Kirjoitin taas tuon otsikon isolla aiemmin saamastani palautteesta huolimatta. Tarkoitus on vain herättää lukijoiden huomio, ei "huutaa".
Haluaisin siis muistuttaa, että viime vuoden (2006) opintotukia on mahdollista palauttaa vapaaehtoisesti vielä maaliskuun loppuun asti. Kaivakaahan nyt jokainen esille vanhat palkkakuitit, joista tarkistatte ylittyikö viime vuoden tuloraja. Etenkin viime vuonna opintonsa päättäneet.
Löysin arkistosta vanhan kirjoittamani viestin, johon olin laatinut kaavan tulovalvontavuonna valmistuneille:
"((a-b)-c*505)/1010=d
jossa a=vuositulot
b= valmistumisen jälkeiset tulot
c= valmistumisvuoden tukikuukausien määrä
d= takaisinperittävien tukikuukausien määrä (pyöristetään aina ylöspäin). Jos d>c, takaisinperittävien tukikuukausien määrä on c
Varsinainen takaisinperittävän tuen määrä (vaikkapa x) lasketaan kertomalla takaisinperittävien tukikuukausien määrä (johon laskukaava edellä, olkoon vaikka y) nostetun kuukausituen (bruttona) määrällä (z) ja korotettuna 15%:lla: y*z*1,15=x.
Tosin kaikki edellä olevat laskukaavat on sisällytetty Kelan laskuriin, joka kertoo varmasti todellisen palautettavan tuen määrän. Jos on vielä kysyttävää niin vastaan kyllä ja yritän selventää..."
Lisäksi huomauttaisin, että takaisinperittävät tuet lasketaan kuukausittain lopusta alkaen. Jos siis on nostanut kalenterivuoden aikana jonain kuuna ainoastaan asumislisää eikä lainkaan opintorahaa, kannattaa palauttaa etukäteen nimenomaan tukea noilta kuilta.
Ja tässä linkki yksinkertaisettuun esimerkkiin tulovalvonnasta http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1500000000000005&conference=4000000000000026&posting=22000000023645552#22000000023645552 , tässä taas Kelan tulovalvontalaskurisivulle:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/290601104317IL?openDocument
Loppuun pyyntö:
Lukekaa meneillään olevia keskusteluja siltä varalta, että aiheesta, josta juuri olette aikeissa aloittaa keskustelun, olisi jo keskustelu. Näin samasta aiheesta ei ole samanaikaisesti viittä samansisältöistä ketjua.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Hienoa Neiti X
Puhut vähän, mutta erittäin asiaa :))
Olipas jännästi sanottu, mutta kyllä se niin on, että kannattaa palauttaa 2006 vuoden tukia, jos liikaa on ansainnut. Tietenkin palauttakaa vain niitä tukikuukausia, joissa on maksettu vähemmän, esim. elokuun puolikas tuki, niin saatte yhden kuukauden lisää.
:)))
"Otsikon kirjoittaminen ISOILLA KIRJAIMILLA on myös erittäin huono ajatus, samoin muut yritykset kiinnittää huomiota tyyliin "Lue tämä!!!" tai "Kiireellinen". Vaikka usein julkaisuissa otsikko kirjoitetaan - ehkä parempien typografisten keinojen puutteessa - isoin kirjaimin, jotta se erottuisi normaalitekstistä, niin tätä ei pidä soveltaa Subject-otsakkeisiin. Ne nimittäin jo erottuvat muusta tekstistä, koska ne ovat otsakkeina eri asemassa kuin viestin runko. Ohjelman näyttämässä listassa eri viestien otsakkeita HUUTAMINEN sattuu silmiin säälittävänä yrityksenä saada omalle jutulle huomiota. Jos viestin sisällä haluaa käyttää väliotsikoita tms., niin niiden isokirjaimisuus voi olla ajateltavissa. Mutta yleensä riittää kirjoittaa sellainen omaksi kappaleekseen. Kannattaa muistaa, että kaikenlainen isokirjaimisuus ärsyttää monia netin lukijoita."
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/nyysit/3.3.html#otsikko
Tuota nyysiopasta mulla ei ollutkaan vielä tiedossani. Nyt tiedän, että otsikkoni oli "säälittävä yritys saada omalle jutulle huomiota" ja aion vastedes parantaa tapani. Yucciksen sana on lakini =P vaikka laitoinkin tänne tämän "ei-toivottavan pelkän kiitosviestin"...