Ihan oikeesti. Onko sinulla mitään sairauksia vai oletko saanut terveenä tepastella tänne asti.?
OLETKO TERVE?
Fiola.
231372
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
kiinnostaa? Yleensä pidetään toisten sairauksista kuuntelemista tylsänä.
elämässäni on ollut kunnon kotiruoka kasvuvuosinani, ja ns.terve suku...:)Terveelliset elämäntavat ovat suojelleet ainakin minua monelta...:/
terve, ainakin tällähetkellä - huomisesta en tiedä.
terve, mutta silti hyvin pyyhkii laillani näinkin. Minä en ainakaan jaksa vaivojani valittaa.
näkyvää,vikaaa vikaaaa vikaaaa
Kolmekertaa silppurissa käyty.
Ei kuitenkaan kuten entisellä mummolla.
Luulosairautta vaille kaikki taudit.:)
Kun itse olen sairastanut syövän noin neljä vuotta sitten.
Kontrolleissa käyn ja kaikki ok tällä hetkellä. mutta huomisestahan en tiedä.
Niinkuin ei kukaan toinenkaan tiedä.
Muuten olen ollut ikäni terve ja liikunnallinen. Syöpä geeni on suvussani ja minun epäonnekseni se pahus iski minuun.
Anteeksi jos pelästytin teidät.
Onneksi ei ainakaan vielä moinen syöpä loinen iskenyt,
vaikka sitä on jo monesti minulle varmuudella esitetty.
Loppu tulos ollut kuitenkin hyvänlaatuinen kasvain.
Kuudesti anestesiassa leikattu, mutta kuitenkin täysin työkykyinen nainen. Kerran leikattiin hyvälaatuinen kasvain, en syö muita lääkkeitä kuin hormoneja, kasvaimeni takia.
työkykyinen reipas nainen minä olen, sitä en vaan tiedä kuinka kävis jos jättäisin ne 7 pilleriä aamulla ottamatta, ne nimittäin säätelee mun verenpaineen ja pitää veriarvot kunnossa.
olen ollut kolmessa vatsaan kohdistuvassa isossa leikkauksessa vuosien varrella,on viety sitä sun tätä.
Sukurasituksena olen saanut sydän-ja verisuonisairaudet,sydäntä on tahdistettu lukuisia kertoja,pillereitä popsin kuin "vanhukset"ikään,ja ikää ei vielä kuuskyt!
Tietysti unohtamatta krooniset kivut.
Mutta positiivisen luonteen omaavana kestän paljon,juuri olen selvinnyt lähes viikon kuumeesta ja raastavista kroppakivuista.
Mut kyl alkais riittää jo....
Tuli mieleen juttu kun talon vanhaemäntä oli käynyt lääkärintarkastuksessa. Takaisin tultuaan istuutui kiikkustuoliinsa ja huokasi: "On se tuo lääketiede edistynyt. Ennen kun kävi lääkärissä niin ne nuoret lääkärit vaativat aina riisuuntumaan alasti. Nykysin ei tarvii kun näyttää kieltään niin jo tauti selevii"
peräpuikkoja lääkäriltä vaivohinsa,meni muutaman
päivän jälkeen uudestaan,ja sanoi lääkärille,
eipä ollut apua lääkkeistä, aivan sama vaikka
olisin puohon lykännyt
Mielenterveys vaivana, johtuu työpaikkakiusaamisesta
jaksaminen vähissä...
T:Nörtti IT alalta
Tuntuu nyt juuri, että ei järkeä elämässä ja olen todella sairas....en tiedä miten jatkaa tätä matkaa,
Jollakin syöpä ja toisella kuolemansairaus nimeltä masennus.
Kehitä kiusaajalle/kiusaajille jäynää. Auton ovenlukkoon tai pyöränlukkoon pikaliimaa tai muovilusikan varresta kiila. Lähetä kotiosoitteeseen (naimisissa) hempeä postikortti allekirjoitettuna salarakkaalta (voi näkyä työpaikalla aamuäreytenä jos ei ole tottunut nukkumaan sohvalla).
Tilaa hänelle lehtiä tai ms. kotiin. VAIN MIELIKUVITUS ON RAJANA, JA RIKOSLAKI.
Sitten vain kuuntelet POKKANA työpaikallasi kun jollakulla on ongelmia.
...ne molemmat ja muutama muu vielä päälle.
Sattuipas päivälle tämä kysymys. Just tänään sain tietää, että eipä taida olla enää paluuta työelämään. On ranka niin sökönä,lähinnä kaularanka, hermovaurio ym. ja kivut jokapäiväisiä, varsinkin oikein käden kipu on sellaista, että kaikki koskettaminen sattuu, niin kuin tämä kirjoittaminenkin. Lisäksi diabetes 2-diagnoosi tuli eilen. Että eiköhän tätä nyt parin päivän ajalle riittänyt.
No kyllä se päivää varmaan vielä paistaa meikäläisellekin, vaikka nyt vähän masentaa. Ei se ole aina tae siitä, että saa kivuttoman vanhuuden, vaikka eläisi kuinka terveellisesti.
olet ollut?kyllä siinnä kaularanka saa kyytiä ja hermot humisee..
elä tykkää pahaa..vain huumorinkukkasta tuon sulle, toivon ,että saat nauttia elämästäsi, eläkä masennu.
toivoo..l-h
viestistäsi. Käpytikkanimmarin keksin kun kirjoittelin johonkin enkä meinannu keksiä, että millä nimimerkillä kirjoitan, sitten lensi talipallolle käpytikka. Sitä oli tosi kiva katsella kun se keikkui siinä. Joo ei tulisi mieleenkään naputella puunkuoria. Siinä alkaisi pää humista todella pahasti, kun muutenkin kaikki pään liikuttelu sattuu.
Fasaanirouvat tuli just syömään pihalle.
Kohta kevät koittaa ja elämä varmaan alkaa tuntuu kivemmalta.
kukaan,sairastunut lapsena polioon?
Synnyin suureen lapsikatraaseen maalle ja ei vanhempien syli kaikille riittänyt ja ei se ollut siihen aikaan tapanakaan.
Joten koko ikäni olen kantanut heikkoa itsetuntoa ja riittämättömyyden tunnetta.
Meidänikäisemme, ja hieman nuoremmathan saivat kokea ne viimeisimmät polioepidemiat maassamme.
sydänvikainen, joten "tervettä päivää" en ole nähnyt.
Lääkäreiden ihmeeksi vika alkoi enemmän haitata vasta n. 42-vuotiaana - olen ollut hyvin onnekas ;D