MIKSI ylen yö radio on paska?
Siksi ettei ylessä ole enään toimittajia. Heistä on tullut kuuluttajia. Ennen radiossa oli toimittajia jotka tekivät juttuja sekä pitivät yllä keskustelua sekä heillä oli jotain sanottavaa. Nykyisin on vain kuuluttajia jotka kuuluttavat seuraavan kappaleen ja sit levy soimaan. Typerää. Näitä musiikkia soittavia kanavia on yllinkyllin ja kaikille löytyy siitä puurosta sopiva, mikäli musiikkia haluaa kuunnella.
Meitä on paljon jotka valvovat öisin syystä tai toisesta ja ainakin minua ihmetyttää miksi? ylen kanavilla soitetaan musiikkia lähes tauotta, vaikka studiossa on ihminen paikalla. Mielestäni yle voisikin olla toisenlainen kanava joka huomioisi kuulijansa paremmin ja järjestäisi enemmän toimitettua ohjelmaa öisin. Myös sellaiset olisi tervetulleita joihin kuulijat voivat osallistua. Ylen öissä on yksi nais toimittaja joka ottaa hieman paremmin kuulijat huomioon valitettavasti nimi ei juuri nyt tule mieleen, kiitos kuitenkin sinulle.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikki radiojuontajanplantut pois pilaamasta arvokasta musiikinsoittoaikaa!Tulisipa 24/7 musiikkikanavia ilman ärsyttävää juontajien polotusta!Vain uutiset ja mainokset sallitaan musiikin lisäksi!