Hoitotiede?

Törmäsin tässä hiljattain hoitotiede-termiin. Mistähän mahtaa olla kysymys? Miten hoitamisesta voi tiedettä tehdä? Onko olemassa hoitotieteen maistereita ja kenties hoitotieteen laitos?

Kiitoksia jo näin etukäteen asiallisista vastauksista.
181688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

keino yrittää nostaa sairaanhoitajakoulutuksen imagoa ja arvostusta, kun annetaan ymmärtää opiskelijoiden työskentelevät kovinkin high-science -alalla :)

Äänestä
  • ensin ja arvioida sitten. Alkaa olemaan nykyään jo aika vakiintunut tiede, ja miksipä sen pitäisi hävitä esim. sielu- (psykologia), kasvatus- tai sosiaalitieteille, teologiasta nyt puhumattakaan.

    Valitettavasti alkuun tehtiin ylilyöntejä ja suoranaista hallaa, kun hoitotiedettä tungettiin peruskoulutukseen epäpätevien ja -tietoisten opettajien toimesta. Jos itse saisin päättää, ammattiin valmistavassa koulutuksessa hoitotiedettä olisi pakollisena vain joku peruskurssi, ja jokainen saisi lukea sitä sitten valinnaisena tai myöhemmin yliopistossa.

    Jos joku on kiinnostunut omasta alastaan ja sen kehittämisestä, kollegan on aika lapsellista alkaa sillä irvailemaan. Se on sitä oksan sahaamista altaan.

    1Äänestä

  • aiheuttamaa palkan nousua et varmaan panisi pahaksesi?

    Äänestä

  • imagon nousun kirjoitti:

    aiheuttamaa palkan nousua et varmaan panisi pahaksesi?

    Vaikka hoitajat opiskelis kuinka paljon hoitotiedettä. Minä olen sitä mieltä, että tiede kuuluu yliopistoihin ja jokainen saa halutessaan jatkaa opintojaan vaikka kuinka korkealle tahansa. Mutta sairaanhoitokoulutuksen olisi parempi keskittyä ihan vaan käytännön hoitotyöhön.

    1Äänestä

  • .................. kirjoitti:

    Vaikka hoitajat opiskelis kuinka paljon hoitotiedettä. Minä olen sitä mieltä, että tiede kuuluu yliopistoihin ja jokainen saa halutessaan jatkaa opintojaan vaikka kuinka korkealle tahansa. Mutta sairaanhoitokoulutuksen olisi parempi keskittyä ihan vaan käytännön hoitotyöhön.

    mieltä siitä, että hoitotieteestä vain perusasiat kuuluvat peruskoulutukseen. Valinnaisena tai yliopistossa niitä voi lukea enemmän halutessaan. Siitähän tässä alunperin puhuttiinkin.

    Mutta yksi keino tuoda alalle vetovoimaa ja julkisuutta on systemaattinen tieteenteko. Mikä tarkoittaa sitä, ettei niitä lukijoita kannata alkaa väheksymään.

    Äänestä

Hoitotiedettä voi opiskella Oulussa, Kuopiossa, Tampereella ja Turussa kahdella kielellä. Kuopiossa hoitotieteen laitos on yhteiskunnallisen tiedekunnan alaisuudessa, muualla käsittääkseni lääketieteellisen tdk:n. Hoitotiedettä on opetettu Suomessa jo vuodesta 78, ellen väärin muista.

Hoitamisesta voi tehdä tiedettä samoin kuin muistakin yhteiskunnallisista asioista, opetuksesta, kasvatuksesta, sosiaalityöstä, psykologiasta jne jne. Hoitamista voidaan tutkia tieteellisin menetelmin, kuten muitakin ihmistieteiden ilmiöitä, esimerkiksi eri hoitomuotojen vaikuttavuutta.

Hoitotide pääaineena voi valmistua kandidaatiksi, maisteriksi, lisensiaatiksi ja tohtoriksi. Etuliite on nykyään Terveystieteiden (maisteri jne), kuten esim. terveyshallinto- tai terveystaloustiedettä lukevilla. Hoitotiede pääaineena voi saada esim. sairaanhoidon opettajan tai hoitotyön johtajan valmiudet. Nykyään hoitotyön esimiehiltä vaaditaan yliopistotutkinto vähänkin suuremmissa yksiköissä (koulutus sisältää toki myös monitieteellisiä opintoja).

Äänestä

Hoitotiede = vallankäyttöä ja vittuilua, tai sitä että kyvyttömät pistää haluttomat tekemään turhiä töitä...

Äänestä
  • Tällaisessa julkaisussa kuin evidence based nursing löytyy tällaisia tutkimuksia: Jos potilas ollaan pesty antiseptisellä pesuaineella niin onko se vaikuttanut infektioihin leikkauksen jälkeen.Tämä juontaa taas juurensa hoitotieteestä.

    2Äänestä

  • ja kerro sen jälkeen, miten osoitat ansaitsevasi hoitajana lisää palkaa.

    Alatyyli taitaa onnistua paremmin alatasolla.

    Äänestä

  • vastauksesi, kirjoitti:

    ja kerro sen jälkeen, miten osoitat ansaitsevasi hoitajana lisää palkaa.

    Alatyyli taitaa onnistua paremmin alatasolla.

    Hoitotide on lähinnä sanahelinää ja hoitotieteilijät yleensä melko kaukana käytännön kentältä.Esimerkiksi johtava ylihoitajamme ei ole käynt 3 vuoteen osastollamme 10 minuuttia kauemmin.Kuinka tälläinen ihminen on pätevä komentoimaan käytännön työtä tai tutkimaan ja kehittämään käytännön kenttää jos ei tiedä mistä on kyse.Kyseinen henkilö pyörittelee tilastoja ja täysin turhia kuvioita.Sitä miksi minulle pitäisi maksaa parempaa palkkaa en tiedä itse tienaan kaikilla ylitöillä ja viikolopuilla ihan riittävästi koulutuspohjaan nähden aina pieni lisä olisi tietysti tervetullut vaikka siitä että teen hoitotyötä hyvin (en tiedettä). Esimerkkinä hoitotietelijän maailmasta voisin kertoa määräyksen mitata eristyshuoneen lämpötila 4 kertaa vuorokaudessa 8 tunnin välein.Hoitotyössä vuorokausi on 24 tuntia mutta hoitotietessä näköjään 32 tuntia.Kyseisen tapauksen jälkeen kysyin määrärahoja asiallisesti 16 tuntiseen kelloon jotka evättiin ja vedettiin herne nenään....missä vika ????? Toki voin myöntää että ei pitäisi yleistää vaan varmaan hyviäkin

    1Äänestä

  • Juupa kirjoitti:

    kokemuksellasi olet valmis mitätöimään koko hoitotieteen?

    Ei liene hoitotieteen vika, jos ylihoitaja joutuu tekemään tilastoja ja siten osoittamaan toiminnan tarpeellisuutta ja tehokkuutta. Lähijohtajat ovat enemmän hoitajia varten. Ja yleensä hoitotieteestä oppiarvon saaneilla on aika pitkä käytännön kokemus takanaan. Juice Leskisen sanoin korkealta näkee kauas, muttei niin tarkasti. Jos tuntuu, että kehittäminen on helpompaa käytännön tasolla, niin siitä vaan projektia tekemään.

    Ehkäpä hoitotiede pitäisi saada pakolliseksi joka alan koulutukseen ihan hoitajien yleissivistyksen nostamiseksi. Tuo kellojuttu on tietysti omituinen, mutta ei sellaista yliopistossa ainakaan opeteta. Jotkut virheet voi korjata maalaisjärjelläkin sen sijaan että niihin takertuu.

    Äänestä

  • subjektiivisella kirjoitti:

    Kuten sanoin ettei pitäsi yleistää.Olisi pitänyt sanoa että meidän sairaalassamme hoitotiede on....
    Mutta edelleen ihnettelen miten voi käytännön toimintaa voi kehittä jos ei tutustu käytännön työhön. Monella on varmaan pitkä työkokemus mutta pitäisi silti sieltä toimiston puolelta valua välistä vähän "ruohonjuuri" tason toimintaa tarkkailemaan (se kun vuosien saatossa muuttuu).Ehkä silloin tilastotkin olisivat muutakin kuin sana helinää.Ja mitä toiminnan kehittämiseen tulee olemme saaneet itse aika paljon muokata oman osastomme toimintaa joten kehitetty on käytännön tasolla.Tämä alatason kehittäminen on yleensä toimivampaa kun määräykset jotka tulevat ylijohdosta.Mutta armeija ajoilta muistuu vielä tälläinen loppu kaneetti johtamista koskien. osaa alaisesi hommat ja osaa ne hyvin tämä luo arvostusta ja auktoriteettia asemaasi kohtaan että näin.

    että henkilöt ja henkilökemiat eivät muuksi muutu, vaikka kuin kouluttautuisi. Ylihoitajilla on käsittääkseni aika vapaat kädet tehdä työtään joko omassa toimistossaan tai enempi kentällä. Ei meidänkään ylihoitaja juuri osastoilla kuljeksi, mutta toisaalta hänet konttoristaan löytää, kun jotain kysyttävää on.

    Monesti kehittämishankkeet ovat aika laajoja ja abstraktejakin, ja joskus ajatellaan, että ylihoitaja ainoastaan mahdollistaa niiden toteutumisen. Osastoilla tosiaan osataan se käytännön työtä hyödyntävä kehittäminen. Mutta valmiuksia projektityöhön saa eniten korkeakoulutuksessa.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että turhaa sananhelinää pitäisi välttää. On paljon viisaampaa tehdä vaikeasta asiasta selkeä kuin selkeästä vaikea, eli nuorena tieteenä hoitotiede käsitteellistää liikaa yksinkertaisiakin asioita. Tosin sitä sananhelinää löytyy nykyään joka paikasta, ei tarvitse kuin stm:n tai stakesin ohjausoppaita vähän selata.

    Mutta yritetään pärjäillä täällä työssämme, kiitos sinulle mielipiteistäni, jotka yritän tulevana johtajana (TtM) ottaa huomioon. Mukavaa jatkoa.

    Äänestä

tieteenalansa. Eli haetaan yliopistoon ja maisteriksi valmistuu n. 3,5 vuodessa. Hoitaminen perustuu hoitotieteeseen. Yliopistossa voi opiskella tohtoriksi asti. Mosissa yliopistoissa hoitotieteilijät opiseklevat lääkiksen yhteydessä.
On totta että sairaanhoitajat opiskelevat peruskoulutuksessa hoitotiedettä,koska hoitominen perustuu siihen. Ja hoitamiseen liittyy monia eettisesti vaikeita kysymyksiä,hoitajalla täytyy olla siis valmiudet eettiseen ajatteluun. Tutkijat tekevät tutkimuksia,joiden tulisi auttaa hoitotyöntekijöitä arkisessa työssään, hoitotiede on siis osa hoitamista.
Tieteellinen tieto on tutkittua,vertaa ns. mutu-tuntuun,jota ei ole perusteltu (aina).
Hoitajan täytyy siis saada tietoa siitä miten tutkimusta tehdään siis kvalitatiivinen ja kvantitatiivisen tutkimuksen perusteista, tutkimusmetodiikkaa. Atk-ohjelmista,joiden hallintaa myös tarvitaan.

