Minua kiinnostaisi tietää, että millaista on turvallisuus Gambiassa. Uskaltaako kaksi parikymppistä blondi-naista liikkua keskenään? Entä onko taksit luotettavia? Entä kuinka tiukasti kannattaa pitää laukusta kiinni taskuvarkaiden varalta? Olen käynyt Thaimaassa ja siellä olen tuntenut oloni turvalliseksi, siellä esim. laukut on jätetty kameroineen ja rahoineen rannalle uimaan mennessä, eikä mitään ole hävinnyt. Mutta miten Gambiassa?
Turvallisuus
Gambiassa
41818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Terve blondit
Olen kiertänyt muutakin kun tahkoa ja voin todeta, että Gambia oli turvallinen paikka.
Paikallisia on koulutettu valtion toimesta ottamaan turistit huomioon ja kohtelemaan heitä hyvin. Tämä on tosi, vaikka kuulostaa oudolta näin länsimaalaisen korvaan.
Itselläni on huono tapa kulkea laukku auki paikassa kun paikassa, Gambiassa paikalliset huomauttivat asiasta ja kehottivat kuitenkin pitämään kassin vetoketjua kiinni... Kerjäsin siis verta nokasta, mutta mitään ei viety.
Jos teitä ei ahdista paikalliset bouncerit eli hotellin liepeillä pyörivät apua tarjoavat miehet, ei virallisia oppaita mutta nämä ovat suurinmmilta osin juuri niitä, mitä valtio on kouluttanut .Liittykää seuraan ja olette taatusti turvassa... myös muilta häslääjiltä.
Jos ensimmäinen tarjokas on ärsyttävä, tutustukaa muihin. Näin pääsette myös tutustumaan muuhunkin, kun turisteille tarkoitettuihin juttuihin...
Gambia on mielestäni maa, misä turisteille annetaan vielä arvoa, jopa naiset puhuvat turisteille, eikä turistia mulkoilla pitkin nenänvartta. Oppi on mennyt perille, mistä rahaa tulee, eli turismista.
Suomessa turistit ovat myös arvostettu asia, ei me niitä, vaan yritetäään näyttää heille parasta, niinkun Gambialaisetkin.
Me ryönättiin pitkin ja poikin yön pimeinä tunteina eikä pelottanut kertaakaan.
Jos haluatte säästää, älkää käyttäkö niitä takseja, mitä hotelleilla pyörii.Kuka tahansa paikallinen, jolla on auto, on valmis antamaan kyydin ja paljon halvemmalla, kun ns. taxit.
Hyvää matkaa ja kateeksi käy, kun itse joutuu täällä kärvisteleen.
Me oltiin kaksin mun ystävän kanssa reisussa ja alkupäivinä meinasi hermo mennä.miehet jahtasivat vaikka kuinka sanottiin että ollaan naimisissa tahoillamme eikä olla mitään miestä metsästämässä.
Bongattiin lopulta yks ranta poitsu seuraksi ja hän kyllä sitten hätisti innokkaat fanit tiehensä.sen lisäksi asiaa helpottaa kun kylmästi vaan valehtelee että seukkaa gambialaisen miehen kanssa, sen jälkeen saa olla suht rauhassa.
muuten oli kyllä ihan turvallinen ja mukava reissu.meinaan kyllä lähteä uudelleenkin.
halpaa oli viikon lomalla loppupuolella sai jo miettiä että mihin vielä rahaa tuhlaisi koska mulla oli mukana 15000dalasia(siis n.450e)...
kala ruuat on todella hyviä ja olut maistui kanssa.
rantsussa sai tavarat olla rauhassa.
toivottavaksi tuliaisina oli muutakin HIV !
Ehtän levitä sitä,käy testeissä !!!!!
Me olimme neljän nuoren naisen porukulla ja täytyy sanoa, että oli melkoisen raskas loma! Varautukaa siihen, että seuraansa/palvelujansa tarjoavaa miestä riittää joka minuutille. Ns. bumstereille ei kannata edes korvaansa lotkauttaa, eivät halua teiltä kun rahat ja todennäköisesti naimisiin. Turha edes yrittää olla turhan ystävällinen heille. Ottakaa mieluummin virallinen opas (tunnistaa tietynlaisita vaatteista). Mutta varautukaa myös heidän kohdallaan siihen, että jossain vaiheessa ilmoittavat rakastuneensa teihin ja haluavansa viettää jokaikisen hetken kanssanne. Yökerhoon viejiä olisi riittänyt koko ajan. Eipä ollut innostusta lähteä katsomaan mikä meno niissä olis ollut. Meillä oli kaikilla kihlasormukset matkan aikana sormessa vaikkei oikeasti naimisissa ollakkaan. Toimi yllättävän hyvin. Eipä tarvinnut niin selitellä miksei haluttu antaa puhelinnumeroita tai mennä yökerhoihin. Taksikuskit oli meidän kohdalla kai lähes kaikki pöllyissä, että toivottiin vaan että hengissä selvittäis niistä matkoista. Turistitaksit oli törkeen kalliita paikallisiin verrattuna. Paikallistakseja ei vaan hotellien edestä niin hyvin saa. Ryöstelyä ei tarvinnut onneksi pelätä mutta iltaisinhan on erittäin pimeää, katuvaloja ei juuri ole ja sähkökatkoksia melko usein, eli TASKULAMPUT ehdottomasti mukaan! Ja varautukaa siihen, että yrittävät huijata teitä koko ajan. Kun väittävät, että ovat tavanneet teidät aikaisemmin tai ovat töissä teidän hotellissa niin ei tuskin pidä paikkaansa. Yleensäkin suhtautukaa erittäin varauksella tyyppeihin, jotka väittävät olevansa töissä jossain hotellissa. Tällaisen johdosta meinasimme astua käärmeeseen (ja nehän on kaikki siellä tappavia). Mukaan paljon skeptismiä, tervettä järkeä ja päättäväisyyttä.