Svetogorsk jäi rajavyöhykkeelle- tankkaajien viisumit uusiksi
15.2. 11:09 Etelä-Saimaa
Uusi rajavyöhyke on merkitty karttaan vihreällä.
Svetogorskin taajamassa vierailu vaatii erillisen luvan Leningradin oblastin rajahallinnolta. Kaupungissa vierailu on mahdollista myös viisumilla, jossa on merkintä paikasta.
Määräykset merkitsevät käytännössä sitä, että kaikki säännöllisesti Svetogorskissa, Juustilassa ja Vaalimaan vastaisilla huoltamoilla tankkaamassa kävijät joutuvat hakemaan uuden viisumin.
Rajavartiohallinnolta lupa on haettava kuukausi ennen suunniteltua matkaa. Lupa voidaan myöntää kymmeneksi kuukaudeksi.
Viipurin rajavaltuutettu Igor Juvzhenko esitteli torstaina Imatralla Venäjän federaation uusia rajavyöhykemääräyksiä ja vyöhykkeen kulkua Kannaksella.
Uudet määräykset kasvattavat vyöhykkeen syvyyttä Vuoksen pohjoispuolella. Vyöhykkeen takaraja kulkee Hiitola-Viipuri ratalinjan mukaisesti. Pohjoisessa Inkilän, Sairalan, Kylä-Paakkolan ja Antrean taajamat ovat vyöhykkeen ulkopuolella.

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.esaimaa.fi/page.php?page_id=5&news_id=200713064792
rättijärveltä tankilta,oli ihan normireissu muuten mutta jonoa ei ollut kumpaankaan suuntaan,ei muuta kun kaikki kynnellekykenevät venäjälään siellä ei mikään muutu koskaan.
Ei se miksikään muutu ! Käydään niinkuin ennenkin. Ei veli venäläinen rahantuloa ja sen tuojia lopeta. On rakennettu uudet tullit ja tiet. Venäjän byrokratia hakee nyt uusia uomiaan ja kenelle ne rahat uitetaan. Tämä on venäjän sisäinen asia. Me mennään, niinkuin ennenkin.
joo niinhän se varmaan että muutokset, vaikka ne olisi paperilla, eivät aina siirry käytäntöön Venäjälä niinkuin me länsimaisen hyvinvointidemokratian kansalaiset olemme tottuneet täällä tapahtuvan.
Syitä on monia, tsaarinaikaisesta hallinnosta kommunistihallinnon kautta vapaaseen kapitalismiin siirtyneen Venäjän on vaikea muuttua.
Kaikki ajattelevat omaa etuaan nyt kun yhteiskunnan etu ei olekaan enää etusijalla.
Piukkuisen offtopic, mutta pakko oli kommentoida.
Muuten, tietääkö kukaan missä etenee EU:n ja Venäjän välinen uusi viisumisopimus?
Eli monikertaviisumi pitäisi saada 35 Eurolla Venäjälle.
saat sen monikertaviisumin 35 e:lla edellyttäen, että muut viisumia varten tarvittavat asiapaperit (HIV-todistus, passi, virallinen kutsu ja matkavakuutustodistus) ovat ok. Venäjä tiputti viisumihinnat samalla tasolle EU:n kanssa -05 syksyllä. Että semmoista.
koska moniviisumin hinta matkatoimistossa on reilut 100 Euroa!!!
Mikä ihmeen viisumisopimus se sitten on mistä on uutisoitu kaiken talvea???? Piti tulla voimaan 1.1.2007! Ja sitten maaliskuussa 2007???
omiaan. Niin ei muuta kuin hommaat virallisen kutsun Venäjältä ja marssit konsulaattiin, 35e, eikä kukaan vedä välistä.
vaivaa joku sun tuttu joutuu mäkee sen virallisen kutsun eteem, ei taida olla ihan 70 erkin arvoista