Lepää rauhassa rakkaani.
Suru on niin kova. Meneekö se koskaan ohi?
Oliko tämän pakko tapahtua juuri sinulle?
Emme näe enää koskaan. Äänesi soi päässäni koko ajan. Olit niin ihana minulle. Aina turvaamassa ja kylmällä lämmittämässä. Et koskaan jättänyt minua yksin murheitteni kanssa. Jaoit niin ilot kuin surutkin. Vietimme kauan aikaa yhdessä, mutta silti se jäi liian lyhyeksi. Jouduit viimeiset 3 kuukautta kärsimään kivusta. Silti jaksoin vierelläsi loppuun asti. Nyt kaipuu ja suru on suunnaton. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi.
Poikaystäväni kuoli syöpään 3 viikkoa sitten. Suru on suunnaton. Pääsekö siitä koskaan eroon?
Katson päivittäin meidän yhteistä kuvaa seinälläni. Kännykän taustakuvana on hänen kaunis ja söpö hymynsä. Ehdimme olla vuoden ja 4 kuukautta yhdessä. Koimme niin iloja kuin surujakin. Nyt olen vain yksin. Ei enää ihania viestejä ja soittoja aamulla. Ei ketään koulun jälkeen portilla odottamassa. Yksin joudun tuolla ulkona, kylmässä ja pimeässä kävelemään, ilman sinua.
Rakkaalle poikaystävälleni Tomille.
Suru on niin kova. Meneekö se koskaan ohi?
Oliko tämän pakko tapahtua juuri sinulle?
Emme näe enää koskaan. Äänesi soi päässäni koko ajan. Olit niin ihana minulle. Aina turvaamassa ja kylmällä lämmittämässä. Et koskaan jättänyt minua yksin murheitteni kanssa. Jaoit niin ilot kuin surutkin. Vietimme kauan aikaa yhdessä, mutta silti se jäi liian lyhyeksi. Jouduit viimeiset 3 kuukautta kärsimään kivusta. Silti jaksoin vierelläsi loppuun asti. Nyt kaipuu ja suru on suunnaton. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi.
Poikaystäväni kuoli syöpään 3 viikkoa sitten. Suru on suunnaton. Pääsekö siitä koskaan eroon?
Katson päivittäin meidän yhteistä kuvaa seinälläni. Kännykän taustakuvana on hänen kaunis ja söpö hymynsä. Ehdimme olla vuoden ja 4 kuukautta yhdessä. Koimme niin iloja kuin surujakin. Nyt olen vain yksin. Ei enää ihania viestejä ja soittoja aamulla. Ei ketään koulun jälkeen portilla odottamassa. Yksin joudun tuolla ulkona, kylmässä ja pimeässä kävelemään, ilman sinua.
Rakkaalle poikaystävälleni Tomille.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ikävä tapaus. Otan osaa. Säälittää nuo ihmiset jotka noin nuorena saavat noin vakavan sairauden. Yleensä syöpä tulee vasta vanhoina päivinä. Mikä syöpä oli kyseessä?
Mutta jaksamisia sinulle, kyllä siitä selviää, mutta ottaa varmasti aikansa.
Tarinasi sai tälläisen 18v pojan silmiin kyyneleet. Jaksamista!
Surullista, oten osaa, uskon että on kamalaa menettää henkilö ketä rakastaa, sitä ei knenkään tarvitsisi kokea :( koeta kestää:(
Noi jutut on aina niin ikäviä ! kenenkään ei tosiaankaan tarvis joutua kokemaan tuota :( mulla on itellä kuollut kummitäti muita sukulaisia. En kyllä voi kuvitella et minkälaista tuskaa tunnet "/
Tosi suuri osanotto ketjun aloittajalle..........tuntuu varmasti tosi hirveeltä menettää noin rakas ihminen,tuli tippa linssiin ku luin :(
Mun isä kuoli leukemiaan ku olin 12 et sinänsä syöpä tuttu mulle :(
VOimia ja jaksamista
Olen sanaton... Voiko rakkaan kuolemasta päästä koskaan yli? Minä en usko. Tolpilleen voi nousta, mutta reikä sydämessä ei tule koskaan kokonaan umpeutumaan.
On suunnattoman hirveää, että noin nuori ihminen joutuu kokemaan julmimman mahdollisen kohtalon.
Syvimmät osaanottoni sinulle, Sanna. Tänä yönä et ole surussasi yksin.
En sano paljoa, mutta kuitenkin sen, mikä on olennaista tällaisissa tilanteissa.
Nyt on tärkeintä, että et todellakaan jää yksin ja pidä kaikkea sisimmässä, vaan että on kavereita, sisaruksia, vanhemmat, sekä muita läheisiä, mahdollisesti myös kyseisen pojan omaisia, joiden kanssa jakaa surua.
On myös tärkeää, että pysyt vahvana ja pidät tiukasti katseen suunnattuna tulevaisuuteen. Tiedän, että se vaatii voimia, mutta älä anna periksi.
Kun hieman helpottaa ja jos siltä tuntuu, yritä jatkaa koulunkäyntiä ja harrastuksia normaalisti, seurustella ystäviesi kanssa.
Suru helpottaa aina ajan myötä.
Äläkä huoli enää, pojan oli vaan aika mennä, saapua parempaan paikkaan.
Me kaikki olemme täällä vain niin kauan kuin olemme täyttäneet tarkoituksemme, tehneet mitä olemme tehdäksemme.
Sinulla on vielä pitkä elämä edessä, paljon näkemättä ja kokematta. Anna elämän näyttää suunta.
Miksi hyvät ihmiset, sellaiset jotka ovat jollekkin tärkeitä ja joilla on tulevaisuus edessään kuolevat aina ensin?
Sitten me, jotka olemme vain kuluttamassa tämän maan kallista happea, me tyhmät ja tarpeettomat elämme 80 vuotiaiksi!?
Maailma on hanurista...
syvimmät osanottoni :|
(sori, en osaa muutakaan sanoa)