niin sellaista kysyisin että kumpi olisi parempi vaihtoehto yli 8kk leikatulle poikalupalle kaveriksi. saman ikäinen tyttö vai ihan poikanen?
KYSYMYS
mooii
4239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ihan pientä poikasta en suosittelisi.
Mieluummin jo samaa kokoluokkaa olevan, voi olla että poikanen saisi kyytiä.
Uroshan ei pieniä poikasia yleensä hyväksy.
Kannattaa tehdä myyjän kanssa vaihto-sopimus, että voit palauttaa tai vaihtaa kanin toiseen jos puput eivät tulekaan toimeen keskenään.
kiitos vastauksesta.
Anteeksi nyt vaan, mutta poikanen voi olla helpompi yhdistettävä kuin murrosiässä oleva naaras.
Luovutusikä on 8 viikkoa (älä ota vastaan nuorempaa) ja täytyyhän sen pienokaisen antaa tutustua uuteen kotiin rauhassa ihan itsekseen ensin.
Meillä ainakaan ei uros tullut ollenkaan toimeen pikkupoikasen kanssa. Uros olisi aivan varmasti tappanut pikkuisen, jos samaan häkkiin olisi laitettu. Vasta sitten kun pienempi oli kasvanut samaan kokoon, uros hyväksyi sen.
Uroshan tappaa vaistomaisesti pienet poikaset.