Juutalaisuus Suomessa

Jari Hanskin vätöskirjassa Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918—1944' selvitellään tätä asiaa.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/yhtei/vk/hanski/juutalai.pdf

Tulee mieleen tässä yhteydessä Danien Weintraubin huomautus (Horisontti-ohjelmassa sarja juutalaisista opettajista), että vaikka kaikenlaista juutalaisvastaista toimintaa (ja haukkumista??) on ollutkin, niin juutalaisia ei silti ole estetty harjoittamasta omaa uskontoaan, vaan valtiot ja kirkot ovat antaneet juutalaisen uskonnon olla heidän omissa käsissään. Suomessa juutalainen seurakunta sai lahjaksi synagogan keskeltä Helsinkiä 1906.

Tiivistelmä Hanskin väitöskirjan yhteenvedosta:

OLIKO SUOMESSA JUUTALAISVASTAISUUTTA?

Onko juutalaisia aina haukuttu? Siitä kertoo varmaankin lehtikirjoittelu, yleisönosastot ja artikkelit. Väitöskirjassa on katsauksia myös varhaiseen juutalaisvastaisuuteen. Mutta jos puhuttaisiin, että 'juutalaisia on aina haukuttu' niin sen perusteella kuka ja missä on heistä ON jotakin sanonut vaatisi 100 väitöskirjaa lisää. Juutalaisia ei ole koskaan vain haukuttu.

Antisemitismin kulminaation aikaan, jolloin Suomessa oli lehdistössä juutalaisvastaista 'haukkumista', suurimmalle osalle suomalaisia juutalaiskysymyksellä ei näytä olleen merkitystä ja että suurimman osan suhtautuminen juutalaisiin ja juutalaisuuteen oli melko neutraalia.

jatkuu...

antisemitismia vastaan kirjoitti:

Jari Hanskin vätöskirjassa Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918—1944' selvitellään tätä asiaa.
http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/val/yhtei/vk/hanski/juutalai.pdf

Tulee mieleen tässä yhteydessä Danien Weintraubin huomautus (Horisontti-ohjelmassa sarja juutalaisista opettajista), että vaikka kaikenlaista juutalaisvastaista toimintaa (ja haukkumista??) on ollutkin, niin juutalaisia ei silti ole estetty harjoittamasta omaa uskontoaan, vaan valtiot ja kirkot ovat antaneet juutalaisen uskonnon olla heidän omissa käsissään. Suomessa juutalainen seurakunta sai lahjaksi synagogan keskeltä Helsinkiä 1906.

Tiivistelmä Hanskin väitöskirjan yhteenvedosta:

OLIKO SUOMESSA JUUTALAISVASTAISUUTTA?

Onko juutalaisia aina haukuttu? Siitä kertoo varmaankin lehtikirjoittelu, yleisönosastot ja artikkelit. Väitöskirjassa on katsauksia myös varhaiseen juutalaisvastaisuuteen. Mutta jos puhuttaisiin, että 'juutalaisia on aina haukuttu' niin sen perusteella kuka ja missä on heistä ON jotakin sanonut vaatisi 100 väitöskirjaa lisää. Juutalaisia ei ole koskaan vain haukuttu.

Antisemitismin kulminaation aikaan, jolloin Suomessa oli lehdistössä juutalaisvastaista 'haukkumista', suurimmalle osalle suomalaisia juutalaiskysymyksellä ei näytä olleen merkitystä ja että suurimman osan suhtautuminen juutalaisiin ja juutalaisuuteen oli melko neutraalia.

jatkuu...

Lue lisää

Juutalaisvastaisten henkilöiden kirjoituksissa juutalaisiin liitetyt paheet olivat luonteeltaan yleisiä: niitä ei edes yritetty yhdistää kehenkään nimettyyn suomalaiseen juutalaiseen, vaan niiden väitettiin olevan yleisesti juutalaisten ominaisuuksia tai toimintatapoja.

