erityinen sielunkumppani eli vastakappale?
onko meillä
jossain joku
132157
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jollei sitä haluta ymmärtää paljon yksinkertaisemmaksi eli ihmiset joiden kanssa/lähellä on mukava olla. Turhaa muuta selvittää, mielikuvitusta kaikki tyynni.
Voi olla... Ainakin jokaisella miehellä on anima ja naisella animus, joka ilmestyy unissa.
Mitä nämä animat ja animukset ovat?
Jotain merkillistä meitä ympäröivässä avaruudessa kuitenkin on.
Tietyllä tajunnan värähtelytasolla sinne suuntaan voi saada yhteyksiä.
Wikipedia antaa haulla Aura osviittoja tästä. Sanoo, että mm. meditoimalla
voi saada tuntumaa tällaisen energiakentän olemassaolosta.
Kyllä se "vastakappale" on samaa biologista lihaa ja verta kuin mekin.
Siihen pitää vaan saada yhteys. Hän voi aivan eri kulttuuripiiristä kotoisin.
Emme me ole suinkaan mitään 'biologista lihaa ja verta'.
Fyysinen kehomme on väliaikainen väline, joka syntyy ja kuolee. Me emme synny emmekä kuole, vaan vaihdamme vain välinettä ja olomuotoa, ja jatkamme puuhasteluja siellä sun täällä.
Toisaalta, myös 'biologinen liha ja veri' on oikeastaan tarkemmin katsottuna pelkkää energiaväreilyä.
- Vortac
Täytyy ensiksi pohtia mitä tarkoitat sielunkumppanilla eli vastakappaleela? Esimerkiksi Edgar näkee asian siten, että parisielu ei tarkoita sielujen samanlaisuutta, vaan sitä, että he jakavat saman tarkoituksen ja päämäärät. Tämä tukee myös ajatusta siitä, että tavoite voi toteutua vaikkapa avioliiton kautta.
Kun tarpeeksi monta elämää viettää jonkun sielun kanssa, sitä alkaa tulemaan niin tutuksi, ja tunnistaa toisen värähtelyt, että tuntee pakostikin jotain yhteen kuuluvuutta. Tällaisia henkilöitä, eriasteisia, saattaa tavata montakin elämässään. Sitä vain heti synkkaa. Voi sitä kyllä muutenkin synkata. Ihmisethän usein hakeutuvat henkisesti samankaltaisten ihmisten seuraan.
Sellaistakin sattuu, että kuvittelemalla kuvitellaan, että toinen on se oikea ja oikein väkisin etsitään niitä samoja piirteitä. Tullaan hieman sokeiksi.. Veto saattaa olla enemmän esim. fyysistä tai sitten ei haluta uskoa todellisuutta (ego). Siis ei siinä mitään, että viettää sellaisen sielun kanssa elämänsä, mutta olempa vain joskus ihmetellyt, kun liikoja kuvitellaan.
Erilaisten ihmisten kanssahan sitä kehittyy, ja saattaa olla karmallisesti sidoksissa jonkun muun sielun kanssa, tai muuten vain päätetään kasvaa yhdessä. Tärkeintähän se on että rakastaa sitä toista, ja mielestäni tuo Edgarin (kuka lie?) määritelmä on ihan hyvä - eli sielut jakavat jonkun tarkoituksen elämäkohtaisesti. Eli karma/sielun suunnitelma tavallaan alitajuisesti ohjaa ihmiset yhteen. He voisivat silloin siinä ko. elämässä olla toisilleen sielunkumppaneita.
Ymmärtääkseni sitä todellista parisielua harva edes tapaa maan päällä, jokainen ehkä jossain elämässään tai sitten ei (riippuu mistä roikkuu). Ihan hauskaa sitä voi silti olla. Maan päällä on tarkoitus kasvaa henkisesti, joten ensin työ, sitten huvi.
Parisielulla itse käsitän että se on samasta sieluperheestä. (Niin ja huom. nämä ovat siis omia käsityksiäni).
>>Parisielulla itse käsitän että se on samasta sieluperheestä.
>>>Ymmärtääkseni sitä todellista parisielua harva edes tapaa maan päällä,
>>>Eli karma/sielun suunnitelma tavallaan alitajuisesti ohjaa ihmiset yhteen. He voisivat silloin siinä ko. elämässä olla toisilleen sielunkumppaneita.
Nähtävästi teet kuitenkin eron parisielun ja sielunkumppanin kanssa? Onko jompi kumpi näistä se "oikea" elämänkumppani?
Voisin ajatella, että parisielu olisi ns. vastinsielu; samanlaiset energiat, jotka kuitenkin täydentävät toisiaan. Siksi "vastin". Sellaisesta tulisi loistava maallinen elämänkumppani/puoliso. Vai onko sielunkumppani sellainen?
Nähdäkseni toinen näistä täydentää vastakohtia ja eheyttää sielun kokonaiseksi ja toinen on täysin samanlainen yksilön sielun kanssa, jolloin synkkaa nopeasti hyvin yhteen. Täydentävä on luonnollisesti paras elämänkumppani, kun taas täysin samanlainen on paras kaveri.
