Tänään on käyty kahdella eläinlääkärillä(koska ensimmäisellä ei ole rtg mahdollisuutta). Ensimmäinen sanoo, että virtsarakko ei näy ultrassa ollenkaan, jos on revennyt. Toinen taas sanoo, että ei voi tietää varmasti ainakaan ennen rauhoituksessa tehtyä ultrausta. Rtg-kuvassa rakko näkyi myös, eikä näyttänyt kovin suurelta.
Lääkäri numero 2 sanoi rtg:ssä näkyvän vähän jotain nestettä vatsaontelossa, mutta siitä ei otettu näytettä. L. numero 2 ultrasi uudelleen, mutta ei siinä yhteydessä puhunut enää mitään nesteestä vatsaontelossa, enkä tajunnut hädissäni kysyäkään.
Lääkäri numero 1 sanoi, että ultrassa ei näkynyt nestettä. Hän ei ole nähnyt rtg-kuvia. Harmi, kun ne kuvat jäi sinne toiselle lekurille. Saisikohan ne itselle, kun itse ne maksoinkin (yksityisellä)?
Kumpi on oikeassa??? Vaiko molemmat omalla tavallaan? Voiko rakko esim. vain vuotaa vähän? Siis, että olisi vain pieni reikä?
Huomenna ultrataan uudestaan, jos ei pissaa näy tulevan aamuun mennessä.
Päällepäin kissasta ei näy naarmuakaan. Mutta hengitys on tiheää pinnallista, eikä paljon kävele vapaaehtoisesti ja kosketusta karttaa, pissannut tai kakannut ei ole tänään. Juo kyllä (vettä ja vähän hyla kermaa), mutta ei juurikaan syö. Särkylääkkeen antaminen oli huolestuttavan helppoa, ei pistänyt yhtään vastaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.