Olen eka kertalainen. Jos juon vain paljon nestettä ja syön joskus jotain keittoa niin oisko mahdollista tiputtaa 3kg 3 päivän aikana? :) Kroppaani kertyy niin hitosti ylimääräistä nestettä että ois kiva ne ylimääräiset saada pois. Kiitos jo etukäteen! ^^
Paasto!
Paastolla
2214
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei ole mahdollista ainakaan saada pysyvää tulosta noin pienessä ajassa.
Jos on viikonlopun herkutellut tai ryypännyt, niin turvotus voi laskea viikonaikana kun pitää linjan tiukkana, mutta kilot eivät siltikään karise, korkeintaan kilo, sillä kilothan voivat heittää jo päivänkin aikana jotakin. Aamulla on yleensä kevyempi kuin illalla.
Siihen ei tarvitse edes paastota. Kolme kiloa kolmessa päivässä on kuitenkin täysin mahdoton tavoite.
Paastoaminen pitemmän päälle on myös epäterveellistä ja älytöntä itsensä rääkkäystä. Otat vaan normaalit terveelliset elämäntavat käyttöön, niin eiköähän kolmessa viikossa ala lähtemään yksi pysyvä kilo. Mutta jos kuitenkin herkuttelet karkeilla, niin sellaiset turvottaa, joten jätä herkuttelu pois kokonaan, niin nestettä ei kerry.
Ei se ole laihduttamista, että juo ja syö vaan keittoo, siinä joutuu koetukselle itse.
Sun pitäis vaihtaa ruoka valko terveellisempään ja liikuntaa 3 puolituntista viikossa (niin, että hikoilee.) koulun liikkatuntien lisäksi.
Mutta ei oikeen millään saa 3kg painosta pois parissa päivässä.