Onko ihmiset kiinnittäneet huomiota Suomenpystykorviin? Ovatko ne tavallisestikkin luonevikaisia ja äkäisiä koiria?
Minulla on hyvin monta tapausta joissa Suomenpystykorva on käyttäytynyt agressiivisesti, kaksi tapahtui itselleni.
No alanpa kertomaan niitä:
Kerran kun olin menossa koululle, niin pystykorva käveli vastaan ja yhtä-äkkiä hyökkäsi ja yritti näykätä minua jalasta. Minulla oli nopeat refleksit ja ehdin hypätä tien sivuun, eikä koira ehtinyt osumaan. Koira ärisi vielä pitkään sen jälkeen, oli siinä emänällä pitelemistä. Kerran 10 vuotta tätä aikaisemmin, kävi samanlainen tilanne, mutta ei ihan noin läheltä.
Tuota aikaisemmin, ei omalle kohdalle, mutta parin tuttavan kohdalle kävi myös kehnosti pystykorvan kanssa. Yhtä tuttavaa puri suomenpystytkorva ilman mitään syytä, sama koira meinasi käydä myös äitini kimppuun. Tämä koira hävitettiin sen puraisu jupakan jälkeen.
Myös meidän talonyhtiössä oli aikoinaan luonevikainen pystykorva joka puraisi omistajaa. Sekin hävitettiin.
Miksi juuri tämä Suomalainen koirarotu, joka muuten näyttää söpöltä, on niin pelottavan arvaamaton. Koskaan ei ole ollut samanlaisia ongelmia muitten koirarotujen kanssa. Miksi vain pystykorvat ovat noin agressiivisia?
On minulla hyviäkin kokemuksia pystykorvista, mutta huomattavasti vähemmän niitä, mutta ihmettelen näitä pysytkorvia näin yleisesti, ovat melko äkäisiä tai sitten minulla on ollut suunnattoman huono tuuri niitten kanssa.
Kommenttia.
Minulla on hyvin monta tapausta joissa Suomenpystykorva on käyttäytynyt agressiivisesti, kaksi tapahtui itselleni.
No alanpa kertomaan niitä:
Kerran kun olin menossa koululle, niin pystykorva käveli vastaan ja yhtä-äkkiä hyökkäsi ja yritti näykätä minua jalasta. Minulla oli nopeat refleksit ja ehdin hypätä tien sivuun, eikä koira ehtinyt osumaan. Koira ärisi vielä pitkään sen jälkeen, oli siinä emänällä pitelemistä. Kerran 10 vuotta tätä aikaisemmin, kävi samanlainen tilanne, mutta ei ihan noin läheltä.
Tuota aikaisemmin, ei omalle kohdalle, mutta parin tuttavan kohdalle kävi myös kehnosti pystykorvan kanssa. Yhtä tuttavaa puri suomenpystytkorva ilman mitään syytä, sama koira meinasi käydä myös äitini kimppuun. Tämä koira hävitettiin sen puraisu jupakan jälkeen.
Myös meidän talonyhtiössä oli aikoinaan luonevikainen pystykorva joka puraisi omistajaa. Sekin hävitettiin.
Miksi juuri tämä Suomalainen koirarotu, joka muuten näyttää söpöltä, on niin pelottavan arvaamaton. Koskaan ei ole ollut samanlaisia ongelmia muitten koirarotujen kanssa. Miksi vain pystykorvat ovat noin agressiivisia?
On minulla hyviäkin kokemuksia pystykorvista, mutta huomattavasti vähemmän niitä, mutta ihmettelen näitä pysytkorvia näin yleisesti, ovat melko äkäisiä tai sitten minulla on ollut suunnattoman huono tuuri niitten kanssa.
Kommenttia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meijän naapurissa on myös agressiivisia pystykorvia ja niissä on vähän suomenpystykorvaa.. Kerran yksi niistä koirista puraisi melkein yhtä minun kaveriani kun hän pyöräili ja sitten koira tuli ja yritti purra, mutta kaverini sai väistettyä että koira puraisi vaan polkimeen.. Ne koirat hyökkäävät jopa auton kimppuun ja niitä on noin neljä.. yhtä se ukko pitää vapaana ja muita häkissä.. tänä aamuna kun olin menossa kouluun se koira tuli ja murisi ja haukku siinä takana ku yritti kävellä (teki mieli lähtä juoksemaan)
Pystykorvat ovat alunperin olleet hälyttäviä vartiokoiria ja siitä on jäänteitä suomenpystykorvankin luonteessa. Hälyttävää haukkua on sittemmin alettu hyödyntää metsästyksessä. Pystykorva puolustaa siksi usein reviiriään tai omistajaansa ja alkuaa ne ovat tehneet sitä jopa uhraten tarpeen tullen oman henkensä, joten aikamoisen hurjaluonteisista ja pelottomista esi-isistä on kysymys. Koira voi kokea uhkaavana mitä ihmeellisimmät eleet ja liikkeet ja joillakin voi olla silmistä ja iästä johtuen näkemisvaikeuksia ja yllättäen näkökenttään tullut hahmo voi olla uhkaava. On mahdollista, että vartioviettiset koirat haistavat ihmisestä adrenaliinin, joka taas on merkki vihamielisyydestä - tai pelosta, mutta koirahan ei osaa sitä erotella. Suomenpystykorva on käyttökoira ja hyvä niin ja yhden isännän koira, joten siinä voi olla melkoinen annos reviirinpuolustusta ja suojeluviettiä luonteessa. Pystykorvista on moneksi ja samojedinkoira ja suomenlapinkoira edustavat sitten taas sitä lupsakampaa pystykorvaporukkaa.
Itselläni oli aikoinaan pystykorva uros joka oli omalla häkillään suurimmalle osalle ihmisiä äkäinen. jostain syystä toisille( muutamalle) ei ollut koskaan äkäinen. Lenkillä ja muualla liikuessa uhmakas, mutta ei äkäinen. luulen että osaltaan puolusti minua. lastenrattaiden lähelle myöskään ei laskenut ketään, että hyvin puolustavainen oli. muille koirille oli todella lauhkea eikä haastanut koskaan riitaa. koira oli huono metsästyskoirana.
nyt kotonani on pohjanpystykorva narttu, joka laskee kaikki vieraatkin häkille ja pihaan ihmiset tulevat ilman haukkumista. koira ei vaan ollenkaan siedä muita koiria. pieni on kooltaan vaan heti käy vieraaseen koiraan kiinni kuin yleinen syyttäjä. koira pelaa kuin unelma metsässä.
ei aina pelkät pystytkorvat kerro koiran luonteesta ja käyttäytymisestä, eikä myöskään metsästysominaisuudet ja ärhäkkyys kulje käsikädessä.
Olen monesti ajatellut että suomenpystykorva oli ehkä arempi luonteeltaan ja tästä syystä uhmakas käytökseltään, vaan enpä oo varma onko noin.
Pitää nyt lisätä noihin teidän juttuihin, ettei pitäisi yleistää. Itselläni on suomenpystykorva, oikein kiltti, ei hauku ollenkaan(!)ja todella tottelevainen kaveri. (Voi toki johtua siitä että on tottunut asumaan kaupungissa ja kerrostalossa koko ikänsä) Ikinä ei ole kenellekään räyhännyt tai aiheuttanut ongelmia. On hyvin tapauskohtausta millainen kaveri koirasta kasvaa..vr. kasvattja ja koiran luonne.
Minulla on elämäni ensimmäistä kertaa pystäri, eikä todella ole vihainen. Aivan älyttömän kiltti. Kiltein minun omistuksessa olleista. Mulla on ollu collie, pohjanpystykorva, labbis. Joka rodusta löytyy aivan varmasti myös vihaisia yksilöitä. Ja omistajasta on paljon kiinni millainen koirasta tulee.
Suomenpystykorva on hälyttävä vahtikoira joka suojelee omistajaansa ja omistajansa omaisuutta. Monet pystikset eivät epäröi jos liian oudon oloinen ihminen tulee lähelle vaan puolustavat kyllä reviiriään. Pystikset ovat usein omalla tavallaan omapäisiä ja ärhäköitä, niillä on sitä omaa luonnetta.
Tämä yhdistettynä siihen että nykyään suomenpystykorva perisuomalaisena, paksuturkkisena ja helppohoitoisena rotuna päätyy usein vääriin käsiin saa paljon aikaiseksi. Pystis vaatii tekemistä ja sen toiminnantarmo on ehtymätön. Usein se kuitenkin päätyy maaseudulle kotikoiraksi ulkosalle narun päähän tai häkkiin ja pääsee sieltä lenkille korkeintaan kerran päivässä (pahimmillaa ei ikinä). Onko ihme että tällainen koira alkaa käyttäytyä aggressiivisesti? Kun koiraa ei sosiaalisteta niin näinhän siinä käy.
Plus vielä sekin seikka, että suomenpystykorva on sen verran yleinen rotu (top 10 joukossa Suomessa) että pentuja vain teetetään sen perusteella miten ne metsällä käyttäytyvät. Myös vahinkopentuja syntyy mukavasti kun suoppeja jätetään ulos asustelemaan ja sitten tulee naapurin murre ja hups!
Mielestäni suoppi on oikein mukava rotu (meillä kotona on norjanharmaan ja suomenpystykorvan sekoitus) mutta väärinymmärretty ja olosuhteiden uhri
Yleensä koiran luonne on omistajasta kiinni. Jos koira pennusta saakka on omistajan kanssa ja omistaja leikkii pennun kanssa, koirasta tulee kiltti yksilö, jos taas omistaja jättää koiran "heitteille" eikä ole pennun kanssa,koirasta tulee akressiivinen ja alkaa ärhennellä. (on kokemusta) Minulla on oma koira ja ollaan oltu sen kanssa pennusta lähtien sen kanssa ja sylitelty sitä niin siitä on tullut kiltti ja se pitää ihmisistä, kun taas meidän toinen koira oli pentuna aika paljon kurituksen kohteena siitä tuli kiltti mutta se ei pitänyt paljoakaan ihmisten hoivasta, kuin olla sisällä.
Eli koiran luonne on paljon ihmisestä ja omistajasta kiinni.
Itellä suomenpystykorva uros 1 v. Ihan pienenä hain ja on nimittäin niin kiltti luonteinen että ihan ihmetyttää. Ei murise ees ruuastaan? Täh?
jo on sulla ollu huono tuuri suomenpystykorvien kanssa. Ite en ole törmänny ku yhten vihaiseen ja aika monta olen kerinnyt jo nähdä. Se yksikin oli vihainen vain niille, joita se ei tuntenut ennestään, ja jotka tulivat sen reviirille ilman että omistaja ois ensin ne ihmiset sille esitellyt.
Suomenpystykorvista minulla ei ole kokemusta, mutta ihmettelen kyllä, miten voi olla niin aggressiivinen. Se on kuitenkin samaan tarkoitukseen jalostettu koira kuin harmaat norjanhirvikoiratkin. Harmaat taas ovat perusluonteeltaan erittäin ystävällisiä, kaikkien ihmisten kavereita.
Mulla taas aivan päinvastaista kokemusta.. Olen nähnyt paljon vihaisia norjan harmaita ja pystiksiä en yhtään.. ja korjaa ihmeessä mutta eikös norjan harmaat ole hirvikoiria ja pystykorvat lintukoiria.....??!! Olen muuten sitten ollut kyllä tekemisissä todella ystävällisten norjan harmaitten kanssa, että en kyllä väitä että ne kaikki olis vihasia..
Olen kyllä kuullut paljon että pystykorvat olisivat vihaisia mutta ei oo kyllä omakohtaista kokemusta. Eläinlääkäritkin ovat yleensä erittäin varovaisia meidän pystykorvia kohtaan ja sanovat että ne yleensä ovat äkäisiä.. Ehkä se sitten on kasvatuksesta... omapäisiä ne ainakin ovat.
..pystis nukkuu keskessä sisällä yöt, päivät irti isolla pihamaalla ja ei ole vielä lähtenyt.. haukkuu kyllä, mutta vähän vain jos joku tipu oikein ärsyttää tai orava sattuu tontille, mutta ei turhaa räksytystä niinkuin monet luulee.
Oppinut on paljon temppuja osaa istua, ei ota mitään ilman lupaa, tassut, kemmerrykset, aivastuksen jne vaikka mitä..
Metsällä toimii, eli on hyvin kehuttu koira ja myös tulevat(?) pennut on jo kyselty moneen otteeseen..eli meidän koiraa ei ole leikattukaan joten ei sen vuoksi rauhallinen. tai no ei se olekaan rauhallinen vaan vilkas niin kuin pystäri nyt yleensä onkin.
ei pure, kun ikää alkaa jo olla 3v..leikkisä kuitenkin on, keppiä hakee,tykkää uimisesta todella paljon..
Mutta olen sitä mieltä että olosuhteet on tehneet meidän vuffesta kiltin..eli saa tarpeeksi liikuntaa joka päivä!!!!! myös aivoille virikettä koska pystykorva tarvitsee sitä, eli kaikkea kätken puutarhaan jne joten se saa luovaa toimintaa..myös se että pystiksen pitää nähdä kaikki ja päästä lähelle on tärkeää.. aiemmin olen omistanut bordercollien ja voin sanoa että saman lainen koira on pystiskin opettaa tarvitaan aikaa ja mielenkiintoa.bordercollie oppii koska se haluaa olla lojaali ja pystis oppii koska se on niin utelias ja kyllä pystis on niin lojaali myös kun olla jo voi:)
ei tosiaankaan pidä yleistää pystistä vihaiseksi, aina on syytä katsoa kasvattajaa jos vihainen koira..tai naapurin mukuloita tms jotaka heittelee kepeillä tai jotain, jokaisesta koirasta saa vihaisen, se on vaan niin että pystistä ajatellaan pahikseksi koska niitä on niin paljon, ja yleensä ne laitetaan häkkiin 3/osaa vuodesta, 1/4 osaa onkin metsästys aikaa..
Nykyään toisaalta on yleistä pystäreillä epilepsia, koska pienet alkaa olla suomen piirit.. mutta vihaisuus on aina jostain syy..eli jostain opitusta.. esim jos noin vain ohi kulkee ja pystäri ärisee niin voi olla syy että ehkä sitä on joskus potkaistu jne..aina on syy yleensä ihmisen!!!