Mietittyäni lisää tuota Varpu-kysymystä, tulin siihen tulokseen, että ehkä se todella on liian utopistista kuvitella, että sen jotenkin saisi käännettyä positiivisemmaksi, siinä nimittäin mättää nimenomaan se PU-osa.
Ajattelin myös, että miksi alkaisin muokata tai kannattaa toisten keksimää mätää systeemiä, kun itselläni on parempi ehdotus.
Ehdotankin, että alamme ajaa uutta tyyliä, jonka nimi olisi APUA, eli apu ajoissa. Tai pistän paremmaksi utopisti minussa iski jälleen APAA, joka tulee sanoista apu ajoissa a´´la amalia. Että silleen, näin vaatimattomasti tällä kertaa.
Ajattelin myös, että miksi alkaisin muokata tai kannattaa toisten keksimää mätää systeemiä, kun itselläni on parempi ehdotus.
Ehdotankin, että alamme ajaa uutta tyyliä, jonka nimi olisi APUA, eli apu ajoissa. Tai pistän paremmaksi utopisti minussa iski jälleen APAA, joka tulee sanoista apu ajoissa a´´la amalia. Että silleen, näin vaatimattomasti tällä kertaa.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Kannatan amalian ehdotusta täysin rinnoin. Lisäisin vielä PYYDETTÄESSÄ. APUAPA= Apua Ajoissa Pyydettäessä a´la Amalia.
Eli kun sossu ehdottaa Varpua, vastaus on Apuapa.
Pulttiboissia muistellen
APUVA
Eli apu, v=vain, a=aiheesta.
Eikä varpu-pisteitä esim. toppahousujen puutteesta silloin, kun lapsi tarkenee muulla vaatetuksella.
tosi hauska nimi.
Mielikuvitusta vain peliin ja eteenpäin apuapa pyytämähän.
Lopettakaamme kaikenlainen nöyristely ja alottakaamme vaatiminen. Rahat on käytettävä ihmisten hyväksi, ei heitä vastaan. Ne on MEIDÄN rahoja.
Minä en tarvitse mitään, mutta tarkoitan, että haluan, että minun rahani käytetään ihmisten auttamiseen ja erityisesti lasten. Myös vanhukset ovat sydäntäni lähellä, he ovat se toinen ääripää, jonka ääntä ei kukaan kuule.
Luovuin varpusta, kun koko ajan tuli mieleeni kuva siitä toisesta haastatellusta naisesta, joka kuvaili, miltä koti ei saa näyttää tai varpu tulee. Sotkuisessakin kodissa voi asua ihan onnellinen ja tyytyväinen perhe.
Muistanpahan vaan lapsuuden kotiani, huh, huh, huostassa oltais oltu alle aika yksiön nykyisillä kriteereillä ja silti olemme kaikki lapset aivan normaalin (venyvä käsite) kirjoissa. Ei ainakaan kukaan ole sossun asiakas, rikollinen tai vast. Ei alkoholiongelmainen jne.
Lapsemme olemme itse kasvattaneet ja nyt on jo menossa lastenlapset.
Minun äitini oli hyvin suurpiirteinen ihminen ja se meillä myös näkyi. Silti hän oli rakastava ja huolehtiva äiti.
Hauskaa meillä pidettiin aina, huumoria viljeltiin, vieraita kävi, mutta viina ei kotonamme koskaan virrannut. Huumoria väännettiin vaikka köyhyydestä.
Äitini oli myös loistava kokki joka loihti maittavia upeita aterioita lähes tyhjästä.
Emme perheenä täyttäneet minkäänlaista standardia edes silloin, saatikka nyt, mutta väitän, että elämämme oli huomattavasti rikkaampaa ja värikkäämpää kuin verrokkiperheillä keskimäärin. Naapurin lapset muistelevatkin, kuinka meillä oli niin kiva käydä leikkimässä, kun ei kukaan nipottanut sotkuista. Meillä oli pieni asunto ja suuri perhe, mutta ovet oli aina auki kaikille avuntarvitsijoille. Meidät lapset opetettiin pienestä pitäen huomioimaan vanhemmat ihmiset siten, että juoksimme avaamaan ovet, tarjouduimme kantamaan kassit ja kaikkea pientä missä vain voimme olla avuksi.
Kun olin n. 10 ja yli, niin äidit pyysivät minua vahtimaan lapsiaan pihalla ja joskus myös iltaisin heillä kotona. Minähän sitten vahdin koko talon lapset, äidit luottivat minuun. Sellaista yhteisvastuullisuutta ja toisten huomioonottamista kaivattaisi tähänkin aikaan ihmisten elämään.
tällä palstalla en voi olla kysymättä, että oletko tietoinen tämän päivän lastensuojelun kantaa alaikäisten käyttämisestä lapsen hoitajana?
Naapurissani sattui nimittäin seuraava tapaus:
Nuori äiti, jonka tuttavaperheissä on muutamia yläasteikäisiä lapsia, pyysi 14-16 vuotiaita tyttöjä silloin tällöin muutamaksi tunniksi lapsenvahdikseen. Mutta sitä hän ei tiennyt, että yksi tytöistä lintsasikin pari kertaa iltapäivän tunteja koulusta taskurahoja tienatakseen, ei epäillyt mitään, eikä ollut asiaa tajunnut tytön äidiltä edes tarkistaa. Koulussa tuli tarkka kuulustelu ja epäiltiin tytön olleen huonoilla teilla, jolloin hän kertoi lapsenvahtina olostaan. Tyttö luuli sen olevan plus-pisteitä opettajien silmissä, että ei hän sen pahemmassa ole aikaansa viettänyt, vaikka nyt sen virheen teki, että jäi pois koulutunneilta.
Opettajat olivat nostaneet asiasta valtavan haloon ja oli tentattu tiukasti, millainen perhe on kyseessä, missä, onko siellä muita alaikäisiä lapsenvahteja jne. Ja niin koulusta lähti lastensuojeluilmoitus sossulaan kyseisestä perheestä.
Koko tapaus oli minusta outo, kummallinen. Äiti oli vastannut sossuille samoin kuin itsekin olisin ihmetellyt hänen tilanteessaan, että kautta maailmansivu ovat vanhemmat lapset hoitaneet pienempiään, miksi ei nyt? Ja mihin lakiin tuollainen asenne perustuu?
Sossut eivät olleet osanneet perustella, ei kieltää, eikä myöntää mitään, mutta olivat suositelleet käyttämään mieluummin aikuisia hoitajia.
Esim. maalla ennen vanhaan vanhemmat olivat navetassa ja kauempana heinäpellolla ja kyllä ne vain olivat perheen vanhimmat tytöt, jotka hoitivat pienempiä. Mitähän sossut tänään sanoisivat siihen, että itse hoidin 5-vuotiaana vauvaikäistä veljeäni sen ajan kun äiti kävi neljän kilometrin päässä lähimmässä ruokakaupassa... Istuttais varmaan sossujen säilössä koko poppoo ja tiukat tapaamisrajoitukset, että vanhempien kanssa ei saa olla missään tekemisissä.
tarkoitin, niillä muilla perusteilla, millä ois varmasti oltu tänä päivänä huostassa. Ajattele, silloin kymmenvuotiaasta lähtien ja jo allekin kahdesta pikkusiskostani, toinen vuoden, toinen neljän ikäinen. Syötin, puin, vahdin, käytin heidät saunassa, (yleisessä) pesin molemmat ja huolehdin kaikki. Seurasin miten naapurien tädit hoitivat lapsiaan ja matkin heitä. Pesin myös meille vaatteet, että oli puhdasta päällepantavaa saunan jälkeen.
Tuli sekin mieleeni, kun se nainen puhui niistä pyykkivuorista. Meillä oli yksi täys komerollinen likapyykkiä odottamassa ja sitten kun ne vihdoin pestiin, niin sitten lojui puhtaiden pyykkien vuoret odottamassa jälkikäsittelyä, mitä ei yleensä ennättänyt tulla, kun olivat jo käytössä sitä ennen. Eikä kyllä ollut kauheesti säilytytilaakaan siihen aikaan.
Minä leivoin kymmenvuotiaasta lähtien meillä pullatkin, tosin äidin ohjeiden mukaan. Tuli niin hyvää, että kun äitini vei työpaikalleen maistiaisia, niin muutama työtoveri oikein tilasi mun leipomaa pullaa. Tilaus myös heille muutamita kertoja toimitettiin. Näin jälkikäteen ajatellen olin äidilleni pikkupiika. Hänen kun ei ollut tarvinnut lapsena koskaan mitään tehdä ja oli tottunut siihen, että häntä palveltiin. Heillä oli kotona pari piikaa ja pyykkäri vielä erikseen, niin oli ollut myös mummoni kotona, joten se työhön tarttuminen sitten köyhyyden yllätettyä (vaarini kuoltua) ei ollut kovin helppoa. Olihan siinä köyhyyden keskellä, kun ei aina tahtonut ruokaakaan olla tarpeeksi, kiva kuunnella, kun äiti kertoi omasta ihanasta lapsuudestaan. Heillä kun oli jääkellari aina täynnä appelssiineja ja muita hedelmiä ja joka sunnuntai aamu piika toi myös lapsille pullakahvit sänkyyn.
No opinpahan minä ainakin tekemään kaiken. Teinkin lähes kaiken oma-alotteisesti ja komensin vielä sisaruksetkin tekemään. Ei tarvinnut äidin edes töitä jakaa. Tuli vaan useimmiten valmiiseen ruokapöytään, sitten kun olin isompi.
Me asuimme mummoni luona koko perhe. Siinä oli varmaan myös sitä, että äiti ei silloin oikein tuntenut olevansa se perheenäiti, kun oma äiti hääräsi siinä, joten työnjako ei ollut selvä ja sitten ei tehnyt kumpikaan.
Hengissä kuitenkin selvittiin ja pääosin vain hyviä muistoja on jäänyt lapsuudesta. Niin hauskaa aikaa ei ehkä enää koskaan tule. Ihmisistä on vaurastumisen myötä tullut hyvin tosikkomaisia. Kun se ei enää olekaan köyhän ainut huvitus se vilkas mielikuvitus, kuten meillä oli.
Minä ainakin olen hoitanut 14-vuotiaana pikkulapsia perheissä niin Suomessa kuin Saksassakin. Mitä sossut kuvittelevat, että esim. ay-pairit tekee. Eivät he ole mitään täysikäisiä tai keski-ikäisiä. Tosin jenkeissä on nykyään tarkat ikärajat, aika korkeat meikäläisten lintukotolaisten normeihin, minkäikäiset saa jättää minkäkin ikäisen teinin hoteisiin, ettei tule heitteillejättösyytettä, mutta huom! siellä se on laissa eikä suinkaan itse kunkin virkamiehen vapaasti keksittävissä. Meillä ei ole mitään lakia, että 14-16 vuotiais ei saisi olla lapsenkaitsijana. Mielestäni opettajat tekivät virheen, heidän olisi pitänyt pitäytyä vaan tyttöjen ja heidän vanhempiensa kesken asiassa. Luulisi opettajilla olevan puuhaa riittämiin ettei tarvitse laajentaa toimivaltaansa pitkin kyliä muihin kuin omiin oppilaisiinsa.
voi nykysossuja kuinka ne oliskaan pää pyörällä kun ne kohtaisivat työssään teidän kotiperheen kaltaisen kiljusen herrasväen...
Ei taitaisi enää paperiarkit sossujen tietokoneissa riittää, kun sitä teidänkin perheen arkielämää kuvailisivat arkistoihinsa.
Mutta miten saadaan tämä sossukoneisto nurinkurin mukkelismakkelis
niin etteivät meidän lapsenlapsemme vahingossakaan joutuisi varpusten taisteluissa ja urpusten luudilla lakaistuina
mihinkään sosiaalitonttujen harmaisiin huolimetsiin....
Minusta meidän pitää tukeutua tässä suuressa kansakuntaa kohtaavassa katastrofissa kansankynttilöihimme eli opettajiin. Vaaditaan, että opettajat saavat opettaa eikä heitä velvoiteta kyttäämään ja raportoimaan sosiaalitoimistojen virkamiehille rakkaista oppilaistaan ja heidän vanhemmistaan. Minusta opettajien tulee kieltäytyä jyrkästi heille suunnitelluista lisätehtävistä ja lisävelvotteista, jotka vievät heidän suhteensa oppilaisiin aivan väärään, opetusta ja oppimista turmelevaan suuntaan. Opettajien on oman ammattiylpeytensä säilyttääkseen puolustettava oikeuksiaan opettaa alkuperäisen ammattinimikkeensä mukaiseksi. Opettajien ammattijärjestöjen on viipymättä otettava selkeän kielteinen kanta kun heidän työtään ollaan sorkkimassa aivan uuteen uskoon. Ei kukaan opettaja halua tollasta urkintatyötä ristikseen. Missä välissä varsinaista opetustyötä edes ehtii toteuttaa kun aikaa kuluu raportointiin. Niitä raportteja ei voi hutasta kiireellä, koska niissä raportoidaan lapsen luonnetta, tempperamenttia ja käytöstä, kenties sairautta ja sama vielä heidän vanhemmistaan. Yhden kohteen käsittelyyn pitää varata useita tunteja ja 30:n oppilaan lukassa tähän uppoaa reippaasti yli kuukausi tai kaksi kuukautta opettajan työtunneista. Ajatelkaa, jos ne raportit vain kiireellä hutastaan, miten paljon vahinkoa ne saavat aikaan sosiaalitoimen rekistereissä oppilaan ja hänen perheensä loppuiäksi siellä kummitellessaan. Helposti on havaittavissa, että kyseiset raportit tulevat vaikuttamaan negatiivisesti lapsen tulevaan urakehitykseen. Opettajat, panostanne tarvitaan kenties enemmän kuin koskaan maamme historian aikana suomalaislasten tulevaisuuteen tässä asiassa. Ruvetkaa vastustamaan Varpua, pian.
alemma, mutta täällähän se herkullinen varpus-ketju onkin. Siis kertaalleen vielä tänne lainkäsittelyn yhteydessä valiokunnassa kuultu asiantuntija-arvio Varpusta:
"Varhaisen puuttumisen mallit perustuvat Stakesin tutkijoiden kehittämälle huolivyöhykeajattelulle, joka ei ole tieteellisesti validia seulontaa, vaan epäluotettavaa ja epätieteellistä, jossa lapset leimataan jo käytöksensä perusteella."
Aivan samaa olen opettajan työstä ajatellut saakelin toppahoususotien keskellä. Opettajien tulee antaa opettaa, eikä käyttää kallista aikaansa perheiden kyttäämiseen ja lasten housujen nuuskimiseen :)
vielä lisää huost.oton aihetta.
Olen siis vanhempieni esikoinen. Kun synnyin, niin isäni oli silloin vielä RUK:ssa kakskymppisenä, äidillä oli kuukausi äitiyslomaa ja ehkä toinen kesälomaa, joten olin n. kaksi kk kun hän joutui menemään töihin. Molemmat mummoni olivat myös päivätyössä. No, ei hätää mitään. Olihan minulla 17 vuotias eno. Hän alotteli tuohon aikaan muusikon uraansa ja oli juuri perustanut bändin. Hänellä oli hyvin aikaa hoitaa minua, koko bänin voimin. Piano sijaitsi samassa huoneessa missä minä nukuin, joten myös bändiharjoitukset pidettiin siinä. Oli siis piano, basso, kitara ja rummut siinä pienessä huoneessa.
Musiikkia rakastavana, ilmeisesti syntymästä asti, nukuin hyvin siinä poikien harjotellessa, kun sitten heräsin, enoni komensi harjotukset seis ja jakoi pojille tehtävät. Sinä lämmität maidon, sinä syötät, sinä vaihdat vaipat jne. Kun minut oli saatu hiljaseksi, harjotukset voi jatkua. Pissavaippojen vaihto kai sujui kivutta, mutta naapurin täti kerran muisteli, kuinka usein soi ovikello ja oven takana irvistelevä eno tyrkytti nyyttiä hänelle kysyen:"voisitko sinä, sillä on kakat"?
Voisitko sinä kuvitella vastaa tilannetta mahdolliseksi tänä päivänä, ilman huost.ottoa.
Silti minusta tuli lähes täyspäinen, utopisti, idealisti ym. mut mitä väliä, olen sen verran hullu, että olen ihan onnellinen ja mielikuvitusta riittää, varmaan myös taustoista johtuen.
Minun kotona tehtiin kepposia, hulluteltiin ja pelleiltiin, siis myös kaikki aikuiset. Paljon oli taiteilijoita suvussa ja myös tuttavapiirissä.
Itse alotin pianonsoiton opiskelun neljä vuotiaaana ja samoin esiintymiset, laulajana ja soittajana. Ensimmäinen lehtiartikkeli minusta esiintymässä kansainväliselle yleisölle on mulla vielä tallessa, olin silloin neljä. Osasin silloin kaikki lastenlaulut ja yleiönä oli etupäässä miehiä, jotka olivat "jo silloin" haltioissaan minusta. Muistan kuinka nostivat minut pöydälle laulamaan ja mulle se oli kauhistus, kun pöydällä oli valkoinen liina ja mulla oli kengät jalassa.
Muusta perheestä poiketen olin hyvin tarkka siisteydestä jo pienenä. Äitini kertoi, että ihan vauvana jo raivostuin, jos jotain valui suupieleen eikä sitä heti pyyhitty pois.
Kolmen neljän vanhana oli myös mummoni kanssa Linnanmäellä ja siitäkin muistan vain sen, kuinka kauheeta oli kun mun olisi pitänyt syödä hattaraa ja se oli niiiin tahmaista ja sotkuista puuhaa, se on siis ainut muistikuvani tuosta reissusta.
Hoidin lapsia Saksassa 14-vuotiaana, enkä osannut kieltä alkeita enempää. Mutta hienosti meni, luin heille satuja ja väliäkös sillä oli, vaikka en aluksi itse ymmärtänyt lukemaani lainkaan. Lapsista se oli hauskaa ja he pyysivät minua usein lukemaan satujaan.
Oiskohan ollut huostaanoton paikka, meille koko porukalle nykysuomessa. Huh, sentään. Onneksi selvisimme onnellisen tietämättöminä vaaroista.
oikein tosissaan kasaamassa.
jos ei jotain hommaa perheen äiti tai isä osaa tai hallitte niin viedään niiden kakarat toiseen paikkaan hoidettavaksi niin eivät ainakaan sitten koskaan opi tekeen mitään
nää huostattujen kersojen vanhemmat.
kohta annetaan oikeesti lupa vain tietyn tyyppisille ihmisille väsätä noita mukuloita (kailottihan se joku ervertti sitä jo tälläkin palstalla ettei kersojen väsäys kaikkien etu saa olla).
kuinka se elämä voi tai saakaan mitään inhmilllstä olla
että joku tolkku täytyy suomenkin niemeen tulla ettei sitä nyt kenenkään voi antaa omia mukuloitaan omilla eväillä kasvattaa
niistähän voi tulla vaikka presidenttejä tai muita ajattelijoita
jessus eihän se ajattelu tai inhimillisyys elävään elämään sovi sitten millään
ei ainakaan suomalaisen ihmisen elämään.
Kiitos amalia sun hauskoille jutuillesi.
Mielestäni varhaista puuttumista jo anivarhain on tapahtunut maassamme jo ajat sitten, kun vauvoja on suoraan laitokselta otettu huostaan ja annettu sijaiskotiin tarkoituksena pitää heidät siellä koko lapsuuden ajan. Vanhemmat eivät ole kuitenkaan suostuneet adopitioon, joten he eivät ole halunneet luopua vauvoista. Varhain on puututtu, todella varhain. Nyt vasta sille ollaan hakemassa hyväksyntää yleisesti näin jälkikäteen. Noista kun ei ole elämöity ennen.
johtopäätöksesi tosta mun kertomuksesta, lastenkodista, kun äidit ei luovuttaneet lapsiaan, niin oikaisen sen verran, että siihen aikaan ei ollut vielä sijaiskoteja kuten nykyään ja lasten piti viettää lastenkodissa koko varhainen lapsuutensa, sensijaan, että olisivat kaikki saaneet välittömästi adoptiovanhemmat jos äidit ois luopuneet. Niiden lasten kohtaloon ei olleet sossut monessakaan tapauksessa vaikuttamassa, vaan äidit itse toivat vauvansa suoraan laitokselta sinne.
Siellä oli silloin yli komekymmentä lasta, noin 15 vauvaa ja 20 vuodesta kolmeen vuoteen ja mieleeni muistuu vain kaksi tapausta jotka oli tuotu sinne viranomaisten toimesta.
Luulenkin, että juuri tuo äitien menettely silloin on saanut aikaan nykyisen sij.perhe-vaihtoehdon.
Koska ilman luovareita ei lapsia voitu adoptoida, niin jotenkin piti saada lapset pois epänormaalista kasvuympäristöstä, kokemaa normaalia elämää, joten sij.perhe oli siihen vaihtoehto, kuten on nykyiselläänkin.
Ne lapset olis viety kaikki käsistä, jos äidit ois vaan antaneet. Kyllä se minusta oli erittäin itsekästä menettelyä äideiltä, koska eivät koskaan käyneet sen koommin enää lapsiaan edes katsomassa.
Yksi äiti oli laittanut sinne kaksi poikaa, kun hän ei kuulemma pitänyt pojista, tyttövauvat hän piti itsellään. Ne lapset oli aivan mielettömän hellyyden kipeitä, en ole koskaan tavannut mitään vastaavaa. Muuten lapset oli hyvin normaalin oloisia. Voitko kuvitella, että johtaja kielsi pitämästä esim. vauvoja sylissä, vaikka ne olis itkeneet kuinka. Yritin kerran kannella vauvaa, jolla oli selkeesti ilmavaivoja ja leveä laastari navan päällä, joka varmaan vatsan turvottua viela nipisti lisää, niin johtaja ihan suuttui mulle ja pakotti laittamaan vauvan takasin. Ei kuulema saanut opettaa niitä siihen, että pidetään sylissä.
Sama oli siellä isompien puolella. Salaa piti pitää niitä lapsia hyvänä. Joskus jäin sinne salaa työpäivän jälkeen, kun lapset oli laitettu jo nukkumaan. Kävin jokaisen luona paijaamassa ja suukottamassa ja toivotin hyvää yötä. En ikinä unohda niitä lasten onnellisia ilmeitä. Normaalisti eivät saaneet mitään vastaavaa kokea.
Monet hoitajatkin olivat aika kylmiä.
Siksi olen nyt sij.äiti. Se lasten hellyyden ja aikuisen kaipuu jäi vuosiksi kummittelemaan mieleeni, eikä jättänyt minua rauhaan. Jos olisit kokenut saman ymmärtäisit tuntemukseni täysin.
Se on myös sellainen asia, mitä ei voi toiselle kunnolla selittää, se pitää itse kokea. Luonnollisesti myös jokainen kokeekin vielä eri tavoin, minä otin sen tosi raskaasti.
että sinne pitää kahmia vielä niitäkin lapsia, joilla on hyvät kodit. Tai joiden perheen ongelmat olisivat paljon halvemmin ja lapsiystävällisemmin hoidettavissa kun vain yhteiskunnalla siihen halua löytyisi. Toivottavasti Vantaan malli yleistyy, kun se on ensin hyväksi todettu.
tapahtui jo kauan, kauan sitten. Teitä nuoria äitejä ei ollut silloin vielä edes olemassa. Se oli kuuskyt ja seitkytluvun taitteessa, ennen aborttilakia.
Minä olen jo niin vanha, että voin kertoa teille ihan esihistoriallisista ajoista, jotka olen vielä itse elänyt.
Sijareiden palstalla nykysijari on kertonut hakeneensa vauvat suoraan laitokselta.