PBL-perseestä

Ollaan koulussa korvia myöten täynnä tätä Problem Based Learningia. Idea tuossa varmaaan on todella hieno,mutta meidän koulussa homma toteutuu näin: Joka tiistai on tämä hemmetin tutoriaali,siinä menee koko päivä. Ryhmässä on 9 ihmistä ja aika loppuu aina kesken.Tutoriaalien aiheet ovat hemmetin kuivia ja opettajat ovat ottaneet sellaisen asenteen ettei heidän tarvitse enää vastata meidän kysymyksiin vaan hommaan kuuluu etsiä vastaukset itse. Jos järjestelmää kritisoi tulee heti rukkasta naamalle,eli ihan turha valittaa, mutta valitettu on. Opettajat ovat niin tämän järjestelmän pauloissa,että kunnon vanha OPETUS kärsii ja kaikki pitää integroida kaikkeen. Millaisia kokemuksia muissa kouluissa tästä järjestelmästä on?
5667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Meillä on yleensä yksi pbl/viikko. Joko maanataina tai tiistaina on kahden tunnin pituinen aloitustutoriaali. Lähdemateriaaleista riippuen yleensä jaamme hieman sitä, mistä lähteestä kukakin pääasiassa tietonsa hakee. Kaikki tietysti tutustuvat aiheeseen omine nokkineen riittävästi.

Sitten loppuviikosta, eli torstaina tai perjantaina on taas kahden tunnin purkututoriaali, jossa asia käydään läpi ja kirjataan yhteinen tuotos.

Tutor-opettaja on paikalla kummassakin tutoriaalissa ja seuraa aktiivisesti keskustelua, yleensä siihen puuttumatta. Hän kuitenkin korjaa, jos näkee aiheelliseksi oikaista virheellistä päätelmää tai ryhmä on muuten "umpikujassa". Opettaja vastaa asiallisesti ryhmän esittämiin kysymyksiin ja lopuksi vielä antaa pikaisen arvion sen kertaisen tutoriaalin onnistumisesta.

Tutoritehtävään on siis mielestäni varattu aikaa ihan hyvin, laajemmalle tehtävälle ma-pe. Usein sen viikon luennoilla, työpajoissa ja harjoittelussa käsitellään asiaan kuuluvia aiheita, joten opetus ei ole vallan itseoppimista. Meillä rtg-hoitajaopiskelijoilla oikeat kuvausasennot on opiskeltu juuri näissä tutoriaaleissa, laitteistojen tekniset jutut luennoilla/ harjoittelussa jne.

Opiskelua on takana vasta vähän yli kuukausi, joten tämä voi tästä vielä paljon muuttuakin. Tähän mennessä tämä ei ole ollut niin paha, kuin mitä aluksi luulin. Tosin itseohjautuvuutta pitäisi koko ajan lisätä, omat materiaalit yms. Toivottavasti homma pysyy järkevänä jatkossakin.

Koko tutoriaalin käyminen läpi yhessä päivässä kuulostaa kyllä hieman ikävältä. Musta on parempi, että on aikaa keskittyä itsekseen kouluajan ulkopuolella aiheeseen ja sitten vaihtaa ajatuksia ryhmän kanssa. En osaa sanoa, mitä tilanteelle voisi tehdä, kun asiasta valittaminen ei hetkauta mitään. Entäs jos yrittäisitte viedä asiaa pidemmälle ja kritisoisitte asiaa muille kuin opettajille? Joku koulutusvastaava voisi suhtautua asiaan eri tavalla? En tiedä, kenen puoleen kääntyä tässä asiassa, mutta yritä ottaa selvää ja älkääkä jättäkö asiaa sikseen.

Äänestä

Itellä onneksi opinnot jo loppusuoralla, mutta oon koko opiskelun ajan vihannut niitä tutoristuntoja...

Äänestä

Seikkailen nyt ihan väärällä palstalla, mutta sanonpa kutenkin mielipiteeni... Minä pidän PBL:stä, mutta se johtuu kai siitä, että minulla on ollut hyvä tuuri sekä ryhmien että ohjaajien suhteen. Meidän tutoristunnoissamme on käytetty tervettä järkeä, eli tilaisuus keskittyy lähinnä epäselvien asioiden selvittelyyn ja keskusteluun. (Se purkukerta siis) Jos joku asia on käsitelty hyvin luennolla, ei sitä toisteta enää sanasta sanaan tutoristunnossa. Purkukerralla ei myöskään enää kirjoiteta mitään ylös, sillä kaikillahan on opiskeltu asia jo muistiinpanoissaan tai ainakin päässään. Turhan työvaiheen voi siis jättää pois. Sen sijaan siinä ensimmäisessä istunnossa, jossa pohdimme sitä ongelmaa, laitamme tarralapuille ylös jonkinlaista ajatuskulkua. Mielestäni hyvä tutor vastailee pieniin kysymyksiin, mutta luennoimaan ei tarvitse ruveta. Voi esim. selittää jonkin epäselvän käsitteen tms. Tietysti PBL ei sovi aivan kaikkien asioiden opiskeluun ja meidänkin opintoihimme on tungettu muutamia kertakaikkisen epäonnistuneita tutorongelmia. Esim. tilastomatematiikkaa olisi vähän helpompi oppia luennoilla ja toisenlaisissa ryhmätöissä kuin PBL:n kautta... Niin, ja meidän tutoristuntomme kestävät 1-2 tuntia, sisältäen siis sekä viimekertaisen ongelman purun ja uuden aloituksen. Näin siis lääkiksessä.

Äänestä

Meillä on juuri sama meininki eli joka helvetin tiistai kokoonnutaan 9 hengen porukalla. Ja nyt on vielä pahentunut niin että istuntoon ei ole tulemista enää pelkällä kirjallisuudesta haetuilla lähteillä. Meillä on oltava aina vähintään kaksi tutkimusta eli esim. väitöskirjoja. Koita siinä sitten yrittää löytää kirjastosta kirjoja kun 60 ihmistä hakee samasta aihepiiristä.. Ei välttämättä kaikille riitä ja vielä kriiterinä on, että kirjat on oltava 2000-luvun puolelta. Opiskelen siis sairaanhoitajaksi.

Äänestä

EVVVK ...ei vois ***** vähempää kiinnostaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hoitaja kirjoitti:

Ollaan koulussa korvia myöten täynnä tätä Problem Based Learningia. Idea tuossa varmaaan on todella hieno,mutta meidän koulussa homma toteutuu näin: Joka tiistai on tämä hemmetin tutoriaali,siinä menee koko päivä. Ryhmässä on 9 ihmistä ja aika loppuu aina kesken.Tutoriaalien aiheet ovat hemmetin kuivia ja opettajat ovat ottaneet sellaisen asenteen ettei heidän tarvitse enää vastata meidän kysymyksiin vaan hommaan kuuluu etsiä vastaukset itse. Jos järjestelmää kritisoi tulee heti rukkasta naamalle,eli ihan turha valittaa, mutta valitettu on. Opettajat ovat niin tämän järjestelmän pauloissa,että kunnon vanha OPETUS kärsii ja kaikki pitää integroida kaikkeen. Millaisia kokemuksia muissa kouluissa tästä järjestelmästä on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu