Jollain lailla pitäisi miettiä meikäläisen, että kuinka paljon on valmis panostamaan ja antamaan toisen lapsen hyväksi, näin kokopäiväisenä äitipuolena, että ei sitten kovin paljon polla kuumene, kun lapsi 12 vuotiaana muttaakin äitinsä luo(äitinsä koko ajan maanittelee siihen), ja saa täydellisen aivopesun siitä kuinka kamala minä olenkaan aina ollut(!) ja niin lapsi kääntyisikin minua vastaan ja haukkuisi lukemattomilla sanoilla minua syyttömää.
Siis jos "annan kaikkeni" polla varmaan poksahtaa silloin. Jos taas "säännöstelen" pollaani ajatellen, en ole rehellinen vaan itsesuojelevainen, tosin pollani kestäisi sitten mahdollisen keskityksen.....
Ajatukseni sai vakavan ilmeen, kun juuri kuulin tuollaisen kuvailemani kertomuksen, jonka eräs äitipuoli kertoi, ei naurattanut yhtään hänen kylmä kohtalonsa.
Niin, suo siellä vetelä täällä.
Siis jos "annan kaikkeni" polla varmaan poksahtaa silloin. Jos taas "säännöstelen" pollaani ajatellen, en ole rehellinen vaan itsesuojelevainen, tosin pollani kestäisi sitten mahdollisen keskityksen.....
Ajatukseni sai vakavan ilmeen, kun juuri kuulin tuollaisen kuvailemani kertomuksen, jonka eräs äitipuoli kertoi, ei naurattanut yhtään hänen kylmä kohtalonsa.
Niin, suo siellä vetelä täällä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mutta entäs jos käykin niin että lapsi huomaa "säännöstelysi" eikä sen takia pidä sinusta niin paljon kuin "täydestä" sinusta pitäisi.
Jos tuossa (yllä kuvatussa) tapauksessa muuttaa äitinsä luo, niin on paljon helpompi aivopestävä. Entäs jos ei missään vaiheessa muutakaan teiltä pois (paitsi kun lentää pesästä) niin harmittaako sinua kun et olekaan antanut kaikkeasi...?
juuri tuotakin mietin...hyviä pointteja..
kuin sydämmessäsi oikeaksi tiedät ja tunnet. Mielestäni tuollaista ei edes kannata etukäteen miettiä. Teet parhaasi ja sen pitää riittää. Kyllä lapsetkin on 12v jo aika eteviä huomaamaan mistä on kysymys.
Kuule, sitä suuremmalla syyllä jos pelkäät että lapsi tulevaisuudessa käännytetään sinua vastaan, sinun kannattaa ns "panostaa" häneen.
Silläkin uhalla, että niin tapahtuu kuin pelkäät. Ei katsos elämä siihen lopu, vaan myöhemmin tämä lapsi kyllä palaa luoksesi tai ainakin muistaa sinua hyvällä, kun kasvaa. Aivopesu ei kestä ikuisesti.
kiitti ymmärtäväisitä mietteistänne!
Olen "panostanut" lapseen kuin omaani, ja omat tarpeenikin monasti siirtänyt sivuun...kuitenkin pitänyt myös "jöön". Lapsi luottaa ja tykkää minusta, olemme eläneet tässä uusiossa jo viisi vuotta.
Uskomatonta katseltavaa silti on tuo äidin voima.
Sanoisin, että jos maailmassa on yhtään todellista rakkautta, se on lapsen rakkaus äitiään kohtaan. Vaikka äiti pettäisi lapsen tuhannesti, ja sanoo vain jälkeenpäin, "voi kultapieni, minä ymmärsin aivan väärin, sori jos sulle tuli tuosta paha mieli" niin kaikki on kuitattu! Siksi ajattelen edelläkuvatusti..
Tämmöstä on äitipuolen elämä välillä tunteineen.Kevään iloa kaikille uusperheille!