SirMichael MacDevil

Alas mennessäni huomasin
Mä oven suuren ja ajattelin
Siellä menneitä saloja voi olla

Niin ovea raskasta raotin
Uteliaana sisään kurkistin
Ja mielin avoimin
Annoin uteliausuuden tulla

Siellä jotain suurta ja mahtavaa
Tahtoi täyttää sieluni kokonaan
Enkä millään voinut vastustaa
Tuota kaunista kutsua kuulla

Siis sisään yli kynnyksen astelin
Tuon maailman kauneutta ihastelin
Ja sokaistuin kaikelta muulta

Annoin mahdin tuon virrata sisällein
Suurten salojen aueta itsellein
Synnin suloisen otin mä omaksein
Nyt palvoin mä totuutta uutta

Nektari punainen virtasi lävitsein
Hehku poltti puhtaan sydämmein
Ja sain elämän ikuisen taakaksein
Jota nyt kannan ilman autuutta

Kaiken voimani yhteen vain keskitin
Irti kaikesta itseni repäisin
Oven perässäin kiinni paiskasin
Nyt yksin keskellä ikuisuutta

Pikkuhiljaa sitten ymmärsin
Sivuportin löysin itse Helvetin
Sydämmeni täynnä tunnetta uutta

Tuo tunne sisintäin nakertaa
Sekoitus sääliä ja vihaa
Tiedän niin makaa kuin petaa
Yksi laji voi kuolon muillekkin tuottaa

Nyt maassa kuolevaisessa vaellan
Tietäen lopun inhan ja ankean
Kiinni menee portit Tuonelan
Näin ihmiskunta itseensä hukkuu

Vielä koitan pelastaa muutaman
Näyttää hetken kauneuden ainoan
Onnen lyhyen mahdollisen olevan
Muistot elävät elämän kultaa

Elokuun yöt
On ihanaa aikaa
Niihin kätkeytyy
Mystistä taikaa

Yhdessä kanssasi
Jos ulvoa voisin
Sielumme kiihkeät
Liityä toisiin

Ja jälkeen iltojen
Voisin nähdä sen
Silmistäs loistaen
Sen tunteen
Syvän, tumman
Ilon, yhteyden kumman
Jonka loimme
Yhdessä ulvoen
Yössä elokuun
Rakkautta palvoen

Lailla läpmpimän kevät tuulen
Kiidän haaveiden mailla
Todellisuuden välillä jääden kauas taa
Toisinaan on minun pysähdyttävä
Ja kohdattava todellisuus silmästä silmään
Vankkumatta vailla pelkoa
Ja jälleen pääsen jatkamaan matkaa
Unelmien salatuille saloille...

Hän Kaivoi ojaa
Kaivoi antaumuksella ja varmasti

Hän kaivoi ojaaa
vuoksi pellon josta leipänsä ansaitsi

Kaivoi syvään ja ankarasti
vuoksi lastensa leivän paremmaksi

Kaivoi kuumassa ilman juotavaa
Suuressa huumassa haveillen tulevaa

Iski kuokka ahkerasti
Silmissä kippunat jatkuvasti
Selkä vääränä edestä elämän
Tahto edestä perheen ja emännän

Loppui kuumuus niin nopeasti
Aukes taivas ja maan kauttaaltaan kasti

Oli oja jo syvä ja vettävä
Pian täyttyi raikkaasta vedestä

Vaan kaivaja sitkeä työnsä äärestä
Ei malttanut poistua ikinä

Siellä pohjalla ojan vieläkin lepää tuo
Viljalle ravinnon oman ruumiinsa suo

On pieni pirtti nyt ilman isäntää
perhe sairas vailla turvaa ja einettään

Hän kaivoi ojaa ja sinne myös hukkui
Ei aatellut omaa vuoksi toisten pois nukkui

Haaveissa…

Aurinko nousee vuorenhuippujen takaa vasten kuulasta taivasta ja kimaltaa aamukasteisessa heinikossa. Istun hevosen selässä ja tunnen kuinka suuret kaviot iskevät maahan laukan kiivaassa tahdissa. Raikas aamu usva virtaa vasten kasvojani saaden kyyneleet valumaan poskille.
Sylissäni kannan sinua, kaunista, kevyttä, haurasta olentoa joka värisee kylmästä ja jännityksestä. Kiedon viittani tiukemmin ympärillesi ja painan pääsi rintaani vasten. Sydämeni hakkaa laukan tahtiin.

Me kiidämme halki vihreän laakson, kauriiden loikkiessa pelästyneinä tieltämme. Läpi syvän solan joka halkaisee vuorijonon kuin salama myrskyisen taivaan. Ylhäällä seinämässä yksinäinen kotka kaartaa pesänsä yllä suojelevasti ja samalla ruokaa etsien. Jalkani tärisevät väsymyksestä ja odotuksen tuomasta jännityksestä siitä mitä tietämättömässä määränpäässämme odottaa.

Aurinko on ylittänyt jo korkeimman kohtansa, päivä taittuu illan puolelle ja kultaa lumiset vuorenhuiput ympärillämme. Saavumme metsän reunaan, jota jylhät seinämät suojaavat ympäriltä. Hidastan hevosen käyntiin, se puuskuttaa hengästyneenä puolenpäivän juoksun jälkeen. Sukellamme metsän varjoihin. Ympärillä on kaunista, auringonvalo siivilöityy puiden oksien lävitse maahan luoden kultaisia väreitä aluskasvillisuuden ylle.

Metsän toisella reunalla vasten vuoren rinnettä on aukea, jossa puro laskee kallionkielekkeeltä pieneen lampeen. Kannan sinut lammenrantaan, missä voit heilutella jalkojasi raikkaassa vedessä. Laskevan auringon säteet heijastuvat lammen pinnasta värjäten ympäristön kullan, keltaisen ja oranssin eri sävyihin. On lämmin, vesi solisee ja linnut laulavat. Olet kaunis, silmissäsi näen tähdet ennen kuin yksikään on ehtinyt taivaalle syttyä. Kiedot kätesi kaulalleni ja kellahdat nauraen selälleen. Unohdamme kaiken muun ja katoamme hetkeksi tähtien sekaan, pois kaikesta maallisesta, tuntien vain toisemme ja onnen…

Sen halauksen tulet saamaan
Pitkän, hellän Aistikkaan
Ja kun huuleni painuu sua suutelemaan
Kaulalle, niskaan, huulille maistamaan
Makusi ihana saa sydämmen palamaan
Ja tunteen suurimman roihuamaan

Minä pidän
Kauniista, ihanista hetkistä,
missä tunteet täyttää mielen,
eikä muu maailma häiritse,
missä onni kohtaa odotuksen,
mikä täyttää muistot taas harmaassa arjessa,
ja odotus täyttää rinnan
taas kohdatakseen onnen...

Kuin kuuta nousevaa
Sinua odotin
Ja kuu nosikin
Ja huomasin
Olevani yksin vieläkin

Kasvot kauniit edessäin
Silmät kaipuuta hohtavat
Hymy ihanista ihanin
Huulet niin vastaan ottavat

Viereeni vartalosi kallistit
ja ehdoitta se käsiini luovutit
Sain tuntea vaalean ihosi
ja heräävän halun sisälläsi

Rintasi ihanat ja herkät
uumasi kiihkeän ja lämpimän
Huulesi jotka omiani etsivät
Himon suuren ja kasvavan

Valtaisan tunteen ulos tulevan
kautta vartesi taipuvan
Äänesi kiihkon nousevan
tahtini mukana kulkevan

Kunnes myötä kynttilöiden
vieretysten kietouduimme
Antaen yön vielä yhdistää
aamun ankaran tuodessa eron ikävän

Öinen ihana tuoksusi käsissäni
muistutti minua yöstä josta juuri pakenin
Ja toivo elää sisälläni
että sen uudestaan kokea saisin