Vaaliexpress

Kyllä eräät ihmiset ovat todella kaukana tavallisen ihmisen arjesta. Vaaliexpress ohjelmassa keskustan miesehdokas ei tiennyt paljonko leipä maksaa. Euron? joo, 12 eurolla saa 12 leipää. Ehkä tämän keskustan edustajan ei tarvitse kaupassa käydessää katsoa paljonko leipä maksaa, mutta minun täytyy hintoja tarkkailla. Enkä tiedä missä niin halpaa leipää myydään että eurolla sitä saisi. Ei ole minun edustajanoi tämä mies.
5697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Se edustaja oli MTK:n (mm. leivän ja maidon tuottajajärjestö) Kainuun toiminnanjohtaja ja Kainuun maakuntavaltuuston puheenjohtaja, eli maakunnan korkein luottamusmiespäättäjä, Timo KORHONEN, Sotkamon lahja Kainuulle. Ervastin Anttihan se tukee Korhosta kaikissa maakuntavaltuuston kokouksissa niin äitelästi, että sivullisia oikein hävettää. Joten hyvissä käsissä ollaan!

Äänestä
  • Paljon säälittävämpi on koko ristijärveläisten joukko. Valittavat, ettei ole lääkäriä, vaikka lääkäreitä olisi ollut tarjolla. On vain niin säälittävä kunnanjohtaja, täysin taidoton henkilöstöasioissa, ettei sinne kukaan lääkäri halua jäädä. Kannattaisi kuntalaisten herätä ja laittaa se puolivirkainen ruotsinkielinen mäkeen lopullisesti. Ristijärvi on niin lähellä kaikkea hyvää, että siellä kyllä lääkärikin viihtyy.Ja sitten muutama psykopaatti, televiosiossakin esiintynyt, hoitoon, niin Ristijärvi on valmis liittymään johonkin muuhun kuntaan. Ei tuollainen yksin repalehtaminen ole järkevää. Kunnassa ei ole kovin turvallista asua. Suomen suurin sosiaaliturvan rahan haaskaaja...

    Äänestä

  • säälittävämpi on... kirjoitti:

    Paljon säälittävämpi on koko ristijärveläisten joukko. Valittavat, ettei ole lääkäriä, vaikka lääkäreitä olisi ollut tarjolla. On vain niin säälittävä kunnanjohtaja, täysin taidoton henkilöstöasioissa, ettei sinne kukaan lääkäri halua jäädä. Kannattaisi kuntalaisten herätä ja laittaa se puolivirkainen ruotsinkielinen mäkeen lopullisesti. Ristijärvi on niin lähellä kaikkea hyvää, että siellä kyllä lääkärikin viihtyy.Ja sitten muutama psykopaatti, televiosiossakin esiintynyt, hoitoon, niin Ristijärvi on valmis liittymään johonkin muuhun kuntaan. Ei tuollainen yksin repalehtaminen ole järkevää. Kunnassa ei ole kovin turvallista asua. Suomen suurin sosiaaliturvan rahan haaskaaja...

    Toista se on täällä Puolangalla, missä paratiisin herkut ovat kaikkien ulottuvilla. Satakielet livertävät koskemattomassa luonnossa ja Rauhan yhdistyksen kuoro hyräilee sulolaulujaan Antti-pojan johdolla. Kunnan rahakirstu suorastaan pullistelee euroja eikä valtuusto oikein tiedä, mihinkä niitä rahoja jaettaisiin, kun Terentjeffin Jorkullakin on laarit täynnä.

    Ups, herätyskello taisi soida, täytynee lähteä töihin poliisitalolle.

    Äänestä

  • säälittävämpi on... kirjoitti:

    Paljon säälittävämpi on koko ristijärveläisten joukko. Valittavat, ettei ole lääkäriä, vaikka lääkäreitä olisi ollut tarjolla. On vain niin säälittävä kunnanjohtaja, täysin taidoton henkilöstöasioissa, ettei sinne kukaan lääkäri halua jäädä. Kannattaisi kuntalaisten herätä ja laittaa se puolivirkainen ruotsinkielinen mäkeen lopullisesti. Ristijärvi on niin lähellä kaikkea hyvää, että siellä kyllä lääkärikin viihtyy.Ja sitten muutama psykopaatti, televiosiossakin esiintynyt, hoitoon, niin Ristijärvi on valmis liittymään johonkin muuhun kuntaan. Ei tuollainen yksin repalehtaminen ole järkevää. Kunnassa ei ole kovin turvallista asua. Suomen suurin sosiaaliturvan rahan haaskaaja...

    onkohan noin. mikä sinut noin on saanut Ristijäveen ja Ristijärveläisiin kyllästymään???

    Äänestä

  • säälittävämpi on... kirjoitti:

    Paljon säälittävämpi on koko ristijärveläisten joukko. Valittavat, ettei ole lääkäriä, vaikka lääkäreitä olisi ollut tarjolla. On vain niin säälittävä kunnanjohtaja, täysin taidoton henkilöstöasioissa, ettei sinne kukaan lääkäri halua jäädä. Kannattaisi kuntalaisten herätä ja laittaa se puolivirkainen ruotsinkielinen mäkeen lopullisesti. Ristijärvi on niin lähellä kaikkea hyvää, että siellä kyllä lääkärikin viihtyy.Ja sitten muutama psykopaatti, televiosiossakin esiintynyt, hoitoon, niin Ristijärvi on valmis liittymään johonkin muuhun kuntaan. Ei tuollainen yksin repalehtaminen ole järkevää. Kunnassa ei ole kovin turvallista asua. Suomen suurin sosiaaliturvan rahan haaskaaja...

    ..... siinä ei ole mitään valittamista. Aivan oikea mies ja oikealla paikalla. Hän on kummasti nostanu meidät maailman kartalle ja koko kylän ilmettä. Ohjelma nyt vaan pääsi väärille urille.. mitäs kenellekään kansanedustajaehdokkaalle kuuluu se onko meillä lääkäriä???? Eihän heistä kukaan ole edes täältä? Asiasta kyllä voi keskustella ja siitä pitääkin.....tosin tuossa ohjelmassa se meni ihan "överiksi". Ainut joka olisi kunnolla voinut ottaa kantaa oli se kepumies mutta.....pihallahan se olikin kokoajan.
    Ehkei se *isukin* vika ole kuitenkaan se meidän lääkäripula.Jos päässä asuu yhtään mitään niin kyllä sen ymmärtää kaikki.. syy on jossain paljon syvemmällä!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ristijärvellä kirjoitti:

Kyllä eräät ihmiset ovat todella kaukana tavallisen ihmisen arjesta. Vaaliexpress ohjelmassa keskustan miesehdokas ei tiennyt paljonko leipä maksaa. Euron? joo, 12 eurolla saa 12 leipää. Ehkä tämän keskustan edustajan ei tarvitse kaupassa käydessää katsoa paljonko leipä maksaa, mutta minun täytyy hintoja tarkkailla. Enkä tiedä missä niin halpaa leipää myydään että eurolla sitä saisi. Ei ole minun edustajanoi tämä mies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu