Palkat

Hoitajien palkat ovat kaskimäärin LISINEEN vain 2500 BRUTTONA.Tätä epäkohtaa pyöritellään ja ihmetellään,mutta mitään ei saada aikaiseksi!
Suurin osa ihmisistä ja poliittisista puolueista on samaa mieltä,että palkka on aivan liian pieni,mutta tuntuu siltä ettei mitään silti haluta tehdä asian eteen!Jotenkin tulee mieleen sanonta:kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse.Eli juuri meidän työntekijöiden täytyy saada asiat etenemään.Siinäpä tehtävä meille kaikille TEHY:läisille!!    
151049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No minun silmään tuo näyttää ihan siltä, että palkat olisivat jo linjassa. Eipä siis mikään ihme, ettei kukaan ole niitä nostamassa. Tuo 2500e/kk on koulutukseen ja työhön nähden juurikin oikea palkka. Tuo menee myöskin hivenen yli suomalaisen keskiansion, joten siinäkään suhteessa ei olla missään palkkakuopassa. Mitä tarkoitat tuolla "suurimmalla osalla ihmisistä"? En ole nähnyt minkäänlaista todellista tilastoa, jossa ihmisiltä olisi kysytty, että onko 2500e/kk riittävä palkka sairaanhoitajalle.

Äänestä
  • Ei puutu mullakaan kuukausipalkasta kuin 600 euroa niin olen tuossa 2500 euron bruttopalkka linjassa!

    Äänestä

  • Huomasitko sanan LISINEEN eli yöt, illat, viikonloput mukaanluettuna. Niistä kuuluukin saada korvaus mutta jos töitä tekee pääsääntöisesti päivisin niin eipä palkka paljon korotu eli palkka tuolloin vain peruspalkka eli noin 1780 e. Ja suurin osa varmaankin tekisi mieluummin päivätyötä? ei ole hyvä palkka! Aloittaja oikeassa! Ja tuohon 2500 euroon täytyy tehdä melkein kokoajan iltaa, yötä sekä viikonloppua eli paskimmat vuorot!

    Äänestä

  • jossukka kirjoitti:

    Huomasitko sanan LISINEEN eli yöt, illat, viikonloput mukaanluettuna. Niistä kuuluukin saada korvaus mutta jos töitä tekee pääsääntöisesti päivisin niin eipä palkka paljon korotu eli palkka tuolloin vain peruspalkka eli noin 1780 e. Ja suurin osa varmaankin tekisi mieluummin päivätyötä? ei ole hyvä palkka! Aloittaja oikeassa! Ja tuohon 2500 euroon täytyy tehdä melkein kokoajan iltaa, yötä sekä viikonloppua eli paskimmat vuorot!

    Tuo 2500e/kk on hoitsujen keskipalkka. Väitätkö, että kaikki hoitsut tekee vain ilta, yö ja viikonloppuvuoroja? Kuka ne muut vuorot sitten tekee? Jos vielä lähtee syvemmin tarkastelemaan tuota palkkalukua, niin puolet ammattikunnasta tienaa yli tuon summan ja puolet alle. Eli toisin sanoen puolet sairaanhoitajista tienaa yli 2500e/kk.

    Ehkä sinä sitten olet joku työpaikkasi matalapalkkaisin henkilö tai jotain. Tunnen läheisesti erään sairaanhoitajan, joka on ollut työelämässä n. 2 vuotta. Hänen kuukausiansionsa pyörivät 2600e/kk tuntumassa. Minun käsittääkseni tuo on jo kohtuullisen hyvä palkka tuolla työkokemuksella!

    Mitä tulee niihin lisiin, niin aina nuo lisät otetaan huomioon muissakin ammattiryhmissä, kun niitä verrataan hoitsun palkkoihin. Ei monessa muussakaan ammatissa tienaa 2500e/kk ilman lisiä. Ehkä jossain paperihommissa, mutta heidän palkkansa ei ole missään nimessä linjassa yleisen palkkatason kanssa.

    Äänestä

  • palkkojen laskeskelija kirjoitti:

    Onhan täälläkin ihmiset ilmoitelleet kovia vuosiansioita sairaanhoitajan nimikkeellä. Pointti on se, että järjestään niiden lukujen takana on mielettömiä määriä ylitöitä (sijaispula, hoitotakuun mukanaan tuomat jonojen purut) tai sitten henkilöitä, jotka tekevät joko pääsääntöisesti tai oman työnsä LISÄKSI keikkaa (sijaisilla usein juhlapyhä-, viikonloppu ja yötöitä). Nämä nostavat ansiota reipaastikin, mutta kyllä on tuntimäärätkin (tai viikonloppu/yötunnit) jotain aivan muuta kuin tavan peruslistaa tekevällä hoitsulla.

    Ottakaan huomioon, että kaikilla (esim. perheellisillä) ei ole mahdollisuutta (tai halua) tehdä jatkuvasti ekstraa, kyllä se peruspalkka pitäisi olla se, jolla itsensä elättää.

    Itse olen nyt 4v. työkokemuksella erikoissairaanhoidossa ja teen kolmivuorotyötä. Vuosiansioni liikkuu 24 500 - 25 500e/vuosi ja tuo summa sisältää lisät ja lomarahan. Tekee 2042-2125e/kk.

    Äänestä

  • fysioterapeuteillekin kirjoitti:

    Ei puutu mullakaan kuukausipalkasta kuin 600 euroa niin olen tuossa 2500 euron bruttopalkka linjassa!

    Fysioterapeutti ei olekaan pyhiä, öitä, iltoja ja ei ilmeisesti kovin monessakaan paikassa lauantaita töissä. Tällä en tarkoita, että teillä olisi hyvä palkka vaan päinvastoin meillä kaikilla terveydenhuoltoalalla palkka on huono. Tottakai soisin kaikille palkkaa lisää myös teille.

    Äänestä

Juu ei varmaan. Tuskin AY-liikkeen demarit puukottaa selkään toveri Heinäluomaa. Demarit kyllä pitävät huolen että hoitajien palkat eivät nouse, voisi muuten julkishallinnon budjetti heittää häränpyllyä. Kuinkakohan paljon valtiolle & kunnille maksaa 192 000 tehyn ja superin jäsenen palkankorotukset?

Kenenkään on sitten turha alkaa rutista siitä että tehyllä on kokoomuslainen puheenjohtaja. Vai onko joku joskus kuullut porvarien masinoimasta ay-liikkeestä?

Ja sitäpaitsi, milloin AY-liike on ajanut tehokkaasti julkishallinnon työntekijöille palkankorotuksia? AY-liikkeen palkkavatimukset kohdistuvat aina pelkästään yksityisen sektorin suuntaan. Edellämainituista syistä, koska ei ryhmäkurin nimissä puukoteta puoluetoveria selkään palkankorotusvaatimuksilla.

Äänestä

Itse saan sädelomakompensaation jälkeen 2000 ja verojen jälkeen 1400 käteen. Että näin

Äänestä

Ei muuta kuin hoitsuksi ! Loppuu toi 1600€/kk brutto (kaikkineen lisineen )liksalla pakkasessa rautojen kanssa pulaaminen pääsee sisähommiin!

Äänestä
  • Pääset sitten pulaamaan paskan ja muiden eritteiden kanssa. Varo ettei tule kuuma. Opit huomaamaan asioita jo skeidan hajusta ja näöstä , siis muutakin kuin oman krapulapäiväsi.

    Äänestä

Lähihoitaja voi vaan haaveilla tollasesta 2500 brutto palkasta. Kyllä se on PALJON VÄHEMMÄN. Hyvä jos bruttona saa sen 2000!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • En ole itse hoitoalalla, mutta olen seurannut palkkakeskustelua. Ymmärrän erittäin hyvin että ihmiset kokevat työnsä raskaaksi ja alipalkatuksi.Kuitenkaan en voi ymmärtää sitä miksi joku sitten kouluttautuu ko.alalle, jos palkka ei vastaa odotuksia alkuunkaan.Palkkaushan on tiedossa jo kaikilla opiskelijoillakin.Viimeistään harjoitteluvaiheessa voi todeta työn raskauden kin, kannattaisiko viimeistään siinnä vaiheessa vaihtaa alaa! Tosin on varmaan niitäkin jotka ovat alalla "kutsumuksesta", mutta silloinhan palkan ei pitäisi olla työssä pääasia.Sairaanhoitajajilla on sentään tarjolla vakituisia työsuhteita, lisätienistiä ilta-ja yövuoroista ja keikkatöistä.Tässä maassa on paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä jotka elävät pätkätyösuhteissa, vailla lisäansiomahdollisuutta jotka mitenkään eivät ole pystyneet ennustamaan tulevaa tilannettaan.
    Siis viestini on että kaikki on niin kovin suhteellista. Silti toivon että saatte tulevaisuudessa parempaa palkkaa.

    Äänestä

  • kakadu kirjoitti:

    En ole itse hoitoalalla, mutta olen seurannut palkkakeskustelua. Ymmärrän erittäin hyvin että ihmiset kokevat työnsä raskaaksi ja alipalkatuksi.Kuitenkaan en voi ymmärtää sitä miksi joku sitten kouluttautuu ko.alalle, jos palkka ei vastaa odotuksia alkuunkaan.Palkkaushan on tiedossa jo kaikilla opiskelijoillakin.Viimeistään harjoitteluvaiheessa voi todeta työn raskauden kin, kannattaisiko viimeistään siinnä vaiheessa vaihtaa alaa! Tosin on varmaan niitäkin jotka ovat alalla "kutsumuksesta", mutta silloinhan palkan ei pitäisi olla työssä pääasia.Sairaanhoitajajilla on sentään tarjolla vakituisia työsuhteita, lisätienistiä ilta-ja yövuoroista ja keikkatöistä.Tässä maassa on paljon korkeasti koulutettuja ihmisiä jotka elävät pätkätyösuhteissa, vailla lisäansiomahdollisuutta jotka mitenkään eivät ole pystyneet ennustamaan tulevaa tilannettaan.
    Siis viestini on että kaikki on niin kovin suhteellista. Silti toivon että saatte tulevaisuudessa parempaa palkkaa.

    Niin mekin toivotaan ja siksi asiasta puhutaan.

    Jos alalle hakeutuisi vain kutsumuksensa ohjaamat ja pieneen palkkaan tyytyväiset, niin loppuisi hyvin pian hoitajat.

    Työnä hoitotyö on mielenkiintoista, monipuolista ja omalla tavallaan palkitsevaa. Lääketiede ja hoitomuodot kehittyvät jatkuvasti ja pitävät työntekijänkin "liikkeellä" oman osaamisensa suhteen. Työmahdollisuudet ovat tällä hetkellä hyvät ja hoitajalla on mahdollisuus hakeutua/perehtyä hyvinkin erityyppisiin erikoisaloihin.

    Ymmärrän todella hyvin, miksi ihmiset hakeutuvat hoitoalalle, mutta en niitä, joiden mielestä kaikkeen aina pitää olla tyytyväinen ja mitään ei saa kritisoida. Eihän mitään kehitystä tapahdu ellei entisiä toimintamalleja kyseenalaisteta.

    Toisaalta hoitajien liitot Super ja varsinkin Tehy jatkuvasti hehkuttavat ajavansa muutosta ja vaatimuksia palkkojen nostamiseksi - uraansa aloittava hoitajaopiskelija voi jopa olla siinä uskossa, että sitten kun hän 3 - 3,5v päästä valmistuu, niin asiat ovat paremalla kantilla.

    Äänestä

  • pohdintaasi kirjoitti:

    että palkka on pieni ? jos peruspalkat on 1800-2200€/kk ja lisät päälle niin ihmettellä täytyy.Ahneella on tunnettu loppu !

    Äänestä

  • voit sanoa kirjoitti:

    että palkka on pieni ? jos peruspalkat on 1800-2200€/kk ja lisät päälle niin ihmettellä täytyy.Ahneella on tunnettu loppu !

    Palkka on pieni suhteessa
    - koulutukseen
    - työn vaativuuteen
    - yleiseen palkkakehitykseen , muuttuneeseen työnkuvaan
    - kansainväliseen vertailuun
    - koulutetun työvoiman riittävyyteen
    - vuorotyölisät huonommat kuin monella muulla alalla

    Se, että on olemassa aloja, joilla palkka on pienempi, ei riitä perusteeksi siihen, että hoitajat eivät saisi pyytää lisää palkkaa. Jokaisella ammattiryhmällä on oikeus ajaa omia etujaan. Jos kohtuuttomia pyydellään, niin kyllä ne jossain neuvotteluvaiheessa torpataan (kun ei olla kansanedustajia, paperimiehiä tai lääkäreitä).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

linjaan kirjoitti:

Hoitajien palkat ovat kaskimäärin LISINEEN vain 2500 BRUTTONA.Tätä epäkohtaa pyöritellään ja ihmetellään,mutta mitään ei saada aikaiseksi!
Suurin osa ihmisistä ja poliittisista puolueista on samaa mieltä,että palkka on aivan liian pieni,mutta tuntuu siltä ettei mitään silti haluta tehdä asian eteen!Jotenkin tulee mieleen sanonta:kukapa kissan hännän nostaisi ellei kissa itse.Eli juuri meidän työntekijöiden täytyy saada asiat etenemään.Siinäpä tehtävä meille kaikille TEHY:läisille!!    

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu