koiran

miten on mahdollista että pidät koiraasi irti lenkillä ollessa?eikö laki sano että koira pitää olla kytkettynä kun se on oman piha piirin ulkopuolella,Ja sitten miksi pidät saksan paimenkoiraa lyhyessä ketjussa,ketju on noin 3 metriä .Sillä pitää olla liikkuma tilaa ja muutoinkin koiria pitää käyttää lenkillä,kun on kysymys suurista käyttö koirista.
251285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kapisia koirnaomistajia, jotka hankkivat mahd. ison koiran onnettoman egonsa jatkeeksi. Koiran hoitaminen jääkin sitten ihan hunningolle; koiraparka kärsii lyhyen narun pässä kesät talvet ilman riittävää liikuntaa ja jopa ilman kunnollista ravintoa. Koulutuksesta ei kannata puhuakaan.

Toinen porukkaa ovat sitten nämä mukametsästäjät, jotka hankkivat riistaverisen koiran rivitalon takapihalle puolen neliön häkkiin räksyttämään ympäri vuorokauden. Sitten ne pari kertaa vuodessa käy kaljaspäissään pienen erämutkan polleana heittämässä ja siihen se loppuu. Koira kärsii vähintään yhtä paljon kuin edelläkin.

Sitten on vielä näitä mamman kultia; metrin korkeita dogeja, joita saattaja kiskoo voimatonna aa suuntaan bee toiseen ja haukku tekee kuitenkin ihan niinkuin haluaa. 'Se on ihan kiltti', sanoo omistaja samaan aikaan kun hauveli loksauttaa hammaskalustonsa viattoman ohikulkijan takalistoon.

Ja entäpä nämä kasvattajat ja näyttelyfriikit...en jaksa kertoa. katsokaa MOT, jos se vielä näkyy vaikkapa netistä...

Äänestä
  • Mikä ihme näitä koiranomistajia nykyään vaivaa?

    Annetaan koiran juoksennella pitkän fleksin varassa pitkin ja poikin pyörätietä, eikä omistajalla ole tuon taivaallista käsitystä siitä, että takaa saattaa tulla pyöräilijä! Koira elää omaa elämäänsä ja omistaja mussuttaa kännykkään tajuamatta mitään ympäristön tapahtumista.

    Liian monta kertaa olen meinannut ajaa pyörälläni koiran päälle, koska koira on yht'äkkiä hyökännyt tien toiselta puolelta toiselle puolelle. Omistajat eivät kontrolloi mitenkään koiriaan.

    Tajuatteko te, millaiseen vaaraan te asetatte lemmikkinne! Te olette isäntiä ja koiran kuuluu olla isäntänsä hallittavissa!

    Äänestä

  • vaaratilanteita kirjoitti:

    Mikä ihme näitä koiranomistajia nykyään vaivaa?

    Annetaan koiran juoksennella pitkän fleksin varassa pitkin ja poikin pyörätietä, eikä omistajalla ole tuon taivaallista käsitystä siitä, että takaa saattaa tulla pyöräilijä! Koira elää omaa elämäänsä ja omistaja mussuttaa kännykkään tajuamatta mitään ympäristön tapahtumista.

    Liian monta kertaa olen meinannut ajaa pyörälläni koiran päälle, koska koira on yht'äkkiä hyökännyt tien toiselta puolelta toiselle puolelle. Omistajat eivät kontrolloi mitenkään koiriaan.

    Tajuatteko te, millaiseen vaaraan te asetatte lemmikkinne! Te olette isäntiä ja koiran kuuluu olla isäntänsä hallittavissa!

    siinä pyörässäs kilikello, jota soittaa kun tulet takaapäin. Ei kellään ole silmiä selässä, eikä pyöräilijää välttämättä kuule, varsinkaan näin talvella kun omat kengät pakkaslumessa narskuu ja autot pörrää vieressä, joten kelloa rimpauttamaan, sitä vartenhan se on olemassa, vai rasittaako se liikaa sun sormia? Järjen käyttö on sallittua myös pyöräilijöille....

    Äänestä

  • sulla kirjoitti:

    edellinen kirjoittajahan sanoi että:
    "Liian monta kertaa olen meinannut ajaa pyörälläni koiran päälle, koska koira on yht'äkkiä hyökännyt tien toiselta puolelta toiselle puolelle. Omistajat eivät kontrolloi mitenkään koiriaan." Eli jos se yhtäkkiä hyppää pyörän eteen niin ei siinä mitään kelloja ehdi rimputtelemaan. Vai pitääkö varalta joka koiran kohdalla rimpauttaa? Ettei vaan taas tämäkin tarina käänny silleen että hullu tappajapyöräilijä meinasi teloa meidän pikku Mustin...

    Äänestä

  • ja vielä aamen ja halleluja, olen tismalleen samaa mieltä!