Juutalaisvastaisista kirjoituksia lehdistössä:

Vuosien 1918–1944 suomalaisten juutalaisvastaisten kirjoitusten teemoissa ja sanavalinnoissa näkyi selkeästi ulkomainen ja erityisesti saksalainen vaikutus. Monen juutalaisvastaisesti kirjoittaneen elämänvaiheista löytyy suora yhteys Saksaan esimerkiksi opintojen tai jääkärikoulutuksen kautta. On tietenkin muistettava, etteivät kaikki jääkärit tai muuten Saksassa pitkään oleilleet suomalaiset suinkaan omaksuneet juutalaisvastaisia ajatuksia. Silti Saksan vaikutusta ei voi kieltää.

Suomalaisissa aikakauslehdissä ei yllytetty lainkaan koko juutalaisyhteisöön tai suurimpaan osaan siitä kohdistuneeseen väkivaltaisuuteen (tällä tarkoitan venäläistyylisiä pogromeja). Muutakaan juutalaisiin kohdistuvaa väkivaltaisuutta ei yksittäisiä tappeluja ja nahisteluja lukuun ottamatta esiintynyt.

Äärioikeistolaiset:

Suomessa oli kuitenkin yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka lietsoivat avointa juutalaisvastaisuutta. Erilaiset äärioikeistolaiset ryhmittymät sekä kustannusosakeyhtiö Vasaran ympärille muodostu-nut yhteisö pyrkivät edistämään juutalaisvastaisuutta, johon liitettiin väitteitä niin juutalaisten toiminnasta bolševismin ja erilaisten kansainvälisten järjestöjen johdossa kuin juutalaisten muodostamasta uhasta kristityille.

Suomalaisen juutalaisvastaisuuden (suuttumus kohdistuu stereotypiohin) harhamallinen luonne näkyy selkeästi useissa kansainvälistä juutalaisuutta käsitelleissä kirjoituksissa. Venäjän- ja kommunisminvastaisuus oli yksi niistä tekiköistä, joka houkutti korostamaan juutalaisuuden vaaraa. Hurjimpien Suomessa esitettyjen väitteiden mukaanhan juutalaisia olisi ollut politbyroon ja ministerineuvoston jäsenistä peräti 90 prosenttia. Venäjältä oli lisäksi peräisin harhamallisen juutalaisvastaisuuden ”klassikko”, Siionin viisaitten pöytäkirjat, josta ilmestyi Suomessakin tutkimusajankohtanani kaikkiaan yhdeksän eri versiota. Uskonnollinen juutalaisvastaisuus näkyi väitteistä uhasta, jonka juutalaiset muka muodostivat kristityille sekä heidän elämälleen ja uskolleen.

Tunnetuista uskonnollisen juutalaisvastaisia kirjoituksia laatineista kolme oli pappeja ja kaikkiaan kuusi.

Taloudellinen juutalaisvastaisuus näkyi väitteissä juutalaisten ylivallasta kaikilla mahdollisilla talouden ja liikeelämän aloilla. Tämän tyyppistä juutalaisvastaisuutta esiintyi nimenomaan äärioikeistossa. ( Juutalaisten pelättiin valloittavan kokonaan Suomen elinkeinoelämän – jollei muuten, niin alistamalla maan kansainvälisillä lainoilla. Lisäksi oltiin huolestuneita siitä, että juutalaisten omistamat tietotoimistot manipuloisivat uutisia. Samaan aikaan väitettiin myös, että suomalaisetkin sanomalehdet olivat tavalla tai toisella juutalaisten talutusnuorassa. Nimenomaan juutalaisesta kauppiaasta tai juutalaisesta rahasta tuli suosituimpia juutalaisia käsitelleiden ilkeämielisten pilakirjoitusten ja -piirrosten aiheita. Taloudellisen juutalaisvastaisissa kirjoituksissa näkyy selkeästi sosioekonomisen juutalaisvastaisuuden mallien ajattelutapa, jossa syyt kielteisiin näkemyksiin löytyvät kilpailusta ja konflikteista. Samoin niiden jo keskiajalla syntyneiden juutalaisvastaisuuden mallien, joissa vihan syynä oli juutalaisten toiminta rahanlainaajina, pohjalta suomalaisen äärioikeiston – ja äärioikeisto muissakin maissa – muodosti 1930-luvulla kuvan yhteiskunnan lankoja pitelevistä juutalaisista pankkiireista.

Kokemukset juutalaisten ulkopuolisuudesta ja vieraudesta näkyivät joissain kirjoituksissa: juutalaisten muodostaman uhan syynä ei suinkaan nähty Suomessa asunutta pientä juutalaisvähemmistöä vaan heidän kansansa, kansainvälinen juutalaisuus, joka pyrki väitteiden mukaan valloittamaan koko maailman. Suomessa juutalaiset eivät kuitenkaan itsenäisyyden aikana joutuneet eristäytymään muusta yhteiskunnasta vaan he saattoivat asua ja vaikuttaa muiden ihmisten ta- voin. Tavalliset ihmiset saivat kontaktin juutalaisiin lähinnä vain heidän pitämissään kaupoissa ja narinkkakojuissa, ja kun Suomesta vielä puuttui rikkaiden juutalaisten yläluokka, ei myöskään kontaktiteorian mukaista juutalaisvastaisuutta näytä syntyneen. Juutalaisten sopivuus syntipukeiksi ei myöskään saanut tukea Suomen historiasta, vaan tähän selitysmalliin haettiin soveltuvat tarinat ensimmäisen maailmansodan hävinneestä Saksasta. Kansallissosialistisen Saksan suosima rotupohjainen juutalaisvastaisuus ei näytä saaneen juurikaan kannatusta Suomessa: syynä tähän lienee ollut paitsi aiheen epämääräisyys myös se, että suomalaiset itse kiistelivät samoihin aikoihin oman rotunsa eurooppalaisuudesta. Suomalaisessa yhteiskunnassa juutalaisvastainen politiikka rajoittui vuoden 1938 tiukennettuun pakolaislainsäädäntöön sekä kahdeksan juutalaispakolaisen luovutukseen Saksaan vuonna 1942.

sama kirjoitti:

Juutalaisvastaisten henkilöiden kirjoituksissa juutalaisiin liitetyt paheet olivat luonteeltaan yleisiä: niitä ei edes yritetty yhdistää kehenkään nimettyyn suomalaiseen juutalaiseen, vaan niiden väitettiin olevan yleisesti juutalaisten ominaisuuksia tai toimintatapoja.

Juutalaisvastaisista kirjoituksia lehdistössä:

Vuosien 1918–1944 suomalaisten juutalaisvastaisten kirjoitusten teemoissa ja sanavalinnoissa näkyi selkeästi ulkomainen ja erityisesti saksalainen vaikutus. Monen juutalaisvastaisesti kirjoittaneen elämänvaiheista löytyy suora yhteys Saksaan esimerkiksi opintojen tai jääkärikoulutuksen kautta. On tietenkin muistettava, etteivät kaikki jääkärit tai muuten Saksassa pitkään oleilleet suomalaiset suinkaan omaksuneet juutalaisvastaisia ajatuksia. Silti Saksan vaikutusta ei voi kieltää.

Suomalaisissa aikakauslehdissä ei yllytetty lainkaan koko juutalaisyhteisöön tai suurimpaan osaan siitä kohdistuneeseen väkivaltaisuuteen (tällä tarkoitan venäläistyylisiä pogromeja). Muutakaan juutalaisiin kohdistuvaa väkivaltaisuutta ei yksittäisiä tappeluja ja nahisteluja lukuun ottamatta esiintynyt.

Äärioikeistolaiset:

Suomessa oli kuitenkin yhdistyksiä ja järjestöjä, jotka lietsoivat avointa juutalaisvastaisuutta. Erilaiset äärioikeistolaiset ryhmittymät sekä kustannusosakeyhtiö Vasaran ympärille muodostu-nut yhteisö pyrkivät edistämään juutalaisvastaisuutta, johon liitettiin väitteitä niin juutalaisten toiminnasta bolševismin ja erilaisten kansainvälisten järjestöjen johdossa kuin juutalaisten muodostamasta uhasta kristityille.

Suomalaisen juutalaisvastaisuuden (suuttumus kohdistuu stereotypiohin) harhamallinen luonne näkyy selkeästi useissa kansainvälistä juutalaisuutta käsitelleissä kirjoituksissa. Venäjän- ja kommunisminvastaisuus oli yksi niistä tekiköistä, joka houkutti korostamaan juutalaisuuden vaaraa. Hurjimpien Suomessa esitettyjen väitteiden mukaanhan juutalaisia olisi ollut politbyroon ja ministerineuvoston jäsenistä peräti 90 prosenttia. Venäjältä oli lisäksi peräisin harhamallisen juutalaisvastaisuuden ”klassikko”, Siionin viisaitten pöytäkirjat, josta ilmestyi Suomessakin tutkimusajankohtanani kaikkiaan yhdeksän eri versiota. Uskonnollinen juutalaisvastaisuus näkyi väitteistä uhasta, jonka juutalaiset muka muodostivat kristityille sekä heidän elämälleen ja uskolleen.

Tunnetuista uskonnollisen juutalaisvastaisia kirjoituksia laatineista kolme oli pappeja ja kaikkiaan kuusi.

Taloudellinen juutalaisvastaisuus näkyi väitteissä juutalaisten ylivallasta kaikilla mahdollisilla talouden ja liikeelämän aloilla. Tämän tyyppistä juutalaisvastaisuutta esiintyi nimenomaan äärioikeistossa. ( Juutalaisten pelättiin valloittavan kokonaan Suomen elinkeinoelämän – jollei muuten, niin alistamalla maan kansainvälisillä lainoilla. Lisäksi oltiin huolestuneita siitä, että juutalaisten omistamat tietotoimistot manipuloisivat uutisia. Samaan aikaan väitettiin myös, että suomalaisetkin sanomalehdet olivat tavalla tai toisella juutalaisten talutusnuorassa. Nimenomaan juutalaisesta kauppiaasta tai juutalaisesta rahasta tuli suosituimpia juutalaisia käsitelleiden ilkeämielisten pilakirjoitusten ja -piirrosten aiheita. Taloudellisen juutalaisvastaisissa kirjoituksissa näkyy selkeästi sosioekonomisen juutalaisvastaisuuden mallien ajattelutapa, jossa syyt kielteisiin näkemyksiin löytyvät kilpailusta ja konflikteista. Samoin niiden jo keskiajalla syntyneiden juutalaisvastaisuuden mallien, joissa vihan syynä oli juutalaisten toiminta rahanlainaajina, pohjalta suomalaisen äärioikeiston – ja äärioikeisto muissakin maissa – muodosti 1930-luvulla kuvan yhteiskunnan lankoja pitelevistä juutalaisista pankkiireista.

Kokemukset juutalaisten ulkopuolisuudesta ja vieraudesta näkyivät joissain kirjoituksissa: juutalaisten muodostaman uhan syynä ei suinkaan nähty Suomessa asunutta pientä juutalaisvähemmistöä vaan heidän kansansa, kansainvälinen juutalaisuus, joka pyrki väitteiden mukaan valloittamaan koko maailman. Suomessa juutalaiset eivät kuitenkaan itsenäisyyden aikana joutuneet eristäytymään muusta yhteiskunnasta vaan he saattoivat asua ja vaikuttaa muiden ihmisten ta- voin. Tavalliset ihmiset saivat kontaktin juutalaisiin lähinnä vain heidän pitämissään kaupoissa ja narinkkakojuissa, ja kun Suomesta vielä puuttui rikkaiden juutalaisten yläluokka, ei myöskään kontaktiteorian mukaista juutalaisvastaisuutta näytä syntyneen. Juutalaisten sopivuus syntipukeiksi ei myöskään saanut tukea Suomen historiasta, vaan tähän selitysmalliin haettiin soveltuvat tarinat ensimmäisen maailmansodan hävinneestä Saksasta. Kansallissosialistisen Saksan suosima rotupohjainen juutalaisvastaisuus ei näytä saaneen juurikaan kannatusta Suomessa: syynä tähän lienee ollut paitsi aiheen epämääräisyys myös se, että suomalaiset itse kiistelivät samoihin aikoihin oman rotunsa eurooppalaisuudesta. Suomalaisessa yhteiskunnassa juutalaisvastainen politiikka rajoittui vuoden 1938 tiukennettuun pakolaislainsäädäntöön sekä kahdeksan juutalaispakolaisen luovutukseen Saksaan vuonna 1942.

Lue lisää

Juutalaiset taistelivat muiden suomalaisten lailla myös jatkosodassa, mikä aiheutti heille huolta, sillä olihan mahdollista, että Saksan vaikutuksesta Suomen juutalaisten asema olisi muuttunut uhatuksi. Aseveljeys Saksan kanssa ei kuitenkaan aiheuttanut muutosta Suomen juutalaisten elämässä. Kuvaavaa tilanteelle oli pääministeri J. W. Rangellin lyhyt ja ytimekäs lausunto vierailulla olleelle SS-valtakunnanjohtaja Himmlerille kesällä 1942: ”Wir haben keine Judenfrage.”

Juutalaisvastaisissa kirjoituksissa voi nähdä selkeän syklin: huiput osuvat vuosiin 1918–1919, 1929–1931, 1933–1938 ja 1942–1944. Vuosien 1918–1919 juutalaisvastaisia kirjoituksia selittävät sekä juutalaisille myönnetyt kansalaisoikeudet että samoihin aikoihin tapahtunut Venäjän vallankumous ja sen seurauksena syntynyt bolševikkivaltio. Lisäksi juutalaisvastaisuutta edisti tuolloin ilmestynyt ruotsinkielinen versio Siionin viisaitten pöytäkirjoista, joka sai pian seurak- seen suomenkieliset versiot. Juutalaisten väitetty keskeinen asema Neuvostoliiton johdossa sekä suuri merkitys Saksan vallankumouksessa 1918 antoivat joillekin syyn tehdä yleistyksiä, joiden mukaan sosialistiset vallankumoukset olivat osa juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmaa. Tämä suunnitelma tuotiin esiin esimerkiksi erittäin juutalaisvastaisessa Siionin viisaitten pöytä- kirjoissa.

Vuosien 1929–1931 lisääntynyttä juutalaisvastaista kirjoittelua selittää maailmanlaajuinen lama, josta syytettiin juutalaisia. Samaan syyttelyyn liitettiin vanha väite juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmasta ja toiminnasta bolševismin takana.

Kärjistetyimmillään suomalaisten talon- poikien tilojen pakkohuutokauppojen syyksi väitettiin sitä, että juutalaiset hallitsivat maailmantaloutta muun muassa lainojen avulla. Näin pyrittiin tietoisesti hakemaan syntipukkia Suomen lamaan. Vuosien 1933–1938 juutalaisvastaisuuden nousun taustalta löytyy kansallissosialistien nousu valtaan Saksassa ja sen vaikutus Suomeen. Kauden loppupuolella Suomeen saapui myös näkyvästi suurempi joukko juutalaispakolaisia, ja he saivat paitsi auttamishaluiset myös juutalaisvastaiset suomalaiset liikkeelle. Pelko juutalaisten maahanvyörystä oli samansuuntainen kuin vuonna 1917 käydyissä eduskuntakeskusteluissa. Pakolaisjuutalaisten saapuminen Suomeen pysäytettiin nopeasti, eikä uusia pakolaisia enää otettu.

Jatkosodan aikana, erityisesti vuosina 1942–1944, juutalaisvastaiset kirjoitukset lisääntyivät jälleen. Tällöin syynä näyttää olleen erityisesti se, että kansallissosialistisesta Saksasta saaduilla vaikutteilla oli aseveljeyden kautta paremmat mahdollisuudet päästä esiin. Kuitenkin vaikutti siltä, että suurimmalle osalle suomalaisia saksalaisten ja Suomen saksalaismielisten ajama juuta- laisvastaisuus ei ollut sota-aikanakaan mieleen: juutalaiset olivat, kuten he itsekin sanoivat, lu- nastaneet paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa talvisodassa.

Jari Hanskin väitöskirjan mukaan kaikkiaan 71 lehteä 433:sta (aikakauslehdet sekä sanomalehdistä Ajan Suunta, Herättäjä, Kotimaa ja Människövännen) eli 16,4 prosenttia julkaisi ainakin yhden juutalaisvastaisen kirjoituksen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki nämä lehdet olisi laskettava luonteeltaan juutalaisvastaisiksi: tarkoitus on vain osoittaa ilmiön laajuutta. Selkeästi juutalaisvastaisia mielipiteitä esittäneitä henkilöitä oli kaikkiaan noin 50. Heidän lisäkseen oli huomattavasti enemmän nimimerkkien taakse kätkeytyneitä, jotka myös toivat esiin juutalaisvastaisuutta. Ainakin noin puolet näistä juutalaisvastaisten mielipiteiden esittäjistä oli saanut yliopistokoulutuksen – erityisen suuri oli pappien osuus, sillä heitä oli kirjoittajista kymmenen. Pappien kohdalla on lisäksi otettava huomioon se, että heillä oli mahdollisuus jopa saarnoissaankin levittää juutalaisvastaisia ajatuksia kuulijoilleen. Mutta mitään kadunkulkojoitten juutalaisvastaisia iskulauseita ja haukkumisia ei kuultu.

sama kirjoitti:

Juutalaiset taistelivat muiden suomalaisten lailla myös jatkosodassa, mikä aiheutti heille huolta, sillä olihan mahdollista, että Saksan vaikutuksesta Suomen juutalaisten asema olisi muuttunut uhatuksi. Aseveljeys Saksan kanssa ei kuitenkaan aiheuttanut muutosta Suomen juutalaisten elämässä. Kuvaavaa tilanteelle oli pääministeri J. W. Rangellin lyhyt ja ytimekäs lausunto vierailulla olleelle SS-valtakunnanjohtaja Himmlerille kesällä 1942: ”Wir haben keine Judenfrage.”

Juutalaisvastaisissa kirjoituksissa voi nähdä selkeän syklin: huiput osuvat vuosiin 1918–1919, 1929–1931, 1933–1938 ja 1942–1944. Vuosien 1918–1919 juutalaisvastaisia kirjoituksia selittävät sekä juutalaisille myönnetyt kansalaisoikeudet että samoihin aikoihin tapahtunut Venäjän vallankumous ja sen seurauksena syntynyt bolševikkivaltio. Lisäksi juutalaisvastaisuutta edisti tuolloin ilmestynyt ruotsinkielinen versio Siionin viisaitten pöytäkirjoista, joka sai pian seurak- seen suomenkieliset versiot. Juutalaisten väitetty keskeinen asema Neuvostoliiton johdossa sekä suuri merkitys Saksan vallankumouksessa 1918 antoivat joillekin syyn tehdä yleistyksiä, joiden mukaan sosialistiset vallankumoukset olivat osa juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmaa. Tämä suunnitelma tuotiin esiin esimerkiksi erittäin juutalaisvastaisessa Siionin viisaitten pöytä- kirjoissa.

Vuosien 1929–1931 lisääntynyttä juutalaisvastaista kirjoittelua selittää maailmanlaajuinen lama, josta syytettiin juutalaisia. Samaan syyttelyyn liitettiin vanha väite juutalaisten maailmanvalloitussuunnitelmasta ja toiminnasta bolševismin takana.

Kärjistetyimmillään suomalaisten talon- poikien tilojen pakkohuutokauppojen syyksi väitettiin sitä, että juutalaiset hallitsivat maailmantaloutta muun muassa lainojen avulla. Näin pyrittiin tietoisesti hakemaan syntipukkia Suomen lamaan. Vuosien 1933–1938 juutalaisvastaisuuden nousun taustalta löytyy kansallissosialistien nousu valtaan Saksassa ja sen vaikutus Suomeen. Kauden loppupuolella Suomeen saapui myös näkyvästi suurempi joukko juutalaispakolaisia, ja he saivat paitsi auttamishaluiset myös juutalaisvastaiset suomalaiset liikkeelle. Pelko juutalaisten maahanvyörystä oli samansuuntainen kuin vuonna 1917 käydyissä eduskuntakeskusteluissa. Pakolaisjuutalaisten saapuminen Suomeen pysäytettiin nopeasti, eikä uusia pakolaisia enää otettu.

Jatkosodan aikana, erityisesti vuosina 1942–1944, juutalaisvastaiset kirjoitukset lisääntyivät jälleen. Tällöin syynä näyttää olleen erityisesti se, että kansallissosialistisesta Saksasta saaduilla vaikutteilla oli aseveljeyden kautta paremmat mahdollisuudet päästä esiin. Kuitenkin vaikutti siltä, että suurimmalle osalle suomalaisia saksalaisten ja Suomen saksalaismielisten ajama juuta- laisvastaisuus ei ollut sota-aikanakaan mieleen: juutalaiset olivat, kuten he itsekin sanoivat, lu- nastaneet paikkansa suomalaisessa yhteiskunnassa talvisodassa.

Jari Hanskin väitöskirjan mukaan kaikkiaan 71 lehteä 433:sta (aikakauslehdet sekä sanomalehdistä Ajan Suunta, Herättäjä, Kotimaa ja Människövännen) eli 16,4 prosenttia julkaisi ainakin yhden juutalaisvastaisen kirjoituksen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki nämä lehdet olisi laskettava luonteeltaan juutalaisvastaisiksi: tarkoitus on vain osoittaa ilmiön laajuutta. Selkeästi juutalaisvastaisia mielipiteitä esittäneitä henkilöitä oli kaikkiaan noin 50. Heidän lisäkseen oli huomattavasti enemmän nimimerkkien taakse kätkeytyneitä, jotka myös toivat esiin juutalaisvastaisuutta. Ainakin noin puolet näistä juutalaisvastaisten mielipiteiden esittäjistä oli saanut yliopistokoulutuksen – erityisen suuri oli pappien osuus, sillä heitä oli kirjoittajista kymmenen. Pappien kohdalla on lisäksi otettava huomioon se, että heillä oli mahdollisuus jopa saarnoissaankin levittää juutalaisvastaisia ajatuksia kuulijoilleen. Mutta mitään kadunkulkojoitten juutalaisvastaisia iskulauseita ja haukkumisia ei kuultu.

Lue lisää

Myös toimittajilla ja opettajilla oli valmis kanava juutalaisvastaisten mielipiteiden levittämiseen – ja niin oli tietenkin myös professoreilla, joita heitäkin oli juutalaisvastaisten kirjoittajien joukossa useita. Jääkäreitä oli kirjoittajien joukossa neljä. Lisäksi ainakin kolme henkilöä, jotka olivat isänmaallisia tai kansallissosialistisia aktivisteja. Niiden lehtien, joissa juutalaisvastaisia kirjoituksia ilmestyi, taustalla oli monissa tapauksissa kansallissosialistinen tai muu äärioikeistolainen pienpuolue tai ryhmä. Kustannusosakeyhtiö Vasara (julkaisuina Tapparamies ja Siniristi), Suomen Kansan Järjestö (Herää Suomi ja Hakaristi/Hakkorset), Suomen Työrintama -yhdistys (Työrintama ja Kansallinen Työ) Siniristi- yhdistys (Kustaa Vaasa) sekä julkaisut För Frihet och Rätt, Fascisti, Kansallinen Sana ja Vapaa Suomi olivat kaikki hyvin aktiivisia pyrkiessään kirjoituksillaan todistamaan juutalaisten maailmanvalloitushalua sekä yleensäkin juutalaisten haitallisuutta ja vaarallisuutta Suomelle. Sen sijaan Yhteiskuntaliitto (Valtakunta) ja Suomalaisen Työn Puolue (Kansallissosialisti) eivät julkaisuissaan kiinnittäneet huomiota juutalaisiin. Toisaalta taas äärioikeistolaisista isänmaallinen kansanliike ei puolueena ottanut lainkaan kantaa juutalaiskysymykseen, mutta kaikissa sen julkaisuissa (Aktivisti, Lapuan päiväkäsky, IKL, Sinimusta, Luo Lippujen) ilmestyi juutalaisvastaisia kirjoituksia.

Juutalaisvastaisuus ei tutkitun aineiston perusteella saavuttanut Suomessa kovin laajaa suosiota, sillä mielipiteet ilmestyivät useimmiten vähälevikkisissä äärioikeistolaisissa julkaisuissa.

Juutalaisvastaisuutta korostaneet ryhmittymät eivät mitä ilmeisimmin saaneet aatettaan leviämään kovinkaan paljon tavallisen kansan keskuuteen: vaikka juutalaisiin kielteisesti suhtautuneiden joukossa oli ihmisiä, joilla oli keskenään hyvinkin eritasoinen koulutus ja hyvin erilainen tausta, he eivät kuitenkaan saaneet juutalaisvastaisuutta leviämään edes omissa viiteryhmissään.

Tästä osoituksena oli sekin, ettei juutalaisvastaisuus, lukuun ottamatta pakolaispolitiikan tiukennusta ja kahdeksan pakolaisen luovutusta, koskaan tullut Suomen valtion viralliseksi politiikaksi. Juutalaisvastaisuus oli lähdemateriaalini perusteella keskeinen osa 1930- ja 1940-lukujen suomalaisten kansallissosialistien ja osittain myös muun äärioikeiston politiikkaa muttei koskaan ainoa osa: tärkeämpi kysymys oli Neuvostoliitto ja sen muodostama uhka. Vaikka juutalaisvastaisuutta tässä joukossa lietsottiin ja vaikka siitä puhuttiin ja kirjoitettiin, se oli kuitenkin enemmän osa Saksasta otettua politiikan ja poliittisen puheen mallia kuin todellinen politiikanteon väline.

Hanskin väitörkirjan luettuaan ei voi sanoa, että suuri yleisö olisi Suomessa ollut samaa mieltä kuin äärioikeisto.

Vaikka juutalaisvastaisessa kirjoittelussa näkyi selkeitä syklejä, mikään ei osoita, että ihmisten suhtautumisessa olisi noina aikoina tapahtunut laajemmin huomattavia muutoksia. On myös muistettava, että loppujen lopuksi harva suomalainen oli koskaan edes tavannut juutalaista tai oli juutalaisen tavatessaan ajatellut tätä jotenkin vieraana tai vastustettavana. Kysymys ei näytä kiinnostaneen laajoja piirejä lainkaan. Sekä juutalaisten näkyvien puolestapuhujien että heidän vastustajien lukumäärä näyttää tutkimuksen aineiston perusteella kuitenkin olleen pieni. Siksi voikin perustellusti sanoa, että suurimmalle osalle suomalaisia juutalaiskysymyksellä ei näytä olleen merkitystä ja että suurimman osan suhtautuminen juutalaisiin ja juutalaisuuteen oli melko neutraalia.