Olen jo toista vuotta käyttänyt digiboxia ongelmitta ja boxi on ollut selvä parannus antennivastaanottoon.
Nyt kuitenkin kiinteistö liitettiin kaapeliverkkoon ja ongelmat alkoivat. Uusi digiboxi jumittuu jostain syystä lähes päivittäin, kuva pysähtelee satunnaisesti, tekstitys puuttuu jopa YLE:n ohjelmista. Antennivastaanotossa ei mitään näistä ongelmista esiintynyt.
Digiboxin jumiintuminen on niin totaalista ettei laite tottele ei kaukosäädintä eikä edes laitteessa olevaa on/off näppäintä. Ainoa keino laitteen sammuttamiseksi on ottaa töpseli seinästä jolloin toosa unohtaa kaikki asetukset ja kanavat. Tätä uudelleen asettelua sitten jouttuu tekemään kesken ohjelmien seuraamisen. Olenkin siirtynyt etupäässä analogia kanaville.
Uudessa digiboksissa ei kuulemma ole mitään vikaa ja se on käynyt huollossa tarkistettavana. Voiko omissa asennuksissani olla jotain vikaaa, laitteen mukana tuleet asennusohjeet olivat nimittäin varsin puutteelliset. Tässä alkaa jo konstit loppumaan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen kuullut, että kaapelivastaanotossa on ollut
ongelmia ja on korjaantunut kun on hankkinut
boksin operaattorilta.
Näin siis eräällä tutulla Welho-kaapelissa.
Ota yhteyttä isännöitsijään. Vika on todennäköisesti liian heikossa signaalissa, josta kaapeliyhtiösi ei voi tietää, ellei taloyhtiö tee vikailmoitusta.
Boxi tuli puhelinlaitokselta, kuva on kyllä hyvä niin analogiapuolella kuin digikanavillakin. Kyse on vain siitä että kuva yksinkertaisesti pysähtyy ja toisinaan myös boksi jumittuu.
Ihan ensin ..rauhallisesti ja malttia.
Mikä on laitteen signaalitaso?
Jos se on liian korkea boksi saattaa oireilla.
Digitv-info tyylinen vastaus: "Antennitaso on hyvä kun se on n. 60-80%"
Huomaa että virheenkorjaustaso saa (olisi hyvä olla) 100%
Poista yksi vika kerrallaan.
Käy naapurilla boksin kanssa
ja testaa onko siellä sama vika.
Vielä parempi, jos pääset toiseen taloyhtiöön
esim. sukulaiselle testaamaan.
Jos ei, vika on antennipistokkeessa.
Jos vika jatkuu, saattaa laite olla viallinen.
Kokeile naapurin/sukulaisen laitetta omassa
huoneistossasi.
Jos tuo laite pelaa myös sinulla -->
viallinen laite, ei muuta kuin vaihtoon.
Mulla oli ihan samoja ongelmia, syy oli että mun boksi lämpeni liikaa, asensin tuuletuksen ulkopuolisen, ja ongelmat katos.
on jotakin häikkää aina.Kyllä se siitä rauhoittuu,malta hetki.