Jäi hiukka ikävä maku tuosta keskustan löytökirppiksestä. Itselläni oli sieltä pöytä vuokralla viikon verran. Kun sitten kävin hakemassa myymättä jääneet tavarat kassalla sanottiin että soittele muutaman päivän päästä jos ja todennäköisesti kun jotain on vielä tilittämättä kun eivät kuulemma ihan joka päivä tee tilityksiä. Tein työtä käskettyä... ja minulle sanottiin, ei täällä mitään ole, meillä on jo uusi myyjä tällä pöydällä. Tivasin kuitenkin asiaa kun tiesin että sieltä muutama tavara puuttui joista en ollut saanut rahaa, itselläni oli lista tavaroista. Lopulta kassan kanssa sain selvitettyä että ai, on täällä sittenkin, ovat vaan uuden myyjän kanssa samassa "kupissa" nämä laput. Osaan myydyistä tavaroista löytyi mutta muutama tavara jäi uupumaan. Kassa vaan tuumasi että teidän pitää käydä nuo 120 pöytää läpi kun asiakkaat saattavat kannella niitä eri paikkoihin!! Ei ole mielestäni oikeen hyvää asiakaspalvelua : ( Enpä vie toista kertaa sinne mitään myyntiin!
ei toista kertaa...
kirppismyyjä
82616
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei välttämättä löydy sinun tavaroitasi niiltä muiltakaan pöydiltä, eiköhän ne ole lähtenyt kävelemään jonkun mukana.
Muutama vuosi sitten oli pöytä kirppiksellä ja tuotto oli hyvin minimaalinen siihen nähden mitä tavaraa oli myynnissä. Myymättömiä tavaroita purkaessamme odotimme suurempaa tiliä kun tavaraa oli mennyt kuitenkin ihan kivasti, olihan hinnoittelukin suoritettu alakanttiin. Vaan läheskään kaikkia tavaroita ei tosiaan oltu myyty vaan paljon oli lähtenyt kassan ohi maksamatta. Ei ole sen jälkeen mielessä käynyt kirpputorilla myynti, siinä on hirvittävä homma kun hinnoittelet tavarat, viet ne myyntiin ja käyt vielä pari kertaa viikon aikana sitä pöytää siivoamassa.
jep..samanlainen kokemus on miulla.Jopa sillon kun purin niin näin kun joku osti vielä meidän pöydästä ja maksoi.Kun sitten rahoja tilitettiin niin ei sitten löytynytkään lappua siitä mukista.Menin seuraavana päivänä uudestaan ja sanoivat että ei ole mitään tullut kunnes mainitsin että itse näin.Pienen etsiskelyn jälkeen supisi 2 myyjää selkä minuun päin ja kotvasen kuluttua löytyikin hupsista keikkaa 3lappua.Ja tämä siis tapahtui kun olin jo purkanut kirpparin pois ja tehnyt ns.tilityksen.Juu en vie tonne enää IKINÄ..
on sielä töissä..
oikeesti, ne on kieroa porukkaa,, kuulemma lidlissä
on joku venäläinen akka jolla on tapana "unohtaa" muutama euro palautus rahoista... olen kuullut monelta henkilöltä akasta...
nämä joiden kanssa minä kassalla asioin olivat supi suomalaisia!
Kassalla oleva nuorehko mies suhtautuu asiakkaisiin ylimielisesti ja alentuvasti.
partapoika? Joo huomasin saman... oli myös minulle ylimielinen... mutta tiedänpähän etten enää koskaan vie sinne myytäväksi omia tavaroitani. Onneksi kaupungissa on muitakin kirppareita...
kyllä niillä jokaisella myyjällä olisi syytä katsoa peiliin ja parantaa "asiakaspalveluaan". Siellä on myös vanha nainen erittäin nuivaa sorttia. Toista se oli vanhan omistajan aikaan, nainen oli todella aidosti ystävällinen ja mukava.
Sama nuorukainen. Yritän olla käymättä ko paikassa. Harmi että henkilökunta karkoittaa asiakkaat kirppispaikoista. Tekevät hallaa ”myyntipaikkojen vuokraajille”.