Itse en osta ikinä mitään luotolla tai osamaksulla. Visaa käytän vain matkaillessa.
Jos hankin jotain isompaa ja kalliimpaa, vertailen hintoja pidemmän aikavälin ja kumasti aivan hömppä-turhuudet karsiutuu, kun ostoksia puntaroi tarkkaan. Ei siis heräteostoksia.
Ostan esim vaatteita harvemmin kun ennen, mutta astetta laadukkaampia. Kestävät pidempään eivätkä heti mene huonoksi pesussa.
En uusi tietokonetta tai kännyä joka toinen tai kolmas vuosi, vaan vasta kun alkaa olla loppuun käytetty tai tulee vikoja joiden korjaus ei enää kannata.
Jos menen matkalle, mietin matkabudjetin etukäteen, surffaan netissä ja otan selvää vähän lomakohteen hintatasosta, mitä maksaa nähtävyydet ja liikkuminen paikasta toiseen. Ei tule näin yllätyksiä ja samalla matkalle tulee jonkinmoinen runko, kohteesta saa enemmän irti kun tietää vähän etukäteen minne on menossa/mitä haluaa nähdä tai tehdä.
Käyn kaupassa kerran vkossa, en useammin jos ei ihan pakko. Teen viikon ruokalistan kerralla ja herkuja ei syödä joka pvä. Mistään oleellisesta ei tarvitse tinkiä kun seuraa myös tarjouksia, käy marjassa ja kalastaa jos mahdollista, säilöö ja leipoo itse. Pakastin ja yleiskone, siinä ehkä tärkeimmät kodinkoneet meillä. Muista pikkuvempaimista voisin lähes luopua.
Ei turhia valoja ja valmiustiloja sähkölaitteissa. Kun lapset muutti pois kotoa, luovuimme autosta (jos asuu keskustassa onnistuu). Aika paljon saa ajaa bussilla ja taksillakin välillä ja silti säästää auton ylläpitoon verrattuna. Kävellään ja fillaroidaan lisäksi aina kun mahdollista. Tulee ilmaista hyötyliikuntaa, jää muutama maksullinen jumppa ja kuntosali vähemmälle, kenties vähemmän sairastetaankin.
Palkasta aina joka kk vähän säästöön, vuodessa tulee jo kummasti säästöä. Ei käyttötilillä muuta kun välttämätön raha, talletuksiin tai sijoituksiin loput.
Eli jokainen löytää omasta elämästään ne säästökohteet. Toiselle uusi tietsikka ja auto on ihana ja elämää ilahduttava ostos. Suotakoon se hänelle. Joku muu nauttii siitä, että rahaa riittää vaikkapa keväällä puutarhan laittoon.
Jos hankin jotain isompaa ja kalliimpaa, vertailen hintoja pidemmän aikavälin ja kumasti aivan hömppä-turhuudet karsiutuu, kun ostoksia puntaroi tarkkaan. Ei siis heräteostoksia.
Ostan esim vaatteita harvemmin kun ennen, mutta astetta laadukkaampia. Kestävät pidempään eivätkä heti mene huonoksi pesussa.
En uusi tietokonetta tai kännyä joka toinen tai kolmas vuosi, vaan vasta kun alkaa olla loppuun käytetty tai tulee vikoja joiden korjaus ei enää kannata.
Jos menen matkalle, mietin matkabudjetin etukäteen, surffaan netissä ja otan selvää vähän lomakohteen hintatasosta, mitä maksaa nähtävyydet ja liikkuminen paikasta toiseen. Ei tule näin yllätyksiä ja samalla matkalle tulee jonkinmoinen runko, kohteesta saa enemmän irti kun tietää vähän etukäteen minne on menossa/mitä haluaa nähdä tai tehdä.
Käyn kaupassa kerran vkossa, en useammin jos ei ihan pakko. Teen viikon ruokalistan kerralla ja herkuja ei syödä joka pvä. Mistään oleellisesta ei tarvitse tinkiä kun seuraa myös tarjouksia, käy marjassa ja kalastaa jos mahdollista, säilöö ja leipoo itse. Pakastin ja yleiskone, siinä ehkä tärkeimmät kodinkoneet meillä. Muista pikkuvempaimista voisin lähes luopua.
Ei turhia valoja ja valmiustiloja sähkölaitteissa. Kun lapset muutti pois kotoa, luovuimme autosta (jos asuu keskustassa onnistuu). Aika paljon saa ajaa bussilla ja taksillakin välillä ja silti säästää auton ylläpitoon verrattuna. Kävellään ja fillaroidaan lisäksi aina kun mahdollista. Tulee ilmaista hyötyliikuntaa, jää muutama maksullinen jumppa ja kuntosali vähemmälle, kenties vähemmän sairastetaankin.
Palkasta aina joka kk vähän säästöön, vuodessa tulee jo kummasti säästöä. Ei käyttötilillä muuta kun välttämätön raha, talletuksiin tai sijoituksiin loput.
Eli jokainen löytää omasta elämästään ne säästökohteet. Toiselle uusi tietsikka ja auto on ihana ja elämää ilahduttava ostos. Suotakoon se hänelle. Joku muu nauttii siitä, että rahaa riittää vaikkapa keväällä puutarhan laittoon.
Vastaukset 1
Vanhimmat
karttuessa huomaa että on aika vähän mitään sellaista mitä oikeasti tarvitsee.
Turhan roinan ostaminen tuottaa mielihyvää aina vähenevän ajan, jolloin joko on ostettava jatkuvasti enemmän fiiliksen säilyttämiseksi tai katkaistava kierre.
Laatu on katoavaa luksusta.
Brändillä ratsastetaan enemmän.
Ennen laatu oli aikaa kestävää muotoilua ja kulutuksen kestävyyttä ajallisesti, nyt se on valmistajan merkki ja kasa tarpeettomia ominaisuuksia.
Kestokulutus hyödykkeiden elinikä laskee kokoajan ja korjaamisen mielekkyys samoin.
Ainoana merkitsevänä tekijänä alkaa olla myyjän takuun ja ostohinnan välinen suhde koska merkkituote ei välttämättä ole sen kestävämpi.
Valmistusmaakin on mahdollisesti sama.
Ammattiylpeys on kadonnut jonnekin aasian hikipajoihin.
Kannattaa ostaa laadullisesti parasta.
Kuten sanotaan niin laatu maksaa, mutta on mukavaa omistaa.
Se miten erottaa hyvän huonosta on kysymys.
Käteinen on kuningas.