Ihastuminen...

Ihastuminen on outo juttu. Meidän koulussa on eräs mukava tyttö vaihto-oppilaana muualta Euroopasta ja olen hänen kanssaan hieman tutustunut. Hän on aivan upea persoona ja on kyllä tullut hymyt jos toisetkin vaihdettua. Kaikista hauskinta on vielä, kun kielitaitoni on aika rajoittunut ja hän aina hymyilee jotenkin niin hyväntahtoisesti, kun yritän selittää asioita huonolla englannilla ja elekielellä. Siis se ei ole mitään ilkkuvaa naureskelua vaan sellaista hassua.. Hän on niin uskomattoman iloinen tyttö, että en ole toista samanlaista elämässäni tavannut. Tosin olen huomannut, ettei hän kyllä normaalisti oppitunneilla tai kaikkien seurassa näytä kovin iloiselta, mutta ainakin minun seurassani hän on kyllä erittäin iloinen aina. Ja tietysti minäkin olen :)

Mutta siis asiaa: olen ihan totaalisesti ihastunut tähän tyttöön... Yritän kokoajan miettiä järjellä, että älä nyt ihastu häneen ja ole vain mukava kaveri hänelle, koska tiedän, ettei suhteesta voi tulla mitään, kun hän jo parin kuukauden päästä lähtee pois Suomesta. Emme edes ole keskustelleet kovin syvällisesti tai tunne toisiamme tarkasti, mutta olen jopa itkenyt (ja kyllä, olen poika!), kun olen miettinyt, että hän lähtee pois Suomesta ja en tule näkemään häntä koskaan. Tämä tuntuu niin uskotattomalta, en ole ennen moista tuntenut ja tuntuu ettei järjellä ole mitään tekemästi tämän asian kanssa. Välillä ahdistaa ihan vitusti ja välillä vähemmän. Joskus ei koskaan. Aijon kysyä hänen yhteystietonsa kyllä, ennen kuin hän lähtee maasta ja kenties pitää yhteyttä, mutta siis oikeasti, miten sitä pystyy hallitsemaan tunteitaan? Periaatteessa minulle riittäisi, että hän olisi vain kaverini, mutta jotenkin tunteet ovat silti niin vahvat, että välillä on erittäin paska fiilis.

Rankkaa. En tiedä miksi kirjoittelin tänne, mutta taas vaan alkoi ahdistamaan ihan hitosti. Saa vastata, jos löytyy kohtalotovereita tai muita ajatuksia aiheeseen liittyen.

HELPOTTI, KUN SAI VÄHÄN AVAUTUA!

Good night, I will see you beauty girl tomorrow!
14660
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vaikutat ainakin tosi mukavalta. :) En tiedä mihin tämä liittyi, mutta tytön ainakin ansaitsisit, mutta olet oikeassa, että suhteesta ei ehkä tulisi mitään. Suomessakin on vaikea ylläpitää kaukosuhteita, mitä sitten, kun rakas asuu ulkomailla? Valitettavasti. Toivottavasti keksit ratkaisun ja pysytte ainakin kavereina. :)

Kaikkea hyvää ja aurinkoisia talvipäiviä!

Äänestä
  • Tosiaan, tiedän sen itsekin varsin hyvin, ettei kaukosuhde toimisi ja en siihen pyrikään. Oikeastaan en varmaan pystyisi alkamaan kaukosuhteeseen edes jos välimatkaa olisi muutama sata kilometriä. Ja nyt on kuitenkin kyse muutamasta tuhannesta kilometristä :)

    Kyllähän minulla periaatteessa ratkaisu on, että en vain lähde kehittämään tilanetta eteenpäin sen enempää. On vain niin outo fiilis, kun tunteet ja järki sotivat toisiaan vastaan. Tunteet sanoo, että käy kimppuun kun sika limppuun ja järki taas ihan toista. :)

    Mutta kiitos sanoistasi! Mukavaa, että vaikutan mukavalta. :) Pyrin sitä myös olemaan, enkä vain vaikuttamaan. :)

    Aurinkoa sinnekin!

    Äänestä

Älä missään nimessä tuhlaa aikaa nyt, kun vielä tiedät miten paljon aikaa sulla on, eikä sitä oo paljoa. Joten pistä töpinäksi, muuten kaduttaa jälkeenpäin

Äänestä
  • Siis kävisin toki kiinni vaikka heti, jos näkisin se järkevänä vaihtoehtona. Mutta koska tiedän, ettei tuollaisessa etäsuhteessa olisi mitään järkeä, se on täysin päivänselvä asia. Ja tiedän, että tytöllä on oma elämä omassa maassaan, kun hän sinne muuttaa.

    Kyllähän meillä on ollut vaikka millaista flirttiä, mutta en todellakaan ole aikeissa jatkaa pidemmälle. Vaikka ihastunut olenkin, mutta tiedän, että sitten vasta ahdistaisikin, jos hänen kanssa aloittaisin enemmänkin pelaamaan ja sitten hän muuttaisi pois.. En halua tälläistä, koska tuollainen tuottaisi vain lisää ahdistusta..

    Tunteet ovat outoja, ne eivät kulje aina järjen kanssa samaa matkaa.

    Äänestä

  • alkuperäinen.. kirjoitti:

    Siis kävisin toki kiinni vaikka heti, jos näkisin se järkevänä vaihtoehtona. Mutta koska tiedän, ettei tuollaisessa etäsuhteessa olisi mitään järkeä, se on täysin päivänselvä asia. Ja tiedän, että tytöllä on oma elämä omassa maassaan, kun hän sinne muuttaa.

    Kyllähän meillä on ollut vaikka millaista flirttiä, mutta en todellakaan ole aikeissa jatkaa pidemmälle. Vaikka ihastunut olenkin, mutta tiedän, että sitten vasta ahdistaisikin, jos hänen kanssa aloittaisin enemmänkin pelaamaan ja sitten hän muuttaisi pois.. En halua tälläistä, koska tuollainen tuottaisi vain lisää ahdistusta..

    Tunteet ovat outoja, ne eivät kulje aina järjen kanssa samaa matkaa.

    mitä vielä? kyllähän, jos teillä jotain juttua olisi/tulisi olemaan, se voisi kestää vaikkette sitten tapaisikaan kuin harvoin, siis tietenkin oletan nyt että joka lomalla tapaisitte. tunnen yhdenkin parin jotka ovat olleet yhdessä 9 kuukautta ja poika asuu täällä suomessa ja tyttö italiassa. ei se siis aivan satavarmaa ole etteikö tuollaiset suhteet voisi toimia. tosin töitä suhteen eteen sitten varmaan pitäisi tehdä, mutta eikös niin pidä tehdä joka suhteessa?
    tsemppiä vaan, mutta älä nyt vielä sano etteikö siitä mitään voi tulla jos tyttö nyt sattuu asumaan ulkomailla :)

    Äänestä

  • ...tyttö_90 kirjoitti:

    Mutta itse en kyllä oikein moiseen usko.. Loppujen lopuksi se olisi erittäin vaikeaa. Tapaamisiin tulisi kuitenkin erittäin pitkiä välejä ja toisaalta se tulisi myös äärettömän kalliiksi matkustella kokoajan puoleen ja toiseen. Olen yleensä aika optimistinen, mutta tämän asian kanssa en voi kyllä lähteä maalailemaan pilvilinnoja. Kaiken lisäksi esim. kielitaidon osalta voisi tulla pienokaisia ongelmia..

    5000 kilometriä on kuitenkin liikaa.. ja molemmilla on kuitenkin oma elämänsä kotimaissaan ja tuollainen rajoittaisi sitäkin aivan mielttömästi ja lopulta suhde kyllä kariutuisi.

    En siis aijo jatkaa meininkiä pidemmälle, kunhan vain yritän taistella typeriä tunteita vastaan. Minulle riittää, kun saan katsoa tyttöä ja vaihtaa hymyt silloin tällöin.

    Kiitos kuitenkin neuvoista :)

    Äänestä

Jos se kerta on iloinen katsos... loogista eikö?

Äänestä

Kuule, mie oon sitä mieltä että pidät jonkun pienen romanssit, otat tilaisuudesta kiinni =)
Tietenkin pidät yhteyttä myöhemmin, ja kenties vielä tapaatte joskus, ehkä jopa useastikin. Nuo on juuri semmoi ihmisiä, joista kannattaa pitää kiinni. Anna mennä vain.

Hänen lähtemisensä tietenkin sattuu, mutta se on sitten sen ajan murhe. Mutta tiedätpähän sitten ainakin, ettet heittänyt tilaisuutta hukkaan.
Mene, pitäkää hauskaa. Ties vaikka kielitaitosikin parantuisi huimasti! =)

Nefru

Äänestä

Paikkakunnalleni tuli muutama vuosi sitten eräs tyttö Australiasta. Tapasi erään pojan, siinä sitten alkoivat seurustella. Kun lähdön hetki koitti tytölle, niin arvaapas mitä? Poika lähti mukaan Australiaan... :) Ja seurustelevat vieläkin. Hyvin kävi heille, reissaavat kyllä melko paljon Australian ja Suomen välillä.. Mutta joo, voi se sellainenkin suhde toimia, jos vaan halua siihen riittää! :D

Äänestä
  • Ei välttämättä se haluaminenkaan, vaan aika pitkälle ikä ja muut asian mahdollistavat seikat. Pahahan se on esim. 16 vuotiaana lähteä toisen perässä maapallon toiselle laidalle, kun ei ole rahaa, tuskin lupaa, opinnot kesken ja muutenkaan valmiuksia.

    Nefru

    Äänestä

Toi voi olla rankkaa, sen mä tiedän. Kannattaa joo kysyä ne uhteystiedot ja pitää lähdön jälkeen yhteyttä. Vois olla hyvä myös kertoa ihastuksesta sille tytöllle.

Äänestä

Tänään kyllä iski sitten vielä pahemman vitutuksen päälle! Juttelin tytön kanssa ja hän kysyi olenko menossa eräisiin bileisiin (ei nyt ihan normaalit viikonloppubileet, mutta kuitenkin) ja tapahtuma on sellainen, johon piti ilmoitautua etukäteen ties kuinka kauan sitten. Tyttö kysyi vielä että "etkös olekin menossa sinne paikkaan xx" ja minähän en tietenkään jaksanut sinne ilmoitattua ja tyttö sanoi sitten itse menevänsä! Siinäpä sitten vitutti aika rankasti, koska tyttö selkeästi olisi halunnut hengata kanssani siellä.

Eli taas mieliala sekaisin, kun en tiedä mitä haluan.. Tytön kanssa oli taas mieletöntä flirttiä tänään, mutta toisaalta järki sotii vastaan.. Ja sitten vielä tuo bilejuttu tuli kyllä niin rajusti ohimoon, että huhhuhh.. Käytännössä kaikki rinnakkaisluokkalaiset yms. kun sinne bileisiin menevät ja minua ei vaan silloin huvittanut koko juttu. Olen jo niin sekaisin tästä tytöstä, että alan olla mustasukkainen ja mietin, että nyt hän siellä bileissä tapaa jonkun toisen koulumme pojan jnejne.. Tosin tätä ei ehkä tarvitse pelätä, kun enpä ole nähnyt kenenkään uskaltavan tehdä kontaktia tyttöön, kun hän ei puhu lainkaan Suomea.

Huomenna on ystävänpäivä, aijon nyt ainakin halata tätä tyttöä. Jos uskallan :D

Kiitos muuten kaikista vastauksista ja lisääkin saa laittaa, tämä on tosiaan hiton rankkaa, en ole koskaan oikeasti ihastunut keneenkään tällä tavalla.

Äänestä
  • minäkin joskus vuosi sitten olin aivan superihastunut yhteen vaihto-oppilaspoikaan. tajusin sitten kyllä lopulta että ei siitä oikeastaan mitään tulis kun asutaan eri puolilla maailmaa. meillä kuitenkin aina oli hyviä keskusteluja ja oli tosi kivaa hengailla sen pojan kanssa. vaihdettiin sitten yhteystiedot ja vieläkin mailaillaan, joskus soitettu toisille, itse asiassa olen menossa sinne kesällä!

    että vaikka et alakaan seurustelemaan niin sen voin sanoa että et tule katumaan sitäkään vaikka olette vain ystäviä. ehkä kun olet vanhempi ja jos olette vielä yhteyksissä niin menet tapaamaan tätä tyttöä... katotte että oletteko muuttuneet ja mistä tietää miten asiat etenee :)

    Äänestä

  • fjhjdfjhsdjfd kirjoitti:

    minäkin joskus vuosi sitten olin aivan superihastunut yhteen vaihto-oppilaspoikaan. tajusin sitten kyllä lopulta että ei siitä oikeastaan mitään tulis kun asutaan eri puolilla maailmaa. meillä kuitenkin aina oli hyviä keskusteluja ja oli tosi kivaa hengailla sen pojan kanssa. vaihdettiin sitten yhteystiedot ja vieläkin mailaillaan, joskus soitettu toisille, itse asiassa olen menossa sinne kesällä!

    että vaikka et alakaan seurustelemaan niin sen voin sanoa että et tule katumaan sitäkään vaikka olette vain ystäviä. ehkä kun olet vanhempi ja jos olette vielä yhteyksissä niin menet tapaamaan tätä tyttöä... katotte että oletteko muuttuneet ja mistä tietää miten asiat etenee :)

    Mukavaa, että löytyy myös kohtalotovereita. Yhteystiedot aijon kyllä kysyä, ihan pakko, vielä en ole kysynyt kyllä edes hänen sähköpostiaan (puhelinta hänellä varmasti ei ole ainakaan nyt Suomessa). Olisi kyllä nastaa olla ihan vain kaverina, tosin jotenkin se saattaisi edetä kyllä vähän sitten pidemmällekin, jos aikaa yhdessä vietettäisiin.

    En kyllä aijo ruveta seurustelemaan, mutta silti mielelläni tutustuisin tyttöön paremmin. Aistin kyllä, että tyttö tykkää minustakin, tai näin ainakin luulen, kun kyseli olenko tulossa noihin bileisiin ja aina hymyilee minulle. Mitä te tytöt täällä olette mieltä? Jos tyttö hymyilee ja on iloinen kanssani ja kyselee vielä olenko tulossa bileiisiin jne., niin eikö tuo jo kerro, että hän pitää minusta? Näin kerran vielä, kun yksi varmasti koulumme suosituin poika meni juttelemaan tälle tytölle ja tyttö ei kyllä hänelle edes hymyillyt, mutta minun ei välttämättä edes tarvitse sanoa mitään, niin tyttö jo hymyilee. Ei tarvitse kuin katsoa tai moikata. :) Tänäänkin kun moikkasin ohi mennen, niin kivat hymyt sain vastaukseksi.

    En usko, että tyttökään seurustella tahtoisi, ehkä vain pitää hauskaa kanssani. Mutta yritän nyt olla iloinen, kun tuo bilejuttu nimenomaan vituttaa, koska olisin halunnut todellakin bailata tämän tytön kanssa, mutta nyt se ei onnistu. Ehkäpä kysyn, jos tavattaisiin joku ilta ja rupateltaisiin niintä näitä... :)

    On nämäkin huolia, välillä jää monet tärkeät asiat tekemättä näiden takia, kun tulee mietiskeltyä :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poikavain kirjoitti:

Ihastuminen on outo juttu. Meidän koulussa on eräs mukava tyttö vaihto-oppilaana muualta Euroopasta ja olen hänen kanssaan hieman tutustunut. Hän on aivan upea persoona ja on kyllä tullut hymyt jos toisetkin vaihdettua. Kaikista hauskinta on vielä, kun kielitaitoni on aika rajoittunut ja hän aina hymyilee jotenkin niin hyväntahtoisesti, kun yritän selittää asioita huonolla englannilla ja elekielellä. Siis se ei ole mitään ilkkuvaa naureskelua vaan sellaista hassua.. Hän on niin uskomattoman iloinen tyttö, että en ole toista samanlaista elämässäni tavannut. Tosin olen huomannut, ettei hän kyllä normaalisti oppitunneilla tai kaikkien seurassa näytä kovin iloiselta, mutta ainakin minun seurassani hän on kyllä erittäin iloinen aina. Ja tietysti minäkin olen :)

Mutta siis asiaa: olen ihan totaalisesti ihastunut tähän tyttöön... Yritän kokoajan miettiä järjellä, että älä nyt ihastu häneen ja ole vain mukava kaveri hänelle, koska tiedän, ettei suhteesta voi tulla mitään, kun hän jo parin kuukauden päästä lähtee pois Suomesta. Emme edes ole keskustelleet kovin syvällisesti tai tunne toisiamme tarkasti, mutta olen jopa itkenyt (ja kyllä, olen poika!), kun olen miettinyt, että hän lähtee pois Suomesta ja en tule näkemään häntä koskaan. Tämä tuntuu niin uskotattomalta, en ole ennen moista tuntenut ja tuntuu ettei järjellä ole mitään tekemästi tämän asian kanssa. Välillä ahdistaa ihan vitusti ja välillä vähemmän. Joskus ei koskaan. Aijon kysyä hänen yhteystietonsa kyllä, ennen kuin hän lähtee maasta ja kenties pitää yhteyttä, mutta siis oikeasti, miten sitä pystyy hallitsemaan tunteitaan? Periaatteessa minulle riittäisi, että hän olisi vain kaverini, mutta jotenkin tunteet ovat silti niin vahvat, että välillä on erittäin paska fiilis.

Rankkaa. En tiedä miksi kirjoittelin tänne, mutta taas vaan alkoi ahdistamaan ihan hitosti. Saa vastata, jos löytyy kohtalotovereita tai muita ajatuksia aiheeseen liittyen.

HELPOTTI, KUN SAI VÄHÄN AVAUTUA!

Good night, I will see you beauty girl tomorrow!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu