Yritin nousta, mutta en pystynyt. Yritin kuolla, mutta en pystynyt. Yritin elää, mutta en pystynyt. Yritin iloilta, mutta en pystynyt. Yritin nähdä tulevaisuuden ja se kertoi minulle pahaa. Ryppyiset käteni edessä kertovat sen. Tummien peilisilmien katse kätkee kauneuden sisäänsä. Palava palo, kuoleman tuska ja elämän suuri ilo ravitsevat elämääni.
Painava sielu ja ulkokuori mätänevä. Silloin tunsin ja näin sinut ensi kerran. Vasta myöhemmin uskalsin sanoa ja myöhemmin uskalsin puhua. Hylkäsit minut ja minä itkin. Tiesin mutten tajunnut. Löysin totuuden ja se oli tuskallista. Koskaan en enää epäonnistu, koska en löydä sinua.
Niin monet kertovat kuinka elämä raatelee kynsien lailla ja kuinka elämä on pahaa. Milloin tulet ja löydät minut? Aikaani olen tuhlannut valehteluun ja uhoamiseen. Vihdoin tajusin etten lapsi ole ollutkaan vaan taivaan lintu häkissä, jossa petolinnut raatelevat. Sairauteni palo, polttaa minut sieluusi. Et koskaan ymmärrä, enkä ymmärrä minäkään. Yksin olen ollut ja tulen olemaan. En haluaisi nähdä kuudennentoista kesän kuolemaa, en halua vanheta. Kerroin sinulle totuuden ja hylkäsit minut, hylkäänkö minä sinutkin?
Enkelin siivet löysin eräänä päivänä. Ne käteeni painoin ja kotiini vein. Huomasin kuitenkin niiden olevan paholaisen siivet, jotka polttivat käteeni ikuiset arvet. En enää ollut nuori, en aikuinen. Muistoissani pahat aaveet, jotka viiltävät minua. Helpotuksen tie, jonka vihdoin löysin toivat uuden tien elämääni. Silti puutut minulta ja rakastan vain sinua. Löydänkö uuden? Löydän, mutta rakastanko sinua vieläkin? Unohda minut ja minä unohdan sinut. Tuo tuuli etelän, uuden sivun elämässäni jonka kirjoitan paholaisen siivillä. Kauniit maisemat kuvitelmissani, ne minä löydän ja niissä elän. Tuo viima lämpösi ja tuo minulle toivoni.
Kävelin puistossa. Lapset leikkivät. Hiekkalaatikolla itkee yksinäisen lapsen äiti. Näen hänen kärsivän. Äiti lohduttaa lastaan ja lähtee pois. Katselin kuinka sadepisarat tippuivat taivaalta nenääni. Sateen tuoksu ja jäähtyvä maa. Virkoan vedestä. Juoksen rantaan, jossa tuulee ja aallot piiskaavat silokalliota. Aurinko vaipuu pilvien taakse ja sade raiskaa maan. Juoksen taas pois.
Lämmin koti ja kodin tuoksu. Paljaat varpaani koskettavat kylmää lattiaa. Salaman välähdys. En pelkää, en ole pelännyt. Luonto on luonto. Mikä tapahtuu niin tapahtuu. Emme voi sille mitään. Sadepisarat ikkunoilla tanssivat ja aurinko tervehtii väreissä. Maa on märkää. Tunnen kuinka se litisee. Kierin ja pyörin nurmella. Vaatteeni ovat likaiset. Nukahdan kuivaan vuoteeseeni. Veden tuoksu hiuksissani ja silmäni uupuneet lepäävät.
Aamu herää taas ja yö on kuollut. Kuinka kaunis onkaan päivä ja valo. En jaksaisi ajatella, kunpa tämä ei loppuisi koskaan. Mikään ei ole kuitenkaan samanlaista ja viimeiset hetkesi ovat uuden elämäsi alku. Rakkaus, sitä en ole koskaan ymmärtänyt. Mikä se on? Voima, kilpi, lähde, ilo, eutanasia, armo, välittäminen vai kuolema? Älä tule tänne, en halua. Menisitkö pois. Puristan, mutta en saa jäädä. Lähden pois ja tulin taas takaisin. Pilaantuneena ja mädäntyneenä. Mutta olinko jo pilaantunut?
