teknikko?

Onko mahdollista vielä tänä päivänä saada teknikkoa vastaavaa koulutusta??
2513640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Rakennusalalle ainakin piti tulla sellainen linja

Äänestä

Varmaan amk-insinööri on nykyisin lähimpänä entistä teknikkokoulutusta. Sillä ainakin pääsee tekemään samoja hommia kuin teknikot, mutta uramahdollisuudet ovat paremmat.

Niin ja olikos se niin että raksapuolelle tuli tämä rakennusmestari vai mikä onkaan koulutus. Eli se on amk-koulutus, mutta kestää vain pari vuotta, eikä sinusta tule tosiaan mitään rakennusinsinööriä vaan rakennusmestari. Se olisi varmaan kaikista lähimpänä teknikon koulutusta.

Äänestä
  • kyllä se kestää yli kolme vuotta.210 opintoviikkoa vs. insinöörin 240 opintoviikkoa.

    Äänestä

  • Viimeisimmät teknikot lienevät valmistuneet 2000. Nykyään ei ole kyseistä koulutusta. Lähimmäksi olisi tradenomi, vastaa suurinpiirtein opintojen pituudelta teknikkoa.
    Teknikko koulutus on ollut kumminkin vaativampi koulutus kuin tradenomi, matemaatiset aineet ja fysiikka olisivat monelle tradenomille liikaa.
    Tradenomeja on lisäksi työttömänä aivan tolkuttomasti.

    Äänestä

Teknikko oli titteli jonka sai suoritettuaan kolmivuotisen teknillisen koulun. Useasti teknilliset koulut olivat samoissa tiloissa teknillisten opistojen kanssa joista valmistui opisto-insinöörejä.

Teknikko oli titteli. Vastaavat tiedot saat suorittamalla kolmivuotisen ammattikoulun ja työelämän ammattitutkinnon aikuiskoulutuskeskuksessa.

Rakennusmestari -koulutus rinnastettiin myöhemmin teknikkokoulutukseen ja nyttemmin olen kuullut sen aloittamista uudelleen. Siis rakennusmestari koulutus, ei rakennusteknikkoa.

Terveisin Räkä jolla on vanha teknikko-tutkinto sekä AMK-inssin paperit!

1Äänestä
  • Teknikko on tutkintonimikkeen lisäksi myös vuodesta 1989 eteenpäin olut opistoasteen tutkinto ja se "opisto"insinöörin tutkinto on ihan oikeesti ammatillisen korkea-asteen tutkinto, jota ei pidä sotkea ammattikorkeakoulututkinnoksi.

    Rakennusmestari (AMK)-tutkinnon saa uudesta rakennusalan työnjohdon koulutusohjelmasta. Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä eli opinot kestävät 3,5 vuotta (ei siis ihan selviä sillä parin vuoden opiskelulla). Insinööri (AMK)-tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä ja vastaavasti opinnot kestää puoli vuotta pitempään.

    Ja mitä tulee ammatilliseen perustutkintoon ja ammattitutkintoon, niin molemmat on toisen asteen tutkintoja. Ammatilliset perustutkinnot ovat nykyään kolmivuotisia ja niillä saa yleisen hakukelpoisuuden kaikille aloille amkiin kun taas ammattitutkinnolla voi hakea vain vastaavalle alalle eikä valinnassa saa koulumenestyspisteitä.

    Äänestä

  • ja vähän muustakin kirjoitti:

    Teknikko on tutkintonimikkeen lisäksi myös vuodesta 1989 eteenpäin olut opistoasteen tutkinto ja se "opisto"insinöörin tutkinto on ihan oikeesti ammatillisen korkea-asteen tutkinto, jota ei pidä sotkea ammattikorkeakoulututkinnoksi.

    hyvä hyvä.. selkis kyllä.

    "Teknikko on tutkintonimikkeen lisäksi myös vuodesta 1989 eteenpäin olut opistoasteen tutkinto ja se "opisto"insinöörin tutkinto on ihan oikeesti ammatillisen korkea-asteen tutkinto,"
    Minun tietääkseni teknikko on aina ollut opistoasteen tutkinto, mutta sen sijaan näiden teknisten ja metsäalojen opistoinssien, sekä merikapteenien omasta tutkintotasosta on käytetty useita eri nimiä. Eli ensin se on ollut ylempi opistoaste, sitten ammatillinen korkea-aste ja vähän ennen kuin ne muutettiin amk-tutkinnoiksi, ne olivat alimman korkea-asteen tutkintoja.

    Äänestä

  • J.M. kirjoitti:

    Siis ennen 1989 teknikon tutkinto on ollut alempi opistoasteen tutkinto ja sen jälkeen "vain" opistoasteen tutkinto. Ihan historian alkuhämärissä se ei ole ollut minkäänlainen opistoasteen tutkinto.

    Tämä on nippelitietoa ja pilkun viilausta. Käytännössä kaikkia teknikoita pidetään opistoasteen tutkinnon suorittaneina. Tietysti poikkeuksena on kuntien ja valtion virkojen/toimien kelpoisuusvaatimukset, joissa hiustenhalkaisukaan ei tuota riittävän tarkkaa tulosta :)

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    ..mutten kyllä itse muista koskaan käytetyn tuota "alempi opistoaste" -termiä. Ainakin 80-luvun puolivälissä kun tekua kävi esittelemässä pari sen opiskelijoita, niin he, samoin kuin heidän viralliset esitteensä puhuivat vain opistoasteen ja ylemmän opistoasteen tutkinnoista.

    " Ihan historian alkuhämärissä se ei ole ollut minkäänlainen opistoasteen tutkinto."
    No voi olla, että jos 1800-luvulle mennään niin luokitukset olivat erilaisia, mutta kyllä tuo opistoaste on tunnettu koulutusluokitteluissa ainakin viime sodista lähtien. Eli tekninen koulu on rinnastettu tasoltaan sairaanhoitaja- ja kauppaopistoihin.

    Äänestä

  • vielä... kirjoitti:

    Siis ennen 1989 teknikon tutkinto on ollut alempi opistoasteen tutkinto ja sen jälkeen "vain" opistoasteen tutkinto. Ihan historian alkuhämärissä se ei ole ollut minkäänlainen opistoasteen tutkinto.

    Tämä on nippelitietoa ja pilkun viilausta. Käytännössä kaikkia teknikoita pidetään opistoasteen tutkinnon suorittaneina. Tietysti poikkeuksena on kuntien ja valtion virkojen/toimien kelpoisuusvaatimukset, joissa hiustenhalkaisukaan ei tuota riittävän tarkkaa tulosta :)

    Sellasta kyselisin, että mikäköhän koulutus vaaditaan yleensä noihin vuorovastaava/vuoromestarin hommiin? Eikös ennen niihin päästy juurikin teknikon koulutuksella..?

    Teknikon tutkinto vastasi ammattikoulututkintoa

    Äänestä

  • rthrthjr kirjoitti:

    Teknikon tutkinto vastasi ammattikoulututkintoa

    Teknillinen koulu ei ollut sama kuin ammattikoulu. Mutta ammattikoulusta pystyi jatkamaan tekussa

    Äänestä

  • heme 1 kirjoitti:

    Sellasta kyselisin, että mikäköhän koulutus vaaditaan yleensä noihin vuorovastaava/vuoromestarin hommiin? Eikös ennen niihin päästy juurikin teknikon koulutuksella..?

    Käy peruskoulun tarkkailuluokka läpi,ja pääset vuoromestariksi.

    Äänestä

Hei !

AMK:n uudistusten myötä teknikko jäi pois ja kaikki alat ``ylennettiin insinööri AMK``
vanhat teknikkopohjaiset rak.alan tutkinnot.
-Rakennustuotanto yms.
-Yhdyskuntatekniikka yms.
MUUTA:
Nyt syksyllä alkavaan uuteen uusimuotoiseen rakennusmestarikoulutukseen
haku on ilmeisesti käynnissä. Siitä tuli päätös
11/2006.

Jos haluat lisäkoulutusta kysy teknikosta insinööriksi päivitystä ja saat vastauksen
haluamallasi paikkakunnan AMK:lta(Ammattikorkeakoululta). Itse suoritin inssi-tutkinnon ja valmistuin v.2006 TAMK:sta.

T. Arska

Äänestä

On ,mene ammattikouluun.Eli nythän se on ammattiopisto.

Äänestä

On.Mene ammattikouluun.Tai nykyään nekin ovat oikein ammattiOPISTOJA.

Äänestä

Hegelle.On.Kynsiteknikon koulutus on voimassa edelleen.Ja myös hammasteknikon koulutus

Äänestä
  • Mistäs sitten valmistuu polyteknikoita? Kuorolaulu kiinnostaisi, mutta tuskin ottavat polyteknikkojen kuoroon ilman koulutusta.

    Äänestä

Ensin ammattikoulu,sitten konepajakoulu ja lopuksi Tekuun.

1Äänestä

Nykyisin esim . vanha koneteknikko on alin ammattikorkeakoulu tutkinto eli silleen.

Äänestä
  • Koneteknikko-opiskelu oli 80-luvulla matematiikan,lujuusopin ja fysiikan osalta varsin vaativaa. Integroitiin,derivoitiin,laskettiin lukusarjoja,matriiseja jne. Periaatteessa kahlattiin lukion pitkä matematiikka päällisin puolin läpi. Sovellettiin konerakennuksen tarpeisiin. Samat tarinat kuin insinööripuolella. Näin ainakin Turun tekulla. Jatkoin myöhemmin opiskelujani teknillisessä korkeakoulussa. Dippainssiksi lukeminen oli helpohkoa kun oli vahva matemaattinen pohja alla. Perinteistä teknikko-tutkintoa ei varmaankaan ole enää saatavilla. Se jäi historian tomuun. Rakenne poikkeaa varsin paljon AMK-tutkintorakenteesta ja tavasta opiskella. Kotitehtäviä oli tolkuttoman runsaasti. Ne tehtiin aina omalla ajalla iltaisin, öisin ja välitunneilakin. Osa vanhemmista opettajista oli ankaria. Osaamattomuutta ei katsottu hyvällä silmällä. Osaamattomuus rinnastettiin laiskuuteen.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koneteknikko-opiskelu oli 80-luvulla matematiikan,lujuusopin ja fysiikan osalta varsin vaativaa. Integroitiin,derivoitiin,laskettiin lukusarjoja,matriiseja jne. Periaatteessa kahlattiin lukion pitkä matematiikka päällisin puolin läpi. Sovellettiin konerakennuksen tarpeisiin. Samat tarinat kuin insinööripuolella. Näin ainakin Turun tekulla. Jatkoin myöhemmin opiskelujani teknillisessä korkeakoulussa. Dippainssiksi lukeminen oli helpohkoa kun oli vahva matemaattinen pohja alla. Perinteistä teknikko-tutkintoa ei varmaankaan ole enää saatavilla. Se jäi historian tomuun. Rakenne poikkeaa varsin paljon AMK-tutkintorakenteesta ja tavasta opiskella. Kotitehtäviä oli tolkuttoman runsaasti. Ne tehtiin aina omalla ajalla iltaisin, öisin ja välitunneilakin. Osa vanhemmista opettajista oli ankaria. Osaamattomuutta ei katsottu hyvällä silmällä. Osaamattomuus rinnastettiin laiskuuteen.

    Ja ilmeisesti käytettiin vielä millimetripaperia jolle sitten piirreltiin?

    Äänestä

Laboratorio-analyytikko taitaa olla lähin teknikkoa vastaava tutkinto.

Äänestä

Minusta tuli teknikko pitkän opiskelun jälkeen vuonna 2024. Oppilaitosta ei ole kyllä enää olemassa mutta olen suorittanut itse opiskelen tarvittavat taidot. Saan kaverilta kohta lainaaan windous xp asennus levyn niin olen ajan tasalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

hege kirjoitti:

Onko mahdollista vielä tänä päivänä saada teknikkoa vastaavaa koulutusta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu