...olisin ihan mielenkiinnosta kysynyt, etteikö ketään teistä haittaa se, että uskonnostanne niin suuri osa on pyhitetty toisten uskontojen parjaamiseen?
Koraanista valtaosa on juutalaisten haukkumista, sekä kristittyjen myös. Jos kuuliaisesti suoritatte kaikki vuorokauden viisi rukousta, tulette tuominneeksi juutalaiset ja kristityt seitsemäntoista kertaa päivässä (= koraanin 1. suurassa, jota rukouksien aikana rukoillaan, tuomitaan kristityt ja juutalaiset harhaoppisina).
Onko tosiaan näin, että Jumalan maailmalaajuisesta viestistä maailmalle karkeasti ottaen puolet on pyhitetty sen tosiasian painamiseen hurskaiden uskovien päähän, että juutalaiset ja kristityt ovat pahoja ihmisiä? Vai olikohan Muhammadilla henkilökohtainen ongelma ja identiteettikriisi, jota te vaan toistatte.
Henkilökohtaisesti minun on vaikea ymmärtää sitä, että jonkun uskonto perustuu puoliksi/suureksi osaksi toisten uskontojen kieltämiselle ja haukkumiselle. (tosin mitä minä helvettiin tuomittuna dhimminä mitään mistä ymmärtäisinkään...) Ja vielä vähemmän, että tällainen olisi oikean Jumalan viesti kansalleen. Olisiko teistämahdollista hankkia se oma uskonnollinen identiteetti muuten, kuin toisia uskontoja parjaamalla? Näistä toisista uskonnoista suurin osa - ellei kaikki - ei rakenna identiteettiään niin paljon toisten haukkumisen varaan, kuin te, rakkaat muslimit.
Rakkaat muslimit...
13
809
Vastaukset
- formatissa
syöttää Koraaniin(Islamiin) sitä huolimatta ilmestyy: odotaa.. VT/UT PLONK! :)
- ei ilmeisesti ole
mahdollista hankkia omaa identiteettiäsi muuten, kuin toista uskontoa parjaamalla.
- Esko
>>Koraanista valtaosa on juutalaisten haukkumista, sekä kristittyjen myös.
Sinulla sekosi jo asiat keskenään. Avauksessa sanotaan, että haukkuminen on osa islamin uskontoa.
Sinä puhut sitten avaajasta.
Minäkin voin todistaa, että Koraanissa on semmoista ja Muhammed tappoi juutalaisia.
oletko kuullut sitä sanapartta rikasta toisen silmässä ja niin edelleen...
- malcolmx
.. kaikki sotia on takana seonistit.
- koska asia ei ole ihan niin
Kuin sinä sen sanot/luulet olevan.
Missä kohtaa Avauksen Suuraa tuomitaan kristityt ja juutalaiset.. On tainnut mennä minulta jotenkin ohi...
Ei pidä irroittaa asioita asiayhteydestä.. Sillä keinolla melkein mikä tahansa uskonollinen teksti saadaan näyttämään miltä sen halutaan näyttävän..
Koraani sisältää Suuria mitkä on annettu tietyssä tilanteessa tiettyä tarkoitusta varten.. esim, sotasaaliin suura, on annettu sotatilanteessa, sotatilaa varten...- jäi sanomatta
Ja nythän on sotatila, eikö niin?
- SUURIA
"Koraani sisältää Suuria mitkä on annettu tietyssä tilanteessa tiettyä tarkoitusta varten.. esim, sotasaaliin suura, on annettu sotatilanteessa, sotatilaa varten..."
Eihän tuolla suuralla enää mitään tee.. Pois vaan - Salakuuntelija
SUURIA kirjoitti:
"Koraani sisältää Suuria mitkä on annettu tietyssä tilanteessa tiettyä tarkoitusta varten.. esim, sotasaaliin suura, on annettu sotatilanteessa, sotatilaa varten..."
Eihän tuolla suuralla enää mitään tee.. Pois vaanKoraani itse ei sanoa, että suurat olisivat mitenkään tiettyyn tilanteeseen tarkoitettuja, vaan osoittaa yleisiä ohjeita kaikille ajoille.
Mikäli suurat ovatkin aidosti historiallisia ja omaan aikaan sidottuja ohjeita, niitä ei tarvitse noudattaa enää ollenkaan, vaan kaikki perinteiset kirjoitukset voidaan hylätä. Mielenkiintoista!
Tällöin Koraani ei olekaan enää mitään ajatonta Jumalan ilmoitusta, vaan pelkkää historiallista ohjeistusta. Se ei koske enää ketään. Kaikki voidaan korvata vaikka Marian tunnustuksella. Muhammedin sanoman tilalle voidaan muodostaa nykyaikaiset käsitykset järjen ja humanismin avulla. Miksi muslimit eivät ole tehneet niin? Koska he eivät itsekään usko siihen? Koska suurin osa pitää Koraania kuitenkin Jumalan ilmoituksena, vaikka juuri täällä todistettiin, että suurat ovatkin tilannekohtaisia ohjeita? Taitaa mennä muslimeilla logiikka ja vellit aivan sekaisin. On kiva valita, mitä noudattaa ja mitä ei. Silloin voi rauhassa vääristellä Muhammedin sanomaan paremmin? - Dhimmi
...haittasi se tai oli haittaamatta.
Avauksen suuran loppu, jonka tunnetkin:
...Johdata meidät oikealla tiellä, niiden tiellä, joille sinä olet armollinen, joihin vihasi ei kohdistu ja jotka eivät kulje eksyksissä.
Tässä viimeisessä lauseessa mainitaan a) ne, "joihin vihasi ei kohdistu", ja b) ne, "jotka eivät kulje eksyksissä".
Toki sellaisenaan tekstin voi olla ymmärtämättä näin ja miten itse haluaa, mutta klassiset islamilaiset koraanin kommentoijat sekä myös perimätietoon perehtyneet muslimit tietävät, että tässä viitataan juutalaisiin ja kristittyihin. a):t ovat juutalaisia, b):t kristittyjä
Yksi Saudi-Arabiassa painettu Koraanin laitos lisää jopa suluissa juutalaiset ja kristityt näihin kohtiin (vaikka se onkin lähi-idän muslimeille sekä hurskaille muslimeille sinänsä tarpeetonta tietoa, kun he tietävät sen jo). Ja uskoakseni he tuntevat siellä paremmin islamia kuin suomalaiset käännynnäiset.
Eli tahtoopa avauksen suuran lukija kuvitella mitä tahansa sen lopusta, todellisuudessa hän kuitenkin aina resitoi juutalaiset ja kristityt tuomitsevaa tekstiä. - Kolmas pieru poskeen
Dhimmi kirjoitti:
...haittasi se tai oli haittaamatta.
Avauksen suuran loppu, jonka tunnetkin:
...Johdata meidät oikealla tiellä, niiden tiellä, joille sinä olet armollinen, joihin vihasi ei kohdistu ja jotka eivät kulje eksyksissä.
Tässä viimeisessä lauseessa mainitaan a) ne, "joihin vihasi ei kohdistu", ja b) ne, "jotka eivät kulje eksyksissä".
Toki sellaisenaan tekstin voi olla ymmärtämättä näin ja miten itse haluaa, mutta klassiset islamilaiset koraanin kommentoijat sekä myös perimätietoon perehtyneet muslimit tietävät, että tässä viitataan juutalaisiin ja kristittyihin. a):t ovat juutalaisia, b):t kristittyjä
Yksi Saudi-Arabiassa painettu Koraanin laitos lisää jopa suluissa juutalaiset ja kristityt näihin kohtiin (vaikka se onkin lähi-idän muslimeille sekä hurskaille muslimeille sinänsä tarpeetonta tietoa, kun he tietävät sen jo). Ja uskoakseni he tuntevat siellä paremmin islamia kuin suomalaiset käännynnäiset.
Eli tahtoopa avauksen suuran lukija kuvitella mitä tahansa sen lopusta, todellisuudessa hän kuitenkin aina resitoi juutalaiset ja kristityt tuomitsevaa tekstiä.Olet aivan oikeassa. Koraanin ja muslimien mielestä kristityt ovat väärentäneet Jeesuksen sanoman ja kulkevat siksi eksyksissä ja juutalaiset ovat apinoita ja sikoja, joita Jumala vihaa.
- Miia_83
Dhimmi kirjoitti:
...haittasi se tai oli haittaamatta.
Avauksen suuran loppu, jonka tunnetkin:
...Johdata meidät oikealla tiellä, niiden tiellä, joille sinä olet armollinen, joihin vihasi ei kohdistu ja jotka eivät kulje eksyksissä.
Tässä viimeisessä lauseessa mainitaan a) ne, "joihin vihasi ei kohdistu", ja b) ne, "jotka eivät kulje eksyksissä".
Toki sellaisenaan tekstin voi olla ymmärtämättä näin ja miten itse haluaa, mutta klassiset islamilaiset koraanin kommentoijat sekä myös perimätietoon perehtyneet muslimit tietävät, että tässä viitataan juutalaisiin ja kristittyihin. a):t ovat juutalaisia, b):t kristittyjä
Yksi Saudi-Arabiassa painettu Koraanin laitos lisää jopa suluissa juutalaiset ja kristityt näihin kohtiin (vaikka se onkin lähi-idän muslimeille sekä hurskaille muslimeille sinänsä tarpeetonta tietoa, kun he tietävät sen jo). Ja uskoakseni he tuntevat siellä paremmin islamia kuin suomalaiset käännynnäiset.
Eli tahtoopa avauksen suuran lukija kuvitella mitä tahansa sen lopusta, todellisuudessa hän kuitenkin aina resitoi juutalaiset ja kristityt tuomitsevaa tekstiä.Esimerkiksi tämä:
"62. (Koraaniin) uskovat ja myöskin ne jotka ovat juutalaisia, kristittyjä, saabalaisia, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja elävät hurskaasti, saavat totisesti palkkansa Herransa luona; ei mikään pelko valtaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia."
Tiedän paljon muslimeita, jotka pitävät kristittyjä ja juutalaisia uskovaisina.
Koraanissa on paljon negatiivissävyistä tekstiä juutalaisista, mutta oman käsitykseni mukaan se kertoo enemmänkin Allahin ja Muhammedin pettymyksestä juutalaisiin. Jumalahan oli valinnut heidän valituksi kansakseen, auttanut heitä monin tavoin, ilmaissut itsensä, antanut yhä uudestaan anteeksi ja silti niin monet olivat epäuskoisia ja käyttäytyivät vastoin Jumalan tahtoa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1835272- 1691661
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)661477- 691018
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?6827Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte124817- 57804
Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy192788En olisi uskonut et
Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.66759- 76751