietty meikannu vessassa, se rakasti meikkausta ja laittoi aina kajalii varsinkin silmät täyteen.
Viisikko meni luokkaan jotkut pojat olivat jo tulleet, ja puhalteli ilmapalloja. Niko piirteli ilmapalloihin kuvaa, ja Milla kävi katsomassa mitä se nyt taas juoni. "Mä arvasin et jotain paskaa sä menisit piirtää noihin palloihin!

JATKUU...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu