hei.olen 37v.ja pääsin vihdoin silmätutkimuksiin kun on näkö vaivannut.silmälääkäri totesi kaihin kummassakin silmässä.syntynyt luultavasti siitä kun joudun syämään isoja määriä kortisoonia.no lääkäri oli tehokas.mutta tyyliin mitään et kysy/en vastaa!siis:leikataan sanoi tohtori!mutta ei vielä.syksyllä tarkastetaan.eli täytyykö näön kadota kokonaan ennen leikkausta?entä leikkauksen jälkeen toimiiko näkö ihan yhdellä leikkauksella?silmälaseilla?ilman?silmälaseja ei minulla ole.
Vastaukset 4
- silmäihminen
Kaihileikkaus on nykyään yksinkertainen ja nopea päiväkirurginen operaatio. Yksityiselle sektorille pääset leikkaukseen vaikka heti (riittää, että kaihi on todettu), kunnalla leikkauksiin on valitettavan pitkät jonot. Näön ei tarvitse "kadota kokonaan", mutta kunnallisella puolella leikkaukseen pääsee haitta-asteen mukaan, eli kun näöntarkkuus on tarpeeksi alhainen. Työikäisen kohdalla on perusteltua leikkauttaa kaihi jo aikaisemmin, ennen kuin näöntarkkuuden aleneminen aiheuttaa työkyvyttömyyttä. Kannattaa kysellä mahdollisuuksista päästä leikkaukseen oman kuntasi silmäklinikalta.
Näkö on usein varsin kohtuullinen jo heti leikkauksen jälkeen ja kirkastuu muutamassa päivässä. Silmätippahoito kestää yleensä kuukauden verran, sairaslomaa tulee parisen viikkoa. Silmälaseja ei yleensä tarvita leikkauksen jälkeen, koska kaihin samentaman mykiön tilalle asetettavaan keinomykiöön saadaan haluttu taittovoima. Olemassa oleva taittovirhekin on siis mahdollista korjata keinomykiöllä. Jos molemmat silmät korjataan näkemään kauas ilman laseja, tulet tarvitsemaan lukulasit kun ikänäkö alkaa vaikeuttaa lukemista. Leikkaus voidaan tehdä myös siten, että leikkauksen jälkeen toinen silmä näkee kauas ja toinen lähelle - tällöin lukulasien tarve lykkääntyy ja/tai vähenee huomattavasti. Ikäsi puolesta sinulle ei ehkä kuitenkaan suositella tämänkaltaista nk. monovision-ratkaisua. - Kaihi nuorena?
Heippa, "kohtalotoveri". Olen 48-v ja käyttänyt silmälaseja lähes koko ikäni. Vuosi sitten selvisi, että toisessa silmässä harmaakaihi. Vuotta aiemmin nuori lääkäri ei edes tunnistanut tilannetta, sanoi vaan ettei tarvi olla huolissaan, vaikka silmän näköä ei saatu linssiä vaihtamalla korjattua??. Nyt lääkäri laittoi leikkausjonoon. Toiseenkin silmään tullut alkava kaihi vuoden sisällä. Erittäin hyvä juttu kaihileikkauksista on Eiran silmäklinikan nettisivuilla. Itseäni kyllä rupesi pelottamaan, kun luin jutut läpi - asialliset tosin. Jutut laadittu tyyliin "vanhuksille tulee kaihi". Itsekin toivoisi lekurilta empaattisempaa suhtautumista. Mutta onneksi leikkauksella jotain voidaan tehdä, näkökykyni on selvästi heikentynyt. Työelämässä olen mukana ja nähdä olisi tarvis.
- Brighteye
Lohdullista, että muitakin siis löytyy...Itse olen just 40 täyttänyt ja ikäkriisistä kunnialla selvinnyt, niin eikä mitään: alkava kaihi molemmissa silmissä! Eikä mulla ole edes mitään ns. riskitekijöitä.
Tietoa kaihileikkauksista löytyi googlaamalla ihan kivasti. Kiinnostaisi vain missä vaiheessa kaihileikkaus kannattaa tehdä? Itselläni ei vielä ole selviä oireita, mutta silmäkirurgin mukaan leikkauksen voisi tehdä vaikka heti (omalla rahalla tietysti). Onko tulevaisuuden kannalta merkitystä tehdäänkö leikkaus nyt, vai kitkuttelenko muutaman vuoden? Luin jostain myös ns. monitehotekomykiöistä; vaikutus lienee about sama kuin moniteholinsseillä. Aika uusi juttu ilmeisesti. Mitenkähän piilolasin käyttö onnistuu kaihileikatussa silmässä (jos tarve vaatii siis)?
Työkseni joudun ajamaan paljon; pimeässä ajaminen ja muiden autojen valot rasittavat silmiä erityisesti...lieneekö sekin kaihiin liittyvää? - Anonyymi
Brighteye kirjoitti:
Lohdullista, että muitakin siis löytyy...Itse olen just 40 täyttänyt ja ikäkriisistä kunnialla selvinnyt, niin eikä mitään: alkava kaihi molemmissa silmissä! Eikä mulla ole edes mitään ns. riskitekijöitä.
Tietoa kaihileikkauksista löytyi googlaamalla ihan kivasti. Kiinnostaisi vain missä vaiheessa kaihileikkaus kannattaa tehdä? Itselläni ei vielä ole selviä oireita, mutta silmäkirurgin mukaan leikkauksen voisi tehdä vaikka heti (omalla rahalla tietysti). Onko tulevaisuuden kannalta merkitystä tehdäänkö leikkaus nyt, vai kitkuttelenko muutaman vuoden? Luin jostain myös ns. monitehotekomykiöistä; vaikutus lienee about sama kuin moniteholinsseillä. Aika uusi juttu ilmeisesti. Mitenkähän piilolasin käyttö onnistuu kaihileikatussa silmässä (jos tarve vaatii siis)?
Työkseni joudun ajamaan paljon; pimeässä ajaminen ja muiden autojen valot rasittavat silmiä erityisesti...lieneekö sekin kaihiin liittyvää?Tarve ei vaadi piilolaseja, yleensä se vaatii lukulasit. Autojen valohäikäisy loppuu välittömästi leikkauksen jälkeen. Leikkaava lääkäri kysyi ennen leikkausta toiveistani, sanoin toivovani nimenomaan helpotusta autolla-ajoon. Ja toivovus toteutui 100%.sti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52994
- 98984
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i20837- 134792
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t121766Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔41695- 45656
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke23628Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610- 19596
- 40591
- 46578
- 34552
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka137526Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok116518Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44516- 47505
- 25502
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi8495