luovuttamisesta

Hei!

Tyhmyyttäni ja tietämättömyyttäni kyselen munasolujen luovuttamisesta.

Meillä takana yksi keinohedelmöitys ja toinen menossa. Vastetta ei vaan meinaa tulla, vaikka pistän 300 yksikköä gonalia ja sitten vielä jotain laatua parantavaa.

Kyselin lääkärissä miten homma toimii luovutetuilla munasoluilla, ja vastaus oli epämääräinen. Siksi käännyn teidän puoleenne rakkaat kanssasisaret.

Meillä olisi kolme mahdollista luovuttajaa jo olemassa, kaikilla heistä on jo lapsia, kahdella heistä lapset ovat tulleet luomusti ekasta kierrosta, toisella kolme toisella kaksi. Toinen heistä on luovuttanut kahdesti munasolujaan jo aiemmin, mutta ei siis kenellekään tutulleen. Molemmilla kerroilla vaste on ollut hyvä, jollei erinomainen.Kolmannella kesti ensimmäinen raskaaksi tulon yritys kesti pari vuotta, mutta sitten kaksi seuraavaa ilmoittivatkin kumpikin vuorollaan tulostaan jo ennen edellisen synnytyksen jälkeistä jälkitarkastusta.

Nyt siis kysyn, mitä tarkoitetaan ristiinluovuttamisella, ja mitä moiselle operaatiolle tulee hintaa.

Entä paljonko tulee sitten sillä toisella tavalla luovuttamiselle hintaa.

Ja meneekö se luovuttaminen niin, että näiden hankkimieni luovuttajien munasoluista hedelmöitetään meille mahdollinen vauva, vai laitetaanko ne munasolut pankkiin ja saamme pankista jonkun anonyymin luovuttajan munasoluja.

Entä mitä tehdään niille jäljelle jääneille munasoluille?

Vastatkaa nyt ihmeessä joku, sillä meille kun on moinen mahdollisuus tarjoutunut, niin haluaisin tietää asiasta mahdollisimman paljon. Tosin, mikäli loppusummat ovat tähtitieteellisiä, niin sitten on pakko unohtaa vauvahaaveet, sillä jo nämä keinohelmöityshoidot itselle ovat jokseenkin paljon verottaneet tiliä..
3388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse olen onnellinen munasolunluovutuksesta hyötynyt äiti. Yritin IVF-hoitoa kolme kertaa tuloksella yksi keskenmeno. Koko ajan olin hoidossa yksityisellä. Sitten siirryttiin luovutushoitoon syksyllä 2005. Sain keskenmenon ja heti yhden kierron jälkeen uusi yritys, jonka seurauksena kaksoset.

En ole katunut pätkääkään. Ykistyisellä kaikki on helppoa, mutta kalliiksi tuli... Ratkaisee diagnoosi ja hoitopaikka jne. Ja vielä tuo ikäkin.

Tsemppiä ja onnistumista !

Äänestä

Tuolla ristiinluovuttamisella tarkoitetaan sitä, että teillä on sopiva luovuttaja "omastatakaa", jota ette kuitenkaan haluaisi liian läheisistä suhteista johtuen luovuttajaksi vaan ikään kuin vaihtaistte sen toisen parin kanssa luovuttajaksi.

Luen kaikki suhteellisen nopeasti, mutta noista pakasteen mahdollisesti jäävistä munasoluista en tiedä miten jatkossa. Meillä vielä mahdollisuus tehdä kanssasisar kolmen vuoden ajan.

Äänestä

Elikkäs.. Ristiinluovuttaja tarkoittaa sitä, että te olette löytäneet luovuttajan, mutta ette halua että hän syystä taikka toisesta luovuttaa suoraan teille.. Hän siis luovuttaa teidän klinikallenne jollekkin toiselle parille ja te pääsette hänen avullaan ns. jonon ohitse.. mikä tarkoittaa sitä että kun löytyy teille sopiva luovuttaja niin pääsette välittömästi hoitoihin. Tämäkin on niin klinikkakohtaista, mutta ristiinluovutusmenetelmällä voitte joutua vielä odottamaan pahimmassa tapauksessa n.puolisen vuotta sopivaa luovuttajaa.. Mikäli taas teille luovutetaan suoraan, niin pääsette hoitoihin aivan varmasti heti.. Mutta kaikki on niin klinikkakohtaista. Tuo ristiinlahjoitusmenetelmä ei ole käytössä kaikilla klinikoilla.. Esim. Väestöliitolla se on käytössä Helsingissä muttei taas Oulussa.. mikä on mielestäni ihan käsittämätöntä kun samasta osakeyhtiöstä kuitenkin on kyse.. InTiimi ei myöskään käytä ristiinlahjoitusmenetelmää..

Hinnoista sen verran että nekin vaihtelevat suuresti.. En ole nyt täysin varma mutta mielestäni siinä ei ole mitään hintaeroa luovuttaako teille suoraan vai ristiin.. koska te maksatte kuitenkin luovuttajan lääkkeet.. oli se sitten tuntematon vai tuttu.. Hinnatkin toki vaihtelevat klinikkakohtaisesti.. Väestöliitolla munasolunlahjoitushoito on n. 2000e mutta siihen kun tulee vielä kaikki kalliit lääkkeet mukaan niin yhden hoitoyrityksen hinta on ollut n. 3500e.

Se etu teillä toki on että jos löydätte luovuttajan ihan suoraan luovuttamaan teille itsellenne.. niin menkää ihmeessä hoitoon klinikalle jossa saatte pitää itsellänne kaikki solut mitä saatte. Siinä on se suuri hyöty että ristiinluovutusmenetelmällä jos yrittää.. jos tulee yli 10 munasolua.. niin ne jaetaan kahdelle parille.. jtn jos vain mahdollista saada kaikki solut suoraan luovuttajalta niin olkaa onnellisia. Tietää teille mahdollisesti enemmän yrityksiä taikka pakkaseen mahdolisesti jääviä sisaruksia...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kysymysmerkkinä kirjoitti:

Hei!

Tyhmyyttäni ja tietämättömyyttäni kyselen munasolujen luovuttamisesta.

Meillä takana yksi keinohedelmöitys ja toinen menossa. Vastetta ei vaan meinaa tulla, vaikka pistän 300 yksikköä gonalia ja sitten vielä jotain laatua parantavaa.

Kyselin lääkärissä miten homma toimii luovutetuilla munasoluilla, ja vastaus oli epämääräinen. Siksi käännyn teidän puoleenne rakkaat kanssasisaret.

Meillä olisi kolme mahdollista luovuttajaa jo olemassa, kaikilla heistä on jo lapsia, kahdella heistä lapset ovat tulleet luomusti ekasta kierrosta, toisella kolme toisella kaksi. Toinen heistä on luovuttanut kahdesti munasolujaan jo aiemmin, mutta ei siis kenellekään tutulleen. Molemmilla kerroilla vaste on ollut hyvä, jollei erinomainen.Kolmannella kesti ensimmäinen raskaaksi tulon yritys kesti pari vuotta, mutta sitten kaksi seuraavaa ilmoittivatkin kumpikin vuorollaan tulostaan jo ennen edellisen synnytyksen jälkeistä jälkitarkastusta.

Nyt siis kysyn, mitä tarkoitetaan ristiinluovuttamisella, ja mitä moiselle operaatiolle tulee hintaa.

Entä paljonko tulee sitten sillä toisella tavalla luovuttamiselle hintaa.

Ja meneekö se luovuttaminen niin, että näiden hankkimieni luovuttajien munasoluista hedelmöitetään meille mahdollinen vauva, vai laitetaanko ne munasolut pankkiin ja saamme pankista jonkun anonyymin luovuttajan munasoluja.

Entä mitä tehdään niille jäljelle jääneille munasoluille?

Vastatkaa nyt ihmeessä joku, sillä meille kun on moinen mahdollisuus tarjoutunut, niin haluaisin tietää asiasta mahdollisimman paljon. Tosin, mikäli loppusummat ovat tähtitieteellisiä, niin sitten on pakko unohtaa vauvahaaveet, sillä jo nämä keinohelmöityshoidot itselle ovat jokseenkin paljon verottaneet tiliä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu