Kerroin tästä aiemmin Taikausko-palstalla. Nyt kerron tarkemmin. 1800-luvun alussa venäjänjuutalainen kultaseppä teki tsaarin upseerille kultasormuksen. Hän liitti siihen ehdon, tai kirouksen, jos niin haluatte. Sormus pitäisi siitä eteenpäin lahjoittaa sukupolvesta toiseen vain vanhimman pojan vanhimmalle tyttärelle. Jos joku muu omistaisi sormuksen, hän kuolisi pahan äkkikuoleman. Upseerin jälkeläisissä oli kaksi sellaista, jotka saivat sormuksen perintönä, mutta eivät täyttäneet ehtoa. He kuolivat pahan äkkikuoleman.
Keväällä 1918 Suomen venäläiset upseerit joutuivat ahtaalle Kannaksella valkokaartin edessä, koska tukivat punaisia. Yksi heistä tuli nälissään pyytämään ruokaa isoisältäni, maanviljelijältä. Hän vaihtoi tyttäreltään ottamansa sormuksen isoisälleni ruo'an vastineeksi, ja kertoi, että se pitää antaa ainoastaan vanhimman pojan vanhimmalle tyttärelle.
Äitini, joka täytti ehdon, sai sormuksen. Kun hän joutui v. 1993 lohjalaiseen Paloniemen vanhainkotiin ja siitä myöhemmin Lohjan aluesairaalaan, joku varasti häneltä sormuksen. Kun äitini kuoli aluesairaalassa, huomasin, että häneltä puuttui tuo sormus. Sitä ei löytynyt hänen henkilökohtaisista tavaroistaan, ei sairaalan huoneesta, ei mistään.
Vuosi 1994, jolloin äitini kuoli, oli pahin sen ajan lamavuosista. Silloin moni teki velkojensa paineessa vilppiä saadakseen rahaa. Voin vain toivoa, että sormuksen varastanut nainen oli sukunsa vanhimman pojan vanhin tytär.
Keväällä 1918 Suomen venäläiset upseerit joutuivat ahtaalle Kannaksella valkokaartin edessä, koska tukivat punaisia. Yksi heistä tuli nälissään pyytämään ruokaa isoisältäni, maanviljelijältä. Hän vaihtoi tyttäreltään ottamansa sormuksen isoisälleni ruo'an vastineeksi, ja kertoi, että se pitää antaa ainoastaan vanhimman pojan vanhimmalle tyttärelle.
Äitini, joka täytti ehdon, sai sormuksen. Kun hän joutui v. 1993 lohjalaiseen Paloniemen vanhainkotiin ja siitä myöhemmin Lohjan aluesairaalaan, joku varasti häneltä sormuksen. Kun äitini kuoli aluesairaalassa, huomasin, että häneltä puuttui tuo sormus. Sitä ei löytynyt hänen henkilökohtaisista tavaroistaan, ei sairaalan huoneesta, ei mistään.
Vuosi 1994, jolloin äitini kuoli, oli pahin sen ajan lamavuosista. Silloin moni teki velkojensa paineessa vilppiä saadakseen rahaa. Voin vain toivoa, että sormuksen varastanut nainen oli sukunsa vanhimman pojan vanhin tytär.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä näitä kertomuksia on... kuin pahaa satua. Eipä pitkäkynsi osannut aavistaa minkälaisen "kalun" vei mennessään. Ehkä sormus tulee vielä jollakin kummallisella tavalla eteesi... mene ja tiedä, jos nimittäin on kirous langetettu tälle sormukselle niin tuppaavat löytämään.
Saduilla ja kertomallani tapauksella on se ero, että sadut eivät ole totta.
..että rosvo on nainen???
...että juutalainen kirouksen heitti.
Ikävää kun joku varasti mummosi sormuksen. Hän oli niin epärehellinen ihminen että hän kyllä takuulla kärsii tästä elämässään ilman mitään kirouksia.
Kirouksiin voi uskoa tai jättää uskomatta. Itse olen sulattanut ja myynytkin vanhoja antiikkisormuksia joita minulle on kertynyt. Itseeni kiroukset eivät nähtävästi ainakaan purreet :)
Kulta on vain kultaa ei siihen tarvi mitään magiaa tarvi vältäämättä sotkea. Itse näen sen vain hyvänä materiaalina korujen tekoon. Toiset korut ovat hyvin tehtyjä ja toiset eivät.
Mäkään en tykkää pahoista äkkikuolemista.
Hyvät äkkikuolemat rules.
Minkä näköinen se sun iso-äidin sormus oli? Kaveri on löytäny kaks omituista sormusta, heti kun ne löys sen niin alko tapahtuun kaikkee outoo. Voisko toinen niistä olla tää sun
iso-äidin vanha sormus?!