Olemme lähdössä Teneriffalle Los cristianokseen kuukauden kuluttua viikoksi. Meidän lapsella on laaja ruoka-aineallergia, ja kovasti mietityttää tuo ainaisen hankala ruokapolitiikka. emme ole aiemmin uskaltaneet ulkomaille tämän lapsen kanssa, mutta nyt ajattelimme yrittää. Jos olet matkustanut Kanariansaarten lähimaastossa, olisin kiitollinen pienistäkin vinkeistä, millä tavalla saamme matkan onnistumaan. Muutenkin kaikki vinkit allergisten lasten kanssa matkustaneilta ovat tervetulleita. Itselläni on keliakia, joten jos sinulla on tietoa kyseisen paikan keliakia tuntemuksesta, kerrothan siitä minullekin.
Allergialapsi matkalla
teneriffa
2660
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä olen olllut kuukauden inglesissä, ja sillon itsellä oli noin 15 rajoitetta mitä ei saanut syödä. Ei siis kokemusta lapsen allergiasta mutta allergiasta kuitenkin. Omasta mielestäni sain siellä helpommin ruokaa kuin suomen ravintoloissa. Ja jonkun verran kokkattiin itsekkin. Mukana oli lappuja joisa luki englanniksi ja espaniaksi mitä en saa syödä ja se oli helppoa näyttää ravintolassa ja kysyä mitä saa syödä. Kannattaa selvittää mitä kieliä siellä puhutaan ja ottaa niillä mukaan selosteet. Tuolla olisi ehkä vielä voinut olla saksaksi mutta noillakin pärjäsi.
Kannattaa ottaa kyseisen maan kielellä selostus mukaan keliakiasta ja parilla muullakin ;) ei kannata pelätä mutta epäluuloinen kannattaa olla :) oma näkkäri paketti mukaan ;) ei tarvitse heti leipää etsiä ja sillä pärjää ja katsoo mitä syö.