    Äänestä

  • ymmärtämistä kirjoitti:

    edellinen kirjoittajahan sanoi että:
    "Liian monta kertaa olen meinannut ajaa pyörälläni koiran päälle, koska koira on yht'äkkiä hyökännyt tien toiselta puolelta toiselle puolelle. Omistajat eivät kontrolloi mitenkään koiriaan." Eli jos se yhtäkkiä hyppää pyörän eteen niin ei siinä mitään kelloja ehdi rimputtelemaan. Vai pitääkö varalta joka koiran kohdalla rimpauttaa? Ettei vaan taas tämäkin tarina käänny silleen että hullu tappajapyöräilijä meinasi teloa meidän pikku Mustin...

    opetella ymmärtämään lukemasi...

    "Annetaan koiran juoksennella pitkän fleksin varassa pitkin ja poikin pyörätietä, eikä omistajalla ole tuon taivaallista käsitystä siitä, että takaa saattaa tulla pyöräilijä!"

    Huom. TAKAA saattaa tulla pyöräilijä!

    En myöskään tarkoittanut, että asia pitäisi kääntää "silleen että hullu tappajapyöräilijä meinasi teloa meidän pikku Mustin...", vaan sitä, että tuollaisessa tilanteessa fiksut pyöräilijät sitä kelloa kilistää törmäysten välttämiseksi, olipa edellä kulkijalla koiraa tai ei, koska kellään ei ole silmiä niskassaan.

    Äänestä

  • tässä pitäis kirjoitti:

    Joo, fiksu pyöräilijä soittaa kelloa, mutta ei kovinkaan fiksut huutelevat sitten perään HULLU tai mulkoilevat muuten pahasti.

    Eli en soita kelloa ja vastapuoli saa kahtoa ihan peiliin, jos ei monen metrin levyisellä pyörätiellä sovi ohittamaan piskiä ulkoiluttavaa ihmistä.

    Äänestä

  • polkijaville kirjoitti:

    olekaan kovin fiksu... siinäpä syytä sitten ittees jos joku pyörätiellä eteesi tormaa, oli se sitten koira, lapsi tahi humalainen.

    Äänestä

  • tässä pitäis kirjoitti:

    opetella ymmärtämään lukemasi...

    "Annetaan koiran juoksennella pitkän fleksin varassa pitkin ja poikin pyörätietä, eikä omistajalla ole tuon taivaallista käsitystä siitä, että takaa saattaa tulla pyöräilijä!"

    Huom. TAKAA saattaa tulla pyöräilijä!

    En myöskään tarkoittanut, että asia pitäisi kääntää "silleen että hullu tappajapyöräilijä meinasi teloa meidän pikku Mustin...", vaan sitä, että tuollaisessa tilanteessa fiksut pyöräilijät sitä kelloa kilistää törmäysten välttämiseksi, olipa edellä kulkijalla koiraa tai ei, koska kellään ei ole silmiä niskassaan.

    Juu, ymmärsin kyllä tuon mutta tässä taas paistaa koiranomistajan ajatusmaailma: "Minullahan on täysi oikeus pitää flexiä auki koko pyörätien leveydeltä, sehän on pyöräilijän tehtävä estää vaaratilanteet. MISSÄÄN NIMESSÄ en voi pitää flexiä sen vertaa tiukemmalla että muut mahtuisivat kulkemaan ilman mitään vaaratilanteita. Siitähän saattaisi tulla traumoja meidän pikku Mustille ja sitten sitä joutuisi (taas) kuskaamaan kalliilla koirapsykiatrilla."

    Äänestä

  • ymmärtämistä, osa 2 kirjoitti:

    kuvittelet olevasi. Näköjään sinä kuulut siihen palstankäyttäjien ryhmään, että haluat vain haastaa riitaa ja väännellä asiat päälaelleen. Turhaanpa tuollaisen kanssa täällä aikaansa tuhlaa tyhjänpäiväiseen väittelyyn, kun asia ei mene perille, niin ei vaan mene, minkäpä sille mahtaa. Kun ei ole älliä päässä niin ei ole...

    Äänestä

  • melkoinen ajatustenlukija kirjoitti:

    Pyöräilijät voisi käyttää ajoteitä eikä noita kävelykatuja. Säästyttäs monelta. Onhan tuo tietenni harmittavaa että monet koiran omistajat ovat välillä pihalla ku tamppoonin narut koiriensa kanssa mut mahtuuhan meitä junaan monenlaista. Aina parempi vaikka 100 koiran omistajaa vaikkapa rannassa ku 1 puliukko.

    riidanhaastaja kun en vieläkään tätä asiaa ymmärrä, väännätkö vielä rautalangasta mikä se asia oli?

    Samalla voit edelleenkin vastata yksinkertaiseen kysymykseen: koira juoksee flexin perässä poikittain tietä, takaa tulee pyöräilijä. Kumpi mielestäsi tässä tilanteessa aiheuttaa vaaratilanteen: a) pyöräilijä, koska hän sattuu tulemaan koiranomistajan takaa vai b) koiranomistaja, joka ei pidä flexiä tarpeeksi tiukalla?

    Äänestä

  • etpä sitten kirjoitti:

    olekaan kovin fiksu... siinäpä syytä sitten ittees jos joku pyörätiellä eteesi tormaa, oli se sitten koira, lapsi tahi humalainen.

    Eli sun mielestä sä voit ajaa autollakin vaikka vastapäivään motarilla ja toinen osapuoli on tietenkin syyllinen törmättyään suhun, koska sä haluat ajaa ihan miten itse haluat vaikka liikennesääntöjä rikkoen?

    Äänestä

  • Rööri kirjoitti:

    Pyöräilijät voisi käyttää ajoteitä eikä noita kävelykatuja. Säästyttäs monelta. Onhan tuo tietenni harmittavaa että monet koiran omistajat ovat välillä pihalla ku tamppoonin narut koiriensa kanssa mut mahtuuhan meitä junaan monenlaista. Aina parempi vaikka 100 koiran omistajaa vaikkapa rannassa ku 1 puliukko.

    koiran omistajat lenkkeilyttää koiriaan ihan vapaasti sen koirattoman naapurin pihalla (jonka portin pieleen se rekku kusetetaan). Jäisi "kävelykadut" tyhjiksi eikä köyhän kunnan tarvitse haaskata rahaa niiden kunnossapitoon.

    Äänestä

  • sanottuna kirjoitti:

    Eli sun mielestä sä voit ajaa autollakin vaikka vastapäivään motarilla ja toinen osapuoli on tietenkin syyllinen törmättyään suhun, koska sä haluat ajaa ihan miten itse haluat vaikka liikennesääntöjä rikkoen?

    Missähän kohtaa minä semmosta olen sanonu? Ei näy menevän jakeluun se asia mitä tarkotin....

    Äänestä

  • niin olenkin kirjoitti:

    riidanhaastaja kun en vieläkään tätä asiaa ymmärrä, väännätkö vielä rautalangasta mikä se asia oli?

    Samalla voit edelleenkin vastata yksinkertaiseen kysymykseen: koira juoksee flexin perässä poikittain tietä, takaa tulee pyöräilijä. Kumpi mielestäsi tässä tilanteessa aiheuttaa vaaratilanteen: a) pyöräilijä, koska hän sattuu tulemaan koiranomistajan takaa vai b) koiranomistaja, joka ei pidä flexiä tarpeeksi tiukalla?

    kuten jo mainitsin, AINA EI VOI KUULLA takaa tulevia, joten kilikello soimaan, jotta tapaturmilta vältyttäisiin, ei kai se voi olla niin ylivoimaisen vaikeeta rimpauttaa?
    Aika outoa kun flexiä ei mielestäsi saa pitää tarpeeksi löysällä, että koira voi tehdä tarpeensa kauemmas pyörätiestä (sitä vartenhan ne on keksitty), turhapa sitten on valittaa koiranpaskoista pyöräteillä, kun ei ne kauemmaskaan paskalle pääse.

    Äänestä

  • molemmat, mutta kirjoitti:

    jos ei voi kuulla takana tulevia niin eikös se ole hyvää syy pitää koiraa vähän lyhyemmällä narulla ettei naru ole poikittain koko tiellä? Monet ihmiset (meitä on moneksi) ottaa kellon kilistelyt v**tuiluna. Lisäksi, kun kerran asiaan päästiin niin eikös se ole ihan sama mihin kohtaan se koira sen läjänsä tekee, sehän pitää järjestyssäännön mukaan kerätä mukaan? Vai onko niin että tämä sääntö koskee kaikkia muita mutta ei koiranomistajia ;)

    Äänestä

  • riidanhaastamista kirjoitti:

    mä enää jaksa jauhaa enempää... Eihän kukaan pidä sitä flexiä koko aikaa täyspitkänä, en minä ainakaa, kyllä mä sen lyhyeksi kelaan jos/kun muuta liikennettä havaitsen.
    Eipä tuo näytä kaikille olevan sama mihin koirat paskoo, valituksia saa lukee jatkuvasti näin keväisin. Mun puolesta saa paskat olla keräämättä, sehän on luonnontuotetta, toisin kuin lasinsirpaleet, äläkä nyt vaan rupee väittään, että sä oot pyöränkumisi puhkonu paskapökäleisiin useemmin kun kaljapullon sirpaleisiin. =)

    Äänestä

  • järjen juoksua... kirjoitti:

    Missähän kohtaa minä semmosta olen sanonu? Ei näy menevän jakeluun se asia mitä tarkotin....

    Sulla taitaa olla jakelussa vain oma napa, jos et osaa ajatella sitä, että pyörätiellä on muitakin kulkijoita kuin sinä ja koirasi pitkän fleksin varassa.

    Äänestä

  • Vitut kirjoitti:

    mä enää jaksa jauhaa enempää... Eihän kukaan pidä sitä flexiä koko aikaa täyspitkänä, en minä ainakaa, kyllä mä sen lyhyeksi kelaan jos/kun muuta liikennettä havaitsen.
    Eipä tuo näytä kaikille olevan sama mihin koirat paskoo, valituksia saa lukee jatkuvasti näin keväisin. Mun puolesta saa paskat olla keräämättä, sehän on luonnontuotetta, toisin kuin lasinsirpaleet, äläkä nyt vaan rupee väittään, että sä oot pyöränkumisi puhkonu paskapökäleisiin useemmin kun kaljapullon sirpaleisiin. =)

    aivan! niin kauan kun minä ja lapseni rikkovat itsensä sekä pyöränsä kumit lasinsiruihin saa paskat olla luonnon tuotteena..Ja ihan turha sanoa et kato mihin ajat pyörällä koska samaa voi sanoa et kato mihin astut jos paskat haittaa..ja itse kyllä olen huomannut että jos koiran omistajat eivät aamuisin alikulkutunneleita siivoo lasinsiruista ei sitä tee kukaan muukaan!ja mitä noihin paskoihin tulee niin löytyy yllättävän paljon ihmisiä, jotka myös tekevät jätteensä pihalle et kuka ne kerää??

    Äänestä

  • ???...!!! kirjoitti:

    Näistä kommenteista voi siis päätellä että se että jotkut juopot särkee pulloja kadulle niin se antaa koiran omistajille oikeutuksen olla keräämättä koiransa jätöksiä? Ettei vaan olis huono tekosyy laiskuudelle tai välinpitämättömyydelle? Minäkääm en välittäisi maksaa Huurinaiselle roskiksen tyhjennyksestä, saanko kipata ne roskat kadulle koska onhan siellä lasinsirplaleitakin? Paras olisi jos kukaan ei sotkisi mutta ne pullonrikkojat on sen verran toivottomia tapauksia että ne eivät älyä vaikka tekisi mitä mutta tuntuisi että koiranomistajat saattaisivat olla ihan täysijärkistä porukkaa...

    Henk.koht. en tunne yhtään ihmistä joka tekisi jätteensä (ainakaan sitä isompaa) pihalle, jos sinä tunnet niin onneksi olkoon vaan...

    Äänestä

  • Rööri kirjoitti:

    "Pyöräilijää velvoittaa erityisesti tieliikennelain 3§, jonka mukaan jokaisen tienkäyttäjän on noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi. Käytännössä tämä merkitsee jalankulkijoita lähestyttäessä nopeuden sovittamista lähelle jalan liikkuvien nopeutta."

    Eiköhän siihen kuulu myöskin sen kilikellon rimpautus takaa tultaessa......

    Äänestä

  • se selvisi... kirjoitti:

    Kannattaisi edellisen viestin kirjoittajan pyrkiä poliitikoksi, niin taitavasti oli taas tulkittu lakitekstiä... missä kohti tuossa puhutaan kellon rimpautuksesta? Edelleen, tietääkseni kilikello ei edes kuulu mitenkään pyörän pakollisiin varusteisiin (saatan olla väärässä), miten sitä rimpauttaa jos sitä ei ole? Ja vielä, tuo lakitekstikö antaa koirille vapauden juosta tiellä miten sattuu, vastuuhan on VAIN pyöräilijän?

    Äänestä

  • Rööri kirjoitti:

    Nyt kun on tiedossa mitä laki sanoo niin tiedetään myös kuka maksaa jos pyöräilijä vetää koiran yli. Mut onneksi me kaikki olemme ajattelevia ja järkeviä ihmisiä ja osaamme niin pyöräilijät kuin koirailijat tehdä toisillemme tilaa tuolla teillä.

    Pullonsiruista sen verta et miellummin astun avojaloin paskaan kuin pullonsiruun. Ja toivoisin myös että ihmiset keräisivät "haitallisista" paikoista nuo paskat pois. Mitä tuokin nyt tarkottaa niin jokainen käyttäköön järkeään :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ulkoiluttaja kirjoitti:

miten on mahdollista että pidät koiraasi irti lenkillä ollessa?eikö laki sano että koira pitää olla kytkettynä kun se on oman piha piirin ulkopuolella,Ja sitten miksi pidät saksan paimenkoiraa lyhyessä ketjussa,ketju on noin 3 metriä .Sillä pitää olla liikkuma tilaa ja muutoinkin koiria pitää käyttää lenkillä,kun on kysymys suurista käyttö koirista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu