Tosi hitaasti täällä pääsee minkään - siksikö palstoilla on niin hiljaista?
O-HOI
Mummu 65-v.
16703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kovin hitaalta tämä tuntuu. Vaan eipä kenelläkään muutenkaan näyttäisi olevan mitään suuria ideoita. Ei minulla ainakaan, mutta heti jos jotakin päähän pälkähtää, niin kerron varmasti muillekin.
Minulla oli mielestäni mukava, tai ei mikään hauska ja huvittava aihe, mistä aioin avata keskustelun, mutta nyt en löydäkään enää niitä sanoja, mitä aioin käyttää.
Aihe oli kuitenkin jotain sinne päin, että mikä meihin on elämämme aikanna sattunut kipeimmin.
Tarkoitus ei ollut päästä tirkistelemään kenenkään mahdollisesti vereslihalla olevaan sieluun, mutta kuulla jotain muutakin välillä kuin aktuelliaiheita, valittamista sheriffistä, eläkkeistä ja herroista, jotka vievät köyhän viimeisenkin rovon.
Tässähän se aihe jo tulikin.
Repikäähän siitä!
Onko rakas jättänyt, verokarhu ollut ahne, onko ajauduttu konkursiin, lapset pettäneet odotuksemme, ja vielä raskaampaa olemmeko menettäneet jonkun läheisemme, jonka kyuolemasta emme ole päästä yli, eli jatkiuuko surutyö vuodesta vuoteen. Uudesta suhteestakin olisi mielenkiintoista kuulla, mutta ei välttämättä aivan "köyrimiskohtaisesti"..:=)
asioita, mutta kaikkein kipein taitaa olla ikävä äitiä. Hän kuoli jo vuosia, vuosia sitten, mutta ikävä ei hellitä. Päivittäin ajattelen, että tästä pitää puhua äidille ja sitten havahdun. Ei tässä mistään äitiriippuvaisuudeta ole kysymys, vaan siitä, että parempaa ystävää ei ole koskaan ollut eikä varmaan tule.
Äiti oli kuollessaan hyvin vanha ja hyvin väsynyt. Viimeisiä sanojansa oli, että oli saanut elää hyvän elämän ja nyt oli aika levätä.
iskeskellyt, kerran, jos toisenkin.
Konkunrssiinkaan, ei vielä ole ehditty.
Lapsiini olen tyytyväinen.
Mutta se surutyö, ei lopu koskaan, kaipaan kovasti edelleenkin, vanhenpiani,
jotka menetin jo lapsena.
Kyllä minullakin kipeimmät muistot liittyy kuolemaan - ei niistä varmaan pääse koskaan irti.
Mulla on äidin kuolemasta aikaa jo pian viisitoista vuotta ja aika usein tulee tosiaan mieleen, että haluaisi keskustella äidin kanssa.
Onneksi tuntuu, että kaikki oli hyvin - ei sillai tarvise ajatella, että jotain jäi sanomatta.
No niin - heti tulee näitä perimmäisiä asioita käsitellyksi. Joka tapauksessa elämä jatkuu.
että, sait pitää äitisi, kuitenkin suhteellisen kauan.
Äidin kuolemasta tulee kohta 5 kk.
Syvän surun lisäksi osakseni tuli samaan aikaan kun äitini sairasti, myöskin muuta ahdistusta, jonka aiheuttajat tuskin tajuavat mitä ovat tehnet.
Vanhimman poikamme menetimme 18 vuotta sitten, enkä ole koskaan hänen kuolemansa jälkeen enää ollut entiselläni.
Verotuksesta en valita, sillä maamme verotus on progressiivinen, maksan veroni ja luotan, ainakin tahdon luottaa, että lainlaatijamme käyttävät kansan verorahat oikein, ja e.s.m sairaanhoidon priorisointi "inhimillistettäisiin".
Äitini sairautta hoidettiin selkärankareumana, vaikka en jaksa millään uskoa, etteikö pitkälle edennyttä syöpää olisi havaittu, jos olisi ryhdytty tarkempiin tutkimuksiin, mutta ehkä 88 - vuotias on nuoren lääkärin mielestä valmis kuolemaan. Äiti kyllä olikin, mutta hän sai kärsiä tarpeettomia kipuja, ennenkuin diagnoosin lopulta varmistuttua morfiinia ei säästetty.
Kuitenkin suren enemmän äidin elämän viimeistä vuotta, kuin sitä, että hän lähti tästä ajasta, sillä pitkän elämänhän äiti sai elää, ja tulee lähes joka yö unessa kertomaan minulle asioista, jotka viime aikojemme keskusteluissa jäivät vielä vähän kesken.
toisen surun edessä, ainut mitä osaa sanoa, on se vanha fraasi "Otan osaa".
Vanhempani, sekä ainoan sisareni, olen menettänyt, mutta lapseni menetystä,
toivottavasti ei tarvitse kokea.
Minäkään en toivo kenellekään sitä surua, minkä lapsensa menetettyään kokee.
Vanhempien lähdettyä rajan taa, sen jotenkin kokee luonnollisena tapahtumana, vaikka suree ja kaipaa, niinkuin minäkin äitiä.
Minulle iäkkään äitini kuolema oli siinäkin mielessä pysähtymisen paikka:
hetkinen, nyt olen siis itse "etulinjassa", ja jos asiat etenevät kronologisesti, niin olen seuraavaksi vuorossa, ehkä 10 - 25 vuoden kuluttua, vaikka emme kukaan tiedä näemmekö huomista päivää.
Etteivät jutut kävisi liian synkeiksi, niin aivan toiseen ääripäähän, eli kiitos viime lauantain illalliskutsuista!:=D
Toivottavasti viihdyit, kuten varmaan huomasitkin, niin minulla oli täysi työ?
Nyt on työ,lepytellä naapureita, kun olen kuulemma aiheuttanut häiriötä viime lauantaina?
siihen laskun maksuun, mitä rappukäytävän ilmoitustaulun särkemiseen ja parin aamulehden pihistämiseen rappunaapurittesi postiluukuista tulee maksamaan.
Se Pertan liukumäen lasku kaidetta pitkin kerroksesta toiseen herätti tietenkin koko rapun, sillä hänhän tömähti aina rapputasanteelle ja kiljui riemusta:" Hei tää on kivaa!"
siihen laskun maksuun, mitä rappukäytävän ilmoitustaulun särkemiseen ja parin aamulehden pihistämiseen rappunaapurittesi postiluukuista tulee maksamaan.
Se Pertan liukumäen lasku kaidetta pitkin kerroksesta toiseen herätti tietenkin koko rapun, sillä hänhän tömähti aina rapputasanteelle ja kiljui riemusta:" Hei, tää on kivaa!"
Kuten huomasit, oikein tuplana pistin lupauksen.
Sanokaa ihmiset miten jaksaa hoitaa lastenlasta monta kertaa viikossa ja toisinaan ympäri vuorokauden,joka on ihana kuin mikä, jos verenpaine ja pulssi nousee jokaikinen hoitokerta. Nuoriso ei ymmärrä, ettei kuusikymppinen jaksa pienen lapsenhoitoa,yksinhuoltajilla on uuden kaverin haku ja viihde etusijalla muusta viis.
Minusta se pitäisi sanoa ensiksi sille lapsenlapen äidille, meinaan siis se, että ei jaksa enää hoitaa, ainakaan joka päivä.
Nuorena sitä ei ymmärrä että voimat vähenevät. käväisepä sinua hoitavalla lääkärillä( ymmärsin, että sairastat verenpainetautia. Selitä tilanne ja verenpaineen noususi, saat varmasti tukea häneltä. Auttaa ainakin perustelemaan sanomisia itsekkäälle lapsellesi.
Hän ei varmaan ihan nyt tajuaa kun on haku päällä.