Olenko jo auttamattomasti liian kääkkä menemään Aurinkomatkojen opaskurssille? Ikää on 33 vuotta ja työkokemusta mm. lentoemännän ja sosiaalialan töistä. Oppaan työ oli haaveeni jo lukioiässä, mutta maailma vaan kuljetti muualle... Minkä ikäisiä opaskurssilaiset yleensä ovat? Kohteissa olen kyllä nähnyt jopa 40 v oppaita työssään.
Aurinkomatkojen
oppaaksi
102666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
elämänkokemus on plussaa ja alle 22-vuotiaita ei opaskurssille edes oteta eli luulen, että sovit joukkoon varsin mainiosti.
Vasta kurssilla olleena voin todeta, ettei ikä ratkaise. Kevään kurssin keski-ikä oli 26 ja vanhin meistä 35 eli haepa ihmeessä syksyn kurssille!
Voitko vielä kertoa, minkä alan ihmisiä teidän kurssilla oli? Miltä vaikutti tuleva työ ja luvattiinko töitä heti? Voiko heti alussa toivoa tiettyjä kohteita?
Taustamme olivat hyvin erilaiset. Monilla oli matkailualan koulutus, osalla kaupallinen, löytyi sosionomeja, historian maistereita, parturi-kampaaja... Eli yhtä ja oikeaa koulutusta ei ole. Osa oli matkustellut paljon ja asunut ulkomailla, toiset eivät. Osan kielitaitoa oli haastattelussa testattu, mutta esimerkiksi omaani ei. Kovin erilaisia ihmisiä siis, mutta hauskaa porukkaa kaikki.
Töitä saatiin koko porukka ja kohteisiin lähdetään, kun se itsellemme sopii: ekat heti helmikuun lopussa ja viimeiset kesäkuun puolella. Toivomuksia kohdemaista otettiin vastaan: osa pääsi haluamiinsa maihin, osa ei. Yhtä suurta lottoa siis...
Kurssi oli antoisa ja antoi mielestäni riittävät pohjatiedot opastyön aloittamiseen. Työnhän oppii kuitenkin oikeasti vasta kohteessa, tekemällä ja osallistumalla. Työ vaikutti vaihtelevalta, koskaan ei tiedä mitä/mikä/kuka eteen lennähtää. Kohteissa pitää opiskella aika paljon asioita, jotta työstä voi oikeasti nauttia. Itselleen vieraista asioista on vaikea jorista koko päivän kestävällä retkellä...
Omat fiilikseni ovat jännittyneet ja odottavat... Ensimmäinen työsopimus on kesäkaudeksi, mutta jos hommaan pääsee hyvin sisälle, niin saatan viipyä eri kohteissa jonkun tovin... Hui!
Maailmalla tavataan?!? :D
Uusi opas, mihin kohteeseen olet lähdössä?
Kurssilaisemme matkaavat Kanarian saarille, Kreikkaan, Bulgariaan, Turkkiin, Italiaan ja Madeiralle. Johonkin näistä minäkin siis! :D
Älä vaan mene Madeiralle! Sielä on ihan karsee kaksinaamainen kohdepäällikkö, joka raportoi paskaa oppaista, joiden naama ei satu miellyttämään. Siitä on valitettu kauheesti muutkin oppaat.
Suurin osa Aurinkoisten pp:stä on kaksinaamaista väkeä ja Aurinkoisillahan kohteet jaetaan ihan pärstäkertoimen mukaan, myös Helsingin organisaation on aika homogeeninen ja kaavoihin kangistunut.
Ja Madeirahan on onneksi talvikohde, joten sinne ei uusi opaskokelas kesäksi joudu.
Ex-opas tietää kevään kurssilaisia paremmin mihin ollaan menossa? Osa kun on jo töihin lähtenyt, ja taitaa siellä Madeiralla vielä olla meininkiä. Enpä jaksa itsekään uskoa, että kaikkien kanssa superhyvin toimeen tulisin tai aina olisin kohdemääräyksiin tyytyväinen, mutta innolla uutta tehtävää kuitenkin odotan. Aika aikaansa kutakin, ja ainahan oppaana olemisen lopettaa voi jos ei työ, asiakkaat, kohteet tai organisaatio miellytä. Iloista kevättä kaikille!
Toi on hyvä ikä, moni matkatoimisto ei ota nuoria koska ovat liian herkkiä ailahteluihin ja vahtavat helposti paikkaa useasti ja elämänkokemuksesta on aina pelkkää plussaa.
-Kurssille vaan-