Painava sielu ja ulkokuori mätänevä. Silloin tunsin ja näin sinut ensi kerran. Vasta myöhemmin uskalsin sanoa ja myöhemmin uskalsin puhua. Hylkäsit minut ja minä itkin. Tiesin mutten tajunnut. Löysin totuuden ja se oli tuskallista. Koskaan en enää epäonnistu, koska en löydä sinua.
Niin monet kertovat kuinka elämä raatelee kynsien lailla ja kuinka elämä on pahaa. Milloin tulet ja löydät minut? Aikaani olen tuhlannut valehteluun ja uhoamiseen. Vihdoin tajusin etten lapsi ole ollutkaan vaan taivaan lintu häkissä, jossa petolinnut raatelevat. Sairauteni palo, polttaa minut sieluusi. Et koskaan ymmärrä, enkä ymmärrä minäkään. Yksin olen ollut ja tulen olemaan. En haluaisi nähdä kuudennentoista kesän kuolemaa, en halua vanheta. Kerroin sinulle totuuden ja hylkäsit minut, hylkäänkö minä sinutkin?
Enkelin siivet löysin eräänä päivänä. Ne käteeni painoin ja kotiini vein. Huomasin kuitenkin niiden olevan paholaisen siivet, jotka polttivat käteeni ikuiset arvet. En enää ollut nuori, en aikuinen. Muistoissani pahat aaveet, jotka viiltävät minua. Helpotuksen tie, jonka vihdoin löysin toivat uuden tien elämääni. Silti puutut minulta ja rakastan vain sinua. Löydänkö uuden? Löydän, mutta rakastanko sinua vieläkin? Unohda minut ja minä unohdan sinut. Tuo tuuli etelän, uuden sivun elämässäni jonka kirjoitan paholaisen siivillä. Kauniit maisemat kuvitelmissani, ne minä löydän ja niissä elän. Tuo viima lämpösi ja tuo minulle toivoni.
Kävelin puistossa. Lapset leikkivät. Hiekkalaatikolla itkee yksinäisen lapsen äiti. Näen hänen kärsivän. Äiti lohduttaa lastaan ja lähtee pois. Katselin kuinka sadepisarat tippuivat taivaalta nenääni. Sateen tuoksu ja jäähtyvä maa. Virkoan vedestä. Juoksen rantaan, jossa tuulee ja aallot piiskaavat silokalliota. Aurinko vaipuu pilvien taakse ja sade raiskaa maan. Juoksen taas pois.
Lämmin koti ja kodin tuoksu. Paljaat varpaani koskettavat kylmää lattiaa. Salaman välähdys. En pelkää, en ole pelännyt. Luonto on luonto. Mikä tapahtuu niin tapahtuu. Emme voi sille mitään. Sadepisarat ikkunoilla tanssivat ja aurinko tervehtii väreissä. Maa on märkää. Tunnen kuinka se litisee. Kierin ja pyörin nurmella. Vaatteeni ovat likaiset. Nukahdan kuivaan vuoteeseeni. Veden tuoksu hiuksissani ja silmäni uupuneet lepäävät.
Aamu herää taas ja yö on kuollut. Kuinka kaunis onkaan päivä ja valo. En jaksaisi ajatella, kunpa tämä ei loppuisi koskaan. Mikään ei ole kuitenkaan samanlaista ja viimeiset hetkesi ovat uuden elämäsi alku. Rakkaus, sitä en ole koskaan ymmärtänyt. Mikä se on? Voima, kilpi, lähde, ilo, eutanasia, armo, välittäminen vai kuolema? Älä tule tänne, en halua. Menisitkö pois. Puristan, mutta en saa jäädä. Lähden pois ja tulin taas takaisin. Pilaantuneena ja mädäntyneenä. Mutta olinko jo pilaantunut?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vaikka kirjoituksesi on nuoren ihmisen käsialaa, niin en menisi ja tölväisi sitä heti ja noin vain siitä syystä.
On kummallista, että joskus täällä lueskellessani nuorempien kirjoittajien tekstejä, minulle tulee hyvin tyhjä olo. Aivan kuin he kertoisivat minulle tarinan, jonka olen joskus ziljoonavuotta sitten kertonut itse... jollekin, kenties itselleni.
En tiedä, mutta tämä oli minulle tärkeä pala. Se teki tehtävänsä. Mutta mikään kirjallisuuden tähtituote tämäkään elämäni ei ollut.
Pitää vissiin viilennellä chakroja, keittää kahvia ja katsella miten aurinko nousee idästä.
"Alku aina vaikeaa, lopussa kiitos seisoo"