Missä vietetään?

ketä kutsutaan?

Tässä jo odotusaikana olen ruvewnnut miettimään vauvan ristiäisiä. Mieheni haluaisi pitää ne omassa lapsuuden kodissa, mutta minä meidän yhteisessä kodissa. Asumme sukulaisista n. 100-200 km:n päässä, joten jos ristiäiset vietettäisiin kotonamme olisi kaikkien kutsuvieraiden matka pitkähkö. Mutta toisaalta en halua ristiäisiä pidettävän miehen kotona, sillä hänen vanhempansa ovat niin höösäävää väkeä ja minulla on jo nyt tunne että olisin itse siellä lähinnä vieraana eikä ristiäiset muutenkaan olisi minun tyyliset. Ja toiseksi heillä on pienet tilat, tai ei ne nyt niin pienet ole, mutta paljon tavaraa ja kaikkea krääsää. Ja toisaalta kun ajattelen, niin tunnen loukkaavani omaa äitiäni jos ne ristiäiset viedään toiseen mummolaan.
Ja sitten toinen ongelma: ketä kutsutaan?
Miehen puolelta olisi toki tulossa vauvan isovanhemmat ja isoisomummo ja tulevat sedät perheineen, eli tässä on jo 10henkeä. Ja minun puolelta äitini, veljeni ja siskoni ja mahdollisesti myös hänen perheensä eli yhteensä minun puolelta 3 tai 7henkeä. Ja sitten toki vielä 3 kummia. Eli kaiken kaikkiaan vieraita olisi 20. Kuulostaako isoilta ristiäisiltä? Minun mielestäni kyllä.

4

1567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Täti

      Meillä oli ristiäisissä noin 40 henkeä, vaikka sukumme ei mikään iso olekaan.
      Vieraina oli minun vanhempani, kaksi veljeäni perheineen, minun 2 mummoani, 3 kummia, mieheni sisko perheineen. Mieheni vanhemmat ovat jo kuolleet.

      Kahvipöytään laitoin kaiken tarjottavan,
      ja vieraat joivat kahvinsa sitten kuka missäkin istuen.

      Minusta oli luontevaa pitää ristiäiset kotona,
      mutta paljonhan niitä vietetään mummolassakin.

    • Sointu

      ristiäiset vietettiin ystäviemme kotona, heillä on ns. kesähuone omakotitalossa, johon vieraat mahtuivat. Vieraita oli noin 15. Vaihtoehtoisina pitopaikkoina olisivat olleet toinen mummila ja siskoni koti. Koska oli kesä, halusimme olla ulkona mahdollisimman paljon: siksi jätimme siskoni kerrostalokodin pois. Ja koska miehen eronneet vanhemmat eivät niin kovin hyvissä väleissä ole, niin jätimme mummilankin pois. Omassa pienessä kaksiossa emme missään vaiheessa ajatelleet ristiäisiä vietettävän. Kaikista luonnollisin paikka oli tämä ystävien kesähuone ja todella kivat ristiäiset olivatkin.
      Mielestäni vierasmäärä oli ihan sopiva, kaikki kutsuttiin joita haluttiin (ei ketään, joka "olisi pitänyt kutsua") ja tunnelma olikin siksi rento.

    • kohta seuraavat

      Tehkää ristiäisistä ns omannäköiset!
      Eka muksu kastettiin kotikunnan kauniissa vanhassa kirkossa, joka vain kesäkäytössä..kahvitus kotonamme, jossa tuolloin pienet tilat mutta iso piha ja kaunis kesäpäivä=)
      Toinen muksu; seurakunnan ns kerhotilassa nimeltä Ystävyydenkulma. Kahvitus myös siellä. Hyvät tilat, astiat valmiina jne
      Kolmannen ristiäiset kotona, jossa tila tuplaantunut sitten ekojen ristiäisten.

      Vieraita paikalla 15-20.

    • tarja 2

      on kastettu seurakuntakodilla.Itse en ole mikään juhlanjärjestäjä ja näin kaikki on sujunut kun ei ole tarvinnut kuin viedä juhlakalupaikalle:)
      Vieraita kertyy väkisin meidänkin "pienissä" juhlissa n.30 kun esim. minun siskollani on 5 lasta....
      Juhlat loppuu kun lähdet paikalta ja siivoushommat jää muille itse saat nauttia tilaisuudesta ilman näitä hössötyksiä.
      Meillä ei näet lähisuvussa ole ketään joka toimisi kahvitusapuna vaan kaikki olisi kyllä minun hoteillani,joten miksi en sitten käyttäisi helpompaa vaihtoehtoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      213
      3259
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      2756
    3. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      17
      2409
    4. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      19
      2396
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      244
      2367
    6. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      260
      2085
    7. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      62
      1855
    8. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1820
    9. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1802
    10. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      16
      1769
    Aihe