Sitten vaan yliopistoon lisää opiskelemaan. kaikki hoitotieteilijät eivät ole erkaantuneet käytännöntyöstä. Ja antaa sitten mahdollisuuden hakea mm osastonhoitajan paikkoja ja koulutuksen mukaan jopa ylempiä palleja tai vaikka opettamaan.Jos olet kiinnostunut reippaasti vaan lisää opiskelemaan. Älä välitä mollaavista kannanotoista.

Äänestä

jo vastauksia.
On melko yleinen harhaluulo, että hoitotieteilijät ovat käytännön työstä erkaantuneita tai niitä, ketkä eivät hoitotyössä pärjää ja siksi lähtevät opiskelemaan. Ainahan sellaisiakin mukaan mahtuu, mutta esim. omalla vuosikurssillani suurin osa on sellaisia, jotka ovat olleet työelämässä yli kymmenen vuotta ja todella tietävät ja tuntevat käytännön. Sitten on myös nuorempia, joita kiinnostaa tutkimuksen tekeminen mikä sekin hyvä asia, koska hoitotieteellinen tutkimus on näyttöön perustuvan hoitotyön edellytys.

Täytyy sanoa, että olen saanut opinnoista niin paljon irti, että vaikka en ikinä saisi TtM -koulutusta vastaava työtä tulevaisuudessa, olisin takuulla parempi hoitaja kuin mitä olin aikaisemmin. Erittäin paljon on lisännyt ymmärrystä hoitamisesta ja ylipäänsä hoitotyöstä. Tiede -sana on sellainen, johon liikaa tartutaan. Toki hoitotiede paikoitellen liikaa käsitteellistää normaaleja ilmiöitä jotka saavat hoitajat karsastamaan koko tiedettä. On kuitenkin muistettava, että hyvääkin tutkimusta tehdään ja osa on hyvinkin käytännön läheistä. Esimerkkinä erilaiset hoidon laatua arvioivat tutkimukset tai jotain tiettyä hoitotapaa arvioivat.
Toisaalta tieteeseen kuuluu myös käsitteellistäminen, jotta osattaisiin puhua samaa kieltä tieteen sisällä. Se vaatii käsitteellistämistä ja käsitteiden määrittelyä. Hoitotiedettä opiskelemattomalle käsitteet taas vaativat avaamista, jossa on vielä parantamisen varaa.
Yksi harhaluulo on myös se, että kaikki hoitotieteilijät menevät ylihoitajiksi tai vastaaviksi. Kyllä näitä terveystieteiden maistereita työskentelee paljon muissakin tehtävissä kuin tuossa yleisesti haukutussa ylihoitajan työssä...Mahdollisuuksia on riippuen siitä, miten opiskelee (mihin suuntautuu ja mitä valitsee).

Äänestä
  • Tässäkään ketjussa kukaan ei osannut sanoa, mitä se hoitotiede käytännössä on. No, sitä paskaa nyt harva osaakaan kuvata tarkkaan. Kyllä kai jos tutkitaan, onko mummo tyytyväisempi kuset alla maatessaan vai kuivissa vaipoissa, varmasti saadaan tilastoja ja tuloksia. Vähän kuin siivoustiede: peseekö harjaus vessanpytyn paremmin saippualla vai ilman. Tiedettä voi tehdä monesta turhasta asiasta, hoitotiede lienee sellainen asia, jota ilman tämä yhteiskunta toimisi paljon paremmin.

    Hoitotieteilijät ovat sentään yhden asian saaneet aikaiseksi: potilaan kutsumisen asiakkaaksi. Sekin aivan hanurista, sillä potilas ja asiakas ovat kyllä eri juttu...en paneudu asiaan sen enempää.

    1Äänestä

  • Lääkäri__ kirjoitti:

    Tässäkään ketjussa kukaan ei osannut sanoa, mitä se hoitotiede käytännössä on. No, sitä paskaa nyt harva osaakaan kuvata tarkkaan. Kyllä kai jos tutkitaan, onko mummo tyytyväisempi kuset alla maatessaan vai kuivissa vaipoissa, varmasti saadaan tilastoja ja tuloksia. Vähän kuin siivoustiede: peseekö harjaus vessanpytyn paremmin saippualla vai ilman. Tiedettä voi tehdä monesta turhasta asiasta, hoitotiede lienee sellainen asia, jota ilman tämä yhteiskunta toimisi paljon paremmin.

    Hoitotieteilijät ovat sentään yhden asian saaneet aikaiseksi: potilaan kutsumisen asiakkaaksi. Sekin aivan hanurista, sillä potilas ja asiakas ovat kyllä eri juttu...en paneudu asiaan sen enempää.

    sinua jotenkin?

    Vai miksi noin paha mieli?

    Kyllä potilas on potilas myös hoitotieteessä.

    Enpä nyt viitsi enempää.

    Äänestä

  • Lääkäri__ kirjoitti:

    Tässäkään ketjussa kukaan ei osannut sanoa, mitä se hoitotiede käytännössä on. No, sitä paskaa nyt harva osaakaan kuvata tarkkaan. Kyllä kai jos tutkitaan, onko mummo tyytyväisempi kuset alla maatessaan vai kuivissa vaipoissa, varmasti saadaan tilastoja ja tuloksia. Vähän kuin siivoustiede: peseekö harjaus vessanpytyn paremmin saippualla vai ilman. Tiedettä voi tehdä monesta turhasta asiasta, hoitotiede lienee sellainen asia, jota ilman tämä yhteiskunta toimisi paljon paremmin.

    Hoitotieteilijät ovat sentään yhden asian saaneet aikaiseksi: potilaan kutsumisen asiakkaaksi. Sekin aivan hanurista, sillä potilas ja asiakas ovat kyllä eri juttu...en paneudu asiaan sen enempää.

    On pakko puuttua teidän keskusteluun. Olen amk:sta valmistunut sairaanhoitaja ja täytyy sanoa, että olen ihmeissäni tästä keskustelusta! En tiedä oletko toiminut sairaanhoidon eri tehtävissä, mutta itse olen työskennellyt mm. terveyskeskuksissa, hoitolaitoksissa ja yliopistosairaalassa. Ja mitä pidemmälle työurassani pääsen olen vakuuttunut hoitotieteen tarpeellisuudesta.

    Hoitotyö on toki erilaista joka paikassa, mutta AINA haastavaa. Hyvä hoitotyöntekijä (esim. sairaanhoitaja) tarvitsee tieteellistä näyttöä työssään. Paikasta riippuen tieteellistä tietoa tarvitaan enemmän tai vähemmän. Itse haluan ainakin perustaa työni myös vanhusten parissa tieteelliseen näyttöön kuin mutu tuntumaan. Työ on siellä myös vaativaa ja haastavaa, jos itse arvostaa sitä ja on valmis perehtymään siihen.

    Pidän ainakin hoitamista niin arvokkaana ja vaativana työnä, että sitä on perusteltua tutkia. Tutkimisella saamme arvokasta tietoa jokapäiväiseen hoitotyöhön.

    On vaan ikävää, että kaikki hoitotyötä tekevät eivät arvosta omaa ammattiaan niin paljoa. Jos me emme sitä arvosta niin ei kyllä kukaan muukaan sitä tee! Turha sitten ihmetellä huonoa palkkausta, koska arvostus ja palkkaus kulkevat käsikädessä!!!

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta

ymmällään.... kirjoitti:

Törmäsin tässä hiljattain hoitotiede-termiin. Mistähän mahtaa olla kysymys? Miten hoitamisesta voi tiedettä tehdä? Onko olemassa hoitotieteen maistereita ja kenties hoitotieteen laitos?

Kiitoksia jo näin etukäteen asiallisista vastauksista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu