Hiljaista

Palsta on hiljaa. Päättelen, että kirjoittajilla on jotain kiintoisampaa meneillään. Onnittelut, muistakaa silti hitusen meitä haikeita vähäosaisia.

No joo, voisin itsekin alustaa, vaikka olen puhdasverinen kommentoija, liikahdan ärsykkeestä. Joskus spontaanisti jopa jo kahden päivän päästä, kunhan ensin vain olen huolella punninnut kannanottoani. Jos joku "hätäinen" on ehtinyt todeta saman ensiksi, niin siinähän se oli, mitä tässä säestämään. Asenteeni on väärä, huomaan sen ja koetan ryhdistäytyä.

Mutta vaikka kuinka pinnistän, en keksi uutta näkökulmaa mihinkään. Tai arjen pientä ongelmaa, johon tarvitaan paijausta, äh, globaalisti. Suurta toivetta, mitäs niitä onkaan, paitsi ...

Siispä esitän nyt vain yhden unelman, ei se ole uusi kellekään, ehei. "I have a dream", että joskus saataisiin todellinen, toimiva naisten kirjakahvila. Se olisi auki joka päivä, sinne voisi pistäytyä töistä tultua, voisi selailla meitä kiinnostavia uutuuksia tai klassikoita, lehtiä Suomesta ja maailmalta, olisi ajoittain esitelmiä, erilaista musaa (ei aina), järjestettyjä keskusteluita, tapahtumia, hiljaisuuttakin. Tarjolla juomaa ja purtavaa mannermaiseen tapaan, ei ryyppypaikka. Paikka, jossa uskaltaisi kommentoida jotain esillä olevaa juttua naapurituolissa istuvalle ilman torjuvaa sisäpiiriläisyyttä, ehkä peräti väitellä. Se olisi täynnä ja kannattava. Vau!

Ehkä unelma joskus toteutuu? Lyön vetoa, että olen taatusti silloin jo eläkkeellä. Näen sieluni silmillä futuristisen näyn, miten sauvakävelen kultakatriinalle tuulipuvussa ja järkevissä kengissä. Huoh.

Kumpa joku altruistinen lesbo voittaisi loton päävoiton ja sponssaisi hankkeen. Tai rikas perintötäti astuisi ulos barokkikaapistaan ja panisi tuulemaan.

On hyvä, että DTM on perustanut Hehkun, sellaista todella tarvitaan. Se ei vain tunnu minun paikaltani, katsastin.

Tämän ajatustyön jälkeen vajoan takaisin synkkyyteen. Tai sitä ennen sohvalle, hyvä kirja on kesken.
8696
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

...naputtelen tekstejä. Luin sun tekstejäsi ja aattelin kirjoittaa tähän:

Oletko huomannut, että kevät tekee tuloaa ja valoisuus on lisääntynyt niin että tänään klo 16:58 on edeleen vähän valoisa ja pian alkaa hämärtyä. valoisuus tuo iloa ja lisää voimia jaksaa elää eteenpäin etsien sitä oikeaa kultaa omaan kainaloonsa. Itelleni on haku päällä ja yks vastasi ilmojani... (odottaa hänen vastausta)

Huomasin itseään alkaa vireyden merkkejä ja yhtäkkiä alan kaipaa lämpöistä syleilyä.....

Sitä on jokaisella :)

Onneks on keksitty sähköposti jolla voidaan ylläpitää ystäväsuhdetta sekä myös mahdollisesti kullan kanssa jutustelua :) samoin chattailua :) vaikka olen jo lopettanut päivittäin chattailua.

Katselin äsken ikkunasta jossa näkyy pihaani sireenipuu -pensasaita joka odottaa lumen sulavan ja lämmintä ilmaa sekä aurinkoa jotta vois kasvattaa vihreetä lehtejä ja kukkii violettia tuoksuvaa kukkia.

Tämmöistä kirjoitti Jukkis

Äänestä

..pitänyt ja suurin syyllinen varmaan tuo valoilmiö tuolla jossain, joka ikäänkuin pakottaa ihmiset liikkeelle :)
Tuntuu, että 24 tuntia vuorokaudessa ei riitä enää mihinkään. Ehkä pitäisi suunnitella tekemisensä paremmin - ehkä ei.

Pääasia, että on jotain hubailua, johon saa liikaenergiansa suunnattua. Ei jää aikaa mietiskelyyn, sellaisten asioiden, jotka rokottavat henkistä kapasiteettia liikaa.
On se kyllä hyvä keksintö tuo aurinko ja kevään tulo...

Voi kun tännekin, "pikkustadiin", joku perustais tuommoisen kahvila tmv. systeemin, missä vois tavata muita "kaltaisiaan". Niin tai edes suunnittelis sen perustamista...
Täytyy alkaa suuunnittelee varmaan itse ja totta puhuakseni olen sitä joskus ajatellutkin. Siis lisää vain hankkeita viereille :)

Äänestä

Jos vaikka kahvilan perustamisrahat olisivat tulossa. =D

Äänestä

Meinaan toi kahvila.:)

Äänestä

laskettelu ja muukin ulkoilu vie aikaa näin hiihtolomalla ja muutenkin, kun aurinko houkuttelee ulos 4 seinän sisältä...=)tuo kahvila olisi hyvä juttu, perustaisin sellaisen heti tänne kotikaupunkiini jos vain onni suosisi lotossa...hmm, kaksi tarkastamatonta kuponkia lojuu nytkin tuossa pöydällä...

Äänestä
  • :)

    Äänestä

  • Mökkihöperö kirjoitti:

    :)

    Toivon, että tuo kahvilan idea totetutuu :)

    T Jukkis

    Äänestä

Onhan meitä sentään töpselin päässä. Suloista! Jos joku kahvilahaaveen toteuttaa, niin Jukkikselle kuuluu siellä oma kantapöytä.
Lottoillaan. Sillä välin kyttäillään tarjouskahveja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pir kirjoitti:

Palsta on hiljaa. Päättelen, että kirjoittajilla on jotain kiintoisampaa meneillään. Onnittelut, muistakaa silti hitusen meitä haikeita vähäosaisia.

No joo, voisin itsekin alustaa, vaikka olen puhdasverinen kommentoija, liikahdan ärsykkeestä. Joskus spontaanisti jopa jo kahden päivän päästä, kunhan ensin vain olen huolella punninnut kannanottoani. Jos joku "hätäinen" on ehtinyt todeta saman ensiksi, niin siinähän se oli, mitä tässä säestämään. Asenteeni on väärä, huomaan sen ja koetan ryhdistäytyä.

Mutta vaikka kuinka pinnistän, en keksi uutta näkökulmaa mihinkään. Tai arjen pientä ongelmaa, johon tarvitaan paijausta, äh, globaalisti. Suurta toivetta, mitäs niitä onkaan, paitsi ...

Siispä esitän nyt vain yhden unelman, ei se ole uusi kellekään, ehei. "I have a dream", että joskus saataisiin todellinen, toimiva naisten kirjakahvila. Se olisi auki joka päivä, sinne voisi pistäytyä töistä tultua, voisi selailla meitä kiinnostavia uutuuksia tai klassikoita, lehtiä Suomesta ja maailmalta, olisi ajoittain esitelmiä, erilaista musaa (ei aina), järjestettyjä keskusteluita, tapahtumia, hiljaisuuttakin. Tarjolla juomaa ja purtavaa mannermaiseen tapaan, ei ryyppypaikka. Paikka, jossa uskaltaisi kommentoida jotain esillä olevaa juttua naapurituolissa istuvalle ilman torjuvaa sisäpiiriläisyyttä, ehkä peräti väitellä. Se olisi täynnä ja kannattava. Vau!

Ehkä unelma joskus toteutuu? Lyön vetoa, että olen taatusti silloin jo eläkkeellä. Näen sieluni silmillä futuristisen näyn, miten sauvakävelen kultakatriinalle tuulipuvussa ja järkevissä kengissä. Huoh.

Kumpa joku altruistinen lesbo voittaisi loton päävoiton ja sponssaisi hankkeen. Tai rikas perintötäti astuisi ulos barokkikaapistaan ja panisi tuulemaan.

On hyvä, että DTM on perustanut Hehkun, sellaista todella tarvitaan. Se ei vain tunnu minun paikaltani, katsastin.

Tämän ajatustyön jälkeen vajoan takaisin synkkyyteen. Tai sitä ennen sohvalle, hyvä kirja on kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu