Tuota olen ajatellut, viime aikoina useinkin.
Mitä mieltä olet? Kiristääkö vai eikö? Ja jos, niin miksi?
Mitä mieltä olet? Kiristääkö vai eikö? Ja jos, niin miksi?
Mikä pipojamme kiristää, vai kiristääkö ?
Pelle1Peloton
17883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
kovasti ja tuloksena oli, että ei kiristä. En ainakaan nyt keksi mitään, mutta voipi olla että huomenna.
tekopyhästi en taho pahaa
vaikka tahot
oisit etes rehelline
Jostain voi vain tuntua joku juttu ilkeilyltä.
Sellasta.
Mitä ideaa hänen olisi tulla tänne ilkeilemään?Hänkin haluaa esittää mielipiteitään, niinkuin muutkin.Täällähän on sana vapaa.
Hän on oma persoonansa, joku muu on toisenlainen persoona.Kaikki saamme olla sellaisia kun nyt satumme olemaan.En ihan oikeasti jaksa uskoa, että joku tosiaan tahtoo pahaa jollekin ja loukata.
Ollu käytösä vuos kausiin. Lakki se olla pittää elikkä huivi ja korvakki pittää näillä ilimoilla suojata hyvin,
mie ku luuli et hänel o fällyt niskas tällasil pakkasil.
Mie kyl ehottasin et kannattas ajatella pikkase itteesäkkii, ja panna kunno fyllinkit pääl.Justtii nii.
kun heräsin painajaiseen.Piti vielä alkaa koneelle.Ei sinullakaan näköjään nukuta,kun olet alkanut miettiä mikä voisi kiristää.
Rehellisesti ajatellen maailman ilmasto ja sodat.
Pienemmissä ympyröissä kiristää ei osaa irtautua toisten ohjauksesta.
Haluaisi tehdä mikä olisi mukavaa mutta on ensin huomioitava toisten tarpeet.Myös oma puutteellisuus,pitää tulla toimeen sillä ja vain sillä mihin pystyy.
14.2. uutisissa oli lyhyt kommentti mm. siitä että nuoremmat sukupolvet haluaisivat leikata vanhempien etuuuksia. Eivät taida tietää sitä, että ekäkkeet ovat vain puolet palkasta.
Ainut "leikattava" lienee kokonaan maksetut asunnot. No mitenkä ne leikattaisiin?
Nyt jos koskaan pipot löysemmälle!60 on hyvä ikä elämän nautinnoille: lapset omillaan, useimmilla terveyttä ainakin kohtalaisesti, eläkeläisillä aikaa, aikaa myös itsestään huolehtimiseen.Voi harrastaa mitä mielii, löytää uusia ystäviäkin samanhenkisistä, seurata lastenlasten kasvua. Painolastia voi keventää antamalla anteeksi sellaisillekin, jota eivät anteeksi pyydä. Pakkoseurustelut voi unohtaa ja antaa aikaa sielunkumppaneilleen. Kaikkien aistien iloja on lupa tavoitella .Kohti kevättä ja lisääntyvää valoa mennään!
Likka321 sanoi sen: Ei tarvitse välittää turhista asioista niin paljon kuin "aktiivivuosinaan".
Se mikä harmitti ja saattoi nuorena itkettää ja raivostuttaa, saa nykyisin vain kohauttamaan olkapäitään ," mitä näistä!"
Myöskin sellainen kanssakäyminen ihmisten kanssa, joita joku täällä palstoillakin joskus kutsui energiasyöpöiksi, saa jäädä.
Itsestäni olen huomannut, että en kutsu kyläänkään enää ketään nk. kohteliaisuusvisiitille, jos koen , etten viihdy ja seurustelu on tympeää "pakkopullaa."
Aivankuin tämä ikä antaisi luvan olla vähän itsekkäämpi kuin nuorena.
Ei tämä ole ikäkysymys, tarkoitatpa juuri tätä palstaa tai yleensä tiukkapipoisuutta. Ihmiset ovat kokemustensa summa, yhtähyvin kokemattomuutensa.
On ollut yllättävää todeta, että vieläkin on keskuudessamme niitä, jotka uskovat, että iän myötä ihminen saa jonkinlaisen kultasilauksen ystävällisyyttä, suvaitsevuutta ja viisautta hyväksyä sen,mitä ei voi muuttaa. Niin se ei mene kaikilla. Joku muuttuu, mutta ei iän myötä, lähinnä elämän koulimana. Jotkut katkeroituvat, kantavat kaunaa ja vihaa, sirottelevat niitä ympärilleen.
Mielestäni ei kiristä mikään erikoisesti pipoa, tämä on vain tätä tavallista:me olemme erilaisia myös vanhoina. Ehkä kuitenkin voisin heittää tähän sen, että meistä kukaan ei ollut viime sodassa taistelemassa, enempää ase kädessä kuin kotirintamallakaan. Syntynyt voi olla silloin moni, mutta lapsia on suurin osa meistä ollut.
Valitettavasti vain suuret tragediat kasvattavat ihmipoloista perusteellisesti. Meillä on itsekullakin voinut olla henkilökohtaisia tragedioita, mutta ei sellaista yhdistävää hätää ja huolta,kuten on vaikkapa sotatilanne tai jokin muu iso myllistys. Niinpä elämä keskittyy hyvin tarkoin omaan napaan ja maailmankuvasta tulee minäkeskeinen ellei ole muusta maailmasta kovin paljon näkemystä eikä kokemusta. Kun sinne oman minän joukkoon ei mahdu kertakaikkiaan ketään muuta, ehkä se kiristää pipoa. Tämä ominaisuus on vain sellainen,että sitä harvoin itse huomaa.
Nykyiset kuusikymppiset ovat myös ensimmäisiä sukupolvia, jotka ovat vielä kohtuullisen hyväkuntoisia vietääkseen vapaa-aikaa eli nauttiakseen siitä. Meitä on paljon hengissä edelleen ja käytettävissämme ovat mm. tällaiset keskusteluareenat. Näissä tietysti näkemyserot tulevat selvemmin esille kuin vaikkapa kotipaikkakunnan pienissä piireissä, missä sosiaalisuuden nimissä suoraan sanomisia vältetään muutenkin.
Sekään totuus, että me kaikki valehtelemme nimenomaan tuon sosiaalisuuden nimissä, on totuus, jota harvempi halua kuulla. Niin kuitenkin on ollut kautta maailman sivu ja on edelleen. Täälläkin valehdellaan yhtä hyvin, myös ns. suoraan sanomisten suhteen.
Elämässä pitäisi olla vähän kaikkea: ystäviä, harrastuksia, työtä, puuhastelua, yksinoloa jne. mutta ei ainoastaan yhtä asiaa, jota vatkataan koko ajan. Jos ja kun näin on, maailmasta tulee kapea, täsmälleen oman navan kokoinen. Kun kukaan ei sittenkään ole saari, ehkä silloin pipo kiristyy.
Olen pannut merkille, että eläkkeelle siirtynyt ihminen voi huonosti, jos hänellä ei ole ystäviä tai harrastuksia. Jotenkin he ajautuvat arvostelemaan kaikkia näkemäänsä ja ympärillä olevaa. Kaikki tapahtuva on tuomittavaa tai ei ole ko. henkilölle mieleen.
Tälläinen käytös taas johtaa siihen, että ko. ihminen leimataan omituiseksi nimenomaan lähellä asuvien toimesta. Ilmeisesti apu löytyy vain hyväksymällä tapahtumat. Ei sentään aivan kaikkea.
Ihmettelen miten on elämänsä elänyt, jos kuusikymppisenä ei ole yhtään ystävää eikä mitään harrastusta? On mahtanut olla tosi tylsää jo hyvän aikaa. Silloin on ilmeisesti työ ollut kaiken kattava voima, mutta miksi joku on alunperin paennut vain työhön? (Kun jätetään ulkopuolelle vaikeat sairaudet jne. eli puhutaan terveistä ihmisistä)
Niin, pitääkö kalattaa ulos kaikki, mitä ajattelee tai jos pitää, pitääkö se tehdä tuomitsevassa sävyssä? Kuka tahansa saa omituisen maineen, jos aina kulkee tuomion profeettana. Itse asiassa, eikö se ole hieman kummallista, miksi maailma pitää nähdä niin mustana?
Lähden kyllä siitä, että aikuinen aika lailla itse petaa tämän välin 60-70 v. Useimmat kykenevät liikkeelle ja saavat suunsa auki, kysymys on aloitekyvystä. Ei kukaan meitä passaa, itse on kämpästään tultava ulos. Joskus työnantajat järjestivät eläkkeelle lähteville pienimuotoista koulutusta, jossa mm. harrastusten osuutta korostettiin. Nyt vissiin vaan lykätään ulos kiireellä, niin ainakin minä eläköidyin. Ja minulla on vastuu edelleen elämästäni.
Suvaitsevuutta harjoittelen päivittäin. Nimenomaan sitä, että miettisin mistä asemasta arvostelen ja mitä. En hyväksy kaikkea, mutta kun ja jos aikaa on, asioita voi pohtia tiukalla kammalla eli että on muitakin näkökohtia kuin omani. Tässä on se hyvä puoli, että vanhana ajattelu on luvallista: siihen saa kulua aikaa, ei ole pakko tehdä pika-analyysejä.
sellainen eläkeläinen jolla on varma tieto kaikesta.Aina laulaa joka tilaisuudessa niin että korvat soi vieressä.Sanoo synniksi senoritansseja ja on niin itse oikeassa.
Pitää vain mennä ihmisen alkulähteille ja miettiä miksi kukakin on sellainen kun on.Koettaa ymmärtää ja seuraavalla kerralla väistellä ettei törmää.
En kuitenkaan antanut periksi vaan pysyin mielipiteessäni. Parempi nyt on olla kun että olisin hymistellyt ja myötäillyt kun olin toista mieltä.
Mitään ajatelmaa en saa aikaiseksi mutta teillä näyttää olevan.
kiristä. Meinasi kyllä tänään kun tulin kaupasta ja edessäni ajoi "papparainen" 40-kymppiä 80-kympin alueella. Kun yritin ohi niin jo tuli papalle kiire kaasuttaa. En sitten viitsinyt lähteä kilpasille.
Tuollaiset pienet asiat kuin Saarasisko mainitsee, mutta ei isot asiat. Silloin kiristi, kun aikuinen ihminen heitti noin vain paperiroskan parkkihallin lattialle. Anteeksi rouva, mutta teiltä putosi paperi! Ajattelin mutten sanonut ja päässä kihisi!
Mitäpä täällä enää toisia opettamaan, eläköön kukin tavallaan. Huonoista tavoista saa aina palautetta tavalla tai toisella ja onneksi hyvästä käyttäytymisestäkin.
Pidän väreistä vaatteissa, tekstiileissä ja tauluissa, miksen sitten myös ympäröivässä elämässä. Kirjavuuskin voi olla harmoonista.
siitä, että vain pienet asiat kiristää. Minä ainakin olen. Kuluttavaahan se on, jos koko ajan on vetämässä herneitä nenäänsä. Ikinä emme pääse siihen, että kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta.
olla samaa mieltä kanssani tai suutuin, jos eivät olleet, siis lähipiirini.
Alle 20 - vuotiaana panin poikaystäväni( nyt pitkäaikaisen aviokumppanini)kanssa välitkin poikki, ainakin vuorokaudeksi,;) kun hän oli aivan eri mieltä jostain asiasta.
Vanhempana on viisastunut ainakin siinä, että kuultuaan kokonaan erilaisen mielipiteen, istahtaa rauhassa miettimään ." Voisihan se noinkin olla."
Jos toinen kokee asian erilailla, niin hänellä on siihen täysi oikeus. Oikeus ilmaista ajatuksensa ja jopa edellyttää, että edes yritämme ymmärtää.