Itse voisin sanoa itsestäni, että olen hyvin vaikea ihastuja. Tyyliin ala-asteella oli nyt pari poikaa, joista aina ystävien kesken kuiskuteltiin. Mutta eihän ala-asteella mitään vakavaa voi olla, ja nuo kyseiset pojat ovat samassa koulussa, mutta ei kyllä kiinnosta enää mitenkään muuten kuin kaverina. (en usko, että ala-asteellakaan olisi ollut mitään kiinnostusta oikein, kunhan jotain salaisuuksia piti olla kavereiden kanssa.) Seiskallakaan (olen nyt siis kasilla) ei ollut ketään ihastusta, voisinkos sanoa niin, että meidän koulussa ei oikein ole ketään, ketä kiinnostaisi. Nyt kasi luokalla olen kuitenkin huomannut, että sehän löytyi lähempää kuin uskoikaan. Meidän luokalta. Aiemmin ks. poika ei ole kiinnostanut millään lailla, mutta nyt se muuttuu päivä päivältä kivemmaksi. Joten, mitäköhän tässäkin pitäisi tehdä?
Välillä jutellaan koulussa/mesessä. Mutta pitäisiköhän tässä edetä jotenkin, vai pitäisikö vain päästää nenän ohi? Olen ihan sekaisin, mitä pitäisi tehdä. Tuon pojan ympärillä kyllä liikkuu kaverina paljon tyttöjä, mutta ei kuitenkaan seurustele. Miten saisi juuri minusta sen erityisen ? Tuntuu että olen niin ruma ja kamala, että kukaan ei huomaa.
(en ole ennen seurustellut) mutta minua ei todellakaan kiinnosta mitkään pississuhteet, joilla on aina pakko olla jonkun kanssa, vaikka ikinä ei kehtaa puhua, ole aikaa, tai edes tunne ks tyyppiä kunnolla, ja vaihtelee niitä koko ajan.. Vaan haluan oikeasti kunnollista.
Mitä mieltä, mitä pitäisi tehdä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos pidät hänestä niin anna mennä vaan..
Itsellänikin on/oli tyttöystävä jota rakastan enemmän kuin elämää mutta hän ei oikein enää pidä minusta.
(tai sellaisen käsityksen saan kun ei oikein halua lähteä enää ulos tai puhua)