Hei kaikille! Tämä viesti sopisi varmasti mille tahansa työpaikka sivulle.
Tahtoisin tietää, miten te jaksatte? Minä olen vain osapäivä työssä. Menen aamulla ennen kuutta töihin ja olen valmis jo yhdeksän-kymmenen aikaan, eli vauhdikas työpäiväni on lyhyt ja ytimekäs. Silti olen ihan rättipoikki väsynyt ja iltaisin on kömmittävä sänkyyn jo viimeistään puoli kymmenen. Tuntuu, että loppupäivä sujuu pienessä horroksessa ja joutuu ihan pakottamaan itsensä liikkeelle. Kotona odottavat kotityöt ja lapset. Miestä ei ehdi vuorokaudessa nähdä kun muutaman tunnin, kun hänen päivänsä päättyy vasta ilta viiden jälkeen. Se hiukan harmittaa, mutta positiivisena asiana täytyy sanoa se, että ei ainakaan tule turhista asioista riitaa.
Onko tämä tolkuton väsymys vaan harjoituksen puutetta? Olen aloittanut työt vasta jokunen viikko sitten ja ennen aamu viittä nouseminen vaatii totuttelua.
Miten teillä muilla? Loppuuko väsymys milloinkaan ja miten paljon energiaa teillä on työpäivän jälkeen? Siivoustahti kun on melkoisen tiukka, joten sitä laittaa itsensä täysillä peliin, jotta työt ehtii hoitaa. Kertokaa jaksamisestanne!
Tahtoisin tietää, miten te jaksatte? Minä olen vain osapäivä työssä. Menen aamulla ennen kuutta töihin ja olen valmis jo yhdeksän-kymmenen aikaan, eli vauhdikas työpäiväni on lyhyt ja ytimekäs. Silti olen ihan rättipoikki väsynyt ja iltaisin on kömmittävä sänkyyn jo viimeistään puoli kymmenen. Tuntuu, että loppupäivä sujuu pienessä horroksessa ja joutuu ihan pakottamaan itsensä liikkeelle. Kotona odottavat kotityöt ja lapset. Miestä ei ehdi vuorokaudessa nähdä kun muutaman tunnin, kun hänen päivänsä päättyy vasta ilta viiden jälkeen. Se hiukan harmittaa, mutta positiivisena asiana täytyy sanoa se, että ei ainakaan tule turhista asioista riitaa.
Onko tämä tolkuton väsymys vaan harjoituksen puutetta? Olen aloittanut työt vasta jokunen viikko sitten ja ennen aamu viittä nouseminen vaatii totuttelua.
Miten teillä muilla? Loppuuko väsymys milloinkaan ja miten paljon energiaa teillä on työpäivän jälkeen? Siivoustahti kun on melkoisen tiukka, joten sitä laittaa itsensä täysillä peliin, jotta työt ehtii hoitaa. Kertokaa jaksamisestanne!
Vastaukset 17
Vanhimmat
Aamu kuudesta iltakuuteen, välillä jopa yhdeksään kymmeneen. 10-12 tuntinen päivä normaali. Lyhyt ruokatauko välissä. Selkä märkänä painetaan.
Myös viikonloppuisin töissä välillä.
Sunnuntaisin siivotaan oma koti.
Hyvin olen jaksanut, mutta olenkin yrittäjä.
Halusit näemmä ymmärtää viestini ihan väärin. En valita, vaan KYSYIN mitkä ovat teidän keinonne jaksaa, eli jokaisen omia tapoja selviämiseen. Ei viestini tarkoitus ollut valittaa, eikä aloittaa kilpailua siitä, kuka tekee minkäkin pituisia työpäiviä.
Eikä työsi kovin raskasta tunnu olevan, kun on aikaa istua koneen ääressä keskustelupalstoja lukemassa :) vitsi, vitsi, älä ota tosissasi :).
Olet väärällä alalla jos tuolla työmäärällä olet puhki.
p.s Tämä päivä meni käytännön asioiden hoitoon. Joten oli aikaa myös koneella istua. Katsos kun yrittäjän on tehtävä myös "paperityöt".
Tämän viikon siivoustyötunnit 55, vaikka tämä päivä menee osin näihin hommiin.
Ei tässä mitään kilpailua käyty, kerroin sinulle vaan millaisia päiviä voi vielä hyvin tehdä. Kuten sanoin, olet väärällä alalla.
Ite olin joskus myös aamutöissä, töihin piti herätä 4.30. Kieltämättä oli aika väsyny illalla ja menin jo yhdeksän aikoihin nukkumaan. Laskin että nukut n. 7 tuntia yössä, onko se ennen riittänyt?
Aikaisiin aamuherätyksiin vaatii aikaa tottua... ennen en meinannut päästä kouluun 8.00 alkavalle luennolle, mutta ajan kanssa totuin jopa noihin 4.30 herätyksiin.
Kun pitää oman kunnon hyvänä, syö tasasesti päivän aikana, ettei verensokeri heilahtele hurjasti ja nukkuu kunnolla niin väsymys pysyy poissa.
... tuo taitaa olla totta, että vaatii tottumusta aikaiseen herätykseen.
Aamuisin olen virkeä herätessäni ja työni jaksan hoitaa hyvin ja kaikenkaikkiaan pidän työstäni valtavasti. Illat vain tuppaavat olemaan niitä nuokkumisia.
Millä keinoin te muut hoidatte itseänne?
vitamiinin puutostila.Ei normaalisti ihminen väsy noin vähästä työmäärästä.Voisit käydä lekurilla ja kertoo väsymysoireesi.Yks seikka on myös huomioitava, eli asenne työhön ja yleensäkin siihen päivärytmiin.Pitäis tehdä itselle selväks, että työ ei olis ns. pakkopullaa.
on oiva keino jaksamiseen. Herään aamuisin 3.15 ja työ alkaa 5.00. Työt loppuvat n. 11.00 ja kyllähän se väsyttää, varsinkin, jos nukahdat vasta 23.00 jälkeen. Ota edes puolen tunnin päikkärit, jaksat paremmin eikä yöunet tällaisella ajalla huonone. Vaikkapa lasten päiväunien aikaan.
aikoihin, mutta teen ihan normaalin päivän. Joskus vaatii päikkärit, mutta yleensä kun käy nukkumaan 20-20.30 välillä se riittää. Että aikaisin kotiin pääset =)
on kuitenkin lapset joitten huoltaminen on kovaa duunia sekin ja siihen päälle käyt kuitenkin aamuisin siivoamassa,kumarrus sinúlle, ei sekään helppoa ole.kokemuksesta tiedän,kun lapseni olivat pieniä kuvio oli samanmoinen.sitä oli töistä tullessa kuin marssista tippunu,ei oikein osanut tarttua kotitöihin ja kävi jotenkin sen työrupeaman jälkeen kierroksilla.vaikka lapset on lähteneet,kyllä tuo siivoustyö on nykyään niin kiivastahtista ettei jaksa kuin haukotella kotiin päästyään.pitäis liikkua työnjälkeen muttei kertakaikkiaan jaksa kun on jo hölkännut eri kohteiden välissä muutaman kilsan.nykytahti siivouksessa on kiivasta,ennen 8 tunnin alue hoituu nyt puolessa ajassa.ajan kanssa hommaan tulee rutiinia ja tottuu,hoida itseäsi,sulla on muitakin kun työnantaja joka tarvitsee panostasi eli kotijoukot
Minä heräsin myös, 3.30 ja töissä olin 4.00. Kyllä siihen tottui, kesällä on helpompaa herätä kun, on valoisaa.
Pitää ottaa puolentunnin päiväunet, pitää muistaa syödä terveellisesti. Vitamiinit, kivennäis ja hivenaineet kohdallaan. Juomista ei saa unohtaa!
Nyt kun, teen lyhyempää päivää ja herään myöhemmin, olen yhtä väsynyt. Kunnon yöunet, niitä ei korvaa mikään.
Vapaalla ollessa on ulkoiltava paljon, ja muutenkin keksittävä mielekästä liikuntaa! Muutenkin pitää tehdä mukavia juttuja. Kun on pieniä lapsia heidän kanssa ulkoilu piristää. Ulkoilemisesta pitää tulla tapa, uni tulee paremmin illalla.
Minusta tuntuu että kyse on enemmän henkisestä väsymyksestä. Uusi työ tuntuu aina tosi rankalta alussa. Älä turhaa murehdi ehditkö tehdä työn kunnolla, sinulla on elämässä varmasti paljon muutakin :)
varsinkin just tossa 05.00 vuorossa on aivan seis sillon 09-10 aikaan ellei jo ennen. hoitoa en tiedä, ihan poikki itekin aina ja kokoajan....
aamuvuoroon, minä itte meen viiteen joka aamu, välillä voi olla vain yksi vapaa ja 6 tai 7 pvää töitä, sitten pitempi vapaa. Väsynyt oon yleensä töistä tullessa, ja sitten se kyllä vaatii tunnin lepoa sohvalla, tai päikkäreitä, mutta jalkoja pitää lepuuttaa!
mun työaika on myös klo:5.00-10-12.00,ja tarvii todellaki nukkuu päivällä,ja siitäkin huolimatta simahan jo klo 21.00 joka ilta,siivoustyö ON rankkaa...ps.ite lenkkeilen päivittäin,syön terveellisesti,en juo,en polta,että silleen...
tartte päikkäreitä, olen nyt tehnyt tätä työtä kohta 2 vuotta. Alussa piti nukkua, mutta nyt olen tottunut vain yöunilla pärjäämiseen. Joskus saatan torkahtaa telkku auki sohvalle puoleksi tunniksi tai tunniksi, mutta sen jälkeen on niin vetämätön olo, että hyvä kun lenkille pystyy....
Mulla on vuoro kuudesta puoli kolmeen, ihan hyvin tuo on mulle sopinut. Olen kyllä illalla (8-9) ihan poikki, ja jos on jotain menoa suunnitteilla illaksi (tai ihan vaan kotona juomista/leffan kattelua) niin pakko nukkua päivällä, koska muuten simahdan yhden lasin jälkeen.
Lapset sulla varmasti vaikuttaa paljon, ja huolehdit kai kodistakin? Mulla ei ole kuin koira huollettavana, ja sen kanssa touhuan aktiivisesti pari tuntia päivässä, sekin enemmän rentouttaa kuin rasittaa. Jos joku kokkaa se on mies melko varmasti.
Siivoaminen (jonka pääsääntöisesti minä hoidan ja joka vie aikaa kiitettävästi) ei juurikaan rasita, kunhan saa itsensä liikkeelle. Pyrin tekemä1 n sen viikolla, niin sitten koko viikonloppu olisi vapaa. Töihin menen fillarilla, 20min/suunta ja kotiin tultua lenkille reiluksi tunniksi. Tuo on auttanut paljon, kun ei ole ihan tyhjänpanttina koko loppupäivää. Jos esim. katson koko lopun päivää telkkaria, nukahdan siihen ja on hankala herätä edes sen verran että siirtyy sänkyyn.
Ruokailutottumukset, työn ja kodin ulkopuolinen harrastus ja yhtäjaksoinen uni lienevät ne perusjutut, joilla pärjää jonnekin saakka.
Kiivastahti vie voimat. Itse menen kuudeksi ja teen muutaman tunnin töitä. Kun tulen kotiin otan pienet nokoset joskus jopa monta tuntia unta. Välipaloja ja paljon lepoa väliaikoina. Kotitöitä en paljon jaksa tehdä. Iltapäivällä töitä saattaa olla vielä jokunen tunti. Ylimääräinen vitamiini ei ole pahasta.