Sieluperhe lienee "samanhenkisten" muodostama kokonaisuus, joista ei usein ole ehkä hyvään parisuhteeseen. Sieluperhe on nähdäkseni se suurempi joukko ihmisiä, joiden kanssa synkkaa hyvin; ei kuitenkaan se "paras kaveri".
Niin ja se Edgar on siis Edgar Cayce; sukunimi näemmä oli tipahtanut kirjoituksestani.... :)
Kerronpa taas lisää miten olen asiat itse käsittänyt. Joku toinen voi ajatella hieman eri tavalla.
"Onko jompi kumpi näistä se "oikea" elämänkumppani?"
On, parisielu. Se taas, jonka kanssa kuljetaan vaikkapa koko elämän kestävässä parisuhteessa, ei välttämättä ole juuri se oikea vaikka niin haluaisikin uskoa. Hän on vain se jonka kanssa on päättänyt kasvaa yhdessä - sanottakoon vaikka sielunkumppaniksi.
"Voisin ajatella, että parisielu olisi ns. vastinsielu; samanlaiset energiat, jotka kuitenkin täydentävät toisiaan. Siksi "vastin". Sellaisesta tulisi loistava maallinen elämänkumppani/puoliso. Vai onko sielunkumppani sellainen? "
Vastakohdat täydentävät toisiaan? Ying & Yang energiat? Mies ja nainen?
Mielestäni kyse ei ole tästä. Sielulla ei ole sukupuolta. Kyse on yhteenkuuluvuuden tunteesta. Ymmärrys toiseen ihmiseen. En näe parisieluja siinä mielessä toisiaan täydentävinä energioina, vaan ennemminkin vahvistavina. Sivistyssanoja apuna käyttääkseni värähtelyissä olisi konstruktiivista interferenssiä.. ;) Kyllä kuulostaa hienolta ja uskottavalta. He ovat samasta alkusielusta. Eihän puun oksa ole toisen oksan vastakohta. Toisesta puusta saattaa löytyä sitten se täysi vastakohta, jonka kanssa ei synkkaa, mutta haluaa silti viettää elämänsä oppiakseen itsensä vastakohtaa. Eihän ihminen oppisi mitään jos pitäisi kokoajan viettää samanlaisen ihmisen seurassa aikaa vaikka kuinka kuuluisi yhteen..
Sieluperheeseen voi toki "adoptoida" suuremmankin joukon sieluja, joiden kanssa ollaan vietetty paljonkin elämiä, mutta he eivät välttämättä ole enää samasta alkusielusta.
Parisielut eivät myöskään välttämättä ole samalla kehitysasteella, mutta voivat olla lähellä toisiaan.
"Niin ja se Edgar on siis Edgar Cayce; sukunimi näemmä oli tipahtanut kirjoituksestani.... :)"
Juu, no Caycea vähän ajattelinkin. Ja ei se mitään, itsehän kylvän teksteihini virheitä jatkuvalla syötöllä. :)
Moi... hyvin ne pojat näköjään tietää asian.
Tässä vähän täsmennystä asiaan.
Esimerkiksi kun alussa luodaan 30kp sieluja niin ne jaetaan/halkaistaan puoliksi eli tulee 60 sielua jotka ovat sisarsieluja toisilleen ja aina se toinen osa siitä jaetusta sielusta on Parisielu.Yleensä "sieluryhmät" laitetaan samoille alueille jotta voivat samalla hoitaa karman juttuja toistensa kanssa pois. Näiden Parisielujen on tarkoitus kokea eri kokemukset kumpikin eli toinen esim laitetaan toiseen maahan tai vaikka toiselle planeetalle oppimaan asioita sillä aikaa kun toinen räpeltää vaikka täälä,sitten kun kummatkin ovat oppineet tarpeeksi eri asioita niin ne voivat tavata toisensa ja vietää vaikka loppu elämän yhdessä.
Yleensä se tapahtuu ihmiskierron lopussa joss ne yhdistyy 1 sieluksi ja jatkavat toisille tasoille oppimaan taas uusia juttuja.Noin suunnilleen lyhyesti.
Avasin kanssa uuden jutun rajatiedon asioista tän sivun alkuun äskön jossa myös yritän antaa perus tieto alasta kiinnostuneille,tervetuloa mukaan juttua heittää.
kertoa, mistä tai miten olet saanut tietoa?
Minullekkin on tullut ajan saatossa paljon kaikkea.
Luulenkin, että se tulee ikäänkuin itsestään, kunhan vaan pitää silmät ja korvat auki.Eli se riippuu henkisestä tasosta.?
Hyvin se tyttökin siellä tietää. Tiivistetysti sielun halkaisemisessa on siis kyse oppimisen tehostamisesta.
On!
Kaikille on olemassa se ainoa oikea vastakappale.
Tekemistämme päätöksistä riippuu, kohtaammeko,siis molempien on elettävä elämänsä ns. suunnitelman mukaan.
Hassu-ukkeli, se alkuperäinen.