Kalliit

Hammashoito on liian kallista. Monella kuusikymppisellä on hoitamattomat hampaat, ollut aina ja tulee olemaan. 50- luvulla olikin buumi poistattaa kaikki terveetkin hampaat ja eikun tekarit päälle.
Vertaanpa tähän silikooneja ihan sama juttu
6429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

kyllä näin oli.minultakin vaikka ei ollut kuon pieni reikä hampaassa.arja saijonmaa veteli kaikki pois.nyt tekarit osa sellaiset.minä olen käynyt terveyskeskuksessa.on halpaa verrattuna yksituiseen.tekarit .niitä eivät korjaa

Äänestä

kyllä näin oli.minultakin vaikka ei ollut kuon pieni reikä hampaassa.arja saijonmaa veteli kaikki pois.nyt tekarit osa sellaiset.minä olen käynyt terveyskeskuksessa.on halpaa verrattuna yksituiseen.tekarit .niitä eivät korjaa

Äänestä

on paikkakunnallani vaikea päästä, n. puolen vuoden jonot. Käyn kerran vuodessa kylpylämatkalla Pärnussa ja siellä hoidatan hampaani. Hinta on kolmannes Suomen yksityismaksuista. Korjaustyö on yhtä hyvää kuin Suomessa.

Äänestä
  • tosi on.minä pohluutin os roteesin maksoi neljäsosan mitä suomessa.tosin kolme vuotta sitten.terveyskeskukseen pääsee nopeasti kun sanoo että särkee.

    Äänestä

  • juu------ kirjoitti:

    tosi on.minä pohluutin os roteesin maksoi neljäsosan mitä suomessa.tosin kolme vuotta sitten.terveyskeskukseen pääsee nopeasti kun sanoo että särkee.

    jos sanoo että särkee ja työn jälki on sitten mitä on. Ensiavusta siinä on kyse, itsellä tosi huonot kokemukset.

    Viime syksyn aikaan korjattiin samalla vanhalla yksityisellä ja ensi syksynä sitten taas tarkistukseen.
    Eipä juuri sen kalliimpaa kuin kunnallinen hammashoito, sillä Kela korvaa 60%:a. Kyl kai ne matkatkin sinne Pärnuun maksaa.

    Äänestä

Muutin Kauniaisiin viime syyskuussa, sain heti ajan hammaslääkärille. Tarkastus ja hammaskiven poisto. Täytän pian 64 v, ja käyn pari kertaa vuodessa tarkistamassa purenta kaluston kunnon. Hammaslääkäri totesi nyt että paikattavaa ei ole ja pyysi että tulen kahden vuoden kulutta uudelleen. Hammashoitaja poistaa hammaskiven täällä kauniaisissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hampaat kirjoitti:

Hammashoito on liian kallista. Monella kuusikymppisellä on hoitamattomat hampaat, ollut aina ja tulee olemaan. 50- luvulla olikin buumi poistattaa kaikki terveetkin hampaat ja eikun tekarit päälle.
Vertaanpa tähän silikooneja ihan sama juttu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu